Susimetsä

Ulla ja Marko

Page 2 of 10

Assassiinin ase Balestrino

Kuva: Public Domain, Metropolitan museum

Kuninkaan rakuunat -sarjan toisessa osassa, Kuriirin viitassa, luutnantti Michel Kniv nousee yhdeksi keskeisistä hahmoista. Hänen taustansa ja taitonsa ovat hyvin erilaiset muihin rakuunoihin verrattuna. Heti ensimmäisessä kohtauksessaan hän käyttää pienikokoista varsijousta, jota kutsutaan nimellä balestrino (italiaksi ’pieni varsijousi’).

Tämän tyyppisten varsijousien käyttötarkoituksesta on ristiriitaisia käsityksiä. Perinteisesti niitä on kutsuttu assassiinien/salamurhaajien jousiksi, ja esimerkiksi Sothebyn huutokaupassa 70-luvulla kerrottiin, että balestrinojen ilmaannuttua markkinoille 1500- ja 1600-luvuilla asetettiin eri puolilla Eurooppaa ankaria kieltoja niitä vastaan, koska ne olivat helposti piilotettavia ja tappavia salamurha-aseita.

Viime aikoina harrastajat, erityisesti Tod Todeschini, joka mm. vetää Youtubessa historiallisesti tarkkaa ”myytinmurtaja”-sarjaa, ovat nostaneet esiin ajatuksia siitä, että nämä jouset eivät olisikaan olleet salamurhaajien aseita vaan koristeaseita ja rikkaiden ylimysten leikkikaluja. Tämän puolesta puhuu esimerkiksi se, kuinka koristeellisia nämä aseet yleensä ovat ja miten pieni läpäisyvoima niillä ammuttavilla nuolilla lopulta on.

Mikä lopullinen totuus sitten lieneekään, oli Michel Knivin jousi rakenteeltaan soveltuva juuri sellaiseen käyttöön, johon se Kuriirin viitassa päätyi. 😀 Kannattaa kuitenkin katsoa Tod Todeschinin video, jolla hän esittelee ja koekäyttää itse valmistamaansa balestrino-jousta.

Samuel Cockburnin viimeinen leposija

Kenraalimajuri Samuel Cockburnin muistomerkki Turun tuomiokirkossa

Kuninkaan rakuunat -sarjan ensimmäisessä osassa, Upseerin miekassa, Tomas Rapir muistelee lumista talvea Turussa vuonna 1621 ja sitä, kuinka hän muiden turkulaisten joukossa sai nähdä hänen majesteettinsa Kustaa II Aadolfin. Kuningas saapui tuolloin kaupunkiin arvostetun skotlantilaisen palkkasoturin, Samuel Cockburnin hautajaisiin. Cockburn oli kuollessaan 46 tai 47 -vuotias. Hänellä oli takanaan pitkä ja kunniakas ura Ruotsin armeijassa.

Cockburn saapui Ruotsiin vuonna 1598, samoihin aikoihin kuin suuri joukko muitakin skotlantilaisia palkkasotureita. Sotilasuransa alkuvaiheissa hän osallistui Ruotsin myrskyisiin sisällissotiin. Myöhemmin hän palveli everstinä Ruotsin ja Venäjän sodassa 1609-1610, ja hänen rykmenttinsä oli ratkaisevassa roolissa Novgorodin valtauksessa 1611. Seuraavana vuonna, Cockburnin hakiessa 8000 riikintaalerin edestä rästiin jääneitä palkkarahoja, myönsi kuningas Kustaa II Aadolf hänelle 300 maatilaa Pohjanmaalta.

Seuraavien kymmenen vuoden ajan kenraalimajuri Cockburn oli Ruotsin palveluksessa, kunnes vuonna 1621 kuoli, tiettävästi sairauteen. Hautajaiset järjestettiin talvella 1621 Turussa. Cockburnin veli, Johan, pystytti hänelle marmorisen hautapaaden Turun tuomiokirkkoon, mistä se löytyy tänäkin päivänä Pyhän Ruumiin kappelista.

Muutama sananen naisista Turun linnassa

Perinteisessä historiankirjoituksessa miehet esitetään usein keskiössä ja aktiivisina toimijoina, kun taas naisten rooli on pitkään jäänyt sivuun tai rajoittunut lähinnä kodin piiriin. Tämä antaa yksipuolisen kuvan historiasta ja sen tapahtumista, löytyyhän menneiltä vuosisadoilta paljon esimerkkejä naisista, jotka ovat ottaneet aktiivisen roolin moninaisilla elämänalueilla. Kuninkaan rakuunat -sarjassammekin koetamme tuoda esiin erilaisia naishahmoja, joista osa on joko poimittu suoraan historian lehdiltä tai jotka perustuvat historiallisiin esikuviin.

Turun linnan näyttely Muutama sananen naisista nostaa erinomaisesti esiin naisten elämää 1600-luvun Turussa. Olimme jo pitkään halunneet päästä tutustumaan näyttelyyn, ja viikonloppuna viimein matkasimme Turkuun ja suuntasimme linnalle.

Näyttely rakentuu 1600-luvulla eläneiden turkulaisnaisten kiehtovien elämäntarinoiden ympärille. Yhteiskunta, kirkko, suku ja (avio)sääty määrittelivät naisen paikan, ja usein naisen roolin oletetaankin olleen melko suppea. Näyttely kuitenkin osoittaa naisten toimineen aktiivisesti yhteiskunnassa erilaisissa rooleissa. On kreivittäriä, porvareita, kauppiaita, ruukinomistajia.

Näyttelyyn sisältyy runsaasti esineistöä 1600-luvulta aina pitseistä pistooleihin. Ihailimme koreita hopealusikoita ja kauniita kirjoitus- sekä ompelulippaita, miekkoja, koruja, pikareita, kirjottuja hansikkaita… Historiallisten romaanien kirjoittajan on aina kutkuttavaa päästä näkemään aitoja 1600-luvun esineitä. Ne kertovat ajastaan, ihmisten elämästä ja tavoista, mutta niistä saattaa myös löytää sopivaa väriä omaan tekstiin.

Runsaslukuiset näyttelytekstit kertovat 1600-luvun Turusta, rikoksista ja rakkaudesta, aatelisista ja palvelusväestä, avioliiton, perheen ja kasvatuksen merkityksestä naisten elämässä. Tekstejä elävöittävät maalaukset, naisten pukujen ennallistukset ja taidolla toteutetut lyhytelokuvat. Filmien puvustus ja lavastus on runsasta ja yksityiskohtaista – teki mieli katsoa ne monta kertaa. Näyttelytilassa voi myös pukeutua 1600-luvun tyylisiin vaatteisiin ja napata itsestään muotokuvan komeissa kehyksissä.

Ilman matkamuistoja ei tällaisesta reissusta tietenkään selvitä. Ehdoton hankinta oli naistenlehden tapaan toteutettu näyttelyvihko, jonka sisältöön kuuluvat mm. muoti, reseptit, juorut ja vinkit niin taloudenhoitoon kuin kaupankäyntiinkin. Lehden selailu aiheutti paljon ääneenlukua ja naurunpuuskia illalla hotellihuoneessa. Tällaisia pitäisi saada lisää! Veli Pekka Toropaisen kirja 39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista tarttui myös mukaan, samoin Melkein myrkkyä -minttupastillit (varsin sopiva pillerirasiaksi). Museokaupasta löytyi paljon muitakin hauskoja oheistuotteita näyttelyyn liittyen.

Muutama sananen naisista oli meille aiheensa vuoksi ehdoton ja pitkään odotettu tutustumiskohde. Toteutus oli ehkä vielä mielenkiintoisempi ja monipuolisempi kuin osasimme odottaa. Viihdyimmekin hyvän tovin näyttelytilassa esineitä ja tekstejä tarkastellen. Suosittelemme näyttelyä kaikille historiasta ja etenkin 1600-luvun elämästä ja/tai naisten asemasta kiinnostuneille.

Hakkapeliittatapahtuma Tammelassa

Suomessa järjestetään ilahduttavan paljon tapahtumia, joilla on yhtymäkohta historiaan: keskiaikafestivaaleja, viikinkimarkkinoita ja vastaavia. Erityisesti 1600-luvun tunnelma on Kuninkaan rakuunoiden vuoksi sydämiämme lähellä. Sitä pääsee maistelemaan Tammelan hakkapeliittatapahtumassa, joka järjestetään kolmikymmenvuotisessa sodassa palvelleiden hakkapeliittasotilaiden muistoksi. Kaksipäiväisessä tapahtumassa pääosassa on vanhanaikainen markkinatori, jolta lukuisten torimyyjien lisäksi löytyy työnäytöksiä mm. seppien, saippuankeittäjien, lautanauhanpunojien ja monien muiden käsityöläisten taidoista. Ohjelmaan kuuluu myös musiikkia, tanssia, näytelmäesityksiä ja luentoja. Toriväen joukossa voi nähdä sekä hakkapeliittoja että jopa itse kuningas Kustaa II Aadolfin puolisoineen ja hoviväkineen.

Olemme vierailleet tapahtumassa useampana vuonna. Viime viikonloppuna sonnustauduimme uusiin kasukoihimme ja suuntasimme jälleen hakkapeliittojen jäljille. Päivä hurahti nopeasti aikamatkaillessamme 1600-luvun tunnelmissa.

Vasa – laiva, jolla ei pitkälle purjehdittu

Kuninkaan rakuunat -sarjassakin esiintyvä Kustaa II Aadolf oli epäilemättä suuri kuningas. Yhdessä valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan kanssa hän modernisoi Ruotsin hallinnon, koulutusjärjestelmän ja sotavoimat sekä ansaitsi kansalaisten kunnioituksen ja rakkauden. Joissakin vanhemmissa lähteissä kuitenkin todetaan hänen olleen osasyyllinen siihen, että Ruotsin laivaston mahtavin alus, Vasa, upposi pian vesille päästyään.

Läpileikkaus, jossa näkyy mm. paarlastin sijainti

On todettu, että Vasa-laiva oli liian kiikkerä ja kallistui liiaksi sivutuulessa päästyään vain muutaman sadan metrin päähän Tukholman Vanhan kaupungin satamasta vuonna 1628. Se toipui ensimmäisestä kallistumasta, mutta pian toinen tuulenpuuska kallisti sen uudelleen. Vesi pääsi sisään alemman tykkikannen tykkiluukuista. Noin viisikymmentä ihmistä – miehiä ja naisia – hukkui laivan upotessa.

Pitkäaikaisen käsityksen mukaan kiikkeryys johtui laivaan sen rakentamisen aikana tehdyistä muutoksista – uskottiin, että Kustaa II Aadolf olisi vaatinut alukseen toisen tykkikannen, eikä laivasta siinä vaiheessa enää voitu tehdä leveämpää tai rakentaa paarlastille (vakautta lisäävälle painolastille) lisää tilaa laivan pohjaan. Näin ollen tuulenpuuska olisi päässyt kallistamaan alusta vaarallisen paljon heti matkaan lähdettyä.

Vasa-laiva ja tykkiportit

Kirjassaan Vasa – The Swedish Warship Hocker kuitenkin esittää, ettei kuningasta tulisi syyttää katastrofista. Hän kertoo, että vuoden 1625 alussa Kustaa II Aadolf tilasi neljä uutta sota-alusta. Kaksi alusta oli kooltaan sen ajan sotalaivojen keskikastia, n. 30 metriä pitkiä. Toisesta kahdesta oli määrä tulla huomattavasti isompia: yksi 40,1 metriä ja toinen 47,5 metriä pitkä (ilman keulapuomia), molemmat 10.1 metriä leveitä. Suurempi näistä tulisi saamaan nimekseen Vasa. Sen kokonaispituus tulisi olemaan 69 metriä ja se pystyisi kuljettamaan 450 miestä – 150 merimiestä ja 300 sotilasta. Kuningas määräsi amiraali Flemingin johtamaan työtä ja laivanveistäjä Henrik Hybertssonin tekemään varsinaisen työn hollantilaisten kirvesmiesten kanssa.

Kun Ruotsi menetti kymmenen sota-alusta myrskyssä Riian lähettyvillä, muutti Kustaa II Aadolf tilaustaan kahden pienemmän aluksen osalta. Hän halusikin niistä joitakin metrejä pidemmät. Hocker toteaa, että myöhemmät tutkijat ovat sekoittaneet nämä käskyt Vasa-laivaan. Näin on syntynyt käsitys kuninkaan syyllisyydestä siihen, ettei Vasa ollut merikelpoinen. Hän toteaa myös, että Vasan aseistus päätettiin jo vuonna 1626, eli ennen kuin laivan rakentaminen edes alkoi. Jo tässä vaiheessa keskusteltiin aluksesta, jossa olisi kaksi tykkikantta. Tämä todistaa sen, että kuningas ei käskenyt rakentamaan toista tykkikantta vasta laivan rakennuksen alettua.

Vasa-laivan pienoismalli

Vasa-museon näyttelyssä kerrotaan, että laivan pohjassa oli vain 120 tonnia paarlastia, joka oli yleensä kiveä ja/tai romurautaa. Raskaampi paarlasti olisi vakauttanut laivaa tarpeeksi jotta se olisi pysynyt pystyasennossa, mutta tilaa lisäpainolastille ei ollut: alemmat tykkiportit olisivat muutoin joutuneet veden alle.

Niin Vasa-laivan matka jäi lyhyeksi. Se nostettiin ylös merenpohjasta 1900-luvun loppupuolella ja nykyisin se on nähtävillä nimeään kantavassa museossa Tukholmassa. Näyttelyyn kuuluu myös paljon laivasta löytynyttä esineistöä, mukaan lukien useampi laivan mukana hukkuneen ihmisen luuranko. Näyttelyssä on myös aluksen pienoismalli, joka havainnollistaa, miltä alus näytti täysissä purjeissa.

Vasa-laivan upea peräpeili

Vierailimme museossa kesällä 2017 ja otimme käynnillämme laivasta videokuvaa, josta pieni kooste alla. Kun näkee lähietäisyydeltä kaikki laivan yksityiskohdat – erityisesti upean, korkean peräpeilin – ei voi kuin ihailla 1600-luvun laivanrakentajien käsityötaitoa ja hämmästellä sitä, kuinka valtavasti aikaa tällaisten alusten rakentamiseen käytettiin.

« Older posts Newer posts »

© 2020 Susimetsä
Title image: Carl Wahlbom / Nationalmuseum | Source: Wikipedia

Theme by Anders NorenUp ↑