Hygieniakäsitykset ja mahdollisuudet huolehtia henkilökohtaisesta hygieniasta olivat 1600-luvulla hyvin erilaiset kuin nykyisin. Etenkään kaupungeissa ei puhdasta vettä ollut aina helposti saatavilla. Peseytyminen saattoi käytännössä tarkoittaa joidenkin ruumiinosien huuhtaisua tai vain hankaamista kankaalla. Pyykkiä pestiin, mutta sekin vaati vettä ja oli käsin tehtynä työlästä – eikä varsinkaan hienoimpien ja kalliimpien vaatteiden tahdottu kuluvan liiaksi. Viemäri- ja sanitaatiojärjestelmät olivat enimmäkseen alkeellisia tai olemattomia. Voimme vain kuvitella, miltä suurkaupungeissa lemusi ihmisten heitellessä jätöksensä kadulle tai kuinka kauas kantautui haju leiristä, jossa tuhannet miehet ja hevoset elivät.

Hajusteita käytettiin sekä niiden miellyttävän tuoksun vuoksi että epämiellyttäviä hajuja peittämään. Vesi- ja alkoholipohjaisten hajusteiden lisäksi käytettiin mm. vahapohjaisia hajusteita. Tuoksut olivat kukkaisia (esim. ruusu, appelsiininkukka) tai myskisiä, mutta tuoksusekoituksissa käytettiin myös mausteita kuten kanelia, muskottia ja neilikkaa. Kalliiden ainesosien vuoksi kaikilla ei tietenkään ollut mahdollisuutta hankkia hajusteita.

Hajusteiden käyttöön oli myös terveydellinen syy: tautien uskottiin leviävän pahojen hajujen kautta, kun taas hyvien tuoksujen kuviteltiin jopa torjuvan tauteja. Sekä savun että yrttien, mausteiden ja tuoksuvien oksien polttamisen uskottiin puhdistavan ilmaa. Tästä syystä myös tunnetun ruttotohtorin maskin – jonka kehitti tiettävästi lääkäri nimeltä Charles de Lorme vuonna 1619 – ”linnunnokassa” pidettiin erilaisia hajusteita kukista yrtteihin ja marjoihin.

Erilaisten vaatekappaleiden, etenkin nenäliinojen ja hansikkaiden, hajustaminen oli suosittua. Kuninkaan rakuunoiden kolmannessa osassa, Salamurhaajan merkissä, mainitsemme myös pomanderit. Pomanderi saa nimensä ranskankielisestä termistä “pomme d’ambre” (’ambran omena’ – ambra on hajusteissa käytettyä kaskelotin suolistoeritettä ja erittäin kallisarvoista). Pomanderi saattoi olla vaikkapa hopeinen pieni, rei’itetty astia, jota kannettiin mukana – usein riipuksen tapaan – ja jossa säilytettiin vahapohjaista hajustetta tai esim. hajustettua kankaanpalaa. Halvempia versioita olivat hedelmät, joihin kiinnitettiin mausteita. Salamurhaajan merkissä esiintyvä pomeranssihedelmä neilikoineen on samalla myös viittaus Kolmen muskettisoturin elokuvaversioon vuodelta 1974. Siinä tarkkasilmäinen katsoja voi havaita Buckinghamin herttuan kanniskelevan kyseistä esinettä. Tällaisia tuoksuvia palloja saattaa nykyisinkin nähdä etenkin joulun aikaan. Vaikka niiden ei enää uskota torjuvan ruttoa, on toinen käyttötarkoitus yhä ennallaan: miellyttävien tuoksujen levittäminen.