Ulla ja Marko

Kirjoittajalta Marko Susimetsä (Page 1 of 6)

Magdeburg 20. toukokuuta 1631

Aiempi versio tästä artikkelista on julkaistu 20.5.2019

”Hyökkäykseen!” Von Falkenbergin komppania ei pysähtynyt lataamaan muskettejaan uudelleen. Miekoin, kirvein ja piikein aseistettuina he vyöryivät muurien sisäpuolelle tunkeutuneiden vihollisten päälle.

Joukot tapasivat toisensa. Ilmoille kajahti rysähdys, jonka Josef usein kuuli korvissaan niin unissaan kuin valveillakin. Mikään maailmassa ei päästänyt niin kammottavaa ääntä kuin pirstoutuvat haarniskat, katkeilevat luut ja lihaa murjovat aseet.

Kuninkaan rakuunat – Kuriirin viitta

Toukokuun 20. päivä on jäänyt historian lehdille monista syistä. Tuona päivänä vuonna 1607 Shakespearen sonetit julkaistiin Lontoossa, Napoleon Bonaparte kukisti Venäjän ja Preussin yhdistetyt voimat Bautzenissa vuonna 1813 ja Krakatoan tulivuoren purkaus alkoi vuonna 1883 johtaen lopulta yli 36000 ihmisen kuolemaan. Kyseiselle päivämäärälle osuu myös merkittävä käännekohta 1600-luvulla käydyssä 30-vuotisessa sodassa.

Magdeburgin piiritys (Wikipedia, Public Domain)

Kuninkaan rakuunat -sarjan toisessa osassa, Kuriirin viitassa, tutut sankarimme kapteeni Svärd, korpraali Rapir ja ruotumestari Hammar on lähetetty vihollisen piirittämään Magdeburgiin toimittamaan viesti kaupungin puolustuksesta vastaavalle eversti Falkenbergille. Viestissä kuningas Kustaa II Aadolf lupaa tuoda joukkonsa kaupungin tueksi kahden kuukauden kuluessa. Rakuunat saapuvat Magdeburgiin huhtikuun 1631 loppupuolella ja jäävät puolustajien tueksi, kunnes piiritys päättyy 20. toukokuuta 1631. Ennen kuin kuvaamme piirityksen loppua, meidän täytyy palata ajassa hieman taaksepäin nähdäksemme, mitä kaupungissa oli aiemmin tapahtunut.

Ruotsiin paennut luterilainen hallinnoija Christian Wilhelm oli vuonna 1630 palannut salaa Magdeburgiin ja antanut kaupunkilaisille lupauksen Ruotsin suojeluksesta. Lupauksen – sekä hallinnoijan mukanaan tuomien 100 000 taalerin – rohkaisemana Magdeburg julistautui kannattamaan Kustaa II Aadolfia tämän rantautuessa joukkoineen Pommeriin. Christian Wilhelm toimi kuitenkin liian pikaisesti: Pommerista katsottuna Magdeburg sijaitsi Brandenburgin ruhtinaskunnan toisella laidalla. Brandenburgin vaaliruhtinas Georg Wilhelm ei ollut valmis päättämään, kannattiko luterilaisia uskonveljiään vai keisari Ferdinand II:sta eikä hän täten antanut kuninkaalle lupaa marssia maidensa läpi. Ei, vaikka Kustaa II Aadolf oli hänen oman sisarensa puoliso ja Christian Wilhelm hänen setänsä. Magdeburg jäi siten kauas vihamielisten maiden taakse kenttämarsalkka Pappenheimin joukkojen armoille.

Christian Wilhelmin avuksi ja Magdeburgin puolustuksen komentajaksi Kustaa II Aadolf lähetti everstiluutnantti von Falkenbergin, joka oli vuonna 1615 saapunut Saksasta Ruotsin hoviin ja päässyt luotetun miehen asemaan kuninkaan palveluksessa. Von Falkenberg luotti mahdollisuuksiinsa nähdessään, että kaupunkia piirittävällä kenttämarsalkka Pappenheimilla oli komennossaan vain noin 6000 sotilasta. Falkenberg käytti talven kaupungin muurien ja puolustusrakennelmien kunnostamiseen, uudisti muurin koillisosan Neues Werkin ja rakensi Elben vastarannalle rantareittiä suojaavan linnoitusjärjestelmän ilman, että piirittäjät pystyivät häntä estämään. Hänellä oli kuitenkin yksi ongelma: kaupungin raati, johon kuului myös katolismielisiä, ei suostunut palkkaamaan uusia palkkasotilaita vaan uskoi kotejaan suojelevien kaupunkilaisten puolustavan kaupungin muureja parhaiten. Näin von Falkenbergilla oli vain noin 2500 sotilasta ja viisituhatta kaupunkilaista, joiden voimin kaupunkia oli puolustettava.

Pappenheim piiritti kaupunkia kuukausia, mutta Dodge (1895, s. 222-223) toteaa komentajan olleen kärsimätön mies, jolle tapahtumaköyhä piiritys ei lainkaan sopinut. Huhtikuun alussa keisarillisten joukkojen komentaja kreivi Tilly viimein myöntyi Pappenheimin lähettämiin pyyntöihin ja antoi luvan hyökätä kaupunkia vastaan. Pappenheim valtasi nopeasti Elben itärannan linnoitukset ja sulki siten reitin, jota pitkin Kustaa II Aadolfin armeijan oli tarkoitus tulla kaupungin tueksi.

Kuriirin viitassa kapteeni Josef Svärd miehineen pyrkii Magdeburgiin pian Pappenheimin vallattua linnoitukset. Josefin on keksittävä keino päästä piiritettyyn kaupunkiin toimittamaan kuninkaan toivoa herättävä viesti. Joitain päiviä tämän jälkeen kreivi Tilly itse saapuu paikalle joukkoineen. Pian Magdeburg on kokonaan vihollisen piirittämä.

Emme paljasta tässä päähenkilöiden kohtaloita, mutta mikäli lukija ei tunne Magdeburgin historiaa ja haluaa säilyttää jännityksen lukiessaan Kuriirin viittaa, suosittelemme lukemaan kirjan ennen kuin jatkaa tästä eteenpäin.

Tällä välin kuningas koetti taivutella lankonsa, vaaliruhtinas Georg Wilhelmin, antamaan tukensa Ruotsille ja päästämään armeijan marssimaan Magdeburgin tueksi. Neuvottelut kuitenkin venyivät, kuten Kuriirin viitassa ja sen jälkisanoissa kerromme, ja tilanne Magdeburgissa paheni päivä päivältä. Kuvaamme tapahtumia tarkemmin kirjassamme, mutta lopputulema oli, etteivät kaupungin puolustajat suostuneet antautumaan. Varhain aamulla toukokuun 20. päivä Tilly aloitti rynnäkön kaupungin muureille. Hyökkäyksen alkaessa hänen oma lähettinsä odotti yhä kaupungissa raadin viimeisten neuvotteluiden tulosta – joka olisi ollut myönteinen antautumiselle.

Kuriirin viitassa seuraamme taistelun tapahtumia sen käsityksen perusteella, joka meille on syntynyt useita lähteitä vertailemalla. Kroaattien hyökkäyksen kaupungin koillisosan kalastajakorttelin portista on maininnut mm. Wilson (2009, 469). Von Falkenbergin kuolema Neues Werkin taistelussa mainitaan useissa eri lähteissä, vaikka tarkat kuvaukset ovat harvassa. Pohjoisille muureille hyökännyt kapteeni Ackermann kertoo omissa muistelmissaan, miten hyökkääjiä oli komennettu sytyttämään taloja tuleen siinä toivossa, että kaupungin puolustajat lähtisivät pelastamaan kotejaan ja jättäisivät muurit (Wilson, 2010, s. 165-167). Puolustajat eivät kuitenkaan lähteneet muureilta, ja tuli levisi kaupungissa nopeasti. Kaupungin kaduilla tapahtuneista hirmutöistä on käytettävissä aikalaisten omia kertomuksia, mm. Friedrich Friesen muistelmat (Wilson, 2010, s. 157-164).

Magdeburgin tuhosta kirjoittaa Schiller (1897, s. 157-158) seuraavasti (oma käännöksemme): ”Humaanimpi komentaja olisi ehkä, joskin turhaan, kehottanut sotilaitaan antamaan armoa, mutta Tilly ei edes yrittänyt. Komentajien vaietessa pääsivät sotilaat päättämään kaupunkilaisten elämästä ja kuolemasta, ja he murtautuivat koteihin tyydyttämään brutaaleimpia mielihalujaan. Viattomien armonrukoukset saivat joitakin saksalaissyntyisiä valloittajia heltymään, mutta ne eivät pehmittäneet Pappenheimin vallonien julmia sydämiä. Raakuudet olivat päässeet tuskin alkuun, kun kaupungin loputkin portit avattiin ja ratsuväki kroaatteineen rynnisti asukkaiden kimppuun. Tämän jälkeen seurasi kauheuksia, joille historialla ei ole kieltä, runoudella ei kynää. Valloittajien raivoa ei pehmittänyt lapsen viattomuus tai vanhuksen heikkous; ei nuoruus, sukupuoli, asema tai kauneus. Naisia käytettiin hyväksi näiden aviomiesten sylissä, tyttäriä näiden vanhempien jaloissa, ja puolustuskyvytön sukupuoli menetti sekä hyveensä että henkensä. Mikään paikka, vaikka kuinka hyvin suojattu tai pyhä, ei suonut turvaa hyökkääjiltä. Eräästä kirkosta löydettiin viidenkymmenenkolmen naisen päättömät ruumiit. Kroaatit huvittelivat heittämällä pienokaisia liekkeihin, Pappenheimin vallonit lävistämällä sylilapsia.

On kuitenkin muistettava, että kauheuksienkin keskellä joidenkin sotilaiden sydämet heltyivät kaupunkilaisten hädän edessä. Friesen yllä mainituissa muistelmissa kerrotaan, kuinka eräs sotilas oli saattanut Friesen, hänen vanhempansa ja sisaruksensa pois kaupungista mökkiin, jonne oli majoittunut vaimonsa kanssa – ja sai läksytyksen vaimoltaan siitä, ettei sen parempaa saalista ollut löytänyt. Samoin joidenkin lähteiden mukaan Elben yli kuljetettiin kaupunkilaisia turvaan (vaikkakin ilmeisesti maksua vastaan). Ei ole tietoa siitä, miten moni pääsi tuhoa pakoon sotilaiden avulla, mutta arviot raakuuksien ja lähes koko kaupungin tuhonneen tulipalon uhreista ovat kolkkoja: ainakin 20 000 ihmistä sai surmansa. Joidenkin arvioiden mukaan määrä oli useita tuhansia suurempi.

Magdeburgin valtaus on verisin kaikista kolmikymmenvuotisen sodan taisteluista erityisesti siviiliväestön osalta. Sitä sekä Upseerin miekassa kuvattuja Neubrandenburgin ja Frankfurt-an-der-Oderin taisteluita on nimitetty sodan käännekohdaksi, sillä ne muuttivat sodan luonteen aiempaa huomattavasti raaemmaksi. Palkkasotilaista koostettuja armeijoita kohdeltiin yleensä tietyssä mielessä kunnioittavasti: antautuneet värvättiin usein oman armeijan vahvistukseksi tai ainakin päästettiin poistumaan, mikäli nämä laskivat aseensa ja vannoivat välttävänsä taistelukenttiä tietyn aikaa. Tillyn säälimätön hyökkäys Neubrandenburgissa, Ruotsin joukkojen kostotoimet Frankfurt-an-der-Oderissa ja erityisesti Tillyn armeijan raakuudet siviilejä kohtaan Magdeburgissa olivat jotain ennennäkemätöntä.

Frankfurt-an-der-Oder 13. huhtikuuta 1631

Josef huusi käskyn lopettaa tulituksen ja ladata aseet. Petardit paikoillaan nähtyään olivat loputkin muskettisoturit perääntyneet lähimmiltä paaluvarustuksilta. Hetken taistelukenttää hallitsi painostava hiljaisuus. Kaikki tuijottivat petardien villisti palavia sytytyslankoja.

Terävät räjähdykset halkoivat ilmaa. Vain yksi petardi jäi suutariksi. Panokset murskasivat varustuksen hirret kuudesta kohdasta. Varustusten takaa kuului ärjähdyksiä puusäleiden lävistäessä puolustajia.

”Eteenpäin!” Josef karjui vaikka tiesi, etteivät miehet kuulleet hänen ääntään. Pistoolia vasemmassa ja miekkaa oikeassa kädessä puristaen hän ryntäsi savupilven suojissa kohti lähintä aukkoa.

Upseerin miekka (Kuninkaan rakuunat I)

Kuninkaan rakuunat -sarjan ensimmäinen osa, Upseerin miekka, kulminoituu erääseen Kustaa II Aadolfin merkillisimmistä voitoista: Frankfurt-an-der-Oderin valloitukseen. Useiden lähteiden mukaan voitto oli itse asiassa epäonnistuminen, sillä kuninkaan tarkoitus oli piirityksellään houkutella Tillyn kreivin johtama katolinen armeija kauemmas Pappenheimin joukkojen piirittämästä Magdeburgista. Valloitus tapahtui kuitenkin yllättävän nopeasti, eikä Tilly ehtinyt marssia Berliiniä edemmäs ennen kuin sai sanan Frankfurt-an-der-Oderin kaatumisesta.

By Matthäus Merian – uploaded by Hansmuller, May 2014, Public Domain, Link

Upseerin miekan jälkisanoissa perehdymme joihinkin mielenkiintoisiin valloitusta kuvaaviin tarinoihin, joten keskitymme tässä artikkelissa sellaisiin tunnettuihin (tai ainakin useamman lähteen vahvistamiin) ”faktoihin” ja kertomuksiin, joita emme ole muualla käsitelleet.

Kuningas marssi Frankfurt-an-der-Oderin muureille pohjoisesta Oder-jokea seuraillen. Vuodenajasta ja mutaisista, upottavista teistä johtuen tykit tuotiin etelään lautoilla eversti Johan Banérin komennossa. Kaupunki sijaitsi joen länsirannalla. Itärannalla, sillan takana, oli linnoitusjärjestelmä, joka suojasi sillanpäätä. Pääosa kuninkaan joukoista ryhmittyi kaupungin länsipuolelle. Kuten Upseerin miekassa kuvaamme, Damitzin johtama valkoinen prikaati leiriytyi kaupungin pohjoispuolelle suojaamaan lautoilta purettavia tykkejä, sininen ja keltainen prikaati sijoittuivat kaupungin länsipuolelle Lebus-portin läheisyyteen ja Hepburnin ja Munron skottirykmentit kaupungin eteläisen Guben-portin edustalle.

Puolustajat olivat polttaneet kaupungin muurien ulkopuolella sijaitsevat rakennukset vihollisen lähestyessä, mutta eivät tiettävästi olleet tuhlanneet aikaa itse linnoitusten vahvistamiseen tai uudistamiseen. Puolustusta johtaneet upseerit, kuten marsalkka Tiefenbach ja kenraali Montecuccoli, eivät uskoneet ruotsalaisista olevan vaaraa. He tyytyivät odottamaan Tillyn saapumista, jolloin Kustaa II Aadolf jäisi kahden armeijan väliin. Kerrotaan, että he viettivät aikaansa runsaiden ruokapöytien ääressä eivätkä vaivautuneet edes muureille johtamaan kaupungin puolustusta.

Heti piirityksen alussa sapöörit (tuon ajan pioneerit) kaivoivat juoksuhautoja kohti kaupungin ulkopuolisia linnoituksia etenkin sen länsipuolella. Samaan aikaan rakennettiin tykistöpattereita sekä kaupungin suuntaan että piiritysjoukkojen länsipuolelle, jossa ne olisivat valmiit vastaanottamaan Tillyn armeijan.

Piirityksen toisena päivänä tehtiin ensimmäiset rynnäköt. Itse kuningaskaan ei uskonut, että ne johtaisivat nopeaan voittoon (ks . ote kuninkaan kirjeestä tämän artikkelin lopussa). Läntisellä Lebus-portilla puolustusta johtava irlantilainen eversti Butler pystyikin kilpistämään rynnäköt kahdesti, mutta eteläisellä Guben-portilla tapahtui jotain muuta: Sir John Hepburnin ja eversti Lumsdenin johtamat skotlantilaisjoukot hyökkäsivät porteille tykki- ja muskettitulen läpi, portti räjäytettiin ja joukot tunkeutuivat kaupungin kaduille ennen kuin porttitunnelin sisempi rautaristikkoportti ehdittiin laskea alas (siitä, miksi se ylipäätään oli auki, kerromme tarkemmin Upseerin miekassa ja sen jälkisanoissa).

Skottiprikaati tunkeutui kaupunkiin puolustajien perääntyessä paniikin vallassa kohti Oderin ylittävää siltaa. Monron (1637) kuvauksen mukaan katuja ja siltaa tukkivat pakenijoiden hätäisesti lastaamat kärryt ja vaunut, joten vain harva puolustaja pääsi sillan yli turvaan. Useimmat kaatuivat ruotsalaisjoukkojen hakiessa kostoa vielä tuoreessa muistissa olevasta Neubrandenburgin väkivaltaisesta valtauksesta. Satoja pakenijoita suistui sillalta jokeen ja hukkui. Monro valittelee muistelmissaan, että kärryihin ja vaunuihin lastatut aarteet, hopea-astiastot, jalokivet, kulta, rahat, vaatteet, houkuttelivat sotilaita niin, etteivät he enää totelleet upseereitaan vaan aloittivat ryöstelyn. Joissain komppanioissa liput hylättiin eikä niitä löydetty ennen seuraavaa aamua.

Mutta vaikka skottijoukot hajaantuivatkin ryöstelemään, varmistui kaupungin valloitus, kun Lebus-porttia puolustanut Butler saatiin vangiksi ja suurin osa tämän miehistä oli surmattu. Harte (1759, s. 248) kertoo, että paenneet keisarilliset upseerit koettivat sysätä syyn kaupungin menetyksestä Butlerin niskoille. Tämän maine kuitenkin pelastui, kun levisi sana siitä, miten Kustaa II Aadolf vaati saada tavata kaupunkia urhoollisesti puolustaneen irlantilaisupseerin ja antoi oman henkilääkärinsä huolehtia tämän haavoista.

Kuningas kuvasi Frankfurt-an-der-Oderin voittoa kirjeessään valtakunnankansleri Axel Oxenstiernalle seuraavasti (päivämäärä vanhan kalenterin mukaan, suomennos omamme):

”Koska emme tienneet, minne Tilly suuntaisi marssinsa Neubrandenburgin jälkeen, menimme Schwedtiin hakemaan uutisia. Siellä kuulimme, että hän oli mennyt Magdeburgiin. Marssimme sitten Frankfurtiin ollaksemme lähempänä Leipzigissa käytävää keskustelua ja tarjotaksemme Tillylle taistelua. Lähetimme marsalkka Hornin piirittämään Gripswaldia ja, mikäli mahdollista, tekemään hämäyksen Mecklenburgissa. Saavuimme Frankfurtiin 2. huhtikuuta. Vihollinen poltti esikaupungit. Kolmantena päivänä valmistelimme tykkipatterimme ja määräsimme hyökkäyksen porteille tykkitulen suojissa. Emme uskoneet, että valtaisimme kaupungin tällä tavalla. Mutta joukkomme eivät tyytyneet ajamaan puolustajia ulkovarustuksilta, vaan jahtasivat näitä aina muurille saakka; ja jotkut, joilla oli mukana tikapuita, tunkeutuivat kaupunkiin ja taistelivat kunnes he olivat räjäyttäneet portit. He ajoivat vihollisen kaupungista: monet upseerit päätyivät vangeiksi ja monia kuoli. Ne, jotka pääsivät pakoon, suuntasivat Oderin vastapuolelle ja Silesiaan. Kaikki varusteet ja kaksikymmentä vihollisen lippua päätyi haltuumme.”

ote Kuninkaan kirjeestä Oxenstiernalle (Stevens, 1884, s. 301-302.)

Lähteet:
Harte, W. (1759) The History of the Life of Gustavus Adolphus, Volume 1.

Monro, R. (1637) Monro, His Expedition with the Worthy Scots Regiment (called Mac-Keyes-regiment) Levied in August 1626: P. 1.2

Stevens, J.L. (1884) History of Gustavus Adolphus.

Rakuunat pokkarikansissa

Kevään ja Salamurhaajan merkin julkaisun lähestyessä kokevat myös Kuninkaan rakuunat -sarjan kaksi aiempaa osaa uuden tulemisen. Otavan Seven-sarjassa ilmestyvien pokkaripainosten tekijänkappaleet saapuivat meille juuri sopivasti viikonlopuksi, ja täytyy sanoa, että ne miellyttävät silmiämme kovasti! Alkuperäisten kovakantisten kappaleidenkin kansikuvat olivat komeat, mutta nyt kuvissa esiintyy hahmoja, joiden voi kuvitella seikkailevan myös kirjan kansien sisäpuolella.

Kuninkaan rakuunoita ääneen luettuna

Kuninkaan rakuunat II – Kuriirin viitta

Saimme sähköpostiimme ilahduttavan tiedon, jonka mukaan Kuninkaan rakuunat -sarjan toinen osa, Kuriirin viitta, ilmestyy myös äänikirjaversiona. Ensimmäinen osahan on jo ollut saatavilla äänikirjana, joten rakuunoihin sen myötä tutustuneet – ja äänikirjojen kuuntelijat ylipäätään – pääsevät pian jatkamaan seikkailua sarjan parissa!

Kerromme lisätietoja heti, kun saamme tietoomme tarkemman julkaisuaikataulun ja äänikirjan lukijan.

« Older posts

© 2020 Susimetsä
Title image: Carl Wahlbom / Nationalmuseum | Source: Wikipedia

Theme by Anders NorenUp ↑