Susimetsä

Ulla ja Marko

Kategoria: Kuriirin viitta (page 1 of 3)

Catalina de Erauso, ”Luutnanttinunna”

Catalina de Erauso, Portrait attributed to Juan van der Hamen Wikipedia Public Domain

Huom. jos et vielä ole lukenut Kuninkaan rakuunat -sarjan toista osaa, Kuriirin viittaa, sisältää ensimmäinen tekstikappale pikkuruisen paljastuksen tarinan tapahtumista!

Kuriirin viitassa kuulemme ranskalaisupseeri d’Albertin toisen arven tarinan (ensimmäisestähän mies tarinoi jo Upseerin miekassa) tämän esitellessä arpea Juliette Gerholdille. D’Albert paljastaa saaneensa arven kaksintaistelussa, jonka kävi espanjalaista Catalina de Erausoa vastaan. Catalina de Erauso, joka tunnetaan myös luutnanttinunnana (La Monja Alferez; “The Lieutenant Nun”; luutnanttinunna on oma käännöksemme), on todellinen historiallinen henkilö, soturi ja seikkailija, jonka elämä on ollut varsin vauhdikasta.

Catalina de Erauso syntyi Espanjassa 1592. Hänen isänsä toimi upseerina Baskimaassa, ja tyttären kerrotaan jo pienenä harjoittaneen sotataitoja isänsä ja veljiensä kanssa. Ajan tavan mukaan hänet kuitenkin lähetettiin kasvatettavaksi luostariin. Temperamenttinen Catalina ei tahtonut sopeutua luostarielämään – eikä aikonutkaan: hän leikkasi hiuksensa lyhyiksi, pukeutui mieheksi ja karkasi.

Usean vuoden ajan Catalina kuljeskeli ympäri Espanjaa ja toimi mm. palvelijana. Hän käytti useita eri nimiä, ja kaikesta päätellen miehen valepuku meni täydestä: hän tapasi isänsä ja muitakin sukulaisiaan, mutta nämä eivät tunnistaneet häntä (mikä tosin johtunee osin siitäkin, että hän oli viettänyt luostarissa useita vuosia). Lopulta hän pestautui laivapojaksi ja purjehti Uuteen maailmaan.

Uusi maailma merkitsi monelle uutta alkua, uutta tilaisuutta. Catalinan kerrotaan tarttuneen omaansa ryöstämällä ja tappamalla laivan kapteenin (joka kaiketi myös oli hänen sukulaisensa). Uudessa maailmassa Catalina kierteli jälleen ympäriinsä, joutui kaikenlaisiin kahnauksiin sekä oli osallisena kaksintaisteluissa ja selkkauksissa mm. jäätyään kiinni varsin arkaluontoisesta tilanteesta työnantajansa kälyn kanssa. Päätyipä hän vankilaankin tekojensa takia.

1619 Catalina pestautui armeijaan ja taisteli mm. Chilessä. Hän toimi veljensä, kuvernöörin sihteerin, alaisena. Velikään ei tunnistanut häntä. Sotilasurallaan Catalina yleni luutnantiksi saakka, sillä hänet tunnettiin rohkeana ja taitavana soturina, mutta hän niitti mainetta myös julmilla teoillaan. Kun ura kääntyi laskuun, Catalina päätyi juopottelemaan. Seurauksena oli jälleen kaksintaisteluita ja turvapaikan hakua kirkon tai luostarin huomasta. Kerran Catalinan kerrotaan jättäneen turvapaikkansa, kun häntä pyydettiin sekundantiksi kaksintaisteluun. Pimeällä kujalla käydyssä kamppailussa hän tuli surmanneeksi toisen kaksintaistelijan sekundantin – joka osoittautuikin hänen veljekseen.

Seikkailujensa ohessa Catalina kosiskeli muutamiakin naisia mutta pakeni aina – myötäjäiset mukanaan – ennen avioliiton solmimista sekä hääyötä, jonka kuluessa hänen salaisuutensa olisi paljastunut. Hän kulki vaarallisia matkoja Andien yli, toimi salakuljettajana ja palkkionmetsästäjänä, sai kuolemantuomioita mutta onnistui välttämään ne ja jatkoi kirkoissa piileskelyä kaksintaisteluiden ja muiden selkkausten jälkeen.

1623 Catalina oli jälleen vaikeuksissa lain kanssa. Hän ei enää keksinyt muuta keinoa kuin tunnustaa olevansa nainen – ja neitsyt, mikä seikka huomattavasti paransi hänen asemaansa kirkon silmissä. Piispa armahtikin häntä, ja hän palasi Espanjaan. Siellä hän mm. haki kruunulta korvauksia armeijassa tekemästään työstä. Hänen väitetään jopa päässeen tapaamaan paavia, jonka kerrotaan myöntäneen hänelle erikoisluvan käyttää miesten vaatteita – asia, jonka laki naisilta kielsi ja josta määrättiin rangaistus.

1630 Catalina päätti palata Uuteen Espanjaan. Viimeisenä seikkailunaan kerrotaan hänen päätyneen Meksikoon matkanneen nuoren morsiamen henkivartijaksi. Matkalla Catalina rakastui naiseen ja oli vähällä haastaa Meksikossa odottaneen sulhon kaksintaisteluun.

Catalina de Erauso kuoli 1650. Hän jätti jälkeensä omaelämäkerran, jonka todenperäisyys on kyseenalaistettu. Se, että Catalina de Erauso oli todellinen henkilö, on todistettavissa, mutta epävarmaksi jää se, missä määrin hänen elämästään kerrotut yksityiskohdat pitävät paikkansa. Kieltämättä ne saavat hänet kuulostamaan tapahtumarikkaan seikkailuromaanin päähenkilöltä. Jos Catalina de Erauson legendasta kuitenkaan edes puolet on totta, on hän mainio esimerkki naisesta, joka rikkoi aikakauden sukupuoliodotukset ja eli rohkeasti omaa elämäänsä.

Assassiinin ase Balestrino

Kuva: Public Domain, Metropolitan museum

Kuninkaan rakuunat -sarjan toisessa osassa, Kuriirin viitassa, luutnantti Michel Kniv nousee yhdeksi keskeisistä hahmoista. Hänen taustansa ja taitonsa ovat hyvin erilaiset muihin rakuunoihin verrattuna. Heti ensimmäisessä kohtauksessaan hän käyttää pienikokoista varsijousta, jota kutsutaan nimellä balestrino (italiaksi ’pieni varsijousi’).

Tämän tyyppisten varsijousien käyttötarkoituksesta on ristiriitaisia käsityksiä. Perinteisesti niitä on kutsuttu assassiinien/salamurhaajien jousiksi, ja esimerkiksi Sothebyn huutokaupassa 70-luvulla kerrottiin, että balestrinojen ilmaannuttua markkinoille 1500- ja 1600-luvuilla asetettiin eri puolilla Eurooppaa ankaria kieltoja niitä vastaan, koska ne olivat helposti piilotettavia ja tappavia salamurha-aseita.

Viime aikoina harrastajat, erityisesti Tod Todeschini, joka mm. vetää Youtubessa historiallisesti tarkkaa ”myytinmurtaja”-sarjaa, ovat nostaneet esiin ajatuksia siitä, että nämä jouset eivät olisikaan olleet salamurhaajien aseita vaan koristeaseita ja rikkaiden ylimysten leikkikaluja. Tämän puolesta puhuu esimerkiksi se, kuinka koristeellisia nämä aseet yleensä ovat ja miten pieni läpäisyvoima niillä ammuttavilla nuolilla lopulta on.

Mikä lopullinen totuus sitten lieneekään, oli Michel Knivin jousi rakenteeltaan soveltuva juuri sellaiseen käyttöön, johon se Kuriirin viitassa päätyi. 😀 Kannattaa kuitenkin katsoa Tod Todeschinin video, jolla hän esittelee ja koekäyttää itse valmistamaansa balestrino-jousta.

Kirjatraileri: Kuninkaan rakuunat

Viestit vakoojan munissa

Spoilerivaroitus: jos et vielä ole lukenut Kuninkaan rakuunat -sarjan toista osaa, Kuriirin viittaa, sisältää seuraava teksti pienen juoneen liittyvän paljastuksen!

Kuten Kuriirin viittansa lukeneet saattavat muistaa, on eräässä kohtauksessa salainen viesti kätketty munankuoriin. Kyseessä on menetelmä, jota mm. vakoojat käyttivät, ja joka löytyy esim. parista 1500-luvulla ilmestyneestä teoksesta, Giambattista della Porta’n Magiae Naturalis (1558) ja Thomas Luptonin A Thousand Notable Things (1579). Della Portan kerrotaan keksineen tempun inkvisitiota harhauttaakseen (lähde).

Aphra Behn by Peter Lely ca. 1670
(Source: Wikipedia)

Kananmunatemppua todellakin käytettiin 1600-luvulla, jolloin siihen turvautuivat myös naispuoliset vakoojat. Naisten toimimisen vakoojina arvellaan olleen tuolloin melko yleistä, sillä naisia ei epäilty salamyhkäisistä toimista siinä missä miehiä – heidän kun ei uskottu olevan poliittisesti aktiivisia – ja jos he jäivät kiinni, kärsivät he usein huomattavasti lievemmän rangaistuksen kuin miehet. Esimerkiksi näytelmäkirjailija ja runoilija Aphra Behn (1640 – 1689) toimi kuningas Charles II:n vakoojana Antwerpenissä ja käytti mm. koodinimiä Astrea ja Agent 160. Munankuoritempun lisäksi käytössä oli mm. artisokan mehusta saatava näkymätön muste, jonka lämpö (vaikkapa kynttilän liekki) teki näkyväksi (lähde).

Jos haluat leikkiä vakoojaa tai vain nähdä, kuinka munankuoritemppu käytännössä toteutuu, kannattaa katsoa seuraava video:

Kreivi Rochefort Kuninkaan rakuunoissa

Kuninkaan rakuunoiden toisessa osassa, Kuriirin viitassa, yhdeksi keskeiseksi hahmoksi nousee comte de Rochefort. Ranskalainen kreivi on omien sanojensa mukaan saapunut Magdeburgiin kardinaali Richelieun lähettämänä. Tomas ja Japhet saavat pian huomata, että kyse on kokeneesta vakoojasta, jolle Magdeburg on vain yksi tehtävä muiden joukossa.

Kreivi Rochefort (selin) kohtaa hurjistuneen monsieur d’Artagnanin.
Kuva: Maurice Leloir

Alexandre Dumas’n kirjoja lukenut tai Kolmeen muskettisoturiin perustuvia elokuvia ja TV-sarjoja nähnyt lukija toki tunnistaa kreivi Rochefortin välittömästi. Kyse on kuin onkin samasta hahmosta, joka Kolmessa muskettisoturissa esiintyi kardinaalin oikeana kätenä ja d’Artagnanin sekä muiden muskettisotureiden vastustajana – ja josta tarinan myöhemmissä osissa tuli d’Artagnanin ystävä. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus Charles-César de Rochefortista. Päästäksemme hahmon juurille täytyy meidän kääntää huomiomme toiseen kirjailijaan, vuonna 1641 syntyneeseen Gatien Courtils de Sandrasiin. Sandras palveli kapteenina eri rykmenteissä, mutta vuoden 1678 rauha antoi hänelle aikaa toteuttaa kirjallisia unelmiaan. Hän loi fiktiiviseksi uskotun Rochefortin hahmon teoksessaan Mémoires de Mr. L.C.D.R. [Le Comte de Rochefort] contenant ce qui s’est passé de plus particulier sous le ministère du cardinal de Richelieu et du cardinal Mazarin, avec plusieurs particularités remarquables du règne de Louis le Grand. Teos ilmestyi vuonna 1687, 14 vuotta ennen saman kirjailijan kirjoittamaa, tiettävästi todenperäisempää, d’Artagnanin elämäkertaa.

Kreivi Rochefortia pidetään yleensä fiktiivisenä henkilönä, vaikka aikojen kuluessa hänet onkin sekoitettu esimerkiksi Charles de Rochefortiin, joka eli suurin piirtein samaan aikaan (s. 1604 tai 1605) ja joka tunnetaan erityisesti Karibianmeren Antilleja kuvaavasta teoksestaan l’Histoire naturelle et morale des îles Antilles de l’Amérique. Kyseinen sekaannus aiheutti jopa sen, että teos julkaistiin myöhemmin Courtilsin kirjan hahmon nimellä, Charles-César de Rochefort. Sekaannukseen tosin vaikutti varmasti myös samoihin aikoihin elänyt juristi, Caesar of Rochefort (1630-1691). (lähde) Näiden historiallisten Rochefortien elämänkulut kuitenkin poikkeavat selvästi siitä, mistä Gatien Courtils de Sandras kertoo teoksessaan, eikä Rochefortille ole tähän päivään mennessä löydetty vakuuttavaa esikuvaa historian lehdiltä.

Kun Alexandre Dumas yhdisti Rochefortin ja d’Artagnanin tarinat ja päätti aloittaa kertomuksensa vuodesta 1625, hän muutti molempien hahmojen syntymävuosia. Historiallisesti tunnetuin Charles d’Artagnan saapui Pariisiin aikaisintaan 1632/33 (tosin hänen samanniminen veljensä ilmeisesti palveli jo tuolloin Kuninkaan musketööreissä), ja Courtils de Sandrasin Rochefort tapasi Richelieun ensi kerran teini-ikäisenä 1620-luvun alkupuolella. Dumas’n mukaan Rochefort oli kuitenkin ”määrittelemättömän ikäinen” tai noin 40-vuotias jo vuonna 1625. Mikäli olisimme seuranneet Courtils de Sandrasin alkuperäistä hahmoa, olisi Rochefort ollut tarinamme tapahtuma-aikaan vasta vähän yli 20-vuotias eikä vielä edes kreivi. Päätimme Rochefortin iän puolesta noudattaa Dumas’n versiota mutta täydentää kreivin historiaa ja kokemuksia Courtils de Sandrasin teoksen pohjalta.

Courtils de Sandrasin versiota seuraillen Rochefortin varhaisia vuosia voisi kuvata seuraavasti: Charles-César joutui isänsä ja uuden äitipuolensa hylkäämäksi jo 6-vuotiaana. 8-vuotiaana hän lähti maata kiertelevän mustalaisjoukon matkaan ja oppi seuraavien vuosien aikana selviytymiskeinoja, joista tuli olemaan hänelle hyötyä aikuisena. Noin 14-vuotiaana hän palasi Ranskaan ja värväytyi armeijaan. Eräässä Espanjaa vastaan käydyssä taistelussa tehdyn sankarityön vuoksi hän herätti kardinaali Richelieun huomion. Rochefortista tuli kardinaalin uskollinen palvelija, mikä ei kylläkään estänyt kardinaalia telkeämästä Rochefortia muutamaksi vuodeksi Bastiljiin (Sandrasin kuvausta Bastiljista voi varmasti kutsua tarkaksi: hän kirjoitti pahamaineisen vankilan historiikin ja vietti siellä aikaa pariinkin otteeseen, kun hänen teostensa katsottiin hänelle sen kohtalon ansainneen).

Rochefortin tarina avautuu vähitellen Kuninkaan rakuunoiden toisessa ja kolmannessa osassa, mutta koska kreivi on tarinan tapahtuma-aikaan jo varttuneemmassa iässä, olemme Dumas’n tavoin soveltaneet joitain yksityiskohtia omiin tarpeisiimme. Rochefortimme on esimerkiksi astunut kardinaalin palvelukseen vasta aikuisiällä (Richelieusta tuli kardinaali vasta 1622 ja kuningas Louis XIII:n pääministeri 1624) ja perinyt kreivin arvonimen edesmenneeltä isältään. Tavatessaan rakuunat vuonna 1631 hän on palvellut kardinaalin oikeana kätenä – vakoojana – jo useita vuosia.

Toivomme, että viihdytte meidän Rochefort-tulkintamme parissa, kun hän liittyy sankareidemme seuraan Kuninkaan rakuunat: Kuriirin viitassa!

« Older posts

© 2019 Susimetsä
Title image: Carl Wahlbom / Nationalmuseum | Source: Wikipedia

Theme by Anders NorenUp ↑