Kenraalimajuri Samuel Cockburnin muistomerkki Turun tuomiokirkossa
Kuninkaan rakuunat -sarjan ensimmäisessä osassa, Upseerin miekassa, Tomas Rapir muistelee lumista talvea Turussa vuonna 1621 ja sitä, kuinka hän muiden turkulaisten joukossa sai nähdä hänen majesteettinsa Kustaa II Aadolfin. Kuningas saapui tuolloin kaupunkiin arvostetun skotlantilaisen palkkasoturin, Samuel Cockburnin hautajaisiin.Cockburn oli kuollessaan 46 tai 47 -vuotias. Hänellä oli takanaan pitkä ja kunniakas ura Ruotsin armeijassa.
Cockburn saapui Ruotsiin vuonna 1598, samoihin aikoihin kuin suuri joukko muitakin skotlantilaisia palkkasotureita. Sotilasuransa alkuvaiheissa hän osallistui Ruotsin myrskyisiin sisällissotiin. Myöhemmin hän palveli everstinä Ruotsin ja Venäjän sodassa 1609-1610, ja hänen rykmenttinsä oli ratkaisevassa roolissa Novgorodin valtauksessa 1611. Seuraavana vuonna, Cockburnin hakiessa 8000 riikintaalerin edestä rästiin jääneitä palkkarahoja, myönsi kuningas Kustaa II Aadolf hänelle 300 maatilaa Pohjanmaalta.
Seuraavien kymmenen vuoden ajan kenraalimajuri Cockburn oli Ruotsin palveluksessa, kunnes vuonna 1621 kuoli, tiettävästi sairauteen. Hautajaiset järjestettiin talvella 1621 Turussa. Cockburnin veli, Johan, pystytti hänelle marmorisen hautapaaden Turun tuomiokirkkoon, mistä se löytyy tänäkin päivänä Pyhän Ruumiin kappelista.
Kuninkaan rakuunat -sarjassakin esiintyvä Kustaa II Aadolf oli epäilemättä suuri kuningas. Yhdessä valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan kanssa hän modernisoi Ruotsin hallinnon, koulutusjärjestelmän ja sotavoimat sekä ansaitsi kansalaisten kunnioituksen ja rakkauden. Joissakin vanhemmissa lähteissä kuitenkin todetaan hänen olleen osasyyllinen siihen, että Ruotsin laivaston mahtavin alus, Vasa, upposi pian vesille päästyään.
Läpileikkaus, jossa näkyy mm. paarlastin sijainti
On todettu, että Vasa-laiva oli liian kiikkerä ja kallistui liiaksi sivutuulessa päästyään vain muutaman sadan metrin päähän Tukholman Vanhan kaupungin satamasta 10.8.1628. Se toipui ensimmäisestä kallistumasta, mutta pian toinen tuulenpuuska kallisti sen uudelleen. Vesi pääsi sisään alemman tykkikannen tykkiluukuista. Noin viisikymmentä ihmistä – miehiä ja naisia – hukkui laivan upotessa.
Pitkäaikaisen käsityksen mukaan kiikkeryys johtui laivaan sen rakentamisen aikana tehdyistä muutoksista – uskottiin, että Kustaa II Aadolf olisi vaatinut alukseen toisen tykkikannen, eikä laivasta siinä vaiheessa enää voitu tehdä leveämpää tai rakentaa paarlastille (vakautta lisäävälle painolastille) lisää tilaa laivan pohjaan. Näin ollen tuulenpuuska olisi päässyt kallistamaan alusta vaarallisen paljon heti matkaan lähdettyä.
Vasa-laiva ja tykkiportit
Kirjassaan Vasa – The Swedish Warship Hocker kuitenkin esittää, ettei kuningasta tulisi syyttää katastrofista. Hän kertoo, että vuoden 1625 alussa Kustaa II Aadolf tilasi neljä uutta sota-alusta. Kaksi alusta oli kooltaan sen ajan sotalaivojen keskikastia, n. 30 metriä pitkiä. Toisesta kahdesta oli määrä tulla huomattavasti isompia: yksi 40,1 metriä ja toinen 47,5 metriä pitkä (ilman keulapuomia), molemmat 10.1 metriä leveitä. Suurempi näistä tulisi saamaan nimekseen Vasa. Sen kokonaispituus tulisi olemaan 69 metriä ja se pystyisi kuljettamaan 450 miestä – 150 merimiestä ja 300 sotilasta. Kuningas määräsi amiraali Flemingin johtamaan työtä ja laivanveistäjä Henrik Hybertssonin tekemään varsinaisen työn hollantilaisten kirvesmiesten kanssa.
Kun Ruotsi menetti kymmenen sota-alusta myrskyssä Riian lähettyvillä, muutti Kustaa II Aadolf tilaustaan kahden pienemmän aluksen osalta. Hän halusikin niistä joitakin metrejä pidemmät. Hocker toteaa, että myöhemmät tutkijat ovat sekoittaneet nämä käskyt Vasa-laivaan. Näin on syntynyt käsitys kuninkaan syyllisyydestä siihen, ettei Vasa ollut merikelpoinen. Hän toteaa myös, että Vasan aseistus päätettiin jo vuonna 1626, eli ennen kuin laivan rakentaminen edes alkoi. Jo tässä vaiheessa keskusteltiin aluksesta, jossa olisi kaksi tykkikantta. Tämä todistaa sen, että kuningas ei käskenyt rakentamaan toista tykkikantta vasta laivan rakennuksen alettua.
Vasa-laivan pienoismalli
Vasa-museon näyttelyssä kerrotaan, että laivan pohjassa oli vain 120 tonnia paarlastia, joka oli yleensä kiveä ja/tai romurautaa. Raskaampi paarlasti olisi vakauttanut laivaa tarpeeksi jotta se olisi pysynyt pystyasennossa, mutta tilaa lisäpainolastille ei ollut: alemmat tykkiportit olisivat muutoin joutuneet veden alle.
Niin Vasa-laivan matka jäi lyhyeksi. Se nostettiin ylös merenpohjasta 1900-luvun loppupuolella ja nykyisin se on nähtävillä nimeään kantavassa museossa Tukholmassa. Näyttelyyn kuuluu myös paljon laivasta löytynyttä esineistöä, mukaan lukien useampi laivan mukana hukkuneen ihmisen luuranko. Näyttelyssä on myös aluksen pienoismalli, joka havainnollistaa, miltä alus näytti täysissä purjeissa.
Vasa-laivan upea peräpeili
Vierailimme museossa kesällä 2017 ja otimme käynnillämme laivasta videokuvaa, josta pieni kooste alla. Kun näkee lähietäisyydeltä kaikki laivan yksityiskohdat – erityisesti upean, korkean peräpeilin – ei voi kuin ihailla 1600-luvun laivanrakentajien käsityötaitoa ja hämmästellä sitä, kuinka valtavasti aikaa tällaisten alusten rakentamiseen käytettiin.
Kuninkaan rakuunoiden toisessa osassa, Kuriirin viitassa, yhdeksi keskeiseksi hahmoksi nousee comte de Rochefort. Ranskalainen kreivi on omien sanojensa mukaan saapunut Magdeburgiin kardinaali Richelieun lähettämänä. Tomas ja Japhet saavat pian huomata, että kyse on kokeneesta vakoojasta, jolle Magdeburg on vain yksi tehtävä muiden joukossa.
Kreivi Rochefort (selin) kohtaa hurjistuneen monsieur d’Artagnanin. Kuva: Maurice Leloir
Alexandre Dumas’n kirjoja lukenut tai Kolmeen muskettisoturiin perustuvia elokuvia ja TV-sarjoja nähnyt lukija toki tunnistaa kreivi Rochefortin välittömästi. Kyse on kuin onkin samasta hahmosta, joka Kolmessa muskettisoturissa esiintyi kardinaalin oikeana kätenä ja d’Artagnanin sekä muiden muskettisotureiden vastustajana – ja josta tarinan myöhemmissä osissa tuli d’Artagnanin ystävä. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus Charles-César de Rochefortista. Päästäksemme hahmon juurille täytyy meidän kääntää huomiomme toiseen kirjailijaan, vuonna 1641 syntyneeseen Gatien Courtils de Sandrasiin. Sandras palveli kapteenina eri rykmenteissä, mutta vuoden 1678 rauha antoi hänelle aikaa toteuttaa kirjallisia unelmiaan. Hän loi fiktiiviseksi uskotun Rochefortin hahmon teoksessaan Mémoires de Mr. L.C.D.R. [Le Comte de Rochefort] contenant ce qui s’est passé de plus particulier sous le ministère du cardinal de Richelieu et du cardinal Mazarin, avec plusieurs particularités remarquables du règne de Louis le Grand. Teos ilmestyi vuonna 1687, 14 vuotta ennen saman kirjailijan kirjoittamaa, tiettävästi todenperäisempää, d’Artagnanin elämäkertaa.
Kreivi Rochefortia pidetään yleensä fiktiivisenä henkilönä, vaikka aikojen kuluessa hänet onkin sekoitettu esimerkiksi Charles de Rochefortiin, joka eli suurin piirtein samaan aikaan (s. 1604 tai 1605) ja joka tunnetaan erityisesti Karibianmeren Antilleja kuvaavasta teoksestaan l’Histoire naturelle et morale des îles Antilles de l’Amérique. Kyseinen sekaannus aiheutti jopa sen, että teos julkaistiin myöhemmin Courtilsin kirjan hahmon nimellä, Charles-César de Rochefort. Sekaannukseen tosin vaikutti varmasti myös samoihin aikoihin elänyt juristi, Caesar of Rochefort (1630-1691). (lähde) Näiden historiallisten Rochefortien elämänkulut kuitenkin poikkeavat selvästi siitä, mistä Gatien Courtils de Sandras kertoo teoksessaan, eikä Rochefortille ole tähän päivään mennessä löydetty vakuuttavaa esikuvaa historian lehdiltä.
Kun Alexandre Dumas yhdisti Rochefortin ja d’Artagnanin tarinat ja päätti aloittaa kertomuksensa vuodesta 1625, hän muutti molempien hahmojen syntymävuosia. Historiallisesti tunnetuin Charles d’Artagnan saapui Pariisiin aikaisintaan 1632/33 (tosin hänen samanniminen veljensä ilmeisesti palveli jo tuolloin Kuninkaan musketööreissä), ja Courtils de Sandrasin Rochefort tapasi Richelieun ensi kerran teini-ikäisenä 1620-luvun alkupuolella. Dumas’n mukaan Rochefort oli kuitenkin ”määrittelemättömän ikäinen” tai noin 40-vuotias jo vuonna 1625. Mikäli olisimme seuranneet Courtils de Sandrasin alkuperäistä hahmoa, olisi Rochefort ollut tarinamme tapahtuma-aikaan vasta vähän yli 20-vuotias eikä vielä edes kreivi. Päätimme Rochefortin iän puolesta noudattaa Dumas’n versiota mutta täydentää kreivin historiaa ja kokemuksia Courtils de Sandrasin teoksen pohjalta.
Courtils de Sandrasin versiota seuraillen Rochefortin varhaisia vuosia voisi kuvata seuraavasti: Charles-César joutui isänsä ja uuden äitipuolensa hylkäämäksi jo 6-vuotiaana. 8-vuotiaana hän lähti maata kiertelevän mustalaisjoukon matkaan ja oppi seuraavien vuosien aikana selviytymiskeinoja, joista tuli olemaan hänelle hyötyä aikuisena. Noin 14-vuotiaana hän palasi Ranskaan ja värväytyi armeijaan. Eräässä Espanjaa vastaan käydyssä taistelussa tehdyn sankarityön vuoksi hän herätti kardinaali Richelieun huomion. Rochefortista tuli kardinaalin uskollinen palvelija, mikä ei kylläkään estänyt kardinaalia telkeämästä Rochefortia muutamaksi vuodeksi Bastiljiin (Sandrasin kuvausta Bastiljista voi varmasti kutsua tarkaksi: hän kirjoitti pahamaineisen vankilan historiikin ja vietti siellä aikaa pariinkin otteeseen, kun hänen teostensa katsottiin hänelle sen kohtalon ansainneen).
Rochefortin tarina avautuu vähitellen Kuninkaan rakuunoiden toisessa ja kolmannessa osassa, mutta koska kreivi on tarinan tapahtuma-aikaan jo varttuneemmassa iässä, olemme Dumas’n tavoin soveltaneet joitain yksityiskohtia omiin tarpeisiimme. Rochefortimme on esimerkiksi astunut kardinaalin palvelukseen vasta aikuisiällä (Richelieusta tuli kardinaali vasta 1622 ja kuningas Louis XIII:n pääministeri 1624) ja perinyt kreivin arvonimen edesmenneeltä isältään. Tavatessaan rakuunat vuonna 1631 hän on palvellut kardinaalin oikeana kätenä – vakoojana – jo useita vuosia.
Toivomme, että viihdytte meidän Rochefort-tulkintamme parissa, kun hän liittyy sankareidemme seuraan Kuninkaan rakuunat: Kuriirin viitassa!
Kuriirin viittaa on useiden lähteiden mukaan nähty liikkeellä eri kaupungeissa. Suurin osa havainnoista on tehty kirjakaupoissa, mikä lienee luonnollista, kun kyseessä on kirja ja kirjakauppa lajille ominainen esiintymispaikka huolimatta siitä, että reviirille on viime vuosina tunkeutunut myös erilaisia vieraslajeja.
Tässä alla havainnekuvia siitä, miltä kirja näyttää luonnossa. Toiveikkaan bongaajan kannattaa kiinnittää huomiota mustilla yksityiskohdilla koristeltuun ruskeasävyiseen peitteeseen, jossa on mukana myös pirteätä punaista.
Viimeisimmät kommentit