Susimetsä

Ulla ja Marko

Page 2 of 7

Kuriirin viitta nyt saatavilla

Kuninkaan rakuunat -sarjan toinen osa, Kuriirin viitta, ilmestyi 6.5. sähköisenä versiona ja kovakantinen versio on viime päivien aikana vähitellen saapunut myös kirjakauppoihin. Jälleen huomasimme miten uskomaton tunne on, kun vuosien uurastus on äkkiä edessä käsinkosketeltavana, kovakantisena teoksena eikä enää vain mielikuvituksessa ja bitteinä tietokoneen kovalevyn syövereissä.

Tästä innostuneina uskaltauduimme kameran eteen toivottamaan teidät kaikki tervetulleeksi rakuunoiden seikkailun jatkon pariin!

Anakronistinen ajattelu – historiallisen fiktion kompromisseja, osa 3

Artikkelisarjamme aiemmissa osissa (1 ja 2) käsittelimme mm. lähteisiin ja termeihin liittyviä kompromisseja, joita historiallisen romaanin kirjoittaja joutuu tekemään ajankuvaa rakentaessaan. Tällä kerralla tartumme aiheeseen hieman toisenlaisesta näkökulmasta: historiallisen fiktion kirjoittajan pitäisi kyetä asettumaan henkilöhahmojensa nahkoihin ja kuvata valitsemansa aikakauden elämää, asenteita ja arvoja sellaisina, kuin aikalaiset ne näkivät ja kokivat. Tämä ei aina kuitenkaan ole aivan helppoa, ja välillä historiallisia romaaneja arvostellaankin siitä, etteivät henkilöhahmot käyttäydy aikakauden ihmisille tyypillisellä tavalla. Näkemystensä ja ajattelutapansa vuoksi he muistuttavat lähinnä vanhanaikaisiin vaatteisiin puettuja nykyajan henkilöitä.

Ihmisten maailmankäsitys sekä tiedot ympäröivästä maailmasta muuttuvat jatkuvasti. Sijoittaapa romaaninsa sitten 1600-luvulle tai rautakaudelle, voi olla varma siitä, että ihmiset hahmottivat maailmaa ainakin jossakin määrin eri tavalla kuin me nykyisin. Tiedonkulku oli hitaampaa eikä nykyaikaista mediaa vielä ollut olemassa. Erilaisia uutislehtisiä ja ensimmäisiä sanomalehtiä alettiin julkaista 1600-luvun alussa eri puolilla Eurooppaa. Esimerkiksi ruotsalainen Ordinari Post Tijdender perustettiin kuningatar Kristiinan valtakaudella vuonna 1645. Tiedon kulkiessa hitaasti lähikylän ja sukulaisten asiat luonnollisesti korostuivat ihmisten ajattelussa enemmän kuin kaukaiset tapahtumat.

Aikalaisten arvoja ja asenteita voimme havainnoida taustakirjallisuuden ja joissakin tapauksissa jopa aikakauden ihmisten kirjeiden ja päiväkirjojen avulla. 1600-luvulla kirkko ja uskonto säätelivät monien elämää, mikä näkyy tuona aikana kirjoitetuissa teksteissä vahvasti viittauksina jumalaan, jumalan armoon jne. Tekstilähteiden antama kuva saattaa kuitenkin olla vääristynyt, sillä monissa Euroopan maissa kirja tai teos pääsi painoon vain kirkon hyväksynnän kautta. Merkintöjä hyväksymisprosessin läpäisemisestä löytyy esimerkiksi miekkailuoppaiden etulehdiltä. Voimme pohtia, vaikuttiko ympäristön paine siihen, kuinka usein uskontoon ja jumaliin teksteissä viitattiin – tehtiinkö se aidossa uskossa vai muodon vuoksi?

Toisaalta taustakirjallisuus osoittaa sen, että vaikka maailmankuva muuttuu vaikkapa tieteen edistysaskelten ansiosta, säilyvät tietyt perusasiat samoina kautta aikakausien. Esimerkiksi rakkaus näyttää kiehtovan ihmismieltä aina; vaikka esimerkiksi 1600-luvulla avioliitto saattoi olla järkisyistä solmittu sukujen välinen sopimus, kirjoitettiin ja laulettiin silloinkin paljon romanttisesta rakkaudesta. Aina on myös sodittu, oltu ahneita, nautittu ruoasta ja juomasta (mikäli mahdollista), tunnettu kateutta tai kostonhimoa, tavoiteltu rikkauksia, valtaa, kunniaa, kannettu huolta jälkikasvusta.

Aina on myös ollut ihmisiä, jotka – syystä tai toisesta – ajattelevat eri tavoin kuin useimmat aikalaisensa tai jotka eivät tahdo noudattaa yleisiä käyttäytymisnormeja ja mahtua siihen muottiin, johon yhteiskunta odottaa heidän mahtuvan. Vaikka siis kirkolla ja kristinuskolla oli voimakas vaikutus 1600-luvun ihmisten elämään, ei se tarkoita sitä, että jokainen uskoi jumalaan (ateistejakin oli jo antiikin filosofeissa), eikä sitä, etteikö taikauskolla silti ollut vahva jalansija ihmisten ajattelussa. Jos valtavirrasta eroavalle käyttäytymiselle tai asenteille on kyllin hyvä selitys, on romaanihenkilönkin mahdollista toimia yleisistä normeista poikkeavalla tavalla.

Epävarmuustekijöistä huolimatta kirjailijan pitäisi pyrkiä luomaan uskottavia romaanihenkilöitä. Heidän kauttaan aikakauden näkemykset tulevat esille, joten kirjoittajan ei – omista tuntemuksistaan huolimatta – kannata antaa heille moderneja käsityksiä, etiikkaa, motiiveja jne. tai arvostella aikakauden moraalia tai uskomuksia hahmojen kautta. Esimerkiksi 1600-luvulla naista pidettiin ”heikompana astiana”, miehen alamaisena, ja kuuliaisuutta isää sekä aviomiestä kohtaan korostettiin. Jokainen henkilöhahmo ei voi olla ”edistyksellinen” ja vaikkapa kannattaa sukupuolten välistä tasa-arvoa yleisestä ajattelutavasta poiketen. Yksi haaste onkin siinä, että vaikka henkilöt ajattelisivat meidän näkökulmastamme katsottuna ennakkoluuloisesti, seksistisesti, rasistisesti, taikauskoisesti tms., on heistä kuitenkin onnistuttava luomaan hahmoja, joista lukija välittää.

Upseerin miekkaa kirjoittaessamme koetimme tuoda esiin 1600-luvun uskonnollisia vakaumuksia erityisesti vapaaherra Ulvhufvudin ja luutnantti Josef Svärdin kautta. Nuoremmat keskushenkilöt, kuten Tomas Rapir ja Japhet Hammar, näkevät maailman eri tavalla, eikä uskonasioilla ole niin suurta sijaa heidän ajatuksissaan. Olisimme myös halunneet antaa naisille suuremman osan tarinassa, mutta naisten yhteiskunnallisen roolin ollessa melko kapea-alainen ja tapahtumien sijoittuessa pääasiassa sotakentille jäivät vaihtoehdot mvähiin. Kuninkaan rakuunoiden toisessa osassa, Kuriirin viitassa, pääsemme kuitenkin rakentamaan hieman toisenlaista naishahmoa.

Kaiken kaikkiaan historiallisen fiktion kirjoittaja tekee parhaansa eläytyäkseen henkilöidensä ajatuksiin ja tuntemuksiin. Onko kuitenkaan milloinkaan mahdollista täysin käsittää, miten eri ajassa eläneet ihmiset näkivät maailman, mistä he unelmoivat, mitä he pelkäsivät – ja millä tavoin se kaikki vaikutti ihmisen toimintaan ja ajatuksiin?

Esittely Otavan kesän ja syksyn 2019 uutisissa

19. maaliskuuta 2019 Kuninkaan rakuunat: Kuriirin viitta esiteltiin Otavan Kesän ja syksyn 2019 -julkaisussa. Linkkiä klikkaamalla pääset lukemaan julkaisun. Meidät sekä Kuriirin viitta esitellään sivulla 25.

Kuriirin viitan kansikuva

Kuninkaan rakuunat - Kuriirin viitta kansikuva

Kuninkaan rakuunoiden toisen osan, Kuriirin viitan, kansikuva on nyt julkaistu!

Kansikuva on rakennettu samalla tyylillä kuin ensimmäisenkin osan kansi, joskin värimaailma vaihtuu. Mielestämme kansi tavoittaa tarinan hengen mainiosti.

Kirjasintyypiksi valikoitui jälleen jo 1600-luvulla käytössä ollut tyyli, ja kanteen on jännittävästi sisällytetty keskeisiä juoniaineksia. Mitä ne ovat, siitä pääsette näillä näkymin lukemaan jo tänä keväänä!

All for love – ystävänpäiväjuhla muskettisoturien hengessä

Ennenkin on tullut todettua, että Alexandre Dumas’n muskettisoturit ovat meille hyvin rakkaita kirjallisuuden henkilöitä. He jopa näyttelivät jonkinlaista roolia rakkaustarinamme alkupuolella: mainitsin Markolle pitäneeni suunnattomasti muskettisotureiden seikkailuista ja lukeneeni kirjat useaan kertaan. Marko innostui kertomaan suosikkielokuvistaan muskettisotureiden lukuisten filmiversioiden joukossa. Tämän täytyi olla merkki siitä, että kuulumme yhteen! ♥ Myöhemmin olemme lukeneet kirjoja uudelleen ja katsoneet yhdessä kaikki käsiimme saamamme filmatisointiversiot.

Niinpä päätin muutama vuosi sitten järjestää Markolle ystävänpäiväyllätyksenä illallisen muskettisotureiden ja 1600-luvun henkeen. Luin muskettisotureiden ensimmäisen osan ruokakuvauksia metsästäen. Sen jälkeen ryhdyin etsimään reseptejä, joiden avulla saisin toteutettua edes jossain määrin ajanmukaisia ruokalajeja. Joissakin asioissa oli pakko tinkiä, sillä kaikkia aineksia ei ollut lähimarketissa tarjolla, mutta lopulta keittiöstä toimitettiin työhuoneeseen kuriirin (= tyttäremme) välityksellä kutsu:

Ruokalista puolestaan laadittiin näin (lainaukset kirjasta):

Menu

Eggs à la Aramis

served with spinach and roquefort

Recipe adapted from The Closet Of the Eminently Learned Sir Kenelme Digbym Kt., 1677

”We’ll dine soon, my dear friend; only you’ll remember that today is Friday, and on such a day I can neither see nor eat any meat. If you’ll content yourself with my dinner, it’s composed of cooked tetragons and fruit.”

”What do you mean by tetragons?” d’Artagnan asked uneasily.

”I mean spinach,” said Aramis. ”But for you I’ll add eggs, and that is a grave infraction of the rule, for eggs are meat, since they engender the chicken.”

Chicken Larded with Lemmons, on the French fashion

served with French bread

Recipe adapted from A New Booke of Cookerie, 1615

”Do you know what we’re eating here?” asked Athos, after ten minutes.

”Pardieu!” replied d’Artagnan, ”I’m eating veal larded with cardoons and marrow.”

”And I’m eating fillets of lamb,” said Porthos.

”And I’m eating breast of chicken,” said Aramis.

”You’re all mistaken, gentlemen,” replied Athos. ”You are eating horse.”

Huguenot Torte with honey, almonds and mock quinces

served with cheese

… Mme Coquenard got up and took from the buffet a piece of cheese, some quince preserves, and a cake she had made herself from almonds and honey.

Alkuruokana oli paistettuja kananmunia pinaattipedillä sinihomejuuston kera. Valitsemassani kirjan kohtauksessa Aramis kutsuu d’Artagnanin syömään kanssaan, mutta kertoo, ettei perjantaina syö lainkaan lihaa vaan pinaattia. Epäluuloisen ystävänsä vuoksi hän on kuitenkin valmis rikkomaan kirkon paastomääräyksiä ja lisäämään ruokaan kananmunia. Tähän ei varsinaisesti tarvittu reseptiä, mutta sattumoisin löysin sellaisen vuodelta 1677 teoksesta ”The Closet Of the Eminently Learned Sir Kenelme Digby Kt., 1677”.

Pääruokana tarjottiin kanaa, ja Gode Cookeryn laajasta historiallisten reseptien kokoelmasta löytyikin “Capon Larded with Lemmons on the French fashion” eli salvukukkoa (käytin broileria) sitruunalla ranskalaiseen tapaan. Jouduin hiukan oikaisemaan siksi, että kaikkia aineita ei ollut saatavilla (esim. säilöttyjä sitruunoita en siihen hätään saanut). Raaka-ainesten kirjo näytti epäilyttävän moninaiselta, mutta ainesosat sopivatkin mainiosti yhteen. Kohtauksessa, jonka kirjasta lainasin, kaikki sankarit uskovat syövänsä eri lihaa (vasikkaa, lammasta, kanaa), vaikka Athoksen mukaan syövätkin hevosta!

Jälkiruoalla halusin viitata kirjan kohtaukseen, jossa Porthoksen vikittelemä Madame Coquenard tarjoaa (varsin köyhän) aterian päätteeksi manteli-hunajakakkua. Useimmat 1600-luvun kakut vaikuttivat kovin tuhdeilta, mutta sitten löysin ”hugenottikakun”, jonka luvattiin olevan tahmeaa ja kosteaa (taikasanat!). Siitä, onko leivonnainen todella peräisin 1600-luvulta, en saanut täyttä varmuutta, mutta väitettiin sen alkuperän sinne juontuvan. Sokerin tilalla käytin hunajaa ja pekaanipähkinöiden tilalla manteleita – niitähän Madame Coquenard käytti. Halukkaat voivat kokeilla vaikkapa tätä reseptiä.

Ilta oli onnistunut, ja hauskanpidon ohessa kartutimme kokemustamme 1600-luvun ruokakulttuurista. Ehkä seuraavalla kerralla syömme kuin rakuunat?

« Older posts Newer posts »

© 2019 Susimetsä
Title image: Carl Wahlbom / Nationalmuseum | Source: Wikipedia

Theme by Anders NorenUp ↑