Aiempi versio tästä artikkelista on julkaistu joulukuussa 2018
Näin joulun alla ja talvisessa tihkusateessa ajatuksemme kääntyivät tuon tuosta siihen, kuinka Kustaa II Aadolf ja varsinkin Kuninkaan rakuunat -sarjamme henkilöhahmot viettivät joulua liityttyään mukaan Kolmikymmenvuotiseen sotaan. Vai pääsivätkö he koko juhlaa edes viettämään?
Joulua vietettiin 1600-luvulla erilailla kuin nykyään, vaikkakin Birger Jaarlin 1200-luvulla kehittämä ajatus joulurauhasta oli jo vahvasti osa Ruotsin perinteitä. Esimerkiksi Turussa on julistettu joulurauha aina 1320-luvulta lähtien. Joulun juhlinta oli kuitenkin 1500-luvun aikana käynyt läpi monia muutoksia uskonpuhdistuksen myötä, ja kesti aikansa, ennen kuin uusia ajatuksia hyväksyttiin osaksi perinteitä – jos niitä koskaan edes hyväksyttiin.
Germaanisessa perinteessä joululla (yule) on pitkä historia, eikä sillä suureksi osaksi ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. 1500-luvulla monet uskonpuhdistajat katsoivat tarpeelliseksi kieltää koko juhlan sen pakanallisena pidetyn alkuperän vuoksi tai koska sen katsottiin liittyvän liian kiinteästi katoliseen kirkkoon. He halusivat palauttaa kristinuskon juurilleen ja säilyttää vain Raamatussa erikseen nimetyt ja määrätyt juhlat sekä palvonnan muodot. Käytännössä tämä olisi tarkoittanut pelkästään viikoittaista sunnuntain pyhittämistä, ja kaikki muut juhlat olisi todettu pakanallisiksi. Manner-Euroopassa kalvinismin isällä, Jean Calvinilla, oli aiheesta ankarimmat mielipiteet, mutta hänkään ei sentään kieltänyt joulua kaikilta seuraajiltaan (vaikka Sveitsin kalvinistit niin tekivätkin).
Skotlannissa joulunvietto kiellettiin kokonaan vuonna 1560 John Knoxin vaikutuksesta. Erilaisista juhlimisen muodoista, kuten tanssimisesta ja joululaulujen laulamisesta, asetettiin rangaistuksia. Englannin Cromwellin johtama puritaaninen parlamentti kielsi joulun ja muut pakanalliset juhlat 1642. Massachusetts Bayn siirtokunnassa uuteen maailmaan muuttaneet puritaanit kielsivät joulun – ja pääsiäisen sekä muut epäkristilliset juhlat – vuonna 1659. Erilaisia kieltoja asetettiin ympäri Yhdysvaltoja seuraavien kahdensadan vuoden ajan, kunnes joulusta kuitenkin tuli kansallinen juhla vuonna 1870. Englannissa päästiin taas joulunviettoon monarkian palattua 1650-luvun loppupuolella. Skotlannissa kielto lakkautettiin 1712, mutta vielä pitkään kirkko paheksui joulua viettäviä, eikä joululomille päästy ennen vuotta 1958.
Suurimmassa osassa Eurooppaa kuitenkin ymmärrettiin, ettei kansa suostuisi elämään ilman perinteisiä juhliaan – ja Martti Luther pitkälti muodosti joulusta sellaisen kuin se suurelta osin nykyään on. Hän siirsi lahjojen jaon katoliselta pyhän Nikolauksen päivältä (6.12.) jouluaattoon 24.12. ja keksi lahjojen jakajaksi hahmon nimeltä Christkind, jonka piti esittää Jeesuksen reinkarnaatiota lapsen hahmossa. Tarkoitus oli viedä huomiota katolisilta pyhimyksiltä, mutta Christkind omaksuttiin pian katoliseen perinteeseen ja liitettiin pyhän Nikolauksen rinnalle lahjojen jakajaksi. Muita Lutherin ja hänen aikalaistensa kehittämiä jouluperinteitä ovat joulukuusi (vaikkakin puihin ja oksiin liittyvillä perinteillä on niilläkin pitkä historia keskitalven juhlissa), joulumarkkinat ja joulupäivän aamuun kuuluva vigilia eli jumalanpalvelus.
Monin paikoin vanhat, esikristillisen ajan tavat säilyivät vielä pitkään osana joulunviettoa – ja ovat nähtävissä edelleen. Jo viikingit ”joivat joulua” ja aterioivat perinpohjaisesti keskitalven aikaan. Jouluna onkin ollut tapana syödä runsaasti, ainakin niiden, joille se on ollut mahdollista, jotta seuraavana vuonnakin ruoka riittäisi ja saataisiin hyvä sato. Tavan katsotaan periytyvän pakanalliselle ajalle, pyritäänhän sillä varmistamaan tuleva onni eräänlaisen taikuuden eikä rukouksen keinoin. Joululyhteiden laittamista linnuille siinä toivossa, että linnut eivät söisi jyviä pellolta ja saataisiiin hyvä sato, on myös pidetty jopa niin pahana pakanallisena tapana (viljauhri), että se on paikoin aikoinaan kiellettykin. Moni suomalainen joulunviettotapa, kuten vainajien muistaminen, voidaan jäljittää kekriin.
Vielä 1600-luvulla Ruotsin valtakunnassa oli kolme joulun pyhäpäivää, 25.-28.12. Kolmatta ja neljättä päivää on nimitetty myös mm. arki- tai pikkupyhiksi: varsinaisina pyhäpäivinä pidättäydyttiin työnteosta, mutta arkipyhinä työnteko ei ollut sopimatonta vaikkakaan aivan jokapäväiseen tapaan ei tarvinnut ahertaa. Uskonpuhdistajien lisäksi mm. Kustaa Vaasa ja erinäiset valtiopäivät vastustivat mielestään liiallisia juhlapyhiä niiden turmiollisen ja ihmisiä laiskistavan vaikutuksen vuoksi, mutta vasta Kustaa III antoi määräyksen joulun pikkupyhien sekä muutamien muiden juhlapäivien lakkauttamisesta 1772. Kansan parissa vanhat tavat kuitenkin säilyivät vielä pitkään.
Alussa esitettyyn kysymykseen palataksemme – entä kirjasarjamme sankarit? Miten he viettivät ensimmäistä jouluaan sodassa Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa vastaan? Saivatko rakuunat levätä pyhäpäivinäkään? Kuinka kuninkaan armeija selviytyi pakkasissa, joista lähteet kertovat (pakkasten sanotaan alkaneen jo lokakuussa)? Näistä pohdinnoista syntyi pieni tunnelmapala nimeltä Rakuunoiden joulu 1630, jossa hahmomme astuvat jälleen historiallisten tapahtumien tuiskeeseen. Kertomus sijoittuu aikaan noin kahta kuukautta ennen Kuninkaan rakuunat: Upseerin miekka -teoksen alkua.
Jos et vielä ole lukenut kertomusta sankareidemme joulunajasta, löydät sen ylävalikon Kuninkaan rakuunat -otsikon alta tai klikkaamalla tässä ohessa olevaa kansikuvaa.
Viimeisimmät kommentit