Susimetsä

Ulla ja Marko

Sotilaan palkka ja toimeentulo 30-vuotisessa sodassa

Koska suurin osa eri puolilla maailmaa taistelevista miehistä saa palkkaa, on heitä syytä kutsua palkkasotilaiksi. Jos kuitenkin tarkastellaan sitä, miten heidän palkkansa maksetaan, voisi heitä pikemminkin pitää vapaaehtoisina.

Turner (1683, p. 198), oma käännös

Aiemmin kirjoitimme 30-vuotisen sodan aikaisesta arvohierarkiasta ratsuväki– ja jalkaväkikomppanioissa, erityisesti ruotsalaisesta ja saksalaisesta näkökulmasta. Titteleiden ja tehtävänkuvien lisäksi hierarkia näkyi myös palkoissa ja toimeentulossa. Tässä artikkelissa keskitymme siihen puoleen.

Ruotsalainen kolikko vuodelta 1676
Ruotsalainen 1/6 äyrin kolikko vuodelta 1676

Artikkelin alussa esitetty lainaus on syytä pitää mielessä, sillä vaikka sotilaille oli periaatteessä määritelty palkka, sitä maksettiin lopulta hyvin epätasaisesti ja harvoin. Turner toteaa, että sotilas saattoi saada 12 kuukauden palkasta käteensä alle kolmen kuukauden rahat. Syy tähän oli selvä: raha ei yksinkertaisesti riittänyt. Ratkaisulle löydettiin kuitenkin myös valonkestävämpiä perusteluita: mikäli miehellä oli paljon palkkasaatavia, oli epätodennäköisempää, että hän hylkäisi armeijan ja etsisi töitä muualta. Tässä logiikassa kuitenkin piili vaara, sillä sotilas saattoi jossain vaiheessa päätellä, ettei rahaa ollut koskaan tulossa ja vaihtaa toiseen palkka-armeijaan tai karata omille teilleen. Fallon (1978) kertookin aikalaislähteen perusteella, että syksyllä 1631 keisarillisia joukkoja siirtyi Ruotsin palvelukseen ”vain kuultuaan rahoista, joita meidän joukoissamme maksettiin” (s. 376). Hän (s. 381) myös toteaa, että vaikka palkkasaatavat olivat epävarmat ja elinikä Euroopan sotakentillä lyhyt, tuhannet skotlantilaiset päättivät lähteä palkkasotureiksi – mikä kertoo paljon aikakauden yleisestä elintasosta.

Palkat ja ennakot

Säännöllisen palkan sijaan sotilaille jaettiin kuukausittain pieniä summia rahaa, joista käytettiin termiä ”lending”/”lehnung”. Turner arvelee sanan juontuvan mahdollisesti siitä, että sotilaiden toivottiin kuvittelevan kyseessä olevan lainan eikä osa heille kuuluvasta teoreettisesta palkasta. Dawsonin (1632) mukaan kyseessä oli ennakko sotilaalle kuuluvasta palkasta. ”Lehnung” maksettiin yleensä kaksi tai enintään kolme kertaa kuukaudessa leipä- ja ruoka-annoksen yhteydessä ja oli Turnerin mukaan määrältään noin puoli taaleria. Siksikin seuraavaksi mainittavia lukuja on syytä tarkastella lähinnä viitteellisinä ja osoituksena rykmentin ja komppanian miehistön nokkimisjärjestyksestä.

Turnerin mukaan palkkarakenne keisarillisessa ratsuväkirykmentissä sodan alkupuolella oli seuraava: eversti sai 300 taaleria kuukaudessa, everstiluutnantti 180, majuri 120, rittmaister 100, luutnantti 60 ja kornetti 50 taaleria. Tämä siis kuukausittaisen hevosten rehun lisäksi. Majoitusmestarin palkka oli 24 taaleria, korpraalin 22 ja torvensoittajien sekä kirjurin 15 taaleria. Ratsumiehet saivat kaksitoista taaleria kuukaudessa. Jalkaväestä Turner toteaa vain, että palkat olivat paljon pienemmät.

Turnerin mukaan (s. 199) vuonna 1658 Saksan vaaliruhtinaat ja prinssit sopivat sinä vuonna ratsujoukoille maksettavista palkoista (mukaanlukien hevosten muonat) seuraavaa: rittmeister 108 taaleria, luutnantti ja kornetti 44 taaleria, majoitusmestari 23 taaleria ja korpraali 21 taaleria. Kirjuri, torvensoittaja, seppä ja välskäri saivat kukin 11 taaleria ja ratsumies 8 taaleria. Jalkaväen palkat olivat jälleen pienemmät: kapteenille kaksi hevosta ja 48 taaleria, luutnantille ja vänrikille 21 taaleria, kersantille 6 taaleria. Furiirille, lipunkantajalle, varusmestarille, kirjurille, rumpalille ja herrasmiehille maksettiin 2,25 taaleria kullekin ja rivimiehelle 2 taaleria.

Dawson (1632, s. 76-77) ja Harte (1759, Appendix s. 21-22) käsittelevät Kustaa II Aadolfin maksamia palkkoja vuonna 1630. Ruotsin kuninkaan maksamat palkat olivat seuraavat: eversti 184 taaleria, everstiluutnantti 80, majuri 61 ja rykmentin majoitusmestari 30 taaleria kuukaudessa. Komppaniatasolla kapteeni sai 61, luutnantti ja vänrikki 30 ja molemmat kersantit 9 taaleria. Furiiri (komppanian majoitusmestari), lipunkantaja, kirjuri ja varusmestari saivat kukin 7 taaleria. Kuusi korpraalia saivat 6 taaleria kukin ja ruotumestarit 5 taaleria kuukaudessa. Rumpalit ja pillinsoittajat sekä aliruotumestarit saivat 4 ja rivisotilaat 3,5 taaleria kuukaudessa. Ns. passe-volantit, eli upseerien palvelijat, jotka myös kantoivat taistelutilanteissa upseerien aseita, saivat 3 taaleria kuukaudessa.

Rykmentin ns. siviilihallinto sai palkkaa seuraavasti: rykmentin kirjuri 30, kappalaiset 18 ja välskärit 12 taaleria, sota-oikeuden tutkijat 30 taaleria, profossimarsalkka 12 taaleria sekä sotaoikeuden kirjuri ja kersantti 18 taaleria. Teloittajan (myös muiden kuin kuolemanrangaistusten toimeenpanija) palkka oli 7 taaleria kuukaudessa.

Harte toteaa myös, että Ruotsin kruunun tapa oli maksaa ns. ”lehnung” kolmesti kuukaudessa: 1., 11. ja 20. päivä. Tässä muodossa kuukausittain maksetut summat olivat noin kolmannes yllä mainituista kuukausipalkoista. Fallon kuvaa palkkakehitystä sodan aikana kertomalla, että ruotsalainen musketööri tai pikeneeri ansaitsi 72 riikintaaleria vuodessa vuosien 1626 ja 1630 välillä, mutta vuosikymmenen kuluessa palkka laski 42:een ja jopa 36:een riikintaaleriin. 42 taalerin vuosipalkka pitää yhtä yllä esitettyjen Dawsonin ja Harten antamien vuoden 1630 tietojen kanssa.

Elinkustannukset

Saadaksemme käsityksen palkkojen ostovoimasta lienee tarpeen tutustua aikakauden hintatasoon. Valitettavasti armeijan mukana kulkeneiden marketettien hintojen selvittäminen on vaikeaa, sillä ne vaihtelivat sodan aiheuttamien ruokapulien ja muiden varusteiden saatavuuden vuoksi. Profossimarsalkan tehtävä oli määrittää hinnat, joita marketentit saivat pyytää välttämättömistä tuotteista, mutta emme ole löytäneet kattavia merkintöjä tällaisista päätöksistä. Olemme kuitenkin keränneet yleisiä aikakauden hintoja löytämistämme lähteistä.

Fallon (1978) on tehnyt varsin laajan selvitystyön hintatasoista eri puolilla 30-vuotisen sodan ajan Eurooppaa. Hän toteaa ruoan hinnan olleen suunnilleen samalla tasolla Englannissa ja manner-Euroopassa ja antaa vertailukohdaksi myös joitain palkkatietoja. Esimerkiksi muurarin, puusepän ja sahaajan vuosipalkka vaihteli 80-119 taalerin välillä ja ojankaivajien sekä muun ruumiillisen työn tekijän n. 56-62 taalerin välillä. Ruotsalaisen kauppalaivan miehistön jäsen ansaitsi 34,5 riikintaaleria vuodessa (ylöspidon lisäksi) ja laivan puuseppä jopa 105 riikintaaleria.

Fallonin selvityksen perusteella yhdellä riikintaalerilla olisi Ruotsissa saanut n. 5 kanaa tai 128 munaa. Kolmella riikintaalerilla olisi irronnut lehmä. Saksassa yhdellä riikintaalerilla sai 37 naulaa juustoa, 18 naulaa lihaa, 1,8 litraa brandyä tai 3,4 litraa viiniä. Hintataso kuitenkin vaihteli armeijan leireissäkin: Stevens (1884, s. 333) toteaa, että Würzburgin valloituksen jälkeen kaikilla Ruotsin armeijan sotilailla oli uudet vaatteet ja ruokaa saatavilla niin paljon, että leirissäkin lehmä maksoi vain yhden taalerin.

Dowen (2015) on selvitellyt sotilaiden varustusten hintoja Englannin sisällissodan aikaan. Hänen mukaansa esimerkiksi kylterin (buff coat; haarniskan alla tai ilman haarniskaa pidettävä vaaleanruskea tai kellertävä pitkähelmainen ”nahkatakki”) hinta vaihteli suuresti. Hyvälaatuisesta kylteristä saattoi joidenkin lähteiden mukaan joutua maksamaan jopa yli 10 puntaa (Harten mukaan 1 punta = n. 5,7 riikintaaleria vuonna 1630), mutta normaalit kylterit olivat huomattavasti halvempia. Dowenin mukaan vuonna 1638 yhden kylterin valmistus hihoineen ja tarvittavine housuineen maksoi 1 punnan ja 15 shillinkiä (lähes 10 riikintaaleria). Hän kertoo erään kapteenin maininneen yhden kylterin hinnaksi 7 puntaa, kahden muun n. 2 puntaa ja neljännen 13 shillinkiä. Kylterin keskihinnaksi Dowen arvioi eri lähteiden perusteella n. 30-40 shillinkiä (vajaat kaksi puntaa ~ noin 10 riikintaaleria). Verrokkina Dowen mainitsee pikeneerin haarniskan ja kypärän hinnaksi vähän yli 18 shillinkiä ja kevyen ratsuväen harquebusierin haarniskan (rinta- ja selkäpanssari sekä kypärä) arvoksi n. 30 shillinkiä. Kyrassieerin haarniska (kokopanssari) saattoi maksaa 4 puntaa.

Puhtaasti rahasummissa arvioituna sotilas siis ansaitsi suhteellisen hyvin verrattuna moniin käsityöläisiin. Kuten edellä todettiin, rahaa ei kuitenkaan oikeasti riittänyt palkanmaksuun, joten sotilaat ja armeijat joutuivat usein ryöstelemään seutua pysyäkseen hengissä, eivätkä ravinnon puutteesta johtuvat sairaudet olleet harvinaisia. Mm. Ferdinand II:n sotapäällikkö Wallenstein sai keisarillisen luvan nostaa palkkansa valloittamansa kaupungit ja alueet ryöstellen. Kustaa II Aadolf joutui erikseen kieltämään ryöstelyn pitääkseen kanssaan liittoutuneet vaaliruhtinaat tyytyväisinä, mutta Ruotsinkin armeijan maine heikkeni tässä suhteessa kuninkaan kuoleman jälkeen ja taistelujen jatkuessa. Skotlantilaisten upseerien kannalta tilanne oli jokseenkin parempi, sillä heille maksut annettiin rahojen puuttuessa maaomistuksina Ruotsissa ja Suomessa.

Lähteet

Dawson, J. (1632). The Swedish Discipline, Religious, Civile, and Military, Etc.

Dowen, K. (2015). The Seventeenth Century Buff-Coat. Journal of the Arms and Armour Society, Vol. XXI, No. 5, March 2015.

Fallon, J.A. (1978). Scottish Mercenaries in the Service of Denmark and Sweden.

Harte, W. (1759). The History of the Life of Gustavus Adolphus, vol. 1.

Turner, James (1683). Pallas Armata – Military Essayes of the Ancient Grecian, Roman, and Modern Art of War.

Rakuunat vastaavat Helmet-lukuhaasteeseen

Uusi vuosi on alkanut ja tuonut mukanaan uusia lukuhaasteita. Tarkastelimme Helmet 2021 -haastetta, ja kirjavalintojen helpottamiseksi päätimme listata kohdat, joihin Kuninkaan rakuunat -sarjan kirjat vastaavat. Voit valita minkä tahansa sarjan kirjoista, jollei listassa erikseen mainita tiettyä kirjaa. Nautinnollisia lukuhetkiä!

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja (toinen meistä, Marko, on opettaja)

3. Historiallinen romaani

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan (hahmot jakavat muistojaan keskenään)

6. Kirja kertoo rakkaudesta (vaikka Kuninkaan rakuunat eivät ole rakkausromaaneita, on rakkaus kuitenkin keskeinen aihe kaikissa sarjan osissa)

7. Kirjassa on kaveriporukka (keskushenkilöt ystävystyvät sarjan mittaan)

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa (maailma mullistui 1600-luvulla – kolmikymmenvuotinen sota oli seurausta muutoksista ja toi niitä mukanaan)

10. Kirjan nimessä on numero (Kuninkaan rakuunat I, II, III)

12. Kirjassa ollaan metsässä (kaikissa Kuninkaan rakuunat -sarjan kirjoissa metsässä tapahtuu jotakin; taisteluja, takaa-ajoja, jäljitystä…)

14. Kirja on osa kirjasarjaa

16. Kirjassa eletään ilman sähköä

25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

31. Jännityskirja tai dekkari (sarjan kirjoissa riittää jännittäviä tilanteita ja käänteitä)

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija

46. Kirjassa syödään herkkuja (Upseerin miekka ja Salamurhaajan merkki)

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta (kaikki kolme Kuninkaan rakuunat -sarjan kirjaa kertovat paitsi Kuninkaan rakuunoista myös kolmikymmenvuotisesta sodasta sekä elämästä 1600-luvulla)

Seuraavat ovat lukijakohtaisia, mutta voimme vihjata Kuninkaan rakuunoiden sopivan mainiosti ulkona luettaviksi. Luonnollisesti toivomme lukijoiden odottaneen kirjojemme ilmestymistä – ja että niistä on lukijoille hyötyä!

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi

23. Kirja, jota luet ulkona

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Glögi ja hehkuviini – lääkkeestä joulujuomaksi

Aiempi versio tästä artikkelista on julkaistu 26.11.2018

Lämpimän, mausteisen viinin – glögin tai hehkuviinin – nauttiminen tunnetaan nykyisin etenkin joulun aikaan liittyvänä tapana. Maustetuilla viineillä on kuitenkin pitkät perinteet jo antiikin ajoilta saakka: niitä on käytetty lääkinnällisiin tarkoituksiin, mutta mausteilla on myös pyritty parantamaan kuljetuksen ja huonon säilytyksen vuoksi kärsineen viinin makua.

Viinin maustaminen oli suosittua keskiajalla, ja tapa kulkeutui myös pohjolaan. Joissain lähteissä kerrotaan viinin maustamisen menettäneen 1600-luvulla suosiotaan muualla Euroopassa, kun taas Pohjoismaissa tapa säilyi. Tähän saattavat olla syynä pitkät kuljetusmatkat, jotka verottivat viinin makua, tai sitten mausteista viiniä yksinkertaisesti pidettiin kylmiin päiviin sopivana juomana.

Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan kohdalla voisimme vanhan lastenlorun tapaan kysellä ”mistä on suuret kuninkaat tehty?” ja vastata, että sokerista, hujanasta, inkivääristä ja kanelista. Kuninkaan kerrotaan suosineen sekoitusta, jossa reininviini maustettiin sokerilla, hunajalla, kanelilla, inkiväärillä, kaardemummalla ja neilikalla. Sanotaan, että Kustaa Vaasan poika, Erik XIV, piti tästä lutendrank-nimellä tunnetusta juomasta niin paljon, että joi sitä joka aamu. Hänen kruunajaisissaan 1561 sitä tarjottiin jopa 210 kannullista (lähde). Termi ’glödgat vin’ esiintyy kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1609. Kuninkaan rakuunat -sarjan ensimmäisessä osassa (Upseerin miekka) näemme myös kuningas Kustaa II Aadolfin nauttimassa lämmintä mausteviiniä lääkinnällisessä tarkoituksessa.

Ei maustettua viiniä kuitenkaan muuallakaan hylätty: 1600-luvultakin löytyy monia reseptejä mausteviineille, joiden tarkoitus on vaikkapa edistää ruoansulatusta. 1600-luvun lopulla kuolleen italialaisen ylimyksen Vittoria della Roveren muumioituneista jäännöksistä on havaittu hänen nauttineen runsaasti neilikkaa, todennäköisesti viinin seassa, ennen kuolemaansa (lähde). Toimiko juoma jonkinlaisen lääkeaineen ominaisuudessa vai sattuiko hän vain suosimaan mausteviiniä, sitä emme tiedä.

Maustettua viiniä kerrotaan nautitun 1600-luvulla nimenomaan aterian päätteeksi ruoansulatuksen edistämiseksi (lähde). Tällainen juoma oli esimerkiksi vin des dieux, ”jumalten viini”. Toinen suosittu sekoitus oli Hippocras (Hypocras), jolla on pitkät perinteet ja joka on makeutettua, maustettua (mahdollisesti muttei välttämättä lämmintä) puna- tai valkoviiniä. Sillä uskottiin olevan monenlaisia terveydellisiä vaikutuksia. 1600-luvun Ranskassa mausteviineihin käytettiin myös mm. omenaa, appelsiinia sekä manteleita, jopa myskiä ja ambraa.

Viiniin sekoitettiin usein myös erilaisia lääkeaineita. Neilikalla, inkiväärillä, kanelilla ja muilla mausteilla uskottiin olevan terveydelle edullisia vaikutuksia. Mukaan saatettiin lisätä hunajaa maun parantamiseksi. Muitakin aineita kuin mausteita käytettiin; esimerkiksi suomalainen pappi Sigfridus Aronus Forsius (n. 1560–1624), joka oli perehtynyt mm. astrologiaan ja lääketieteeseen, mainitsee kirjoituksissaan viinin ja hunajan kanssa nautitun rikin parantavan ”sattuneet tai Iskun saaneet Korvat” (lähde).

Jaamme tässä edellä linkitetystä Coquinaria-blogista ja [les] Gourmantissimes-blogista löytämämme ohjeen jumalten viinille. Ohje on peräisin Ranskasta vuodelta 1676, vapaa käännös omamme.

Ota kaksi suurta sitruunaa ja kaksi omenaa, kuori ne ja leikkaa viipaleiksi. Laita viipaleet astiaan, lisää 100g sokeria, pintti burgundin viiniä, kuusi neilikkaa ja vähän appelsiininkukkavettä. Peitä kaikki hyvin ja anna muhia 2-3 tuntia. Siivilöi. Jos haluat, lisää ambraa tai myskiä.

(Take two big lemons and two Russet apples, peel them and cut them into slices. Put everything in a dish, with three quarters of powdered sugar, a pint of Burgundy wine, six cloves and a little orange flower water. Cover everything well and let it soak for two to three hours. Pass it through a stocking like Hypocras. If you want, add amber and musk, also like Hypocras, and you will find it excellent.)

Historiallinen Glögiresepti Ranskasta vuodelta 1676

Reseptit eivät 1600-luvulla olleet kovin tarkkoja ainesosien määrien suhteen, joten nykysekoittelijalle jää jonkin verran arvailtavaa. Sokerin määrä on ilmoitettu kolmena neljänneksenä, mutta mittayksikkö on jätetty mainitsematta. Sata grammaa on todennäköisesti alakanttiin, mutta määrää voi halutessaan kasvattaa oman maun mukaan. Viinin kohdalla alkuperäisessä ranskankielisessä reseptissä käytetään termiä ’chopine’,  joka kääntyy tuopilliseksi tai viinipullolliseksi – mutta jälkimmäisessä tapauksessa termillä viitataan erityisesti myös n. 250ml pullokokoon, joka on noin kolmannes nykyisestä normaalista pullokoosta. Kannattaa siis testailla reseptiä eri viinimäärillä jotta selviää, mikä maistuu parhaalta! (Huom. useampi testi saman päivän aikana saattaa johtaa epätarkkuuksiin laadun arvioinnissa.)

Kustaa Aadolfin päivä

Aiempi versio tästä artikkelista on julkaistu 6.11.2018

Vuoden 2020 mallissa on suklaapohja, rommimarinoituja kirsikoita ja suklaamousse

Kustaa Aadolfin päivää, joka tunnetaan myös ruotsalaisuuden päivänä, vietetään tänään (6.11.). Päivä on kuninkaan kuolinpäivä – moni ehkä tietääkin, kuinka Kustaa Aadolfin kävi tuona kohtalokkaana päivänä vuonna 1632 Lützenin taistelukentällä. Toivomme, että voitte Kuninkaan rakuunat -sarjaa seuraamalla vielä jonain päivänä tutustua tapahtumiin myös meidän sankareidemme näkökulmasta.

Kustaa Aadolfin päivää (Gustav Adolfsdagen) on vietetty 1800-luvun alkupuolelta lähtien nimenomaan kaatuneen kuninkaan muistoksi ja Ruotsissa myös eräänlaisena kansallispäivänä. Suomessa päätettiin vuonna 1908 tehdä tuosta päivästä myös Ruotsalaisuuden päivä, jonka tarkoitus on vahvistaa ruotsinkielisen kansanosan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Päivä on ollut liputuspäivä vuodesta 1979 lähtien.

Kustaa II Aadolfin katse näissä suklaasta muovatuissa silueteissa on varsin maaninen.

Ruotsissa päivää juhlistetaan mm. nauttimalla Kustaa Aadolfin leivoksia. Perinteen kerrotaan saaneen alkunsa jo 1854 Göteborgissa, kuninkaan perustamassa kaupungissa – joskin ensin pikemminkin makeisten muodossa; ensimmäisen varsinaisen leivoksen katsotaan syntyneen 1909. Jokainen leipomo tai kahvila valmistaa hiukan omanlaisiaan leivoksia, mutta perinteisimmissä maistuvat suklaa ja sitruuna ja niitä koristaa suklaasta tai marsipaanista muovattu kuninkaan siluetti. Emme tiedä, miksi suklaa on tullut niin suosituksi tässä yhteydessä (vaikka luonnollinen selitys on tietenkin se, että se on erinomaisen hyvää!). Suklaahan nautittiin 1600-luvulla kaakaojuoman muodossa, eikä tämä myöhemmin hyvin trendikkääksi noussut juoma vielä ollut saavuttanut suurinta suosiotaan Kustaa Aadolfin elinaikana. Sankarikuninkaan tosin huhutaan olleen suuri makean ystävä, ja voimme olettaa, tai ainakin kuvitella, että hän olisi pitänyt nimikkoleivonnaisistaan.

Kruunukuvio oli hiukan helpompi toteuttaa (osa lapsen, osa äidin käsialaa).

Koska Kustaa II Aadolf on kirjallisen projektimme johdosta meille tärkeä henkilö ja haluamme muistaa Ruotsin ja Suomen yhteistä historiaa, olemme jo useampana vuonna juhlistaneet kuninkaan nimikkopäivää. Kotipaikkakunnaltamme Hämeenlinnasta emme ole vielä onnistuneet löytämään varsinaisia Kustaa Aadolfin leivoksia. Ne ovat kuitenkin tärkeä osa tätä juhlapäivää, ja usein olemmekin ostaneet suklaaleivokset tai suklaakakkupalat ja koristelleet ne itse Kustaa Aadolfin muistoksi. Emme ole järin perehtyneitä konditorian saloihin (emmekä kovin kärsivällisiä, etenkin kun edessämme on SUKLAAKAKKUA) joten menestys on ollut – kuten oheisista kuvista saattaa nähdä – hyvin… vaihtelevaa.

Sotilaan ruoka 30-vuotisessa sodassa

”Majoitusmestari lupasi välittää tiedon olinpaikastamme”, Tomas sanoi ja pakottautui nielaisemaan lusikallisen hiukan pohjaan palanutta velliä. Olisi pitänyt keittää velli itse eikä määrätä Japhetia siihen puuhaan. Sepän poika oli mitä ilmeisimmin käytellyt lieden tulipesää kuin ahjoa.

Kuninkaan rakuunat: Upseerin miekka
Rakuuna ostamassa ruokaa

1600-luvun ruokakulttuuri on varsin laaja aihe, ja aiemmin olemmekin kertoneet tuon ajan juomakulttuurista (linkki), glögistä ja hehkuviinistä (linkki) sekä muutamista Kolmessa muskettisoturissa esiintyneestä ruokalajista (linkki). Tällä kerralla keskitymme siihen, millaista einestä kolmikymmenvuotisen sodan sotilaat, kuten kirjasarjamme rakuunat, tavallisesti saivat suuhunsa.

Ruoka, sen määrä ja laatu, riippui paljon olosuhteista: vuodenajasta, paikallisista oloista, oltiinko sisämaassa vai rannikolla, oliko armeijalla rahaa vai kärsittiinkö köyhyyttä, oliko vihollinen piirittänyt leirin/kaupungin jne. Jokainen sotilas sai tietyn ruoka- ja juoma-annoksen, mutta määrä ja sisältö vaihtelivat olosuhteiden ja joskus jopa sen mukaan, mihin joukkoon sattui kuulumaan. Esimerkiksi Fallon (1972) kertoo tapauksesta vuodelta 1628, jolloin brittisotilaat saivat vain olutta ja kuivaa korppua (’biscuit’), kun taas sotimaan värvätyille tanskalaistalonpojille annettiin kuivalihaa ja suolattua siansivua (’dry beef and bacon’). Seurauksena oli väkivaltaa ja tanskalaissotilaiden reppujen ryöstelyä.

Rakuuna on saanut ruokaa!

Sotilaan saama muona-annos saattoi sisältää leipää tai viljaa, voita, suolaa, lihaa, kalaa (usein kuivattuna tai suolattuna), joskus ryynejä tai herneitä sekä maltaita tai humalaa jollei olutta jaettu valmiina. Vellit, puurot ja muut ruoat oli usein valmistettava itse. Kun liha-annos punnittiin, saattoi epäonninen sotilas saada palan, jossa oli paljon luuta ja rustoa. Samoin jos leipä jaettiin valmiina, saatettiin ne tarkoituksella ottaa uunista liian varhain, jolloin ne painoivat enemmän (ja homehtuivat nopeammin).

Turnerin (1683, s. 201) mukaan sotilaan tyypilliseen päiväannokseen kuului kaksi naulaa leipää, naulan verran lihaa tai sen puuttuessa saman verran juustoa sekä pullollinen viiniä tai kaksi pulloa olutta. Tämä ei kuitenkaan aina toteutunut, vaan miehet saattoivat joutua marssimaan viikonkin verran eikä leipää saatu juuri kahta naulaa enempää koko aikana. Annokset moninkertaistuivat mitä ylemmäs hierarkiassa mentiin, niin että esim. vänrikki sai neljä kertaa perussotilaan annoksen, eversti jo kaksitoistakertaisen määrän. (Turner 1683, s. 201.) Turner (1829, s. 4) kertoo kokemuksistaan aloittelevana palkkasoturina vuoden 1632 talvella, jolloin hän tovereineen sai huomata, ettei sotilas saanutkaan kahta tai kolmea ateriaa päivässä tai päässyt sänkyyn säälliseen aikaan illalla kuten kotona. Vuoden 1633 kesällä Hamelnin piirityksessä Turner kertoo (s. 6) eläneensä lähinnä vedellä ja leivällä. Leipääkin oli kovin niukasti – tosin hän toteaa, että ruokaa olisi ollut saatavilla, mikäli hänellä olisi ollut rahaa sitä ostaa.

Saamansa muonan lisäksi sotilas saattoi siis joskus ostaa lisää ruokaa kylistä ja kaupungeista tai armeijaa seuraavilta kaupustelijoilta. Paikallinen väestö saatettiin velvoittaa toimittamaan armeijalle tietty määrä leipää, lihaa, viljaa ja olutta. Ryöstely oli tietenkin myös yksi keino hankkia vatsantäytettä. Varsinkin viini oli haluttua ryöstötavaraa, eivätkä kotieläimetkään aina säästyneet pataan päätymiseltä. Turner muisteleekin (1829, s. 7) oppineensa puolentoista ensimmäisen palkkasoturivuotensa aikana niin ovelaksi, ettei sen jälkeen kärsinyt puutetta hevosten, vaatteiden, lihan tai rahankaan suhteen.

Leipä oli sotilaan perusruokaa. Tavallisesti se oli tummaa, karkeaa leipää – vaaleaa leipää oli paljon vähemmän, ja oletettavasti se päätyi päällystön pöytiin. Upseerin miekassa kuvaamme hiukan sitä, kuinka armeijaa seuranneet joukot kaivoivat maahan kuoppauunin leipää paistaakseen. Jos leivät paistettiin tiiliuuneissa, tarvittiin suunnaton määrä tiiliä uunien valmistamiseen sekä polttopuuta niiden lämmittämiseen. Kaiken tämän ja viljan kuljettamiseen tarviittiin hevosia, jotka tietenkin myös piti ruokkia. Valmiit leivät täytyi toki myös kuljettaa, jos armeija jatkoi marssiaan.

Juusto ja voi saattoivat myös kuulua muona-annoksiin. Lihaa saatiin jonkin verran, lisäksi saatiin silliä (tavallisesti suolattua tai savustettua) mutta myös kapakalaa. Viljoista eniten oli ruista leipää varten, kauroja hevosille, sitten ohraa oluenpanoon. Suolaa armeijalle vietiin suuria määriä, mutta sitä todennäköisesti käytettiin enemmän säilömiseen kuin ruoan maustamiseen.

Jos vihanneksia mainitaan, ne ovat tavallisimmin herneet ja pavut, ja keripukkia arvellaankin esiintyneen C-vitamiinin puutteen vuoksi. Yksi liikekannalla olevan armeijan pulmista oli tietenkin ruokatavaran kuljettaminen – tarvittiin suuret määrät hevosia ja kärryjä, eikä ruoka säilynyt pilaantumatta pitkiä aikoja ja/tai matkoja. Tuoretuotteita, kuten kananmunia ja hedelmiä, oli senkin vuoksi lähinnä ostettava kylistä tai kaupustelijoilta. James Turner (1829, s. 4) muistelee, että oli ahminut liikaa hedelmiä saavuttuaan Skotlannista Saksaan vuonna 1632 ja sairastunut peräti kuudeksi viikoksi. Yleensäkin vatsavaivat olivat tavallisia, joko ”parasta ennen” -päiväyksen nähneiden ruokavarojen vuoksi tai siksi, että esim. karkea leipä tai armeijan olut vaativat jonkin verran tottumista.

Olut oli tärkeä juoma ja sisältyi tavallisesti sotilaan saamaan annokseen joko valmiina tai maltaina ja humalina. Mahdolliset viiniannokset olivat olutannosta pienempiä. Juomamäärät näyttävät vaihdelleen jonkin verran, ja vertailua vaikeuttaa sekin, että määrät annetaan eri mittayksikköinä (mm. ”can”, ”measure” tai litra). Esimerkiksi Wallensteinin sotilaiden annokseksi mainitaan v. 1632 joko 3 litraa olutta tai 1,5 litraa viiniä. Oluen vahvuus vaihteli, ja esim. Glückstadtissa palvelleiden skottien juomavarastoissa tavallisinta oli ”commis beer”, seuraavaksi yleisin oli ”doubled beer”, joka oli edellistä vahvempaa, ja harvinaisimpia sekä arvostetuimpia olivat tietyissä, usein oluistaan tunnetuissa, kaupungeissa tuotetut ja kaupungin mukaan nimetyt oluet, esim. ”Hamburg beer”. (Fallon 1972.)

Ruokavarojen varmistaminen oli tietenkin taistelutahdon ja joukkojen mielialan kannalta tärkeää, mutta aina ruokaa ei ollut riittävästi eikä muona-annoksia voitu välttämättä jakaa lainkaan. Nälkää kärsittiin mm. piiritystilanteissa. Pahimmissa paikoissa kerrotaan syödyn kissat, koirat ja hevosetkin. Jopa kannibalismista huhutaan. (Fallon 1972.) Myös kuivan kesän 1631 aikaan kerrotaan ruokavarojen käyneen varsin vähiin.

Kuninkaan rakuunat ovat toistaiseksi päässeet melko helpolla eivätkä ole juuri joutuneet nälkää näkemään. He tuntuvat maistelevan varsin mielellään paitsi olutta ja kananpoikaa myös makkaraa. Kuningas Kustaa II Aadolfin olemme toki nähneet aterioivan varsin ruhtinaallisesti, mutta kuninkaallisen pöydän herkkuihin palaamme myöhemmin toisessa artikkelissa.

Lähteitä:

Antila, O. & Tetri J. E. 2001. Hakkapeliittain jäljillä. Suomalaiset Euroopan sotakentillä.

Fallon, J. A. 1972. Scottish Mercenaries in the Service of Denmark and Sweden. 1626-1632.

Spring, L. 2019. In the Emperor’s Service: Wallenstein’s Army, 1625-1634.

Turner, J. 1683. Pallas Armata. Military Essayes of the Ancient Grecian, Roman, and Modern Art of War. Written in the years 1670 and 1671.

Turner, J. 1829. Memoirs of his own life and times: 1632-1670.


« Older posts

© 2021 Susimetsä

Theme by Anders NorenUp ↑