Suomessa järjestetään ilahduttavan paljon tapahtumia, joilla on yhtymäkohta historiaan: keskiaikafestivaaleja, viikinkimarkkinoita ja vastaavia. Erityisesti 1600-luvun tunnelma on Kuninkaan rakuunoiden vuoksi sydämiämme lähellä. Sitä pääsee maistelemaan Tammelan hakkapeliittatapahtumassa, joka järjestetään kolmikymmenvuotisessa sodassa palvelleiden hakkapeliittasotilaiden muistoksi. Kaksipäiväisessä tapahtumassa pääosassa on vanhanaikainen markkinatori, jolta lukuisten torimyyjien lisäksi löytyy työnäytöksiä mm. seppien, saippuankeittäjien, lautanauhanpunojien ja monien muiden käsityöläisten taidoista. Ohjelmaan kuuluu myös musiikkia, tanssia, näytelmäesityksiä ja luentoja. Toriväen joukossa voi nähdä sekä hakkapeliittoja että jopa itse kuningas Kustaa II Aadolfin puolisoineen ja hoviväkineen.
Olemme vierailleet tapahtumassa useampana vuonna. Viime viikonloppuna sonnustauduimme uusiin kasukoihimme ja suuntasimme jälleen hakkapeliittojen jäljille. Päivä hurahti nopeasti aikamatkaillessamme 1600-luvun tunnelmissa.
Spoilerivaroitus: jos et vielä ole lukenut Kuninkaan rakuunat -sarjan toista osaa, Kuriirin viittaa, sisältää seuraava teksti pienen juoneen liittyvän paljastuksen!
Kuten Kuriirin viittansa lukeneet saattavat muistaa, on eräässä kohtauksessa salainen viesti kätketty munankuoriin. Kyseessä on menetelmä, jota mm. vakoojat käyttivät, ja joka löytyy esim. parista 1500-luvulla ilmestyneestä teoksesta, Giambattista della Porta’n Magiae Naturalis (1558) ja Thomas Luptonin A Thousand Notable Things (1579). Della Portan kerrotaan keksineen tempun inkvisitiota harhauttaakseen (lähde).
Aphra Behn by Peter Lely ca. 1670 (Source: Wikipedia)
Kananmunatemppua todellakin käytettiin 1600-luvulla, jolloin siihen turvautuivat myös naispuoliset vakoojat. Naisten toimimisen vakoojina arvellaan olleen tuolloin melko yleistä, sillä naisia ei epäilty salamyhkäisistä toimista siinä missä miehiä – heidän kun ei uskottu olevan poliittisesti aktiivisia – ja jos he jäivät kiinni, kärsivät he usein huomattavasti lievemmän rangaistuksen kuin miehet. Esimerkiksi näytelmäkirjailija ja runoilija Aphra Behn (1640 – 1689) toimi kuningas Charles II:n vakoojana Antwerpenissä ja käytti mm. koodinimiä Astrea ja Agent 160. Munankuoritempun lisäksi käytössä oli mm. artisokan mehusta saatava näkymätön muste, jonka lämpö (vaikkapa kynttilän liekki) teki näkyväksi (lähde).
Jos haluat leikkiä vakoojaa tai vain nähdä, kuinka munankuoritemppu käytännössä toteutuu, kannattaa katsoa seuraava video:
Kuten kerromme Kuninkaan rakuunoiden ensimmäisessä osassa, Upseerin miekassa, eivät 1600-luvun sotaretkillä kulkeneet ainoastaan sotilaat. Armeijoita seurasi suuri määrä ihmisiä, joihin kuului muiden huoltojoukkojen – ajureiden, välskäreiden, seppien, päällystön palvelijoiden jne. – lisäksi naisia ja lapsia. Usein tämä jälkijoukko oli jopa varsinaista armeijaa suurempi.
Naisten ja lasten mukanaolo sotaretkillä saattaa hämmästyttää nykylukijaa, mutta kuten Larsdotter (2018, s. 18) toteaa, he olivat kiinteä osa armeijaa, vaikka heitä ei yleensä mukaan värvättykään eikä kirjattu armeijan kirjoihin. 1500-1700 -luvuilla naiset vaikuttivat merkittävästi siihen, että sotaa voitiin käydä: sen ajan valtioilla ei ollut varaa armeijan huoltoon, ja naiset hoitivat tämän työn. Vaimon mukaan ottamista pidettiin luonnollisena, uskottiinhan, että nainen oli luotu miehen auttajaksi (Turner 1683, s. 277). Vaimon, tai naisen, tehtävä oli laittaa ruokaa, pestä ja paikata vaatteita, hoitaa miestä tämän sairastuessa tai haavoittuessa, hankkia polttopuuta, ruokaa ja rehua sekä marsseilla jopa kantaa – muiden tavaroiden lisäksi – osa miehen varusteista, jotta tälle jäi voimia varsinaista taistelua varten. Vaimon tuki oli luonnollisesti sekä fyysistä että henkistä. Turner (s. 277) toteaakin, että vaimon mukaansa ottanut mies selviytyi todennäköisemmin hengissä, näytti terveemmältä ja jaksoi tehdä paremmin töitä. Lisäksi naiset saattoivat joutua vahvistamaan leiriä ja jakamaan ruokaa tai juomaa, kantamaan vettä tai ammuksia ja jopa lataamaan tykkejä.
Vaikka sotilaat saivatkin armeijalta muona-annokset, tarvittiin niihin usein täydennystä. Naiset osallistuivat ruokavarojen hankintaan joko ostamalla kylistä tai kaupungeista ruokaa tai vaihtoehtoisesti ryöstelemällä. Eräs aikalaislähde, Peter Hagendorf -nimisen sotilaan päiväkirja, kertoo, kuinka Hagendorf haavoittui Magdeburgin valtauksessa. Hänen vaimonsa Anna Stadlerin lähti palavaan kaupunkiin ryöstöretkelle ja palasi mukanaan mm. viiniä. Nainen saattoi myös vartioida miehen saalista, jotta muut eivät pääsisi sitä ryöstämään. Tämän kaiken lisäksi naiset saattoivat harjoittaa jonkinlaista sivutointa vaikkapa kaupustelijoina, viinan keittäjinä tai pyykkäreinä, kuten Anna tekee Upseerin miekassa.
Naiset eivät kuljeskelleet miesten perässä miten mielivät. Marssijärjestystä, josta kertoo mm. Turner, kuvaammekin Upseerin miekassa. Sotilaiden vaimot marssivat jalkaisin kuormavaunujen mukana, ja kaikkine taakkoineen (teltta ja muut leiriytymisvälineet, kattilat ja pannut, polttopuut, vaatteet ja mahdollisesti vielä lapset ja kotieläimet) heitä verrattiinkin kuormajuhtiin. Hiukan parempaan asemaan päässeiden miesten vaimot kulkivat ratsain, ja ylimpien upseereiden vaimoilla oli käytössään vaunuja. Ne sijoittuivat marssijärjestyksessä heti rykmenttien ja komppanioiden perään ennen kuormavaunuja.
Tavallisesti armeijoiden mukana kulkeviin naisiin lukeutui vaimojen lisäksi muitakin naisia, mutta Ruotsin armeijan tapauksessa Kustaa II Aadolfin sota-artiklat kielsivät muiden kuin vaimojen mukanaolon. Vuoden 1621 sota-artiklassa todetaan seuraavasti: ”Inga horor skall lidas i Lägret, men vill någon ha sin hustru med sig, det står honom fritt. Finns även någon som orenligt leverne fört, och tänker den att behålla hos sig, då äkta henne ordentligt”, eli vapaasti käännettynä: ”Huoria ei suvaita leirissä, mutta jos joku haluaa pitää vaimoaan, se on hänen oikeutensa. Jos joku on viettänyt siivotonta elämää ja haluaa pitää naisen luonaan, on tämän naitava hänet.”
Näissä oloissa tietenkin myös syntyi lapsia – leireihin, joissa taudit riehuivat ja joissa kärsittiin nälkää. Jo edellä mainittu Anna Stadlerin synnytti leirissä neljä lasta, joista kaikki kuolivat vauvaiässä, ja viimeisen jälkeen kuoli Anna itsekin. Upseerin miekastakin tutun marsalkka Kustaa Hornin perhe seurasi miestä sotaan. Tytär Agneta syntyi Riiassa 1629 ja poika Axel vuotta myöhemmin. Perheen äiti, Christina Oxenstierna, valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan tytär, kuoli ruttoon Stettinissä 1631. Myöhemmin Agneta puolestaan seurasi puolisoaan Lars Cruusia sotaan, vaikka odotti pariskunnan ensimmäistä lasta. Hänen päiväkirjassaan on säilynyt kuvausta matkoista armeijan mukana. Rasittavan elämän vuoksi hän sai useita keskenmenoja.
“Here, I did remarke as wonderful, that in the very moment when our ship did breake on ground, there was a Sergeants Wife a shipboard, who without the helpe of any women was delivered of a Boy, which all the time of the tempest she carefully did preserve. And being come ashore, the next day, she marched neere foure English mile, with that in her Armes, which was in her Belly the night before.”
”Panin merkille, että laivamme rantautuessa erään kersantin vaimo synnytti ilman muiden naisten apua lapsen, josta hän huolehti myrskyn riehuessa. Ja noustuaan maihin seuraavana päivänä hän marssi lähes neljä englantilaista mailia kantaen sylissään sitä, mitä vielä edellisenä iltana kantoi kohdussaan.”
Robert Monro, 1630 (vapaa käännös kirjoittajien)
Naisten oli kestettävä raskasta työtä, nälkää ja väkivallan uhkaa. Leskeksi jääneen oli usein avioiduttava nopeasti uudelleen, sillä aviomies soi sentään jonkinlaisen turvan naiselle. Välillä jouduttiin kovinkin lähelle varsinaisia taisteluita, eivätkä taudit valinneet kenen kimppuun kävivät, lapset eivät katsoneet missä oloissa syntyivät ja naiset kelpasivat sotasaaliiksi vihollisille. Naiset eivät ehkä sotineet – vaikka esimerkkejä taisteluihinkin osallistuneista naisista löytyy eri aikakausilta – mutta rohkeutta ja sisua heiltä vaadittiin.
Kuninkaan rakuunoiden lisäksi kirjallisuudessa esiintyviä esimerkkejä armeijaa seuranneista naisista ovat mm. Lotta Svärd Runebergin Vänrikki Stålin tarinoista (1800-luku), Diana Gabaldonin Clare Fraser (1700-luku) ja Bertolt Brechtin Anna Fierling (30-vuotinen sota) sekä tämän esikuva Grimmelhausenin Simplicissimus-tarinoissa (myös 30-vuotinen sota).
Aiheesta kiinnostuneet voivat lukea lisää esim. seuraavista lähteistä:
Kvinnor i Krig. https://militarhistoria.se/1500-tal/kvinnor-i-krig Larsdotter, A. 2018. Naiset sodissa. Sjöberg, M. 2008. Kvinnor i fält. 1550-1850. Turner, J. 1683. Pallas Armata. Military Essayes of the Ancient Grecian, Roman, and Modern Art of War. Written in the years 1670 and 1671.
Artikkelisarjamme aiemmissa osissa (1 ja 2) käsittelimme mm. lähteisiin ja termeihin liittyviä kompromisseja, joita historiallisen romaanin kirjoittaja joutuu tekemään ajankuvaa rakentaessaan. Tällä kerralla tartumme aiheeseen hieman toisenlaisesta näkökulmasta: historiallisen fiktion kirjoittajan pitäisi kyetä asettumaan henkilöhahmojensa nahkoihin ja kuvata valitsemansa aikakauden elämää, asenteita ja arvoja sellaisina, kuin aikalaiset ne näkivät ja kokivat. Tämä ei aina kuitenkaan ole aivan helppoa, ja välillä historiallisia romaaneja arvostellaankin siitä, etteivät henkilöhahmot käyttäydy aikakauden ihmisille tyypillisellä tavalla. Näkemystensä ja ajattelutapansa vuoksi he muistuttavat lähinnä vanhanaikaisiin vaatteisiin puettuja nykyajan henkilöitä.
Ihmisten maailmankäsitys sekä tiedot ympäröivästä maailmasta muuttuvat jatkuvasti. Sijoittaapa romaaninsa sitten 1600-luvulle tai rautakaudelle, voi olla varma siitä, että ihmiset hahmottivat maailmaa ainakin jossakin määrin eri tavalla kuin me nykyisin. Tiedonkulku oli hitaampaa eikä nykyaikaista mediaa vielä ollut olemassa. Erilaisia uutislehtisiä ja ensimmäisiä sanomalehtiä alettiin julkaista 1600-luvun alussa eri puolilla Eurooppaa. Esimerkiksi ruotsalainen Ordinari Post Tijdender perustettiin kuningatar Kristiinan valtakaudella vuonna 1645. Tiedon kulkiessa hitaasti lähikylän ja sukulaisten asiat luonnollisesti korostuivat ihmisten ajattelussa enemmän kuin kaukaiset tapahtumat.
Aikalaisten arvoja ja asenteita voimme havainnoida taustakirjallisuuden ja joissakin tapauksissa jopa aikakauden ihmisten kirjeiden ja päiväkirjojen avulla. 1600-luvulla kirkko ja uskonto säätelivät monien elämää, mikä näkyy tuona aikana kirjoitetuissa teksteissä vahvasti viittauksina jumalaan, jumalan armoon jne. Tekstilähteiden antama kuva saattaa kuitenkin olla vääristynyt, sillä monissa Euroopan maissa kirja tai teos pääsi painoon vain kirkon hyväksynnän kautta. Merkintöjä hyväksymisprosessin läpäisemisestä löytyy esimerkiksi miekkailuoppaiden etulehdiltä. Voimme pohtia, vaikuttiko ympäristön paine siihen, kuinka usein uskontoon ja jumaliin teksteissä viitattiin – tehtiinkö se aidossa uskossa vai muodon vuoksi?
Toisaalta taustakirjallisuus osoittaa sen, että vaikka maailmankuva muuttuu vaikkapa tieteen edistysaskelten ansiosta, säilyvät tietyt perusasiat samoina kautta aikakausien. Esimerkiksi rakkaus näyttää kiehtovan ihmismieltä aina; vaikka esimerkiksi 1600-luvulla avioliitto saattoi olla järkisyistä solmittu sukujen välinen sopimus, kirjoitettiin ja laulettiin silloinkin paljon romanttisesta rakkaudesta. Aina on myös sodittu, oltu ahneita, nautittu ruoasta ja juomasta (mikäli mahdollista), tunnettu kateutta tai kostonhimoa, tavoiteltu rikkauksia, valtaa, kunniaa, kannettu huolta jälkikasvusta.
Aina on myös ollut ihmisiä, jotka – syystä tai toisesta – ajattelevat eri tavoin kuin useimmat aikalaisensa tai jotka eivät tahdo noudattaa yleisiä käyttäytymisnormeja ja mahtua siihen muottiin, johon yhteiskunta odottaa heidän mahtuvan. Vaikka siis kirkolla ja kristinuskolla oli voimakas vaikutus 1600-luvun ihmisten elämään, ei se tarkoita sitä, että jokainen uskoi jumalaan (ateistejakin oli jo antiikin filosofeissa), eikä sitä, etteikö taikauskolla silti ollut vahva jalansija ihmisten ajattelussa. Jos valtavirrasta eroavalle käyttäytymiselle tai asenteille on kyllin hyvä selitys, on romaanihenkilönkin mahdollista toimia yleisistä normeista poikkeavalla tavalla.
Epävarmuustekijöistä huolimatta kirjailijan pitäisi pyrkiä luomaan uskottavia romaanihenkilöitä. Heidän kauttaan aikakauden näkemykset tulevat esille, joten kirjoittajan ei – omista tuntemuksistaan huolimatta – kannata antaa heille moderneja käsityksiä, etiikkaa, motiiveja jne. tai arvostella aikakauden moraalia tai uskomuksia hahmojen kautta. Esimerkiksi 1600-luvulla naista pidettiin ”heikompana astiana”, miehen alamaisena, ja kuuliaisuutta isää sekä aviomiestä kohtaan korostettiin. Jokainen henkilöhahmo ei voi olla ”edistyksellinen” ja vaikkapa kannattaa sukupuolten välistä tasa-arvoa yleisestä ajattelutavasta poiketen. Yksi haaste onkin siinä, että vaikka henkilöt ajattelisivat meidän näkökulmastamme katsottuna ennakkoluuloisesti, seksistisesti, rasistisesti, taikauskoisesti tms., on heistä kuitenkin onnistuttava luomaan hahmoja, joista lukija välittää.
Upseerin miekkaa kirjoittaessamme koetimme tuoda esiin 1600-luvun uskonnollisia vakaumuksia erityisesti vapaaherra Ulvhufvudin ja luutnantti Josef Svärdin kautta. Nuoremmat keskushenkilöt, kuten Tomas Rapir ja Japhet Hammar, näkevät maailman eri tavalla, eikä uskonasioilla ole niin suurta sijaa heidän ajatuksissaan. Olisimme myös halunneet antaa naisille suuremman osan tarinassa, mutta naisten yhteiskunnallisen roolin ollessa melko kapea-alainen ja tapahtumien sijoittuessa pääasiassa sotakentille jäivät vaihtoehdot vähiin. Kuninkaan rakuunoiden toisessa osassa, Kuriirin viitassa, pääsemme kuitenkin rakentamaan hieman toisenlaista naishahmoa.
Kaiken kaikkiaan historiallisen fiktion kirjoittaja tekee parhaansa eläytyäkseen henkilöidensä ajatuksiin ja tuntemuksiin. Onko kuitenkaan milloinkaan mahdollista täysin käsittää, miten eri ajassa eläneet ihmiset näkivät maailman, mistä he unelmoivat, mitä he pelkäsivät – ja millä tavoin se kaikki vaikutti ihmisen toimintaan ja ajatuksiin?
19. maaliskuuta 2019 Kuninkaan rakuunat: Kuriirin viitta esiteltiin Otavan Kesän ja syksyn 2019 -julkaisussa. Linkkiä klikkaamalla pääset lukemaan julkaisun. Meidät sekä Kuriirin viitta esitellään sivulla 25.
Viimeisimmät kommentit