Aiempi versio artikkelista julkaistu 13.4.2020
Josef huusi käskyn lopettaa tulituksen ja ladata aseet. Petardit paikoillaan nähtyään olivat loputkin muskettisoturit perääntyneet lähimmiltä paaluvarustuksilta. Hetken taistelukenttää hallitsi painostava hiljaisuus. Kaikki tuijottivat petardien villisti palavia sytytyslankoja.
Upseerin miekka (Kuninkaan rakuunat I)
Terävät räjähdykset halkoivat ilmaa. Vain yksi petardi jäi suutariksi. Panokset murskasivat varustuksen hirret kuudesta kohdasta. Varustusten takaa kuului ärjähdyksiä puusäleiden lävistäessä puolustajia.
”Eteenpäin!” Josef karjui vaikka tiesi, etteivät miehet kuulleet hänen ääntään. Pistoolia vasemmassa ja miekkaa oikeassa kädessä puristaen hän ryntäsi savupilven suojissa kohti lähintä aukkoa.
Kuninkaan rakuunat -sarjan ensimmäinen osa, Upseerin miekka, kulminoituu erääseen Kustaa II Aadolfin merkillisimmistä voitoista: Frankfurt-an-der-Oderin valloitukseen. Useiden lähteiden mukaan voitto oli itse asiassa epäonnistuminen, sillä kuninkaan tarkoitus oli piirityksellään houkutella Tillyn kreivin johtama katolinen armeija kauemmas Pappenheimin joukkojen piirittämästä Magdeburgista. Valloitus tapahtui kuitenkin yllättävän nopeasti, eikä Tilly ehtinyt marssia Berliiniä edemmäs ennen kuin sai sanan Frankfurt-an-der-Oderin kaatumisesta.
Upseerin miekan jälkisanoissa perehdymme joihinkin mielenkiintoisiin valloitusta kuvaaviin tarinoihin, joten keskitymme tässä artikkelissa sellaisiin tunnettuihin (tai ainakin useamman lähteen vahvistamiin) ”faktoihin” ja kertomuksiin, joita emme ole muualla käsitelleet.
Kuningas marssi Frankfurt-an-der-Oderin muureille pohjoisesta Oder-jokea seuraillen. Vuodenajasta ja mutaisista, upottavista teistä johtuen tykit tuotiin etelään lautoilla eversti Johan Banérin komennossa. Kaupunki sijaitsi joen länsirannalla. Itärannalla, sillan takana, oli linnoitusjärjestelmä, joka suojasi sillanpäätä. Pääosa kuninkaan joukoista ryhmittyi kaupungin länsipuolelle, kuten Upseerin miekassa kuvaamme: Damitzin johtama valkoinen prikaati tai rykmentti (prikaati oli taistelumuodostelma, joka sai värinsä sen suurimman rykmentin mukaan, mutta lähteiden tiedot siitä, oliko joukot jaettu niihin piirityksen aikana, ovat ristiriitaisia) leiriytyi kaupungin pohjoispuolelle suojaamaan lautoilta purettavia tykkejä. Sininen ja keltainen prikaati/rykmentti sijoittuivat kaupungin länsipuolelle Lebus-portin läheisyyteen ja Hepburnin ja Munron skottirykmentit kaupungin eteläisen Guben-portin edustalle.
Puolustajat olivat polttaneet kaupungin muurien ulkopuolella sijaitsevat rakennukset vihollisen lähestyessä, mutta eivät tiettävästi olleet tuhlanneet aikaa itse linnoitusten vahvistamiseen tai uudistamiseen. Puolustusta johtaneet upseerit, kuten marsalkka Tiefenbach ja kenraali Montecuccoli, eivät uskoneet ruotsalaisista olevan vaaraa. He tyytyivät odottamaan Tillyn saapumista, jolloin Kustaa II Aadolf jäisi kahden armeijan väliin. Kerrotaan, että he viettivät aikaansa runsaiden ruokapöytien ääressä eivätkä vaivautuneet edes muureille johtamaan kaupungin puolustusta.
Heti piirityksen alussa sapöörit (tuon ajan pioneerit) kaivoivat juoksuhautoja kohti kaupungin ulkopuolisia linnoituksia etenkin sen länsipuolella. Samaan aikaan rakennettiin tykistöpattereita sekä kaupungin suuntaan että piiritysjoukkojen länsipuolelle, jossa ne olisivat valmiit vastaanottamaan Tillyn armeijan.
Piirityksen toisena päivänä tehtiin ensimmäiset rynnäköt. Itse kuningaskaan ei uskonut, että ne johtaisivat nopeaan voittoon (ks . ote kuninkaan kirjeestä tämän artikkelin lopussa). Läntisellä Lebus-portilla puolustusta johtava irlantilainen eversti Butler pystyikin kilpistämään rynnäköt kahdesti, mutta eteläisellä Guben-portilla tapahtui jotain muuta: Sir John Hepburnin ja eversti Lumsdenin johtamat skotlantilaisjoukot hyökkäsivät porteille tykki- ja muskettitulen läpi, portti räjäytettiin ja joukot tunkeutuivat kaupungin kaduille ennen kuin porttitunnelin sisempi rautaristikkoportti ehdittiin laskea alas (siitä, miksi se ylipäätään oli auki, kerromme tarkemmin Upseerin miekassa ja sen jälkisanoissa).
Skottiprikaati tunkeutui kaupunkiin puolustajien perääntyessä paniikin vallassa kohti Oderin ylittävää siltaa. Monron (1637) kuvauksen mukaan katuja ja siltaa tukkivat pakenijoiden hätäisesti lastaamat kärryt ja vaunut, joten vain harva puolustaja pääsi sillan yli turvaan. Useimmat kaatuivat ruotsalaisjoukkojen hakiessa kostoa vielä tuoreessa muistissa olevasta Neubrandenburgin väkivaltaisesta valtauksesta. Satoja pakenijoita suistui sillalta jokeen ja hukkui. Monro valittelee muistelmissaan, että kärryihin ja vaunuihin lastatut aarteet, hopea-astiastot, jalokivet, kulta, rahat, vaatteet, houkuttelivat sotilaita niin, etteivät he enää totelleet upseereitaan vaan aloittivat ryöstelyn. Joissain komppanioissa liput hylättiin eikä niitä löydetty ennen seuraavaa aamua.
Mutta vaikka skottijoukot hajaantuivatkin ryöstelemään, varmistui kaupungin valloitus, kun Lebus-porttia puolustanut Butler saatiin vangiksi ja suurin osa tämän miehistä oli surmattu. Harte (1759, s. 248) kertoo, että paenneet keisarilliset upseerit koettivat sysätä syyn kaupungin menetyksestä Butlerin niskoille. Tämän maine kuitenkin pelastui, kun levisi sana siitä, miten Kustaa II Aadolf vaati saada tavata kaupunkia urhoollisesti puolustaneen irlantilaisupseerin ja antoi oman henkilääkärinsä huolehtia tämän haavoista.
Kuningas kuvasi Frankfurt-an-der-Oderin voittoa kirjeessään valtakunnankansleri Axel Oxenstiernalle seuraavasti (päivämäärä vanhan kalenterin mukaan, suomennos omamme):
”Koska emme tienneet, minne Tilly suuntaisi marssinsa Neubrandenburgin jälkeen, menimme Schwedtiin hakemaan uutisia. Siellä kuulimme, että hän oli mennyt Magdeburgiin. Marssimme sitten Frankfurtiin ollaksemme lähempänä Leipzigissa käytävää keskustelua ja tarjotaksemme Tillylle taistelua. Lähetimme marsalkka Hornin piirittämään Gripswaldia ja, mikäli mahdollista, tekemään hämäyksen Mecklenburgissa. Saavuimme Frankfurtiin 2. huhtikuuta. Vihollinen poltti esikaupungit. Kolmantena päivänä valmistelimme tykkipatterimme ja määräsimme hyökkäyksen porteille tykkitulen suojissa. Emme uskoneet, että valtaisimme kaupungin tällä tavalla. Mutta joukkomme eivät tyytyneet ajamaan puolustajia ulkovarustuksilta, vaan jahtasivat näitä aina muurille saakka; ja jotkut, joilla oli mukana tikapuita, tunkeutuivat kaupunkiin ja taistelivat kunnes he olivat räjäyttäneet portit. He ajoivat vihollisen kaupungista: monet upseerit päätyivät vangeiksi ja monia kuoli. Ne, jotka pääsivät pakoon, suuntasivat Oderin vastapuolelle ja Silesiaan. Kaikki varusteet ja kaksikymmentä vihollisen lippua päätyi haltuumme.”
ote Kuninkaan kirjeestä Oxenstiernalle (Stevens, 1884, s. 301-302.)
Lähteet:
Harte, W. (1759) The History of the Life of Gustavus Adolphus, Volume 1.
Monro, R. (1637) Monro, His Expedition with the Worthy Scots Regiment (called Mac-Keyes-regiment) Levied in August 1626: P. 1.2
Stevens, J.L. (1884) History of Gustavus Adolphus.
Viimeisimmät kommentit