Ulla ja Marko

Tekijä: Ulla Susimetsä (Page 4 of 8)

Joululahjamme teille: kaksi raapaletta!

Tahdomme toivottaa kaikille lukijoillemme hyvää joulunaikaa. Toivomme, että saatte otettua lomaa arjen kiireistä ja nautitte keskitalven juhlan tunnelmasta. Meidän reseptimme hyvään jouluun on yksinkertainen: kuusi, kynttilöitä ja kirjoja – sekä tietenkin suklaata!

Seuraavassa kaksi kirjoittamaamme raapaletta (tasan 100 sanan tarinaa), jotka toivottavasti siivittävät teidätkin juhlan tunnelmiin. Muistathan myös aiemmin julkaistun lyhyen tarinan rakuunoidemme joulunvietosta vuonna 1630? Sen löydät ylävalikon ”Kuninkaan rakuunat”-kohdan takaa.

Sydäntalvi

Lumi hautaa alleen niityt ja metsät. Maa kietoutuu hämärän käärinliinaan. Kuolevan vuoden ote kirpoaa, päivä ei ennätä valjeta ennen kuin jo lakastuu iltaan.

On vuoden pimein, pisin yö. Tänä yönä kuolleet kulkevat elävien joukossa.

Näillä armottoman kylmyyden metsästysmailla ovat ennen eläneet aina läsnä. Vakavanhojen varjelua tarvitaan, joten heitä muistetaan ja kunnioitetaan. Tänä yönä, kun pidot ovat hiljenneet, katetaan pöytään ruokaa ja olutta vainajia varten. Saunan kiukaan alla hehkuu hiillos vielä pitkään sen jälkeen, kun elävät ovat nauttineet löylyistä: on lupa kuolleiden käydä sisään jäisiä jäseniään lämmittelemään.

Livahdan ovenraosta savuiseen hämärään. Ahh, niin paljon suloisempaa kuin hyisen maan sylissä, kalmankylmässä haudassa!

– Ulla Susimetsä, 2019

Muistot

Garacg juoksi kuun valaiseman metsän läpi. Hengitys huurtui kuonolle. Metsänpohjaa peittävä lumipeite pöllysi tassujen alla. Tämä oli hänen maailmansa, sen tuoksut hänen elämänsä.

Vieras ääni kantautui hyisessä ilmassa.

Garacg pysähtyi huurtuneen puun varjoon. Hän tarttui oksaan vasemmalla kädellään ja kohottautui pystyyn, käänsi korviaan kuullakseen paremmin. Edessä puunrungot antoivat tilaa aukealle ja sillä kohoaville rakennuksille. Ilmassa tuoksui savu ja ihmisten reviirin merkitsevä virtsa.

Ovi aukesi ja joku hoippui ulos. Talosta kantautuva ääni muuttui selkeämmäksi ja sen nuotti tutuksi.

Garacgin ruumis vapisi. Muistot purkautuivat hänen mieleensä. Täyttivät sen. Ajasta, kun hän itse oli laulanut joululauluja.

Garacg ulvoi kuulle koettaen ajaa tuskan pois.

– Marko Susimetsä, 2019

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kirjailijailta

Kuva: Minna Lehtinen

Tiistai-iltana 5.11. olimme Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa kertomassa Kuninkaan rakuunat -sarjasta, historiallisista tapahtumista ja henkilöistä sarjan taustalla sekä kirjoittamisesta ja siitä, millaista on kirjoittaa yhdessä.

Tilaisuus järjestettiin kirjaston viihtyisässä kahvilassa, jossa oli mukava, intiimi tunnelma. Yleisö lähti ilahduttavasti heti mukaan kysymyksien ja kommenttien kautta, ja keskustelu polveili historiasta ja sen moninaisista aiheista kirjoittamiseen, rakuunoidemme seikkailuista naisten rooliin sotakampanjoiden aikana sekä partasudeista makkaroihin.

Kuulijat tuntuivat yllättyvän, kun kerroimme, kuinka paljon aikaa olemme käyttäneet historian tutkimiseen. Vaikka olemme molemmat olleet historiasta kiinnostuneita pienestä pitäen, huomasimme kirjoitushankkeemme alussa 2011, että emme todellakaan tienneet tarpeeksi 1600-luvun arkielämästä pystyäksemme kirjoittamaan uskottavaa kuvausta henkilöhahmojemme arjesta. Yleistä historiaa käsittelevissä teoksissa päähuomio on usein avaintapahtumissa, taisteluissa tai hallitsijoissa. Harvemmin yleisten historiateosten kautta pääsee käsiksi ihmisten arkeen: hampaiden puhdistukseen, huoneiden kalustukseen tai kaupunkien arkkitehtuuriin ja jätehuoltoon. Tästä syystä varsinainen kirjoitusurakkamme pääsikin kunnolla käyntiin vasta n. 2015, kun taustatietoa arkielämän yksityiskohdista – ja siitä, miten ne ovat muuttuneet keskiajalta uudelle ajalle siirtyessä – oli kerätty tarpeeksi.

Eikä taustatyö suinkaan siihen loppunut. Jokaisen kirjan kohdalla tulee eteen tilanteita, joissa täytyy etsiä uutta tietoa, ja joskus tieto tuntuu olevan kiven takana. Kirjoittaessamme Kuriirin viittaa, jossa tärkeä tapahtumapaikka on Magdeburgin kaupunki, otimme yhteyttä Magdeburgin museoon ja tilasimme heiltä heidän julkaisemansa teoksen vuoden 1631 piirityksestä. Siitä saimme hyvän pohjan tarinamme tapahtumille.

Kuva: Minna Lehtinen

Kuulijat olivat myös hyvin kiinnostuneita siitä, mitkä ovat yhdessä kirjoittamisen hyviä ja huonoja puolia ja kuinka työ käytännössä sujuu sekä siitä, kuinka päädyimme kirjoittamaan juuri 1600-luvusta ja rakuunoista. Moni tahtoi tietää tulevaisuudensuunnitelmistamme, kuten siitä, jatkuuko sarja ja aiommeko joskus kirjoittaa muutakin kuin historiallisia romaaneja.

Kaiken kaikkiaan meille varattu puolitoista tuntia lensi kuin siivillä emmekä edes ehtineet lukea ääneen näytteitä tekstistämme – mikä oli ehkä hyväkin, sillä harjoitusluennassa onnistuimme ylinäyttelemään kaikki vuorosanat. 😀

Helsingin kirjamessut 2019

Helsingin kirjamessut ovat olleet jo pitkään yksi vuoden kohokohdista kirjallisuuden harrastajille. Tänä vuonna olimme mukana ensimmäistä kertaa esiintymässä, ja syynä oli tietenkin Kuninkaan rakuunat -sarjamme.

Kuva: Silka Raatikainen, Otava

Ennen haastatteluamme vierailimme Otavan osastolla tervehtimässä tuttuja ja tarkistamassa kirjatarjonnan. Siellä meidät yllätti alueen yläreunaa koristava komea rivistö Otavan kirjailijoiden kuvia, joiden joukosta pian löysimme omamme. Tämän jälkeen kiertelimme alueella etsimässä aarteita (= kirjoja!). Paikalla oli yllättävän paljon väkeä, vaikka oli torstai-ilta. Kuulimme kuitenkin kokeneemmilta kävijöiltä, ettei se ollut vielä mitään verrattuna viikonlopun tungokseen.

Oma esiintymisemme tapahtui 17:30 Punavuori-lavalla. Haastattelijana toimi alan konkari Juha Roina, joka ilmoittikin heti pitäneensä Kuriirin viitasta. Hän oli laatinut hienon setin haastavia kysymyksiä liittyen historiaan ja kolmikymmenvuotiseen sotaan, kirjoitustapaamme sekä Kuninkaan rakuunat -sarjan henkilöhahmoihin, etenkin naishahmojen mukanaoloon, ja sarjan tulevaisuuteen.

Seuraava esiintymisemme on jo vajaan parin viikon päästä Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa. Sitä ennen nautimme ehkä vielä kirjamessujen lopuista päivistä sekä verkossa että mahdollisesti paikan päällä – ilman esiintymispaineita.

Catalina de Erauso, ”Luutnanttinunna”

Catalina de Erauso, Portrait attributed to Juan van der Hamen Wikipedia Public Domain

Huom. jos et vielä ole lukenut Kuninkaan rakuunat -sarjan toista osaa, Kuriirin viittaa, sisältää ensimmäinen tekstikappale pikkuruisen paljastuksen tarinan tapahtumista!

Kuriirin viitassa kuulemme ranskalaisupseeri d’Albertin toisen arven tarinan (ensimmäisestähän mies tarinoi jo Upseerin miekassa) tämän esitellessä arpea Juliette Gerholdille. D’Albert paljastaa saaneensa arven kaksintaistelussa, jonka kävi espanjalaista Catalina de Erausoa vastaan. Catalina de Erauso, joka tunnetaan myös luutnanttinunnana (La Monja Alferez; “The Lieutenant Nun”; luutnanttinunna on oma käännöksemme), on todellinen historiallinen henkilö, soturi ja seikkailija, jonka elämä on ollut varsin vauhdikasta.

Catalina de Erauso syntyi Espanjassa 1592. Hänen isänsä toimi upseerina Baskimaassa, ja tyttären kerrotaan jo pienenä harjoittaneen sotataitoja isänsä ja veljiensä kanssa. Ajan tavan mukaan hänet kuitenkin lähetettiin kasvatettavaksi luostariin. Temperamenttinen Catalina ei tahtonut sopeutua luostarielämään – eikä aikonutkaan: hän leikkasi hiuksensa lyhyiksi, pukeutui mieheksi ja karkasi.

Usean vuoden ajan Catalina kuljeskeli ympäri Espanjaa ja toimi mm. palvelijana. Hän käytti useita eri nimiä, ja kaikesta päätellen miehen valepuku meni täydestä: hän tapasi isänsä ja muitakin sukulaisiaan, mutta nämä eivät tunnistaneet häntä (mikä tosin johtunee osin siitäkin, että hän oli viettänyt luostarissa useita vuosia). Lopulta hän pestautui laivapojaksi ja purjehti Uuteen maailmaan.

Uusi maailma merkitsi monelle uutta alkua, uutta tilaisuutta. Catalinan kerrotaan tarttuneen omaansa ryöstämällä ja tappamalla laivan kapteenin (joka kaiketi myös oli hänen sukulaisensa). Uudessa maailmassa Catalina kierteli jälleen ympäriinsä, joutui kaikenlaisiin kahnauksiin sekä oli osallisena kaksintaisteluissa ja selkkauksissa mm. jäätyään kiinni varsin arkaluontoisesta tilanteesta työnantajansa kälyn kanssa. Päätyipä hän vankilaankin tekojensa takia.

1619 Catalina pestautui armeijaan ja taisteli mm. Chilessä. Hän toimi veljensä, kuvernöörin sihteerin, alaisena. Velikään ei tunnistanut häntä. Sotilasurallaan Catalina yleni luutnantiksi saakka, sillä hänet tunnettiin rohkeana ja taitavana soturina, mutta hän niitti mainetta myös julmilla teoillaan. Kun ura kääntyi laskuun, Catalina päätyi juopottelemaan. Seurauksena oli jälleen kaksintaisteluita ja turvapaikan hakua kirkon tai luostarin huomasta. Kerran Catalinan kerrotaan jättäneen turvapaikkansa, kun häntä pyydettiin sekundantiksi kaksintaisteluun. Pimeällä kujalla käydyssä kamppailussa hän tuli surmanneeksi toisen kaksintaistelijan sekundantin – joka osoittautuikin hänen veljekseen.

Seikkailujensa ohessa Catalina kosiskeli muutamiakin naisia mutta pakeni aina – myötäjäiset mukanaan – ennen avioliiton solmimista sekä hääyötä, jonka kuluessa hänen salaisuutensa olisi paljastunut. Hän kulki vaarallisia matkoja Andien yli, toimi salakuljettajana ja palkkionmetsästäjänä, sai kuolemantuomioita mutta onnistui välttämään ne ja jatkoi kirkoissa piileskelyä kaksintaisteluiden ja muiden selkkausten jälkeen.

1623 Catalina oli jälleen vaikeuksissa lain kanssa. Hän ei enää keksinyt muuta keinoa kuin tunnustaa olevansa nainen – ja neitsyt, mikä seikka huomattavasti paransi hänen asemaansa kirkon silmissä. Piispa armahtikin häntä, ja hän palasi Espanjaan. Siellä hän mm. haki kruunulta korvauksia armeijassa tekemästään työstä. Hänen väitetään jopa päässeen tapaamaan paavia, jonka kerrotaan myöntäneen hänelle erikoisluvan käyttää miesten vaatteita – asia, jonka laki naisilta kielsi ja josta määrättiin rangaistus.

1630 Catalina päätti palata Uuteen Espanjaan. Viimeisenä seikkailunaan kerrotaan hänen päätyneen Meksikoon matkanneen nuoren morsiamen henkivartijaksi. Matkalla Catalina rakastui naiseen ja oli vähällä haastaa Meksikossa odottaneen sulhon kaksintaisteluun.

Catalina de Erauso kuoli 1650. Hän jätti jälkeensä omaelämäkerran, jonka todenperäisyys on kyseenalaistettu. Se, että Catalina de Erauso oli todellinen henkilö, on todistettavissa, mutta epävarmaksi jää se, missä määrin hänen elämästään kerrotut yksityiskohdat pitävät paikkansa. Kieltämättä ne saavat hänet kuulostamaan tapahtumarikkaan seikkailuromaanin päähenkilöltä. Jos Catalina de Erauson legendasta kuitenkaan edes puolet on totta, on hän mainio esimerkki naisesta, joka rikkoi aikakauden sukupuoliodotukset ja eli rohkeasti omaa elämäänsä.

Muutama sananen naisista Turun linnassa

Perinteisessä historiankirjoituksessa miehet esitetään usein keskiössä ja aktiivisina toimijoina, kun taas naisten rooli on pitkään jäänyt sivuun tai rajoittunut lähinnä kodin piiriin. Tämä antaa yksipuolisen kuvan historiasta ja sen tapahtumista, löytyyhän menneiltä vuosisadoilta paljon esimerkkejä naisista, jotka ovat ottaneet aktiivisen roolin moninaisilla elämänalueilla. Kuninkaan rakuunat -sarjassammekin koetamme tuoda esiin erilaisia naishahmoja, joista osa on joko poimittu suoraan historian lehdiltä tai jotka perustuvat historiallisiin esikuviin.

Turun linnan näyttely Muutama sananen naisista nostaa erinomaisesti esiin naisten elämää 1600-luvun Turussa. Olimme jo pitkään halunneet päästä tutustumaan näyttelyyn, ja viikonloppuna viimein matkasimme Turkuun ja suuntasimme linnalle.

Näyttely rakentuu 1600-luvulla eläneiden turkulaisnaisten kiehtovien elämäntarinoiden ympärille. Yhteiskunta, kirkko, suku ja (avio)sääty määrittelivät naisen paikan, ja usein naisen roolin oletetaankin olleen melko suppea. Näyttely kuitenkin osoittaa naisten toimineen aktiivisesti yhteiskunnassa erilaisissa rooleissa. On kreivittäriä, porvareita, kauppiaita, ruukinomistajia.

Näyttelyyn sisältyy runsaasti esineistöä 1600-luvulta aina pitseistä pistooleihin. Ihailimme koreita hopealusikoita ja kauniita kirjoitus- sekä ompelulippaita, miekkoja, koruja, pikareita, kirjottuja hansikkaita… Historiallisten romaanien kirjoittajan on aina kutkuttavaa päästä näkemään aitoja 1600-luvun esineitä. Ne kertovat ajastaan, ihmisten elämästä ja tavoista, mutta niistä saattaa myös löytää sopivaa väriä omaan tekstiin.

Runsaslukuiset näyttelytekstit kertovat 1600-luvun Turusta, rikoksista ja rakkaudesta, aatelisista ja palvelusväestä, avioliiton, perheen ja kasvatuksen merkityksestä naisten elämässä. Tekstejä elävöittävät maalaukset, naisten pukujen ennallistukset ja taidolla toteutetut lyhytelokuvat. Filmien puvustus ja lavastus on runsasta ja yksityiskohtaista – teki mieli katsoa ne monta kertaa. Näyttelytilassa voi myös pukeutua 1600-luvun tyylisiin vaatteisiin ja napata itsestään muotokuvan komeissa kehyksissä.

Ilman matkamuistoja ei tällaisesta reissusta tietenkään selvitä. Ehdoton hankinta oli naistenlehden tapaan toteutettu näyttelyvihko, jonka sisältöön kuuluvat mm. muoti, reseptit, juorut ja vinkit niin taloudenhoitoon kuin kaupankäyntiinkin. Lehden selailu aiheutti paljon ääneenlukua ja naurunpuuskia illalla hotellihuoneessa. Tällaisia pitäisi saada lisää! Veli Pekka Toropaisen kirja 39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista tarttui myös mukaan, samoin Melkein myrkkyä -minttupastillit (varsin sopiva pillerirasiaksi). Museokaupasta löytyi paljon muitakin hauskoja oheistuotteita näyttelyyn liittyen.

Muutama sananen naisista oli meille aiheensa vuoksi ehdoton ja pitkään odotettu tutustumiskohde. Toteutus oli ehkä vielä mielenkiintoisempi ja monipuolisempi kuin osasimme odottaa. Viihdyimmekin hyvän tovin näyttelytilassa esineitä ja tekstejä tarkastellen. Suosittelemme näyttelyä kaikille historiasta ja etenkin 1600-luvun elämästä ja/tai naisten asemasta kiinnostuneille.

« Older posts Newer posts »

© 2024 Susimetsä

Theme by Anders NorenUp ↑