Rudolf seisoi Tomasin vieressä ja hamusi rehunhajuisilla huulillaan hänen kasvojaan.
Kuninkaan rakuunat IV (käsikirjoitus)
”Yhh”, Tomas työnsi ratsun pään sivuun. Hänen toisesta suupielestään valui ohraliemeltä löyhkäävä kuolavana, ja hän pyyhkäisi sen hihaansa.
Hän tuijotti ympärillä seisovaa yötä ja leiriä. Kuumissaan hän ei ollut vetäytynyt kokonaan telttaansa, vaan makasi edelleen pää sen ulkopuolella, miltei hevosen rehukasassa, kasvot kohti taivasta. Hän puhahti ja nousi istualleen. Rudolf hörähti ja vetäytyi kauemmas, vaikka lyhyt lieka ei sallinutkaan sen paljoa liikkua.
Edellisessä artikkelissamme vierailimme jalkaväen leirissä ja tarkastelimme sekä yksittäisen komppanian että kokonaisen jalkaväkirykmentin leiriä. Perustimme esityksemme pääasiassa Turnerin Pallas Armataan, joka myöhäisemmästä julkaisuajankohdastaan huolimatta kuvaa vanhempaa perinnettä, ja osittain Henry Hexhamin kuvaukseen uusista hollantilaisista innovaatioista sodankäynnin alalla. Lukijan mielessä varmaankin heräsi kysymys siitä, kuinka jalkaväen leiri eroaa ratsuväen leiristä ja miten rykmenttien leirit asettuivat armeijan leirissä ylipäätään. Kääntäkäämme siis katseemme vuorostaan näihin kysymyksiin!
Huolimatta siitä, että ruotsalaisten ja palkkasoturikomppanioiden muodostuminen poikkesi hieman toisistaan, leirin perusilme on kuitenkin sekä Turnerin että Hexhamin mukaan suunnilleen oheisen mallin mukainen (kuva piirretty Turnerin kuvauksen mukaan 100 ratsumiehen leiristä). Kuten jalkaväkirykmenteissäkin, samaan ratsuväkirykmenttiin kuuluvat komppaniat majoittuivat rinnakkaisiin leireihin siten, että koko leirin läpi kulki kaksi kulkuväylää varusvaunuille ja ratsujoukoille itselleen ja keskellä oli rykmenttiä johtavan everstin leiri, jonne sijoittui mm. koko rykmenttiä palveleva sairasteltta sekä kirjurit jne.
Kuten jalkaväkikomppaniankin kapteeni, ratsuväkikomppanian kapteeni (ruotsalainen komppania) tai rittmeister (palkkasoturikomppania) sai isoimman alueen teltoilleen (A, 70×20 jalkaa). Sen takana olevat alueet (B ja C, 70×10 jalkaa molemmat) kuuluivat komppanian luutnantille ja kornetille. 20 jalkaa leveän kulkuväylän jälkeen oli sadalle ratsumiehelle varattu 25×4 jalan kokoiset alueet, joista reunimmaiset 10 jalkaa oli tarkoitettu teltalle tai majalle ja sisemmät hevosen suojalle (yleensä katto ja sivuseinät). Väliin jäävä 5 jalkaa leveä alue oli hevosen rehua ja teltan uloskäyntiä varten. Ratsumiesten jälkeen, toisen 20 jalkaa leveän kulkuväylän takana, oli alue (D, 70×10 jalkaa) nahkurille, sepälle ja marketentille ja viimeisenä alue (E, 70×10 jalkaa) leiritulille ja saaliseläinten käsittelylle.
Tämän suunnitelman mukaan sadan ratsumiehen komppania vaatisi 70×300 jalan kokoisen alueen, mutta leveyttä säädettiin komppanian todellisen vahvuuden mukaan (pituutta ei voitu säätää, sillä leirien ollessa rinnakkain kulkuväylien tuli olla samalla kohdalla). Upseereille ja erityisesti kapteenille/rittmeisterille varatut alueet voivat vaikuttaa kovin suurilta, mutta täytyy muistaa, että komppanian kapteenilla/rittmeisterilla oli oikeus pitää neljää tai kuutta hevosta – ja luonnollisesti palvelijoita varten tarvittiin majoitustilat samalle alueelle. Luutnantilla ja kornetilla puolestaan saattoi olla kolme tai neljä hevosta. Kuvauksessa on kuitenkin myös puutteita, sillä se ei osoita selkeää paikkaa, missä esim. korpraalit voisivat pitää toista hevostaan.
Hexhamin kuvaus hollantilaisen uudemman tavan mukaisesta ratsuväkikomppanian leiristä on hieman ylimalkaisempi mittojen osalta, mutta aivan kuten jalkaväkikomppaniassakin, hollantilainen malli siirsi kapteenin teltta-alueen leirin takaosaan, nuotiopaikkojen taakse. Leirin etuosassa pitivät telttojaan luutnantti ja kornetti. Korpraalit ja furiiri/majoitusmestari pitivät telttojaan ratsumiesten telttarivien seppien ja marketenttien puoleisessa päädyssä. Upseerien hajauttamisen tarkoituksena oli rauhoittaa leiriä ja ehkäistä tappeluita.
Tarkasteltuamme edellisessä artikkelissa yksittäisen rykmentin leiriytymistä luomme nyt lyhyen katsauksen kokonaisen kenttäarmeijan leiriytymiseen. Käytämme esimerkkinä kuvia linnoituksesta, jonka Kustaa II Aadolf rakensi Werbenin kaupungin ja Elbe-joen väliin vuonna 1631 (joukot kuvan alareunassa kuuluvat Tillyn hyökkäävään armeijaan). Ensimmäisessä kuvassa näkyvät selkeästi linnoituksen sisällä erillisiin leireihin jakaantuneet jalkaväki- ja ratsumiesrykmentit. Leirin oikeassa reunassa rannassa sijaitsevien ratsuväen leirien vieressä on nähtävissä kaksi ratsukkoa vilvoittelemassa Elben vesissä (mikä ei ollut erityisen terveellistä tuona kesänä, sillä Magdeburgin verilöyly oli tapahtunut yläjuoksulla ja jokeen oli hukkunut ja sinne oli heitetty lukemattomia ruumiita – joessa vilvoittelu johti mm. eversti Baudissinin sairastumiseen ja kuninkaan henkivartiokaartin komentajan sairastumiseen ja kuolemaan). Leirin keskellä oli erillisillä valleilla suojattu kuninkaan komentoteltta ja sen kyljessä samoin erikseen vallitetut ja vartioidut ruuti- ja ammusvarastot.
Riksarkivetista löytyvässä linnoituksen kartassa näkyy tarkemmin eri rykmenttien sijoittuminen leirissä. Hauska huomio on, että saksalaisten palkkasoturirykmenttien kohdalla annetaan niitä komentaneiden everstien tai kenraalien nimet, kun taas skotlantilaisten, ruotsalaisten ja suomalaisten rykmenttien kohdalla lukee vain ”Schotten”, ”Schweden” ja ”Finnen”. Kuvista ei käy selville miten ja minne varusvaunut ja armeijaa seuraavat jälkijoukot kuten vaimot, lapset, käsityöläiset jne. leiriytyivät. Voidaan kuitenkin olettaa, että usein mm. pyykkäreinä toimineet naiset olisivat olleet suhteellisen lähellä joen rantaa. Toivoa sopii, että kartalta myös uupuvat latriinit eivät olleet kovin lähellä jokea.
Ruotsin – erityisesti Kustaa II Aadolfin – tapa linnoittaa lyhytaikaisetkin leirit erilaisin vallituksin oli 30-vuotisen sodan aikana harvinainen. Mm. Turner suosittelee oppaassaan kuormavaunujen ja vankkureiden asettamista piiriin leirin ympärille. Kustaa II Aadolf kuitenkin uskoi, että miehet oli pidettävä työssä ja toimessa, ja vallitusten rakentaminen oli siihen oiva ratkaisu. Kuningas ei arastellut tarttua lapioon itsekään.
Werbenissä kuninkaan komentoteltta oli linnoituksen/leirin keskellä erikseen vallitettuna, mutta ei ole tietoa siitä, onko tämä ollut tilanne aikakauden leireissä laajemmalti. Kustaa II Aadolfin kohdalla se on todennäköistä, sillä kuningas oli tunnettu siitä, että hän johti joukkoja omalla esimerkillään eikä välittänyt mukavuuksista. Werbenissä kuningas myös majoittui kaupungin muurien sisäpuolella (kyseisen rakennuksen seinässä on muistolaatta), mutta vain pienen ajan siitä, jonka Werbenin leiri oli käytössä. Werbenin leiri oli toki poikkeuksellisen hyvin linnoitettu jopa Ruotsin kuninkaan leiriksi, sillä sen oli tarkoitus ottaa vastaan Katolisen liigan ja keisarillisen armeijan hyökkäys. Tähän palaamme Kuninkaan rakuunoiden neljännessä osassa.
Lähteet:
Hexham, Henry (1642). The principles of art military, practised in the warres of the United Provinces consisting of the severall formes of battels, represented by the illustrious Maurice Prince of Orange of famous memorie, and His Highnesse Frederick Henry Prince of Orange, that is Captaine Generall of the Army of the high and mighty Lords the States Generall of the United Provinces : together with the order and forme of quartering, encamping, and approaching, in a warre offensive and defensive.
Turner, James (1683). Pallas Armata – Military Essayes of the Ancient Grecian, Roman, and Modern Art of War.
Viimeisimmät kommentit