Ulla ja Marko

Tekijä: Ulla Susimetsä (Page 1 of 7)

Rakuunat vastaavat Helmet-lukuhaasteeseen

Uusi vuosi on alkanut ja tuonut mukanaan uusia lukuhaasteita. Tarkastelimme Helmet 2021 -haastetta, ja kirjavalintojen helpottamiseksi päätimme listata kohdat, joihin Kuninkaan rakuunat -sarjan kirjat vastaavat. Voit valita minkä tahansa sarjan kirjoista, jollei listassa erikseen mainita tiettyä kirjaa. Nautinnollisia lukuhetkiä!

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja (toinen meistä, Marko, on opettaja)

3. Historiallinen romaani

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan (hahmot jakavat muistojaan keskenään)

6. Kirja kertoo rakkaudesta (vaikka Kuninkaan rakuunat eivät ole rakkausromaaneita, on rakkaus kuitenkin keskeinen aihe kaikissa sarjan osissa)

7. Kirjassa on kaveriporukka (keskushenkilöt ystävystyvät sarjan mittaan)

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa (maailma mullistui 1600-luvulla – kolmikymmenvuotinen sota oli seurausta muutoksista ja toi niitä mukanaan)

10. Kirjan nimessä on numero (Kuninkaan rakuunat I, II, III)

12. Kirjassa ollaan metsässä (kaikissa Kuninkaan rakuunat -sarjan kirjoissa metsässä tapahtuu jotakin; taisteluja, takaa-ajoja, jäljitystä…)

14. Kirja on osa kirjasarjaa

16. Kirjassa eletään ilman sähköä

25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

31. Jännityskirja tai dekkari (sarjan kirjoissa riittää jännittäviä tilanteita ja käänteitä)

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija

46. Kirjassa syödään herkkuja (Upseerin miekka ja Salamurhaajan merkki)

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta (kaikki kolme Kuninkaan rakuunat -sarjan kirjaa kertovat paitsi Kuninkaan rakuunoista myös kolmikymmenvuotisesta sodasta sekä elämästä 1600-luvulla)

Seuraavat ovat lukijakohtaisia, mutta voimme vihjata Kuninkaan rakuunoiden sopivan mainiosti ulkona luettaviksi. Luonnollisesti toivomme lukijoiden odottaneen kirjojemme ilmestymistä – ja että niistä on lukijoille hyötyä!

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi

23. Kirja, jota luet ulkona

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Glögi ja hehkuviini – lääkkeestä joulujuomaksi

Aiempi versio tästä artikkelista on julkaistu 26.11.2018

Lämpimän, mausteisen viinin – glögin tai hehkuviinin – nauttiminen tunnetaan nykyisin etenkin joulun aikaan liittyvänä tapana. Maustetuilla viineillä on kuitenkin pitkät perinteet jo antiikin ajoilta saakka: niitä on käytetty lääkinnällisiin tarkoituksiin, mutta mausteilla on myös pyritty parantamaan kuljetuksen ja huonon säilytyksen vuoksi kärsineen viinin makua.

Viinin maustaminen oli suosittua keskiajalla, ja tapa kulkeutui myös pohjolaan. Joissain lähteissä kerrotaan viinin maustamisen menettäneen 1600-luvulla suosiotaan muualla Euroopassa, kun taas Pohjoismaissa tapa säilyi. Tähän saattavat olla syynä pitkät kuljetusmatkat, jotka verottivat viinin makua, tai sitten mausteista viiniä yksinkertaisesti pidettiin kylmiin päiviin sopivana juomana.

Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan kohdalla voisimme vanhan lastenlorun tapaan kysellä ”mistä on suuret kuninkaat tehty?” ja vastata, että sokerista, hujanasta, inkivääristä ja kanelista. Kuninkaan kerrotaan suosineen sekoitusta, jossa reininviini maustettiin sokerilla, hunajalla, kanelilla, inkiväärillä, kaardemummalla ja neilikalla. Sanotaan, että Kustaa Vaasan poika, Erik XIV, piti tästä lutendrank-nimellä tunnetusta juomasta niin paljon, että joi sitä joka aamu. Hänen kruunajaisissaan 1561 sitä tarjottiin jopa 210 kannullista (lähde). Termi ’glödgat vin’ esiintyy kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1609. Kuninkaan rakuunat -sarjan ensimmäisessä osassa (Upseerin miekka) näemme myös kuningas Kustaa II Aadolfin nauttimassa lämmintä mausteviiniä lääkinnällisessä tarkoituksessa.

Ei maustettua viiniä kuitenkaan muuallakaan hylätty: 1600-luvultakin löytyy monia reseptejä mausteviineille, joiden tarkoitus on vaikkapa edistää ruoansulatusta. 1600-luvun lopulla kuolleen italialaisen ylimyksen Vittoria della Roveren muumioituneista jäännöksistä on havaittu hänen nauttineen runsaasti neilikkaa, todennäköisesti viinin seassa, ennen kuolemaansa (lähde). Toimiko juoma jonkinlaisen lääkeaineen ominaisuudessa vai sattuiko hän vain suosimaan mausteviiniä, sitä emme tiedä.

Maustettua viiniä kerrotaan nautitun 1600-luvulla nimenomaan aterian päätteeksi ruoansulatuksen edistämiseksi (lähde). Tällainen juoma oli esimerkiksi vin des dieux, ”jumalten viini”. Toinen suosittu sekoitus oli Hippocras (Hypocras), jolla on pitkät perinteet ja joka on makeutettua, maustettua (mahdollisesti muttei välttämättä lämmintä) puna- tai valkoviiniä. Sillä uskottiin olevan monenlaisia terveydellisiä vaikutuksia. 1600-luvun Ranskassa mausteviineihin käytettiin myös mm. omenaa, appelsiinia sekä manteleita, jopa myskiä ja ambraa.

Viiniin sekoitettiin usein myös erilaisia lääkeaineita. Neilikalla, inkiväärillä, kanelilla ja muilla mausteilla uskottiin olevan terveydelle edullisia vaikutuksia. Mukaan saatettiin lisätä hunajaa maun parantamiseksi. Muitakin aineita kuin mausteita käytettiin; esimerkiksi suomalainen pappi Sigfridus Aronus Forsius (n. 1560–1624), joka oli perehtynyt mm. astrologiaan ja lääketieteeseen, mainitsee kirjoituksissaan viinin ja hunajan kanssa nautitun rikin parantavan ”sattuneet tai Iskun saaneet Korvat” (lähde).

Jaamme tässä edellä linkitetystä Coquinaria-blogista ja [les] Gourmantissimes-blogista löytämämme ohjeen jumalten viinille. Ohje on peräisin Ranskasta vuodelta 1676, vapaa käännös omamme.

Ota kaksi suurta sitruunaa ja kaksi omenaa, kuori ne ja leikkaa viipaleiksi. Laita viipaleet astiaan, lisää 100g sokeria, pintti burgundin viiniä, kuusi neilikkaa ja vähän appelsiininkukkavettä. Peitä kaikki hyvin ja anna muhia 2-3 tuntia. Siivilöi. Jos haluat, lisää ambraa tai myskiä.

(Take two big lemons and two Russet apples, peel them and cut them into slices. Put everything in a dish, with three quarters of powdered sugar, a pint of Burgundy wine, six cloves and a little orange flower water. Cover everything well and let it soak for two to three hours. Pass it through a stocking like Hypocras. If you want, add amber and musk, also like Hypocras, and you will find it excellent.)

Historiallinen Glögiresepti Ranskasta vuodelta 1676

Reseptit eivät 1600-luvulla olleet kovin tarkkoja ainesosien määrien suhteen, joten nykysekoittelijalle jää jonkin verran arvailtavaa. Sokerin määrä on ilmoitettu kolmena neljänneksenä, mutta mittayksikkö on jätetty mainitsematta. Sata grammaa on todennäköisesti alakanttiin, mutta määrää voi halutessaan kasvattaa oman maun mukaan. Viinin kohdalla alkuperäisessä ranskankielisessä reseptissä käytetään termiä ’chopine’,  joka kääntyy tuopilliseksi tai viinipullolliseksi – mutta jälkimmäisessä tapauksessa termillä viitataan erityisesti myös n. 250ml pullokokoon, joka on noin kolmannes nykyisestä normaalista pullokoosta. Kannattaa siis testailla reseptiä eri viinimäärillä jotta selviää, mikä maistuu parhaalta! (Huom. useampi testi saman päivän aikana saattaa johtaa epätarkkuuksiin laadun arvioinnissa.)

Kustaa Aadolfin päivä

Aiempi versio tästä artikkelista on julkaistu 6.11.2018

Vuoden 2020 mallissa on suklaapohja, rommimarinoituja kirsikoita ja suklaamousse

Kustaa Aadolfin päivää, joka tunnetaan myös ruotsalaisuuden päivänä, vietetään tänään (6.11.). Päivä on kuninkaan kuolinpäivä – moni ehkä tietääkin, kuinka Kustaa Aadolfin kävi tuona kohtalokkaana päivänä vuonna 1632 Lützenin taistelukentällä. Toivomme, että voitte Kuninkaan rakuunat -sarjaa seuraamalla vielä jonain päivänä tutustua tapahtumiin myös meidän sankareidemme näkökulmasta.

Kustaa Aadolfin päivää (Gustav Adolfsdagen) on vietetty 1800-luvun alkupuolelta lähtien nimenomaan kaatuneen kuninkaan muistoksi ja Ruotsissa myös eräänlaisena kansallispäivänä. Suomessa päätettiin vuonna 1908 tehdä tuosta päivästä myös Ruotsalaisuuden päivä, jonka tarkoitus on vahvistaa ruotsinkielisen kansanosan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Päivä on ollut liputuspäivä vuodesta 1979 lähtien.

Kustaa II Aadolfin katse näissä suklaasta muovatuissa silueteissa on varsin maaninen.

Ruotsissa päivää juhlistetaan mm. nauttimalla Kustaa Aadolfin leivoksia. Perinteen kerrotaan saaneen alkunsa jo 1854 Göteborgissa, kuninkaan perustamassa kaupungissa – joskin ensin pikemminkin makeisten muodossa; ensimmäisen varsinaisen leivoksen katsotaan syntyneen 1909. Jokainen leipomo tai kahvila valmistaa hiukan omanlaisiaan leivoksia, mutta perinteisimmissä maistuvat suklaa ja sitruuna ja niitä koristaa suklaasta tai marsipaanista muovattu kuninkaan siluetti. Emme tiedä, miksi suklaa on tullut niin suosituksi tässä yhteydessä (vaikka luonnollinen selitys on tietenkin se, että se on erinomaisen hyvää!). Suklaahan nautittiin 1600-luvulla kaakaojuoman muodossa, eikä tämä myöhemmin hyvin trendikkääksi noussut juoma vielä ollut saavuttanut suurinta suosiotaan Kustaa Aadolfin elinaikana. Sankarikuninkaan tosin huhutaan olleen suuri makean ystävä, ja voimme olettaa, tai ainakin kuvitella, että hän olisi pitänyt nimikkoleivonnaisistaan.

Kruunukuvio oli hiukan helpompi toteuttaa (osa lapsen, osa äidin käsialaa).

Koska Kustaa II Aadolf on kirjallisen projektimme johdosta meille tärkeä henkilö ja haluamme muistaa Ruotsin ja Suomen yhteistä historiaa, olemme jo useampana vuonna juhlistaneet kuninkaan nimikkopäivää. Kotipaikkakunnaltamme Hämeenlinnasta emme ole vielä onnistuneet löytämään varsinaisia Kustaa Aadolfin leivoksia. Ne ovat kuitenkin tärkeä osa tätä juhlapäivää, ja usein olemmekin ostaneet suklaaleivokset tai suklaakakkupalat ja koristelleet ne itse Kustaa Aadolfin muistoksi. Emme ole järin perehtyneitä konditorian saloihin (emmekä kovin kärsivällisiä, etenkin kun edessämme on SUKLAAKAKKUA) joten menestys on ollut – kuten oheisista kuvista saattaa nähdä – hyvin… vaihtelevaa.

Sotilaan ruoka 30-vuotisessa sodassa

”Majoitusmestari lupasi välittää tiedon olinpaikastamme”, Tomas sanoi ja pakottautui nielaisemaan lusikallisen hiukan pohjaan palanutta velliä. Olisi pitänyt keittää velli itse eikä määrätä Japhetia siihen puuhaan. Sepän poika oli mitä ilmeisimmin käytellyt lieden tulipesää kuin ahjoa.

Kuninkaan rakuunat: Upseerin miekka
Rakuuna ostamassa ruokaa

1600-luvun ruokakulttuuri on varsin laaja aihe, ja aiemmin olemmekin kertoneet tuon ajan juomakulttuurista (linkki), glögistä ja hehkuviinistä (linkki) sekä muutamista Kolmessa muskettisoturissa esiintyneestä ruokalajista (linkki). Tällä kerralla keskitymme siihen, millaista einestä kolmikymmenvuotisen sodan sotilaat, kuten kirjasarjamme rakuunat, tavallisesti saivat suuhunsa.

Ruoka, sen määrä ja laatu, riippui paljon olosuhteista: vuodenajasta, paikallisista oloista, oltiinko sisämaassa vai rannikolla, oliko armeijalla rahaa vai kärsittiinkö köyhyyttä, oliko vihollinen piirittänyt leirin/kaupungin jne. Jokainen sotilas sai tietyn ruoka- ja juoma-annoksen, mutta määrä ja sisältö vaihtelivat olosuhteiden ja joskus jopa sen mukaan, mihin joukkoon sattui kuulumaan. Esimerkiksi Fallon (1972) kertoo tapauksesta vuodelta 1628, jolloin brittisotilaat saivat vain olutta ja kuivaa korppua (’biscuit’), kun taas sotimaan värvätyille tanskalaistalonpojille annettiin kuivalihaa ja suolattua siansivua (’dry beef and bacon’). Seurauksena oli väkivaltaa ja tanskalaissotilaiden reppujen ryöstelyä.

Rakuuna on saanut ruokaa!

Sotilaan saama muona-annos saattoi sisältää leipää tai viljaa, voita, suolaa, lihaa, kalaa (usein kuivattuna tai suolattuna), joskus ryynejä tai herneitä sekä maltaita tai humalaa jollei olutta jaettu valmiina. Vellit, puurot ja muut ruoat oli usein valmistettava itse. Kun liha-annos punnittiin, saattoi epäonninen sotilas saada palan, jossa oli paljon luuta ja rustoa. Samoin jos leipä jaettiin valmiina, saatettiin ne tarkoituksella ottaa uunista liian varhain, jolloin ne painoivat enemmän (ja homehtuivat nopeammin).

Turnerin (1683, s. 201) mukaan sotilaan tyypilliseen päiväannokseen kuului kaksi naulaa leipää, naulan verran lihaa tai sen puuttuessa saman verran juustoa sekä pullollinen viiniä tai kaksi pulloa olutta. Tämä ei kuitenkaan aina toteutunut, vaan miehet saattoivat joutua marssimaan viikonkin verran eikä leipää saatu juuri kahta naulaa enempää koko aikana. Annokset moninkertaistuivat mitä ylemmäs hierarkiassa mentiin, niin että esim. vänrikki sai neljä kertaa perussotilaan annoksen, eversti jo kaksitoistakertaisen määrän. (Turner 1683, s. 201.) Turner (1829, s. 4) kertoo kokemuksistaan aloittelevana palkkasoturina vuoden 1632 talvella, jolloin hän tovereineen sai huomata, ettei sotilas saanutkaan kahta tai kolmea ateriaa päivässä tai päässyt sänkyyn säälliseen aikaan illalla kuten kotona. Vuoden 1633 kesällä Hamelnin piirityksessä Turner kertoo (s. 6) eläneensä lähinnä vedellä ja leivällä. Leipääkin oli kovin niukasti – tosin hän toteaa, että ruokaa olisi ollut saatavilla, mikäli hänellä olisi ollut rahaa sitä ostaa.

Saamansa muonan lisäksi sotilas saattoi siis joskus ostaa lisää ruokaa kylistä ja kaupungeista tai armeijaa seuraavilta kaupustelijoilta. Paikallinen väestö saatettiin velvoittaa toimittamaan armeijalle tietty määrä leipää, lihaa, viljaa ja olutta. Ryöstely oli tietenkin myös yksi keino hankkia vatsantäytettä. Varsinkin viini oli haluttua ryöstötavaraa, eivätkä kotieläimetkään aina säästyneet pataan päätymiseltä. Turner muisteleekin (1829, s. 7) oppineensa puolentoista ensimmäisen palkkasoturivuotensa aikana niin ovelaksi, ettei sen jälkeen kärsinyt puutetta hevosten, vaatteiden, lihan tai rahankaan suhteen.

Leipä oli sotilaan perusruokaa. Tavallisesti se oli tummaa, karkeaa leipää – vaaleaa leipää oli paljon vähemmän, ja oletettavasti se päätyi päällystön pöytiin. Upseerin miekassa kuvaamme hiukan sitä, kuinka armeijaa seuranneet joukot kaivoivat maahan kuoppauunin leipää paistaakseen. Jos leivät paistettiin tiiliuuneissa, tarvittiin suunnaton määrä tiiliä uunien valmistamiseen sekä polttopuuta niiden lämmittämiseen. Kaiken tämän ja viljan kuljettamiseen tarviittiin hevosia, jotka tietenkin myös piti ruokkia. Valmiit leivät täytyi toki myös kuljettaa, jos armeija jatkoi marssiaan.

Juusto ja voi saattoivat myös kuulua muona-annoksiin. Lihaa saatiin jonkin verran, lisäksi saatiin silliä (tavallisesti suolattua tai savustettua) mutta myös kapakalaa. Viljoista eniten oli ruista leipää varten, kauroja hevosille, sitten ohraa oluenpanoon. Suolaa armeijalle vietiin suuria määriä, mutta sitä todennäköisesti käytettiin enemmän säilömiseen kuin ruoan maustamiseen.

Jos vihanneksia mainitaan, ne ovat tavallisimmin herneet ja pavut, ja keripukkia arvellaankin esiintyneen C-vitamiinin puutteen vuoksi. Yksi liikekannalla olevan armeijan pulmista oli tietenkin ruokatavaran kuljettaminen – tarvittiin suuret määrät hevosia ja kärryjä, eikä ruoka säilynyt pilaantumatta pitkiä aikoja ja/tai matkoja. Tuoretuotteita, kuten kananmunia ja hedelmiä, oli senkin vuoksi lähinnä ostettava kylistä tai kaupustelijoilta. James Turner (1829, s. 4) muistelee, että oli ahminut liikaa hedelmiä saavuttuaan Skotlannista Saksaan vuonna 1632 ja sairastunut peräti kuudeksi viikoksi. Yleensäkin vatsavaivat olivat tavallisia, joko ”parasta ennen” -päiväyksen nähneiden ruokavarojen vuoksi tai siksi, että esim. karkea leipä tai armeijan olut vaativat jonkin verran tottumista.

Olut oli tärkeä juoma ja sisältyi tavallisesti sotilaan saamaan annokseen joko valmiina tai maltaina ja humalina. Mahdolliset viiniannokset olivat olutannosta pienempiä. Juomamäärät näyttävät vaihdelleen jonkin verran, ja vertailua vaikeuttaa sekin, että määrät annetaan eri mittayksikköinä (mm. ”can”, ”measure” tai litra). Esimerkiksi Wallensteinin sotilaiden annokseksi mainitaan v. 1632 joko 3 litraa olutta tai 1,5 litraa viiniä. Oluen vahvuus vaihteli, ja esim. Glückstadtissa palvelleiden skottien juomavarastoissa tavallisinta oli ”commis beer”, seuraavaksi yleisin oli ”doubled beer”, joka oli edellistä vahvempaa, ja harvinaisimpia sekä arvostetuimpia olivat tietyissä, usein oluistaan tunnetuissa, kaupungeissa tuotetut ja kaupungin mukaan nimetyt oluet, esim. ”Hamburg beer”. (Fallon 1972.)

Ruokavarojen varmistaminen oli tietenkin taistelutahdon ja joukkojen mielialan kannalta tärkeää, mutta aina ruokaa ei ollut riittävästi eikä muona-annoksia voitu välttämättä jakaa lainkaan. Nälkää kärsittiin mm. piiritystilanteissa. Pahimmissa paikoissa kerrotaan syödyn kissat, koirat ja hevosetkin. Jopa kannibalismista huhutaan. (Fallon 1972.) Myös kuivan kesän 1631 aikaan kerrotaan ruokavarojen käyneen varsin vähiin.

Kuninkaan rakuunat ovat toistaiseksi päässeet melko helpolla eivätkä ole juuri joutuneet nälkää näkemään. He tuntuvat maistelevan varsin mielellään paitsi olutta ja kananpoikaa myös makkaraa. Kuningas Kustaa II Aadolfin olemme toki nähneet aterioivan varsin ruhtinaallisesti, mutta kuninkaallisen pöydän herkkuihin palaamme myöhemmin toisessa artikkelissa.

Lähteitä:

Antila, O. & Tetri J. E. 2001. Hakkapeliittain jäljillä. Suomalaiset Euroopan sotakentillä.

Fallon, J. A. 1972. Scottish Mercenaries in the Service of Denmark and Sweden. 1626-1632.

Spring, L. 2019. In the Emperor’s Service: Wallenstein’s Army, 1625-1634.

Turner, J. 1683. Pallas Armata. Military Essayes of the Ancient Grecian, Roman, and Modern Art of War. Written in the years 1670 and 1671.

Turner, J. 1829. Memoirs of his own life and times: 1632-1670.


Yhdessä kirjoittaminen

Kirjoittaminen ja kirjailijan työ nähdään perinteisesti yksinäisenä puurtamisena. Taiteilijasielu taistelee sisäisiä demonejaan sekä kirjoitusjumia ja tyhjän sivun pelkoa vastaan. Tätä tapahtui joskus myös meille, kun kirjoitimme kumpikin omia novellejamme ja ensimmäisiä pidempiä käsikirjoituksia: ahersimme ja vaikeuksia kohdatessamme myös tuskailimme yksinämme. Vaikka tarinasta ja sen ongelmakohdista halusi kertoa toiselle, ei sitä voinut tehdä, jos toivoi toisen näkevän tarinan tuorein silmin, kun – tai jos – se viimein valmistuisi.

Tässä onkin yksi yhdessä kirjoittamisen innostavimmista puolista: voimme keskustella aikakaudesta, tarinamme tapahtumista sekä henkilöhahmojemme toiveista, pettymyksistä ja kohtaloista, kunnes tarinoiden maailma tuntuu joskus todellisemmalta kuin se, mitä ikkunasta näkyy tai ympärillämme tapahtuu. Kaksi päätä ratkaisee ongelmakohdat paremmin kuin yksi, tuore näkökulma tekstiin löytyy läheltä ja jos yksi meistä vaipuu epätoivon suohon, on toinen aina paikalla tempomassa sieltä ylös.

Vuoden 2015 alussa ryhdyimme työstämään käsikirjoitusta, josta lopulta muodostui Kuninkaan rakuunat: Upseerin miekka. Tätä ennen olimme perehtyneet aikakauteen, ja alustavia juonikuvauksia sekä osittaisia käsikirjoituksia löytyy vuoden 2011 päiväyksillä. Varsinainen päätös keskittyä juuri rakuunoiden tarinaan kuitenkin tehtiin 2015. Pohjakseen päätös vaati meiltä molemmilta sekä kiinnostusta aiheeseen että täydellistä luottamusta toiseen kirjoittajana. Emme olleet aiemmin esitelleet toisillemme ensimmäisiä versioita tarinoistamme. Nyt oli tarkoitus, että rohkenisimme näyttää toisillemme omaa tekstiämme hyvinkin keskeneräisenä. Samoin täytyi luottaa siihen, ettei toinen tekstiä muokatessaan ”tuhoa” jotain, mitä itse pitää tärkeänä.

Päätöksen tekeminen oli kuitenkin helppoa, emmekä ole sitä kertaakaan katuneet. Yhdessä kirjoittaminen lähti heti sujumaan ja tuntui luontevalta – kirjoittajina täydennämme toisiamme. Upseerin miekan käsikirjoitusta työstäessämme ehdimme kirjoittaa myös mininovellin Entombed, joka ilmestyi novellikokoelmassa 666, sekä pidemmän novellin Musta Susi, joka ilmestyi Portti-lehdessä 2/2017 (tietoa molemmista löytyy kotisivultamme kohdasta Muut julkaisut). Näitä tarinoita laatiessamme yhteistyön paras puoli valkeni meille nopeasti: kaikkea ei ollut pakko päättää yksin. Jos ei tiedä, kuinka jokin kohtaus etenisi tai kannattaisiko jotakin juonenkäännettä harkita uudelleen, voi siitä aina keskustella. Ongelmat ratkeavat yleensä ennemmin tai myöhemmin, kun pallottelemme ideoita ja vaihtoehtoja keskenämme. Ensin jomman kumman ajatus vie asiaa oikeaan suuntaan, toinen jatkaa siitä, se antaa toiselle taas uuden idean… Tosin tietyllä tuulella ollessamme saattaa ideointi suistua pelkiksi sisäpiirin vitseiksi, joiden tarkoitus on vain saada toinen nauramaan (näitä vitsejä kätkemme välillä myös keskeneräiseen tekstiin, sitten odotamme hiljaa hihitellen, koska toinen huomaa hulvattoman huumorimme :D).

Esimerkkikuva käynnissä olevasta tarinan rungon rakentamisesta.

Käytännössä työ Kuninkaan rakuunat -kirjojen ja lyhempienkin tarinoiden kohdalla tapahtuu siten, että lähdemme rakentamaan tarinaa ideasta avainkohtauksiksi ja -käänteiksi, jotka vievät tarinaa eteenpäin. Rakennamme kertomuksen runkoa luku kerrallaan (taulukkolaskentaohjelman ruudukkopohja on kätevä työkalu). Lukuotsikoiden alle listataan lukuun kuuluvat kohtaukset pääsisältöineen/-tapahtumineen, näkökulma värikoodein, tapahtumapaikka, päivämäärä, lähteet sekä muut asiaan liittyvät ajatuksenpoikaset tai muistettavat asiat.

Kun tarinan juonilinja on hahmottunut, voi käytännön kirjoittaminen alkaa, vaikka kohtaustasolla suunniteltuna olisi vasta muutama ensimmäinen luku. Tätä tarkempaa ja sitovampaa suunnittelua pyrimme välttämään – vaikka juonen pääpiirteet olisivat tiedossa, selviävät tarinan tarkemmat vaatimukset samalla, kun luvut hahmottuvat paperille ja hahmot hakevat rooliaan tapahtumissa. Vähitellen rakennamme tarkempaa kuvausta viimeistenkin lukujen kohtauksista ja tarvittaessa järjestelemme uudelleen tai lisäämme kohtauksia aiempiin lukuihin.

Ja itse kirjoittaminen? Käytännössä valitsemme kohtauksia, joiden kirjoittaminen kiinnostaa. Marko kulkee säntillisen kronologisesti kohtaussuunnitelman mukaan, kun taas Ulla hyppelehtii suosikkihahmojensa tai muuten vain inspiroivien kohtausten perässä – onpa joskus syntynyt ensimmäiseksi ensimmäinen kohtaus ja sen perään tarinan viimeinen kohtaus. Sitten puuttuu vain kaikki siltä väliltä. 😀 Kun ensimmäinen versio kohtauksesta on kirjoitettu, sen väri taulukossa muuttuu valkoisesta vaaleanharmaaksi ja toinen saa vuorostaan muokata sitä sopivalla hetkellä (jollei ensimmäisen version kirjoittaja käy hiomassa sitä ensin). Aloittaja palaa siihen ennemmin tai myöhemmin, ja kohta taas toinen ottaa sen työn alle. Näin kumpikin tulee käyneeksi kohtauksen läpi useaan kertaan, tehneeksi omia lisäyksiään ja muutoksiaan, ja tarina hioutuu. Valmiit kohtaukset ovat siis aina molempien käsialaa.

Usein meiltä kysytään, kuinka toimimme ristiriitatilanteissa ja kuinka ratkaisemme tarinaan liittyvät erimielisyydet. Emme oikeastaan tiedä, sillä tällaisia tilanteita ei juuri ole tullut vastaan. Meillä on samanlainen näkemys siitä, mitä haluamme kirjoittaa ja mistä hyvä tarina muodostuu. Joskus toisen ehdotusta joutuu pohtimaan hetken, mutta koska yleensä on helppo hoksata, kuinka se tekee tarinasta paremman, eikä silloin tietenkään kannata hangoitella vastaan.

Vaikka kirjoittajia onkin kaksi, sokeutuu omalle tekstilleen aina jossain vaiheessa. Silloin kustannustoimittajan työ on korvaamaton apu: uuden lukijan näkemys ja ajatukset saavat kirjoittajatkin näkemään tekstin uusin silmin – ja taas kohtausten työstäminen jatkuu uusien ideoiden voimin.

Ennen kuin lähetämme käsikirjoituksen kustannustoimittajan nähtäväksi, koostamme erilliset luvut kokonaiseksi käsikirjoitukseksi ja muunnamme sen .mobi-muotoon lukeaksemme sen e-lukimiltamme. Tekstin näkeminen kokonaisuutena ja eri muodossa kuin siihen on tietokoneen ruudulla tottunut auttaa myös huomaamaan kirjoitusvirheitä, korjattavia kohtia ja aiheita, joita täytyy vielä kehitellä tai syventää. Molempien hyväksyttyä nämä muutokset luetaan käsikirjoitus jälleen läpi ja tehdään taas uusia muutoksia.

Tutkimustyö kulkee kirjoittamisen rinnalla koko ajan. Ennen tarinan aloittamista tutustumme tärkeimpiin taustalla vaikuttaviin historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin, mutta kirjoittaessa tulee jatkuvasti esiin asioita, joista on hankittava lisää tietoa. Myös tässä on hyötyä siitä, että meitä on kaksi – kaikkea tutkimustyötä ei tarvitse tehdä yksin.

Yhdessä kirjoittaminen on saanut prosessin myös pursuilemaan aivan uudella tavalla. Viikonloppuaamuisin saatamme viettää pitkiä tuokioita kahvikupillisten äärellä uusia juonenkäänteitä punoen tai tarinan tapahtumista ja henkilöistä keskustellen. Tyttäremme välillä huomauttaakin siitä, että puhumme fiktiivisistä hahmoista ja heidän elämästään enemmän kuin todellisista ihmisistä. Tähän rönsyilyyn liittyvät myös blogitekstit, monet museovierailut, käynnit aikakauteen liittyvissä kohteissa, musketööriteemaillat, Kustaa Aadolfin päivän vietto tai 1600-luvulle sijoittuvien elokuvien katsominen yhdessä. Kuninkaan rakuunoista on tullut merkittävä osa elämäämme.

« Older posts

© 2021 Susimetsä

Theme by Anders NorenUp ↑