Susimetsä

Ulla ja Marko

Frankfurt-an-der-Oder 13. huhtikuuta 1631

Aiempi versio artikkelista julkaistu 13.4.2020

Josef huusi käskyn lopettaa tulituksen ja ladata aseet. Petardit paikoillaan nähtyään olivat loputkin muskettisoturit perääntyneet lähimmiltä paaluvarustuksilta. Hetken taistelukenttää hallitsi painostava hiljaisuus. Kaikki tuijottivat petardien villisti palavia sytytyslankoja.

Terävät räjähdykset halkoivat ilmaa. Vain yksi petardi jäi suutariksi. Panokset murskasivat varustuksen hirret kuudesta kohdasta. Varustusten takaa kuului ärjähdyksiä puusäleiden lävistäessä puolustajia.

”Eteenpäin!” Josef karjui vaikka tiesi, etteivät miehet kuulleet hänen ääntään. Pistoolia vasemmassa ja miekkaa oikeassa kädessä puristaen hän ryntäsi savupilven suojissa kohti lähintä aukkoa.

Upseerin miekka (Kuninkaan rakuunat I)

Kuninkaan rakuunat -sarjan ensimmäinen osa, Upseerin miekka, kulminoituu erääseen Kustaa II Aadolfin merkillisimmistä voitoista: Frankfurt-an-der-Oderin valloitukseen. Useiden lähteiden mukaan voitto oli itse asiassa epäonnistuminen, sillä kuninkaan tarkoitus oli piirityksellään houkutella Tillyn kreivin johtama katolinen armeija kauemmas Pappenheimin joukkojen piirittämästä Magdeburgista. Valloitus tapahtui kuitenkin yllättävän nopeasti, eikä Tilly ehtinyt marssia Berliiniä edemmäs ennen kuin sai sanan Frankfurt-an-der-Oderin kaatumisesta.

By Matthäus Merian – uploaded by Hansmuller, May 2014, Public Domain, Link

Upseerin miekan jälkisanoissa perehdymme joihinkin mielenkiintoisiin valloitusta kuvaaviin tarinoihin, joten keskitymme tässä artikkelissa sellaisiin tunnettuihin (tai ainakin useamman lähteen vahvistamiin) ”faktoihin” ja kertomuksiin, joita emme ole muualla käsitelleet.

Kuningas marssi Frankfurt-an-der-Oderin muureille pohjoisesta Oder-jokea seuraillen. Vuodenajasta ja mutaisista, upottavista teistä johtuen tykit tuotiin etelään lautoilla eversti Johan Banérin komennossa. Kaupunki sijaitsi joen länsirannalla. Itärannalla, sillan takana, oli linnoitusjärjestelmä, joka suojasi sillanpäätä. Pääosa kuninkaan joukoista ryhmittyi kaupungin länsipuolelle, kuten Upseerin miekassa kuvaamme: Damitzin johtama valkoinen prikaati tai rykmentti (prikaati oli taistelumuodostelma, joka sai värinsä sen suurimman rykmentin mukaan, mutta lähteiden tiedot siitä, oliko joukot jaettu niihin piirityksen aikana, ovat ristiriitaisia) leiriytyi kaupungin pohjoispuolelle suojaamaan lautoilta purettavia tykkejä. Sininen ja keltainen prikaati/rykmentti sijoittuivat kaupungin länsipuolelle Lebus-portin läheisyyteen ja Hepburnin ja Munron skottirykmentit kaupungin eteläisen Guben-portin edustalle.

Puolustajat olivat polttaneet kaupungin muurien ulkopuolella sijaitsevat rakennukset vihollisen lähestyessä, mutta eivät tiettävästi olleet tuhlanneet aikaa itse linnoitusten vahvistamiseen tai uudistamiseen. Puolustusta johtaneet upseerit, kuten marsalkka Tiefenbach ja kenraali Montecuccoli, eivät uskoneet ruotsalaisista olevan vaaraa. He tyytyivät odottamaan Tillyn saapumista, jolloin Kustaa II Aadolf jäisi kahden armeijan väliin. Kerrotaan, että he viettivät aikaansa runsaiden ruokapöytien ääressä eivätkä vaivautuneet edes muureille johtamaan kaupungin puolustusta.

Heti piirityksen alussa sapöörit (tuon ajan pioneerit) kaivoivat juoksuhautoja kohti kaupungin ulkopuolisia linnoituksia etenkin sen länsipuolella. Samaan aikaan rakennettiin tykistöpattereita sekä kaupungin suuntaan että piiritysjoukkojen länsipuolelle, jossa ne olisivat valmiit vastaanottamaan Tillyn armeijan.

Piirityksen toisena päivänä tehtiin ensimmäiset rynnäköt. Itse kuningaskaan ei uskonut, että ne johtaisivat nopeaan voittoon (ks . ote kuninkaan kirjeestä tämän artikkelin lopussa). Läntisellä Lebus-portilla puolustusta johtava irlantilainen eversti Butler pystyikin kilpistämään rynnäköt kahdesti, mutta eteläisellä Guben-portilla tapahtui jotain muuta: Sir John Hepburnin ja eversti Lumsdenin johtamat skotlantilaisjoukot hyökkäsivät porteille tykki- ja muskettitulen läpi, portti räjäytettiin ja joukot tunkeutuivat kaupungin kaduille ennen kuin porttitunnelin sisempi rautaristikkoportti ehdittiin laskea alas (siitä, miksi se ylipäätään oli auki, kerromme tarkemmin Upseerin miekassa ja sen jälkisanoissa).

Skottiprikaati tunkeutui kaupunkiin puolustajien perääntyessä paniikin vallassa kohti Oderin ylittävää siltaa. Monron (1637) kuvauksen mukaan katuja ja siltaa tukkivat pakenijoiden hätäisesti lastaamat kärryt ja vaunut, joten vain harva puolustaja pääsi sillan yli turvaan. Useimmat kaatuivat ruotsalaisjoukkojen hakiessa kostoa vielä tuoreessa muistissa olevasta Neubrandenburgin väkivaltaisesta valtauksesta. Satoja pakenijoita suistui sillalta jokeen ja hukkui. Monro valittelee muistelmissaan, että kärryihin ja vaunuihin lastatut aarteet, hopea-astiastot, jalokivet, kulta, rahat, vaatteet, houkuttelivat sotilaita niin, etteivät he enää totelleet upseereitaan vaan aloittivat ryöstelyn. Joissain komppanioissa liput hylättiin eikä niitä löydetty ennen seuraavaa aamua.

Mutta vaikka skottijoukot hajaantuivatkin ryöstelemään, varmistui kaupungin valloitus, kun Lebus-porttia puolustanut Butler saatiin vangiksi ja suurin osa tämän miehistä oli surmattu. Harte (1759, s. 248) kertoo, että paenneet keisarilliset upseerit koettivat sysätä syyn kaupungin menetyksestä Butlerin niskoille. Tämän maine kuitenkin pelastui, kun levisi sana siitä, miten Kustaa II Aadolf vaati saada tavata kaupunkia urhoollisesti puolustaneen irlantilaisupseerin ja antoi oman henkilääkärinsä huolehtia tämän haavoista.

Kuningas kuvasi Frankfurt-an-der-Oderin voittoa kirjeessään valtakunnankansleri Axel Oxenstiernalle seuraavasti (päivämäärä vanhan kalenterin mukaan, suomennos omamme):

”Koska emme tienneet, minne Tilly suuntaisi marssinsa Neubrandenburgin jälkeen, menimme Schwedtiin hakemaan uutisia. Siellä kuulimme, että hän oli mennyt Magdeburgiin. Marssimme sitten Frankfurtiin ollaksemme lähempänä Leipzigissa käytävää keskustelua ja tarjotaksemme Tillylle taistelua. Lähetimme marsalkka Hornin piirittämään Gripswaldia ja, mikäli mahdollista, tekemään hämäyksen Mecklenburgissa. Saavuimme Frankfurtiin 2. huhtikuuta. Vihollinen poltti esikaupungit. Kolmantena päivänä valmistelimme tykkipatterimme ja määräsimme hyökkäyksen porteille tykkitulen suojissa. Emme uskoneet, että valtaisimme kaupungin tällä tavalla. Mutta joukkomme eivät tyytyneet ajamaan puolustajia ulkovarustuksilta, vaan jahtasivat näitä aina muurille saakka; ja jotkut, joilla oli mukana tikapuita, tunkeutuivat kaupunkiin ja taistelivat kunnes he olivat räjäyttäneet portit. He ajoivat vihollisen kaupungista: monet upseerit päätyivät vangeiksi ja monia kuoli. Ne, jotka pääsivät pakoon, suuntasivat Oderin vastapuolelle ja Silesiaan. Kaikki varusteet ja kaksikymmentä vihollisen lippua päätyi haltuumme.”

ote Kuninkaan kirjeestä Oxenstiernalle (Stevens, 1884, s. 301-302.)

Lähteet:
Harte, W. (1759) The History of the Life of Gustavus Adolphus, Volume 1.

Monro, R. (1637) Monro, His Expedition with the Worthy Scots Regiment (called Mac-Keyes-regiment) Levied in August 1626: P. 1.2

Stevens, J.L. (1884) History of Gustavus Adolphus.

Sotilaan palkka ja toimeentulo 30-vuotisessa sodassa

Koska suurin osa eri puolilla maailmaa taistelevista miehistä saa palkkaa, on heitä syytä kutsua palkkasotilaiksi. Jos kuitenkin tarkastellaan sitä, miten heidän palkkansa maksetaan, voisi heitä pikemminkin pitää vapaaehtoisina.

Turner (1683, p. 198), oma käännös

Aiemmin kirjoitimme 30-vuotisen sodan aikaisesta arvohierarkiasta ratsuväki– ja jalkaväkikomppanioissa, erityisesti ruotsalaisesta ja saksalaisesta näkökulmasta. Titteleiden ja tehtävänkuvien lisäksi hierarkia näkyi myös palkoissa ja toimeentulossa. Tässä artikkelissa keskitymme siihen puoleen.

Ruotsalainen kolikko vuodelta 1676
Ruotsalainen 1/6 äyrin kolikko vuodelta 1676

Artikkelin alussa esitetty lainaus on syytä pitää mielessä, sillä vaikka sotilaille oli periaatteessä määritelty palkka, sitä maksettiin lopulta hyvin epätasaisesti ja harvoin. Turner toteaa, että sotilas saattoi saada 12 kuukauden palkasta käteensä alle kolmen kuukauden rahat. Syy tähän oli selvä: raha ei yksinkertaisesti riittänyt. Ratkaisulle löydettiin kuitenkin myös valonkestävämpiä perusteluita: mikäli miehellä oli paljon palkkasaatavia, oli epätodennäköisempää, että hän hylkäisi armeijan ja etsisi töitä muualta. Tässä logiikassa kuitenkin piili vaara, sillä sotilas saattoi jossain vaiheessa päätellä, ettei rahaa ollut koskaan tulossa ja vaihtaa toiseen palkka-armeijaan tai karata omille teilleen. Fallon (1978) kertookin aikalaislähteen perusteella, että syksyllä 1631 keisarillisia joukkoja siirtyi Ruotsin palvelukseen ”vain kuultuaan rahoista, joita meidän joukoissamme maksettiin” (s. 376). Hän (s. 381) myös toteaa, että vaikka palkkasaatavat olivat epävarmat ja elinikä Euroopan sotakentillä lyhyt, tuhannet skotlantilaiset päättivät lähteä palkkasotureiksi – mikä kertoo paljon aikakauden yleisestä elintasosta.

Palkat ja ennakot

Säännöllisen palkan sijaan sotilaille jaettiin kuukausittain pieniä summia rahaa, joista käytettiin termiä ”lending”/”lehnung”. Turner arvelee sanan juontuvan mahdollisesti siitä, että sotilaiden toivottiin kuvittelevan kyseessä olevan lainan eikä osa heille kuuluvasta teoreettisesta palkasta. Dawsonin (1632) mukaan kyseessä oli ennakko sotilaalle kuuluvasta palkasta. ”Lehnung” maksettiin yleensä kaksi tai enintään kolme kertaa kuukaudessa leipä- ja ruoka-annoksen yhteydessä ja oli Turnerin mukaan määrältään noin puoli taaleria. Siksikin seuraavaksi mainittavia lukuja on syytä tarkastella lähinnä viitteellisinä ja osoituksena rykmentin ja komppanian miehistön nokkimisjärjestyksestä.

Turnerin mukaan palkkarakenne keisarillisessa ratsuväkirykmentissä sodan alkupuolella oli seuraava: eversti sai 300 taaleria kuukaudessa, everstiluutnantti 180, majuri 120, rittmaister 100, luutnantti 60 ja kornetti 50 taaleria. Tämä siis kuukausittaisen hevosten rehun lisäksi. Majoitusmestarin palkka oli 24 taaleria, korpraalin 22 ja torvensoittajien sekä kirjurin 15 taaleria. Ratsumiehet saivat kaksitoista taaleria kuukaudessa. Jalkaväestä Turner toteaa vain, että palkat olivat paljon pienemmät.

Turnerin mukaan (s. 199) vuonna 1658 Saksan vaaliruhtinaat ja prinssit sopivat sinä vuonna ratsujoukoille maksettavista palkoista (mukaanlukien hevosten muonat) seuraavaa: rittmeister 108 taaleria, luutnantti ja kornetti 44 taaleria, majoitusmestari 23 taaleria ja korpraali 21 taaleria. Kirjuri, torvensoittaja, seppä ja välskäri saivat kukin 11 taaleria ja ratsumies 8 taaleria. Jalkaväen palkat olivat jälleen pienemmät: kapteenille kaksi hevosta ja 48 taaleria, luutnantille ja vänrikille 21 taaleria, kersantille 6 taaleria. Furiirille, lipunkantajalle, varusmestarille, kirjurille, rumpalille ja herrasmiehille maksettiin 2,25 taaleria kullekin ja rivimiehelle 2 taaleria.

Dawson (1632, s. 76-77) ja Harte (1759, Appendix s. 21-22) käsittelevät Kustaa II Aadolfin maksamia palkkoja vuonna 1630. Ruotsin kuninkaan maksamat palkat olivat seuraavat: eversti 184 taaleria, everstiluutnantti 80, majuri 61 ja rykmentin majoitusmestari 30 taaleria kuukaudessa. Komppaniatasolla kapteeni sai 61, luutnantti ja vänrikki 30 ja molemmat kersantit 9 taaleria. Furiiri (komppanian majoitusmestari), lipunkantaja, kirjuri ja varusmestari saivat kukin 7 taaleria. Kuusi korpraalia saivat 6 taaleria kukin ja ruotumestarit 5 taaleria kuukaudessa. Rumpalit ja pillinsoittajat sekä aliruotumestarit saivat 4 ja rivisotilaat 3,5 taaleria kuukaudessa. Ns. passe-volantit, eli upseerien palvelijat, jotka myös kantoivat taistelutilanteissa upseerien aseita, saivat 3 taaleria kuukaudessa.

Rykmentin ns. siviilihallinto sai palkkaa seuraavasti: rykmentin kirjuri 30, kappalaiset 18 ja välskärit 12 taaleria, sota-oikeuden tutkijat 30 taaleria, profossimarsalkka 12 taaleria sekä sotaoikeuden kirjuri ja kersantti 18 taaleria. Teloittajan (myös muiden kuin kuolemanrangaistusten toimeenpanija) palkka oli 7 taaleria kuukaudessa.

Harte toteaa myös, että Ruotsin kruunun tapa oli maksaa ns. ”lehnung” kolmesti kuukaudessa: 1., 11. ja 20. päivä. Tässä muodossa kuukausittain maksetut summat olivat noin kolmannes yllä mainituista kuukausipalkoista. Fallon kuvaa palkkakehitystä sodan aikana kertomalla, että ruotsalainen musketööri tai pikeneeri ansaitsi 72 riikintaaleria vuodessa vuosien 1626 ja 1630 välillä, mutta vuosikymmenen kuluessa palkka laski 42:een ja jopa 36:een riikintaaleriin. 42 taalerin vuosipalkka pitää yhtä yllä esitettyjen Dawsonin ja Harten antamien vuoden 1630 tietojen kanssa.

Elinkustannukset

Saadaksemme käsityksen palkkojen ostovoimasta lienee tarpeen tutustua aikakauden hintatasoon. Valitettavasti armeijan mukana kulkeneiden marketettien hintojen selvittäminen on vaikeaa, sillä ne vaihtelivat sodan aiheuttamien ruokapulien ja muiden varusteiden saatavuuden vuoksi. Profossimarsalkan tehtävä oli määrittää hinnat, joita marketentit saivat pyytää välttämättömistä tuotteista, mutta emme ole löytäneet kattavia merkintöjä tällaisista päätöksistä. Olemme kuitenkin keränneet yleisiä aikakauden hintoja löytämistämme lähteistä.

Fallon (1978) on tehnyt varsin laajan selvitystyön hintatasoista eri puolilla 30-vuotisen sodan ajan Eurooppaa. Hän toteaa ruoan hinnan olleen suunnilleen samalla tasolla Englannissa ja manner-Euroopassa ja antaa vertailukohdaksi myös joitain palkkatietoja. Esimerkiksi muurarin, puusepän ja sahaajan vuosipalkka vaihteli 80-119 taalerin välillä ja ojankaivajien sekä muun ruumiillisen työn tekijän n. 56-62 taalerin välillä. Ruotsalaisen kauppalaivan miehistön jäsen ansaitsi 34,5 riikintaaleria vuodessa (ylöspidon lisäksi) ja laivan puuseppä jopa 105 riikintaaleria.

Fallonin selvityksen perusteella yhdellä riikintaalerilla olisi Ruotsissa saanut n. 5 kanaa tai 128 munaa. Kolmella riikintaalerilla olisi irronnut lehmä. Saksassa yhdellä riikintaalerilla sai 37 naulaa juustoa, 18 naulaa lihaa, 1,8 litraa brandyä tai 3,4 litraa viiniä. Hintataso kuitenkin vaihteli armeijan leireissäkin: Stevens (1884, s. 333) toteaa, että Würzburgin valloituksen jälkeen kaikilla Ruotsin armeijan sotilailla oli uudet vaatteet ja ruokaa saatavilla niin paljon, että leirissäkin lehmä maksoi vain yhden taalerin.

Dowen (2015) on selvitellyt sotilaiden varustusten hintoja Englannin sisällissodan aikaan. Hänen mukaansa esimerkiksi kylterin (buff coat; haarniskan alla tai ilman haarniskaa pidettävä vaaleanruskea tai kellertävä pitkähelmainen ”nahkatakki”) hinta vaihteli suuresti. Hyvälaatuisesta kylteristä saattoi joidenkin lähteiden mukaan joutua maksamaan jopa yli 10 puntaa (Harten mukaan 1 punta = n. 5,7 riikintaaleria vuonna 1630), mutta normaalit kylterit olivat huomattavasti halvempia. Dowenin mukaan vuonna 1638 yhden kylterin valmistus hihoineen ja tarvittavine housuineen maksoi 1 punnan ja 15 shillinkiä (lähes 10 riikintaaleria). Hän kertoo erään kapteenin maininneen yhden kylterin hinnaksi 7 puntaa, kahden muun n. 2 puntaa ja neljännen 13 shillinkiä. Kylterin keskihinnaksi Dowen arvioi eri lähteiden perusteella n. 30-40 shillinkiä (vajaat kaksi puntaa ~ noin 10 riikintaaleria). Verrokkina Dowen mainitsee pikeneerin haarniskan ja kypärän hinnaksi vähän yli 18 shillinkiä ja kevyen ratsuväen harquebusierin haarniskan (rinta- ja selkäpanssari sekä kypärä) arvoksi n. 30 shillinkiä. Kyrassieerin haarniska (kokopanssari) saattoi maksaa 4 puntaa.

Puhtaasti rahasummissa arvioituna sotilas siis ansaitsi suhteellisen hyvin verrattuna moniin käsityöläisiin. Kuten edellä todettiin, rahaa ei kuitenkaan oikeasti riittänyt palkanmaksuun, joten sotilaat ja armeijat joutuivat usein ryöstelemään seutua pysyäkseen hengissä, eivätkä ravinnon puutteesta johtuvat sairaudet olleet harvinaisia. Mm. Ferdinand II:n sotapäällikkö Wallenstein sai keisarillisen luvan nostaa palkkansa valloittamansa kaupungit ja alueet ryöstellen. Kustaa II Aadolf joutui erikseen kieltämään ryöstelyn pitääkseen kanssaan liittoutuneet vaaliruhtinaat tyytyväisinä, mutta Ruotsinkin armeijan maine heikkeni tässä suhteessa kuninkaan kuoleman jälkeen ja taistelujen jatkuessa. Skotlantilaisten upseerien kannalta tilanne oli jokseenkin parempi, sillä heille maksut annettiin rahojen puuttuessa maaomistuksina Ruotsissa ja Suomessa.

Lähteet

Dawson, J. (1632). The Swedish Discipline, Religious, Civile, and Military, Etc.

Dowen, K. (2015). The Seventeenth Century Buff-Coat. Journal of the Arms and Armour Society, Vol. XXI, No. 5, March 2015.

Fallon, J.A. (1978). Scottish Mercenaries in the Service of Denmark and Sweden.

Harte, W. (1759). The History of the Life of Gustavus Adolphus, vol. 1.

Turner, James (1683). Pallas Armata – Military Essayes of the Ancient Grecian, Roman, and Modern Art of War.

Rakuunat vastaavat Helmet-lukuhaasteeseen

Uusi vuosi on alkanut ja tuonut mukanaan uusia lukuhaasteita. Tarkastelimme Helmet 2021 -haastetta, ja kirjavalintojen helpottamiseksi päätimme listata kohdat, joihin Kuninkaan rakuunat -sarjan kirjat vastaavat. Voit valita minkä tahansa sarjan kirjoista, jollei listassa erikseen mainita tiettyä kirjaa. Nautinnollisia lukuhetkiä!

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja (toinen meistä, Marko, on opettaja)

3. Historiallinen romaani

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan (hahmot jakavat muistojaan keskenään)

6. Kirja kertoo rakkaudesta (vaikka Kuninkaan rakuunat eivät ole rakkausromaaneita, on rakkaus kuitenkin keskeinen aihe kaikissa sarjan osissa)

7. Kirjassa on kaveriporukka (keskushenkilöt ystävystyvät sarjan mittaan)

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa (maailma mullistui 1600-luvulla – kolmikymmenvuotinen sota oli seurausta muutoksista ja toi niitä mukanaan)

10. Kirjan nimessä on numero (Kuninkaan rakuunat I, II, III)

12. Kirjassa ollaan metsässä (kaikissa Kuninkaan rakuunat -sarjan kirjoissa metsässä tapahtuu jotakin; taisteluja, takaa-ajoja, jäljitystä…)

14. Kirja on osa kirjasarjaa

16. Kirjassa eletään ilman sähköä

25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

31. Jännityskirja tai dekkari (sarjan kirjoissa riittää jännittäviä tilanteita ja käänteitä)

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija

46. Kirjassa syödään herkkuja (Upseerin miekka ja Salamurhaajan merkki)

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta (kaikki kolme Kuninkaan rakuunat -sarjan kirjaa kertovat paitsi Kuninkaan rakuunoista myös kolmikymmenvuotisesta sodasta sekä elämästä 1600-luvulla)

Seuraavat ovat lukijakohtaisia, mutta voimme vihjata Kuninkaan rakuunoiden sopivan mainiosti ulkona luettaviksi. Luonnollisesti toivomme lukijoiden odottaneen kirjojemme ilmestymistä – ja että niistä on lukijoille hyötyä!

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi

23. Kirja, jota luet ulkona

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Glögi ja hehkuviini – lääkkeestä joulujuomaksi

Aiempi versio tästä artikkelista on julkaistu 26.11.2018

Lämpimän, mausteisen viinin – glögin tai hehkuviinin – nauttiminen tunnetaan nykyisin etenkin joulun aikaan liittyvänä tapana. Maustetuilla viineillä on kuitenkin pitkät perinteet jo antiikin ajoilta saakka: niitä on käytetty lääkinnällisiin tarkoituksiin, mutta mausteilla on myös pyritty parantamaan kuljetuksen ja huonon säilytyksen vuoksi kärsineen viinin makua.

Viinin maustaminen oli suosittua keskiajalla, ja tapa kulkeutui myös pohjolaan. Joissain lähteissä kerrotaan viinin maustamisen menettäneen 1600-luvulla suosiotaan muualla Euroopassa, kun taas Pohjoismaissa tapa säilyi. Tähän saattavat olla syynä pitkät kuljetusmatkat, jotka verottivat viinin makua, tai sitten mausteista viiniä yksinkertaisesti pidettiin kylmiin päiviin sopivana juomana.

Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan kohdalla voisimme vanhan lastenlorun tapaan kysellä ”mistä on suuret kuninkaat tehty?” ja vastata, että sokerista, hujanasta, inkivääristä ja kanelista. Kuninkaan kerrotaan suosineen sekoitusta, jossa reininviini maustettiin sokerilla, hunajalla, kanelilla, inkiväärillä, kaardemummalla ja neilikalla. Sanotaan, että Kustaa Vaasan poika, Erik XIV, piti tästä lutendrank-nimellä tunnetusta juomasta niin paljon, että joi sitä joka aamu. Hänen kruunajaisissaan 1561 sitä tarjottiin jopa 210 kannullista (lähde). Termi ’glödgat vin’ esiintyy kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1609. Kuninkaan rakuunat -sarjan ensimmäisessä osassa (Upseerin miekka) näemme myös kuningas Kustaa II Aadolfin nauttimassa lämmintä mausteviiniä lääkinnällisessä tarkoituksessa.

Ei maustettua viiniä kuitenkaan muuallakaan hylätty: 1600-luvultakin löytyy monia reseptejä mausteviineille, joiden tarkoitus on vaikkapa edistää ruoansulatusta. 1600-luvun lopulla kuolleen italialaisen ylimyksen Vittoria della Roveren muumioituneista jäännöksistä on havaittu hänen nauttineen runsaasti neilikkaa, todennäköisesti viinin seassa, ennen kuolemaansa (lähde). Toimiko juoma jonkinlaisen lääkeaineen ominaisuudessa vai sattuiko hän vain suosimaan mausteviiniä, sitä emme tiedä.

Maustettua viiniä kerrotaan nautitun 1600-luvulla nimenomaan aterian päätteeksi ruoansulatuksen edistämiseksi (lähde). Tällainen juoma oli esimerkiksi vin des dieux, ”jumalten viini”. Toinen suosittu sekoitus oli Hippocras (Hypocras), jolla on pitkät perinteet ja joka on makeutettua, maustettua (mahdollisesti muttei välttämättä lämmintä) puna- tai valkoviiniä. Sillä uskottiin olevan monenlaisia terveydellisiä vaikutuksia. 1600-luvun Ranskassa mausteviineihin käytettiin myös mm. omenaa, appelsiinia sekä manteleita, jopa myskiä ja ambraa.

Viiniin sekoitettiin usein myös erilaisia lääkeaineita. Neilikalla, inkiväärillä, kanelilla ja muilla mausteilla uskottiin olevan terveydelle edullisia vaikutuksia. Mukaan saatettiin lisätä hunajaa maun parantamiseksi. Muitakin aineita kuin mausteita käytettiin; esimerkiksi suomalainen pappi Sigfridus Aronus Forsius (n. 1560–1624), joka oli perehtynyt mm. astrologiaan ja lääketieteeseen, mainitsee kirjoituksissaan viinin ja hunajan kanssa nautitun rikin parantavan ”sattuneet tai Iskun saaneet Korvat” (lähde).

Jaamme tässä edellä linkitetystä Coquinaria-blogista ja [les] Gourmantissimes-blogista löytämämme ohjeen jumalten viinille. Ohje on peräisin Ranskasta vuodelta 1676, vapaa käännös omamme.

Ota kaksi suurta sitruunaa ja kaksi omenaa, kuori ne ja leikkaa viipaleiksi. Laita viipaleet astiaan, lisää 100g sokeria, pintti burgundin viiniä, kuusi neilikkaa ja vähän appelsiininkukkavettä. Peitä kaikki hyvin ja anna muhia 2-3 tuntia. Siivilöi. Jos haluat, lisää ambraa tai myskiä.

(Take two big lemons and two Russet apples, peel them and cut them into slices. Put everything in a dish, with three quarters of powdered sugar, a pint of Burgundy wine, six cloves and a little orange flower water. Cover everything well and let it soak for two to three hours. Pass it through a stocking like Hypocras. If you want, add amber and musk, also like Hypocras, and you will find it excellent.)

Historiallinen Glögiresepti Ranskasta vuodelta 1676

Reseptit eivät 1600-luvulla olleet kovin tarkkoja ainesosien määrien suhteen, joten nykysekoittelijalle jää jonkin verran arvailtavaa. Sokerin määrä on ilmoitettu kolmena neljänneksenä, mutta mittayksikkö on jätetty mainitsematta. Sata grammaa on todennäköisesti alakanttiin, mutta määrää voi halutessaan kasvattaa oman maun mukaan. Viinin kohdalla alkuperäisessä ranskankielisessä reseptissä käytetään termiä ’chopine’,  joka kääntyy tuopilliseksi tai viinipullolliseksi – mutta jälkimmäisessä tapauksessa termillä viitataan erityisesti myös n. 250ml pullokokoon, joka on noin kolmannes nykyisestä normaalista pullokoosta. Kannattaa siis testailla reseptiä eri viinimäärillä jotta selviää, mikä maistuu parhaalta! (Huom. useampi testi saman päivän aikana saattaa johtaa epätarkkuuksiin laadun arvioinnissa.)

Kustaa Aadolfin päivä

Aiempi versio tästä artikkelista on julkaistu 6.11.2018

Vuoden 2020 mallissa on suklaapohja, rommimarinoituja kirsikoita ja suklaamousse

Kustaa Aadolfin päivää, joka tunnetaan myös ruotsalaisuuden päivänä, vietetään tänään (6.11.). Päivä on kuninkaan kuolinpäivä – moni ehkä tietääkin, kuinka Kustaa Aadolfin kävi tuona kohtalokkaana päivänä vuonna 1632 Lützenin taistelukentällä. Toivomme, että voitte Kuninkaan rakuunat -sarjaa seuraamalla vielä jonain päivänä tutustua tapahtumiin myös meidän sankareidemme näkökulmasta.

Kustaa Aadolfin päivää (Gustav Adolfsdagen) on vietetty 1800-luvun alkupuolelta lähtien nimenomaan kaatuneen kuninkaan muistoksi ja Ruotsissa myös eräänlaisena kansallispäivänä. Suomessa päätettiin vuonna 1908 tehdä tuosta päivästä myös Ruotsalaisuuden päivä, jonka tarkoitus on vahvistaa ruotsinkielisen kansanosan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Päivä on ollut liputuspäivä vuodesta 1979 lähtien.

Kustaa II Aadolfin katse näissä suklaasta muovatuissa silueteissa on varsin maaninen.

Ruotsissa päivää juhlistetaan mm. nauttimalla Kustaa Aadolfin leivoksia. Perinteen kerrotaan saaneen alkunsa jo 1854 Göteborgissa, kuninkaan perustamassa kaupungissa – joskin ensin pikemminkin makeisten muodossa; ensimmäisen varsinaisen leivoksen katsotaan syntyneen 1909. Jokainen leipomo tai kahvila valmistaa hiukan omanlaisiaan leivoksia, mutta perinteisimmissä maistuvat suklaa ja sitruuna ja niitä koristaa suklaasta tai marsipaanista muovattu kuninkaan siluetti. Emme tiedä, miksi suklaa on tullut niin suosituksi tässä yhteydessä (vaikka luonnollinen selitys on tietenkin se, että se on erinomaisen hyvää!). Suklaahan nautittiin 1600-luvulla kaakaojuoman muodossa, eikä tämä myöhemmin hyvin trendikkääksi noussut juoma vielä ollut saavuttanut suurinta suosiotaan Kustaa Aadolfin elinaikana. Sankarikuninkaan tosin huhutaan olleen suuri makean ystävä, ja voimme olettaa, tai ainakin kuvitella, että hän olisi pitänyt nimikkoleivonnaisistaan.

Kruunukuvio oli hiukan helpompi toteuttaa (osa lapsen, osa äidin käsialaa).

Koska Kustaa II Aadolf on kirjallisen projektimme johdosta meille tärkeä henkilö ja haluamme muistaa Ruotsin ja Suomen yhteistä historiaa, olemme jo useampana vuonna juhlistaneet kuninkaan nimikkopäivää. Kotipaikkakunnaltamme Hämeenlinnasta emme ole vielä onnistuneet löytämään varsinaisia Kustaa Aadolfin leivoksia. Ne ovat kuitenkin tärkeä osa tätä juhlapäivää, ja usein olemmekin ostaneet suklaaleivokset tai suklaakakkupalat ja koristelleet ne itse Kustaa Aadolfin muistoksi. Emme ole järin perehtyneitä konditorian saloihin (emmekä kovin kärsivällisiä, etenkin kun edessämme on SUKLAAKAKKUA) joten menestys on ollut – kuten oheisista kuvista saattaa nähdä – hyvin… vaihtelevaa.

« Older posts

© 2021 Susimetsä

Theme by Anders NorenUp ↑