Ulla ja Marko

Kirjoittajalta Ulla Susimetsä (Page 1 of 6)

Kardinaali Richelieu

Punaisen kaavun helmat kuiskivat salaisuuksiaan, kun Richelieu astui pois työpöytänsä takaa. Hihan kätköstä työntyi esiin käsi, jota koristi rykelmä rubiini- ja ametistisormuksia. Josef pani merkille käden jäntevän lujuuden. Se oli kaikkea muuta kuin mitä kirkonmieheltä ja itsensä ylellisyydellä ympäröineeltä kuninkaan tärkeimmältä neuvonantajalta olisi voinut odottaa. Kardinaalihan oli komentanut Ranskan joukkoja La Rochellen piirityksessä.

Soturi.

Richelieu loi Josefiin läpitunkevan katseen aivan kuin olisi kuullut hänen ajatuksensa.

Kirkonmies, ministeri, soturi… mitä kaikkea muuta kardinaali oikein oli?

Kuninkaan rakuunat – salamurhaajan merkki
Kardinaali Richelieu
(Maurice Leloirin kuvitus,
Kolme muskettisoturia)

Kuninkaan rakuunat -sarjan kolmannessa osassa, Salamurhaajan merkissä, astuu viimein näyttämölle kardinaali Richelieu, joka toki on häärinyt tapahtumien taustalla sarjan edellisissäkin osissa. Richelieu oli aikanaan kiistatta yksi Euroopan vaikutusvaltaisimmista miehistä. Muutaman muun 1600-luvulla eläneen ministerin tavoin hän nousi maansa hallitsijan vertaiseksi tai jopa tätä merkittävämmäksi vaikuttajaksi ja keräsi puoleensa vihaa sekä kateutta, jotka usein ilmenivät erilaisina syrjäyttämis- tai salamurhayrityksinä. Richelieun värikkäistä vaiheista voisi kertoa paljonkin, mutta tässä tekstissä näkökulmamme on Kuninkaan rakuunat ja erityisesti Richelieun vaikutus kolmikymmenvuotiseen sotaan.

Richelieu ei käyttänyt valtaansa ainoastaan Ranskassa, vaan hänen vaikutuksensa näkyi ympäri Eurooppaa – eikä vähiten kolmikymmenvuotisessa sodassa. Habsburgien suvun kasvava valta oli huolestuttanut kardinaalin, sillä Habsburgit hallitsivat suurta osaa Euroopasta; Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa, Italiaa ja Espanjaa sekä Espanjan valloittamia Hollannin alueita.

Ranska oli jo taistellut keisaria vastaan epäsuorasti Italiassa, missä se tuki paikallisia hallitsijoita Espanjan ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan joukkoja vastaan. Nämä taistelut eivät kuitenkaan edenneet Ranskan kannalta suotuisasti ja niistä muodostuikin valtiolle raskas taloudellinen taakka.

Richelieu lähetti Regensburgiin lähettilääksi Nicolas Brûlart de Silleryn ja tämän tueksi erään tärkeimmistä neuvonantajistaan ja vajoojaverkostonsa johtajan, kapusiinimunkki Isä Josephin, ns. Harmaan eminenssin. Heidän tehtävänään oli vahvistaa oppositiota Keisari Ferdinand II vastaan, ja siinä he onnistuivatkin: vaaliruhtinaat pakottivat keisarin syrjäyttämään Wallensteinin armeijansa komennosta 13. elokuuta 1630 – juuri, kun Kustaa II Aadolf oli rantautunut Pommeriin ja kokenutta sotapäällikköä olisi tarvittu armeijan johdossa.

Keisari Ferdinand II:lle tuli kiire siirtää joukkoja Pohjois-Italiasta Ruotsin joukkoja vastaan, joten hän oli valmis solmimaan rauhan Ranskan kanssa. Ensimmäistä Silleryn neuvottelemaa sopimusta Richelieu ei kuitenkaan suostunut allekirjoittamaan, sillä se edellytti, ettei Ranska millään tavalla sekaantuisi Saksassa käytäviin sotiin. Ja Richelieuhan oli jo tukenut ensin Tanskan ja myöhemmin Ruotsin sotakampanjaa rahallisesti.

Neuvottelujen pitkittyminen kuitenkin koitui Ranskan eduksi. Keisari Ferdinand II oli luottanut niin lujasti rauhansopimuksen syntyyn, että oli siirtänyt joukkojaan pois Italiasta, eikä ranskalaisia vastassa ollut enää juuri muuta kuin Espanjan joukot. Ruotsin maihinnousun aiheuttamien paineiden kasvaessa Pommerissa ja muualla Saksassa Richelieun tarvitsi vain odottaa, että espanjalaiset ja Ferdinand II hyväksyisivät uudet rauhanehdot.

Cherascon ensimmäinen sopimus laadittiin huhtikuussa 1631, ja lopullinen sopimus valmistui 19. kesäkuuta 1631. Sopimusten tuloksena Espanja veti pois vaateensa alueista, jotka se oli aiemmin katsonut omaan vaikutuspiiriinsä kuuluviksi.

Samaan aikaan Richelieu kävi epäsuorempaa kamppailua Habsburgeja vastaan. Hän tuki Tanskaa, kun Christian IV soti Saksan protestanttisten vaaliruhtinaiden apuna 1625-1630. Kun Tanska joutui perääntymään, Richelieu neuvotteli jo Ruotsin kanssa ja päätyi tukemaan rahallisesti Ruotsin sotakampanjaa vuoden 1631 alussa.

Kuten tarinassammekin tapahtuu, joutui mahtava kardinaali monien juonien ja jopa salamurhayritysten kohteeksi. Emme kuitenkaan paljasta tässä enempää hänen vaiheistaan tai kohtalostaan – lisää voitte lukea Salamurhaajan merkistä.

Lähteet:
Cooper, J.P. (1979, s. 329). The New Cambridge Modern History: Volume 4, The Decline of Spain and the Thirty Years War, 1609-48/49.
Rehman, I. (2019). Raison d’Etat: Richelieu’s Grand Strategy During the Thirty Years’ War.

Kuninkaan rakuunat III – Salamurhaajan merkki

Kuninkaan rakuunat 3 Salamurhaajan merkki

Kuninkaan rakuunoiden kolmannen osan nimi ja kansikuvakin on nyt julkistettu! Sankarimme jatkavat vauhdikkaita seikkailujaan romaanissa nimeltä Salamurhaajan merkki.

Esittelyteksti kuvaa Salamurhaajan merkkiä näin:

Koe 1630-luvun Pariisin loisto ja löyhkä, seikkaile jo kadonneen Lontoon kaduilla! Seikkailusarja koukuttaa hovijuonitteluilla ja kielletyillä romansseilla.

Ruotsi-Suomen kuningas lähettää luotetuimmat rakuunansa Pariisiin jäljittämään petturia. Vänrikki Tomas Rapir janoaa paitsi kostoa myös kauppiaantyttären rakkautta.

Ranskan kuninkaan oikea käsi kardinaali Richelieu on selviytynyt täpärästi salamurhayrityksestä ja saa kuulla, että petturi oli yksi hänen omistaan. Voidakseen jatkaa vihollisensa ajojahtia Pariisissa rakuunoiden on lupauduttava Richelieun henkivartiokaartiin. Joutuvatko rakuunat lunastamaan lupauksen hengellään?

Pääsette siis seuraamaan Kuninkaan rakuunoiden uusia seikkailuja näillä näkymin toukokuussa. Tervetuloa mukaan!

Artturi Leinonen: Hakkapeliitat I-III

Kun aikoinaan keksimme idean Kuninkaan rakuunat -sarjalle, vaikutti siltä, että 1600-luvulle ja etenkin kolmikymmenvuotisen sodan aikaan sijoittuvaa seikkailukirjallisuutta on Suomessa julkaistu melko vähän. Vuosien kuluessa olemme kuitenkin löytäneet ja ennättäneet tutustua joihinkin esimerkkeihin. Nyt päätimme esitellä Artturi Leinosen Hakkapeliitat, kolmeosaisen seikkailukirjojen sarjan, joka ilmestyi 1934.

Tarinassa seurataan suomalaisen hakkapeliittajoukon seikkailuja kolmikymmenvuotisessa sodassa. Päähenkilöitä ovat kurikkalainen Niisius, joka joutuu sotaan karkuriveljensä puolesta, ja Hannu Jänis, jonka rooli jää lähinnä koomiseksi kevennykseksi ja sankarin toveriksi. Sarjan ensimmäinen osa on varsin kevyttä, seikkailupitoista viihdettä. Tapahtumat etenevät vauhdilla, ja kirjassa ennätetään joihinkin Kuninkaan rakuunoistakin tuttuihin paikkoihin, kuten Frankfurt-an-der-Oderiin ja Magdeburgiin. Toinen osa on sävyltään vakavampi. Siinä pääsevät esille myös sodan ja aikakauden varjopuolet, kuten nälkä ja rutto. Kolmannessa osassa palataan Suomeen metsästämään karkureita ja kärsimään kurjuutta kovien verojen vuoksi.

Hakkapeliittojen kieli on varsin verevää. Välillä kirjailija heittäytyy lähes runolliseksi, etenkin suomalaista maisemaa ja luontoa kuvatessaan, eikä taistelukuvauksista puutu mahtipontisuutta:

Hauska tarina herätti meissä hilpeyttä ja jopa joitakin naurunpyrskähdyksiä. Huumori on pitkälti peräisin dialogista, henkilöhahmojen omalaatuisuudesta ja tietenkin suunnattomista sankariteoista, joihin etenkin juuri suomalaiset ylivertaisen rohkeutensa ja voimiensa vuoksi kykenevät. He kantavat kanuunoita! He kiskovat vihollissotilaat satulasta paljain käsin!

Tunteellinen lukija sai kyllä kyynelhelmenkin silmäänsä, sillä ei Hakkapeliitoissa sodan kauhuja ja raadollisuuksiakaan unohdeta. Kohdat, joissa esimerkiksi kuningas Kustaa II Aadolf pohtii, onko hänellä oikeutta komentaa miehiä marssimaan kuolemaansa, on kirjoitettu mietiskelevällä pikemmin kuin saarnaavalla otteella. Niistä muutoin kepeä seikkailu saa syvyyttä, mikä tasapainottaa kokonaisuutta.

Trilogian juonirakenne ei ole kovin selkeä, eikä siinä esiinny perinteisiä pahiksia. Jonkin verran huomasimme historiallisia epätarkkuuksia, esim. hakkapeliittoja nimitetään rakuunoiksi, vaikka kyseessä ovat erilaiset yksiköt: sana hakkapeliitta viittaa erityisesti suomalaisiin kevyen ratsuväen joukkoihin, kun taas rakuunat olivat ratsain kulkevia musketöörejä, jotka kuitenkin taistelivat jalkaisin. On toki muistettava, että Hakkapeliitat kirjoitettiin aikana, jona tiedonsaanti oli huomattavasti nykyistä hankalampaa.

Jos kävimmekin Hakkapeliittojen kimppuun nähdäksemme, kuinka muut ovat käsitelleet kolmikymmenvuotista sotaa seikkailutarinoissa, vei kertomus kuitenkin kohta meidät mukanaan. Se sisältää niin toimintaa kuin huumoriakin, verisiä taisteluja ja jopa ripauksen romantiikkaa.

Joululahjamme teille: kaksi raapaletta!

Tahdomme toivottaa kaikille lukijoillemme hyvää joulunaikaa. Toivomme, että saatte otettua lomaa arjen kiireistä ja nautitte keskitalven juhlan tunnelmasta. Meidän reseptimme hyvään jouluun on yksinkertainen: kuusi, kynttilöitä ja kirjoja – sekä tietenkin suklaata!

Seuraavassa kaksi kirjoittamaamme raapaletta (tasan 100 sanan tarinaa), jotka toivottavasti siivittävät teidätkin juhlan tunnelmiin. Muistathan myös aiemmin julkaistun lyhyen tarinan rakuunoidemme joulunvietosta vuonna 1630? Sen löydät ylävalikon ”Kuninkaan rakuunat”-kohdan takaa.

Sydäntalvi

Lumi hautaa alleen niityt ja metsät. Maa kietoutuu hämärän käärinliinaan. Kuolevan vuoden ote kirpoaa, päivä ei ennätä valjeta ennen kuin jo lakastuu iltaan.

On vuoden pimein, pisin yö. Tänä yönä kuolleet kulkevat elävien joukossa.

Näillä armottoman kylmyyden metsästysmailla ovat ennen eläneet aina läsnä. Vakavanhojen varjelua tarvitaan, joten heitä muistetaan ja kunnioitetaan. Tänä yönä, kun pidot ovat hiljenneet, katetaan pöytään ruokaa ja olutta vainajia varten. Saunan kiukaan alla hehkuu hiillos vielä pitkään sen jälkeen, kun elävät ovat nauttineet löylyistä: on lupa kuolleiden käydä sisään jäisiä jäseniään lämmittelemään.

Livahdan ovenraosta savuiseen hämärään. Ahh, niin paljon miellyttävämpää kuin hyisen maan sylissä, kalmankylmässä haudassa!

– Ulla Susimetsä, 2019

Muistot

Garacg juoksi kuun valaiseman metsän läpi. Hengitys huurtui kuonolle. Metsänpohjaa peittävä lumipeite pöllysi tassujen alla. Tämä oli hänen maailmansa, sen tuoksut hänen elämänsä.

Vieras ääni kantautui hyisessä ilmassa.

Garacg pysähtyi huurtuneen puun varjoon. Hän tarttui oksaan vasemmalla kädellään ja kohottautui pystyyn, käänsi korviaan kuullakseen paremmin. Edessä puunrungot antoivat tilaa aukealle ja sillä kohoaville rakennuksille. Ilmassa tuoksui savu ja ihmisten reviirin merkitsevä virtsa.

Ovi aukesi ja joku hoippui ulos. Talosta kantautuva ääni muuttui selkeämmäksi ja sen nuotti tutuksi.

Garacgin ruumis vapisi. Muistot purkautuivat hänen mieleensä. Täyttivät sen. Ajasta, kun hän itse oli laulanut joululauluja.

Garacg ulvoi kuulle koettaen ajaa tuskan pois.

– Marko Susimetsä, 2019

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kirjailijailta

Kuva: Minna Lehtinen

Tiistai-iltana 5.11. olimme Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa kertomassa Kuninkaan rakuunat -sarjasta, historiallisista tapahtumista ja henkilöistä sarjan taustalla sekä kirjoittamisesta ja siitä, millaista on kirjoittaa yhdessä.

Tilaisuus järjestettiin kirjaston viihtyisässä kahvilassa, jossa oli mukava, intiimi tunnelma. Yleisö lähti ilahduttavasti heti mukaan kysymyksien ja kommenttien kautta, ja keskustelu polveili historiasta ja sen moninaisista aiheista kirjoittamiseen, rakuunoidemme seikkailuista naisten rooliin sotakampanjoiden aikana sekä partasudeista makkaroihin.

Kuulijat tuntuivat yllättyvän, kun kerroimme, kuinka paljon aikaa olemme käyttäneet historian tutkimiseen. Vaikka olemme molemmat olleet historiasta kiinnostuneita pienestä pitäen, huomasimme kirjoitushankkeemme alussa 2011, että emme todellakaan tienneet tarpeeksi 1600-luvun arkielämästä pystyäksemme kirjoittamaan uskottavaa kuvausta henkilöhahmojemme arjesta. Yleistä historiaa käsittelevissä teoksissa päähuomio on usein avaintapahtumissa, taisteluissa tai hallitsijoissa. Harvemmin yleisten historiateosten kautta pääsee käsiksi ihmisten arkeen: hampaiden puhdistukseen, huoneiden kalustukseen tai kaupunkien arkkitehtuuriin ja jätehuoltoon. Tästä syystä varsinainen kirjoitusurakkamme pääsikin kunnolla käyntiin vasta n. 2015, kun taustatietoa arkielämän yksityiskohdista – ja siitä, miten ne ovat muuttuneet keskiajalta uudelle ajalle siirtyessä – oli kerätty tarpeeksi.

Eikä taustatyö suinkaan siihen loppunut. Jokaisen kirjan kohdalla tulee eteen tilanteita, joissa täytyy etsiä uutta tietoa, ja joskus tieto tuntuu olevan kiven takana. Kirjoittaessamme Kuriirin viittaa, jossa tärkeä tapahtumapaikka on Magdeburgin kaupunki, otimme yhteyttä Magdeburgin museoon ja tilasimme heiltä heidän julkaisemansa teoksen vuoden 1631 piirityksestä. Siitä saimme hyvän pohjan tarinamme tapahtumille.

Kuva: Minna Lehtinen

Kuulijat olivat myös hyvin kiinnostuneita siitä, mitkä ovat yhdessä kirjoittamisen hyviä ja huonoja puolia ja kuinka työ käytännössä sujuu sekä siitä, kuinka päädyimme kirjoittamaan juuri 1600-luvusta ja rakuunoista. Moni tahtoi tietää tulevaisuudensuunnitelmistamme, kuten siitä, jatkuuko sarja ja aiommeko joskus kirjoittaa muutakin kuin historiallisia romaaneja.

Kaiken kaikkiaan meille varattu puolitoista tuntia lensi kuin siivillä emmekä edes ehtineet lukea ääneen näytteitä tekstistämme – mikä oli ehkä hyväkin, sillä harjoitusluennassa onnistuimme ylinäyttelemään kaikki vuorosanat. 😀

« Older posts

© 2020 Susimetsä
Title image: Carl Wahlbom / Nationalmuseum | Source: Wikipedia

Theme by Anders NorenUp ↑