Susimetsä

Ulla ja Marko

Category: Upseerin Miekka (page 1 of 4)

Haastattelu Kyrönmaassa ja Pohjankyrössä

Meitä haastateltiin Markon synnyinseudulla ilmestyvään Kyrönmaa-paikallislehteen Kuninkaan rakuunoiden, kirjoittamisen ja jouluistenkin aiheiden merkeissä. Paljastimme mm. suosikkihahmomme Kuninkaan rakuunoiden ensimmäisessä osassa sekä miten joulua vietetään Susimetsien perheessä: vaikka kirjoitamme toki joulunkin aikaan, irrottaudumme tietokoneistamme ainakin muutamaksi päiväksi rentoutuaksemme suklaan ja kirjojen parissa!

Juttu ilmestyi maanantaina 3.12. sekä Kyrönmaa- että Pohjankyrö-lehdessä. Koska juttu ilmestyi paperilehdissä, emme valitettavasti voi linkata siihen tässä. Se on toki löydettävissä esimerkiksi ePress-palvelun kautta, jota pääsee käyttämään yleisesti mm. kirjastojen tietokoneilla ja langattomissa verkoissa.

Kustaa II Aadolfin miekka

Kustaa II Aadolfilla oli luonnollisesti useita erilaisia miekkoja, mutta kenties kuuluisin niistä on rapiiri, joka hänellä oli mukanaan Lützenin taistelussa vuonna 1632. Miekka ei päätynyt vihollisen käsiin, kuten kuninkaan kylterille kävi, vaan se löytyi taistelun jälkeen maasta mutaan tallattuna. Nykyään miekka on esillä Tukholman Livrustkammarenissa.

Livrustkammarenin englanninkielisessä esineluettelossa miekkaa kuvataan seuraavasti: ”Sword, Germany, 1625-1630, signed Marson. Hilt of gold-plated steel. Knuckle-guard and S-shaped quillons. Outer openwork shell-guard. Straight double-edged blade. MARSO(N) stamped on the outside of the ricasso. Length: 1156 mm, length of blade: 929 mm, width of blade: 28 mm, weight: 1410 gr. This sword was used by Gustavus II Adolphus at Lützen.”

Rapiiri on siis tiettävästi valmistettu Saksassa vuosien 1625-1630 välillä, ja sen teräksinen kahvaosa on kullattu. Väistintanko on S-kirjaimen muotoinen ja väistinlevy upean koristeellinen. Toisin kuin Pappenheimer-rapiireissa, kuninkaan miekassa on vain yksi väistinlevy, miekan ulkosyrjällä. Painoltaan miekka on myös tyypillinen – itseasiassa jopa n. 20g painavampi kuin lähes vuosisata aiemmin valmistettu Kustaa Vaasan kuuluisa miekka, jonka mallin mukaan taottua miekkaa vapaaherra Ulvhufvud kantaa Kuninkaan rakuunoiden ensimmäisessä osassa (Upseerin miekka). 1600-luvulla käytettiin kevyempiäkin rapiireita, mutta ne olivat kaksintaisteluihin ja pistoihin keskittyviin miekkailutyyleihin tarkoitettuja ns. transitional rapiireita, painoltaan n. kilon tai alle – eikä niitä otettu mukaan taistelukentille.

Tyttökuningas-elokuvassa käytetty heikkolaatuinen kopio kuninkaan miekasta. (Kuva: Susimetsä)

Kuninkaan miekka on niin kaunis, että siitä olisi mukava saada nykyaikainen jäljennös omaan miekkakokoelmaamme. Valitettavasti markkinoilla on vain Hanwein heikkolaatuinen mukaelma, joka on n. puoli kiloa alkuperäistä kevyempi eikä muistuta kuninkaan miekkaa kuin etäisesti. Kyseistä miekkaa käytettiin myös vuonna 2015 valmistuneessa Tyttökuningas-elokuvassa, ja se oli esillä elokuvaan liittyvässä näyttelyssä Turun linnassa joitakin vuosia sitten.

Tarkkaavainen lukija on saattanut huomatakin, että kuninkaan komean miekan kuva päätyi Upseerin miekan kanteenkin!

Kirjailijahaastattelussa Kirsin kirjanurkassa

Kirsin kirjanurkka

Kirsin kirjanurkassa julkaistiin viikonloppuna hieno arvio esikoisromaanistamme Kuninkaan rakuunat – Upseerin miekka. Jakaessaan julkaisunsa Facebookissa Kirsi Hietanen totesi: ”Oivallista, kunnianhimoista viihdettä, jossa yksityiskohdat on hiottu kohdilleen ja historiallisia faktoja kunnioitetaan mutta mielikuvitus on päästetty valloilleen. Nautin kovasti!” Twitterissä hän kirjoitti: ”Upseerin miekan kaltaista hyvävetoista historiallista seikkailua ei ole kotimaisin voimin tehty aikoihin. Nuoruuden ahmintakokemukset palautuivat mieleen. Lämmin suositus!”

Arvion lisäksi Kirsi Hietanen otti yhteyttä meihin ja pyysi vastaukset muutamaan kiperään kysymykseen koskien mm. yhdessä kirjoittamista sekä Kuninkaan rakuunoiden taustoja ja tulevaisuutta. Lisäksi jaoimme muutaman lukuvinkin omien suosikkiemme pohjalta. Klikatkaa kuvaa ja käykää lukemassa!

Viinin vaarat ja välttämättömyys 1600-luvulla

Saksalainen hopeapikari, perimätiedon mukaan sotasaalis 30-vuotisesta sodasta. Kansallismuseon kokoelmat (kuva: Susimetsä)

Ihmisellä ja alkoholilla on pitkä ja värikäs historia. Toisin kuin nykyään, oli alkoholijuomilla kuitenkin esimerkiksi 1600-luvulla selkeä ja tarpeellinenkin rooli arkipäiväisenä juomana. Veden puhtauteen oli harvoin luottamista – juomavesi saatettiin noutaa joesta, jonne likavedet päätyivät. Joissakin kaupungeissa käytettiin esimerkiksi poltetusta savesta tai ontoista tukeista rakennettuja vesijohtoputkia. Puuputkilla oli tapana lahota, ja pitkään putkissa seissyt vesi pilaantui. Kaivotkin saattoivat olla saastuneita. Niinpä olutta ja viiniä nautittiin päivän mittaan annoksina, jotka nykyihmisen silmin näyttävät varsin runsailta. On mm. arvioitu, että 1600-luvun ihminen joi vuoden aikana 250 litraa olutta – tai noin litran verran viiniä päivässä. Olutta ja paloviinaa saatettiin valmistaa kotona, mutta viiniin ei tietenkään kaikilla ollut varaa.

Viinillä, etenkin maustetulla sellaisella, sekä esimerkiksi kuumalla oluella uskottiin myös olevan erilaisia terveysvaikutuksia sekä lääkinnällisiä ominaisuuksia.

Alkoholin haittapuolet kuitenkin tunnistettiin, ja juomiseen, etenkin julkisesti päihtyneenä esiintymiseen, on aina välillä pyritty puuttumaan. Vuonna 1600 Hessenissä, Saksassa, perusti Markkreivi Maurice raittiusseuran, jonka tarkoituksena oli taistella juopumuksen pahetta vastaan. Seuran jäsenet sitoutuivat pidättäytymään seitsemässä viinilasillisessa yhden aterian aikana. Tällaisia seitsemän viinilasin aterioita sai olla vain kaksi vuorokaudessa. Muutoin viiniä ei ollut lupa päivän mittaan nauttia, ei edes ”unilääkkeeksi”. Olutta ja muita juomia saattoi kuitenkin nauttia kohtuudella; eihän kenenkään toki tullut istua pöydässä kuivin suin! Väkevämpiä juomia sai nauttia ”joissakin tilanteissa” (lieneekö tilanne ollut jokaisen itse harkittavissa, sillä säännöt eivät tässä kohdassa määrittele väkevien nauttimiseen sopivia olosuhteita tarkemmin), mutta jos niin teki, oli vastaavasti luovuttava kahdesta lasillisesta viiniä. Päihtyä ei saanut.

Myös Kustaa II Aadolf oli kohtuuden ystävä. Tähän viitataan useissakin lähteissä, ja näkeepä jopa väitettävän hänen juoneen aterioilla mieluummin vettä kuin viiniä. Mm. Harte (1759, 3) toteaa kuninkaasta, että ”hän oli maltillinen ruoan kanssa ja vältteli viiniä. Hän sanoi usein hymyillen, ettei tullut valloittamaan saksalaisia kovalla juomisella” (vapaasti käännetty). Romaanissamme Kuninkaan Rakuunat – Upseerin miekka, on tarkkaavainen lukija saattanut huomatakin, ettei kuningas Kustaa II Aadolf nauti viiniä lounaalla upseereidensa kanssa, ainoastaan lääkintätarkoituksessa kertomuksen alkupuolella.

Sotilaiden ruoka-annoksiin sisältyi myös olutta ja/tai viiniä.  Kolmikymmenvuotisen sodan aikana sotilaan olutannos oli vajaa litra päivässä, tosin leiristä löytyi myös oluenmyyjiä, joten tuohon annokseen ei ollut pakko tyytyä. Joskus muonavarat, ja juomat niiden mukana, kävivät vähiin. Ryöstely oli yksi keino hankkia lisää juotavaa – ja tässä puuhassa näemmekin sotilaita Upseerin miekan loppupuolella.

Lisää alkoholista 1600-luvulla voi lukea vaikkapa artikkelista Alcohol in the 17th century. Saksalaisen raittiusseuran säännöistä ja perustamisesta kertoo The Gentleman’s Magazine.

 

Bandolieeri ja muita sanoja

Romaanimme Upseerin miekan markkinointiin liittyen Kustannusosakeyhtiö Otavan Facebook-sivulla pyöri muutaman viime päivän ajan arvonta, jossa osallistujia pyydettiin arvaamaan tai tietämään, mitä tarkoittaa sana bandolieeri. Vastausvaihtoehdoiksi annettiin seuraavat:

a) muskettisoturin olkavyö, jossa kannettiin ruutilatauksia
b) kaupungin muurien ulkopuolelle rakennettu linnoitustyyppi
c) hattupäinen henkilö

Suurin osa vastaajista valitsi vaihtoehdon A, eli oikean vastauksen. Upseerin miekan lopusta lukija löytää sanaston, jonne olemme keränneet romaanissa esiintyviä mahdollisesti lukijalle vieraita termejä. Sanastossa olemme kuvanneet sanaa bandolieeri seuraavasti:

Bandolieeri – muskettisoturin olkavyö, jolta roikkui nahkanyöreissä noin tusina kartussia ja esimerkiksi ruutimassi ja kuulapussi.

Vaihtoehdon B linnoitustyyppi – bastionilinnake – löytyy myös sanastosta, mutta kohdasta bastioni:

Bastioni – linnoituksen muuriin rakennettu, yleensä nuolenkärkimäinen, ulospäin suuntautuva osa, joka helpotti linnoituksen muurin puolustamista. Bastionilinnake oli esim. kaupungin muurien ulkopuolelle rakennettu linnake, jossa saattoi olla neljä tai useampi bastionia.

Nämä ja monia muita rakuunoidemme seikkailuihin liittyviä termejä löydät siis Upseerin miekan lopusta.

Hattupäistä henkilöä voi toki kuvailla monin sanoin, mutta pelkästään hattupäistä henkilöä tarkoittavaa termiä ei tietääksemme ole olemassa. 1600-luvulla hatun (tai jonkinlaisen päähineen) käyttö oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus; ihmiset eivät juuri näyttäytyneet julkisilla paikoilla ilman hattua, myssyä, hilkkaa tai muuta päähinettä.

Older posts

© 2018 Susimetsä
Title image: Carl Wahlbom / Nationalmuseum | Source: Wikipedia

Theme by Anders NorenUp ↑