Kardinaali Richelieu

Punaisen kaavun helmat kuiskivat salaisuuksiaan, kun Richelieu astui pois työpöytänsä takaa. Hihan kätköstä työntyi esiin käsi, jota koristi rykelmä rubiini- ja ametistisormuksia. Josef pani merkille käden jäntevän lujuuden. Se oli kaikkea muuta kuin mitä kirkonmieheltä ja itsensä ylellisyydellä ympäröineeltä kuninkaan tärkeimmältä neuvonantajalta olisi voinut odottaa. Kardinaalihan oli komentanut Ranskan joukkoja La Rochellen piirityksessä.

Soturi.

Richelieu loi Josefiin läpitunkevan katseen aivan kuin olisi kuullut hänen ajatuksensa.

Kirkonmies, ministeri, soturi… mitä kaikkea muuta kardinaali oikein oli?

Kuninkaan rakuunat – salamurhaajan merkki

Kuninkaan rakuunat -sarjan kolmannessa osassa, Salamurhaajan merkissä, astuu viimein näyttämölle kardinaali Richelieu, joka toki on häärinyt tapahtumien taustalla sarjan edellisissäkin osissa. Richelieu oli aikanaan kiistatta yksi Euroopan vaikutusvaltaisimmista miehistä. Muutaman muun 1600-luvulla eläneen ministerin tavoin hän nousi maansa hallitsijan vertaiseksi tai jopa tätä merkittävämmäksi vaikuttajaksi ja keräsi puoleensa vihaa sekä kateutta, jotka usein ilmenivät erilaisina syrjäyttämis- tai salamurhayrityksinä. Richelieun värikkäistä vaiheista voisi kertoa paljonkin, mutta tässä tekstissä näkökulmamme on Kuninkaan rakuunat ja erityisesti Richelieun vaikutus kolmikymmenvuotiseen sotaan.

Richelieu ei käyttänyt valtaansa ainoastaan Ranskassa, vaan hänen vaikutuksensa näkyi ympäri Eurooppaa – eikä vähiten kolmikymmenvuotisessa sodassa. Habsburgien suvun kasvava valta oli huolestuttanut kardinaalin, sillä Habsburgit hallitsivat suurta osaa Euroopasta; Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa, Italiaa ja Espanjaa sekä Espanjan valloittamia Hollannin alueita.

Ranska oli jo taistellut keisaria vastaan epäsuorasti Italiassa, missä se tuki paikallisia hallitsijoita Espanjan ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan joukkoja vastaan. Nämä taistelut eivät kuitenkaan edenneet Ranskan kannalta suotuisasti ja niistä muodostuikin valtiolle raskas taloudellinen taakka.

Richelieu lähetti Regensburgiin lähettilääksi Nicolas Brûlart de Silleryn ja tämän tueksi erään tärkeimmistä neuvonantajistaan ja vajoojaverkostonsa johtajan, kapusiinimunkki Isä Josephin, ns. Harmaan eminenssin. Heidän tehtävänään oli vahvistaa oppositiota Keisari Ferdinand II vastaan, ja siinä he onnistuivatkin: vaaliruhtinaat pakottivat keisarin syrjäyttämään Wallensteinin armeijansa komennosta 13. elokuuta 1630 – juuri, kun Kustaa II Aadolf oli rantautunut Pommeriin ja kokenutta sotapäällikköä olisi tarvittu armeijan johdossa.

Keisari Ferdinand II:lle tuli kiire siirtää joukkoja Pohjois-Italiasta Ruotsin joukkoja vastaan, joten hän oli valmis solmimaan rauhan Ranskan kanssa. Ensimmäistä Silleryn neuvottelemaa sopimusta Richelieu ei kuitenkaan suostunut allekirjoittamaan, sillä se edellytti, ettei Ranska millään tavalla sekaantuisi Saksassa käytäviin sotiin. Ja Richelieuhan oli jo tukenut ensin Tanskan ja myöhemmin Ruotsin sotakampanjaa rahallisesti.

Neuvottelujen pitkittyminen kuitenkin koitui Ranskan eduksi. Keisari Ferdinand II oli luottanut niin lujasti rauhansopimuksen syntyyn, että oli siirtänyt joukkojaan pois Italiasta, eikä ranskalaisia vastassa ollut enää juuri muuta kuin Espanjan joukot. Ruotsin maihinnousun aiheuttamien paineiden kasvaessa Pommerissa ja muualla Saksassa Richelieun tarvitsi vain odottaa, että espanjalaiset ja Ferdinand II hyväksyisivät uudet rauhanehdot.

Cherascon ensimmäinen sopimus laadittiin huhtikuussa 1631, ja lopullinen sopimus valmistui 19. kesäkuuta 1631. Sopimusten tuloksena Espanja veti pois vaateensa alueista, jotka se oli aiemmin katsonut omaan vaikutuspiiriinsä kuuluviksi.

Samaan aikaan Richelieu kävi epäsuorempaa kamppailua Habsburgeja vastaan. Hän tuki Tanskaa, kun Christian IV soti Saksan protestanttisten vaaliruhtinaiden apuna 1625-1630. Kun Tanska joutui perääntymään, Richelieu neuvotteli jo Ruotsin kanssa ja päätyi tukemaan rahallisesti Ruotsin sotakampanjaa vuoden 1631 alussa.

Kuten tarinassammekin tapahtuu, joutui mahtava kardinaali monien juonien ja jopa salamurhayritysten kohteeksi. Emme kuitenkaan paljasta tässä enempää hänen vaiheistaan tai kohtalostaan – lisää voitte lukea Salamurhaajan merkistä.

Lähteet:
Cooper, J.P. (1979, s. 329). The New Cambridge Modern History: Volume 4, The Decline of Spain and the Thirty Years War, 1609-48/49.
Rehman, I. (2019). Raison d’Etat: Richelieu’s Grand Strategy During the Thirty Years’ War.