Kun aloimme suunnitella 30-vuotiseen sotaan sijoittuvaa romaania, emme heti alussa tienneet, että keskushahmot olisivat nimenomaan rakuunoita. Mielessämme kävivät luonnollisesti hakkapeliitat, nuo suomalaisille niin tutut ratsuväkisotilaat, joita maastamme lähti useistakin ratsutilapitäjistä kuningas Kustaa II Aadolfin armeijaan. Samoin mietimme muskettisotureita, joilla Alexandre Dumas’n Kolmen muskettisoturin ansiosta on romanttisten seikkailijoiden maine. Kun kuitenkin pohdimme tarkemmin sitä, millaisia tarinoita halusimme kertoa, olivat rakuunat lopulta paras vaihtoehto.
Muskettisoturit jouduimme hylkäämään heti alussa: Dumas’n kuuluisiksi tekemät hahmot kuuluivat erikoisyksikköön, Ranskan kuninkaan muskettisotureihin. Tällaisia yksiköitä ei Ruotsin armeijassa ollut, ja Ranskassakin tavalliset muskettisoturit olivat rivisotilaita, jotka kantoivat musketteja ja piikkejä ja taistelivat verisillä taistelukentillä kenties kaikkein haavoittuvimmassa roolissa. Heitä ei lähetetty erikoistehtäville, vaan he olivat sitä raadollisinta tykinruokaa, mitä kuvitella saattaa. Olisimme siis joutuneet seuraamaan hahmoja, jotka ovat osa suurempaa massaa ja joilla ei ollut omaa päätösvaltaa. Sama rajoitus koskee luonnollisesti myös hakkapeliittoja eli suomalaista kevyttä ratsuväkeä.
Rakuunat puolestaan soivat meille tietynlaisen vapauden tarinoiden suunnittelussa. 1600-luvun rakuunat olivat käytännössä ratsain kulkevia muskettisotureita. He eivät taistelleet satulassa vaan laskeutuivat ratsailta taistelua varten, ja heidät rinnastettiin jalkaväkeen. Grimmelshausenin Simplicissimuksessa kirjoitetaan, että ”maailmassa ei ole olentoa joka näyttää enemmän musketööriltä kuin rakuuna, ja kun rakuuna putoaa hevosensa selästä, jaloilleen nousee musketööri”. Heidät varustettiin yleensä huonommilla hevosilla kuin varsinaiset ratsujoukot, ja heidän tehtäviään olivat esim. tiedustelu, ruoan hankinta, siltojen rakentaminen tai tuhoaminen ja muut toimet, jotka edesauttoivat armeijan liikkumista.
Jo tuo perustehtäväkuvaus antaa mielikuvitukselle enemmän tilaa ja tarinoiden mahdollisuudet laajenevat. Tämän lisäksi meitä innosti se, että Saksan kampanjan alussa monet rakuunakomppaniat toimivat vielä ns. vapaakomppanioina, eli yksittäisen kapteenin palkkaamina palkkasoturikomppanioina. Nämä kapteenit vastasivat suoraan sille henkilölle, joka maksoi heidän palkkansa. Siten yksittäisen kapteenin päätösvalta oli suurempi kuin isommissa yksiköissä, joissa rykmentin päällystö teki tärkeimmät päätökset.
Puolan kampanjan aikana Ruotsin joukoissa oli puolen tusinaa rakuunakomppaniaa ja Saksan kampanjassa muutaman ensimmäisen kuukauden ajan vain yksi, kapteeni Daniel de St. Andrén komennossa. 1630-luvun alkupuolella Kustaa II Aadolf alkoi yhdistää vapaakomppanioita rykmenteiksi tavoitteenaan yksinkertaistaa komentoketjua, eli delegoida yksittäisten komppanioiden komento rykmenttien päällystölle. Vuoden 1630 lopussa muodostettiin Taubadelin rakuunarykmentti, ja vuoden 1631 lopulla erikokoisia rakuunarykmenttejä oli jo seitsemän.
Kuninkaan rakuunat -sarjan ensimmäisessä osassa, Upseerin miekassa, nämä rykmenttien muodostamiset ovatkin juuri käynnissä, mutta vapaaherra Ulvhufvudin vapaakomppania saa edelleen palvella suoraan kuningasta. Tämä avaa meille kirjoittajina ja tarinankertojina monia mahdollisuuksia päähenkilöidemme seikkailuiksi, mutta toki valintaan liittyy myös haasteita: Rakuunat ottivat harvoin osaa suuriin kenttätaisteluihin, eikä heitä nähty taistelemassa esimerkiksi Breitenfeldissa 1631 tai Lützenissa 1632. Mikäli kirjasarjallamme riittää lukijoita ja tarina jatkuu noihin taisteluihin saakka, on meidän keksittävä keino saada sankarimme mukaan ratkaiseviin taisteluihin.
Otava kutsui meidät Helsingin Musiikkitalolle esittelemään Kuninkaan rakuunoita Kirjalliseen iltaan keskiviikkona 5.9.2018. Paikalle oli kirjailijoiden lisäksi kutsuttu kirjastojen ja kirjakauppojen henkilökuntaa tutustumaan syksyn kirjatarjontaan. Kirjailijoita haastateltiin heidät teoksistaan ja työstään kirjojen parissa.
a kuin koulutuksessakin ja muistetaan myös negatiivisemmassa mielessä Eurooppaa runnelleen 30-vuotisen sodan vuoksi. Tällaiset kriisit tarjoavat herkullisen kehyksen fiktiolle, sillä murrosvaiheissa tapahtuu paljon niin fyysisessä todellisuudessa kuin ihmisten ajattelussa ja maailmankuvassakin. Romaanimme näkökulmasta on tässä yhteydessä myös nostettava esiin Alexandre Dumas ja hänen teoksensa Kolme muskettisoturia, joka maalaa aikakaudesta varsin seikkailullisen ja elämäniloisen kuvan. Tarinallisen tasapainon löytäminen historiallisen kuvauksen ja seikkailullisuuden välillä onkin yksi meitä kiehtovista alueista.
Viimeisimmät kommentit