Ulla ja Marko

Jalkaväkikomppania 30-vuotisessa sodassa

Armeijoiden komentojärjestys sekä upseerien ja miehistön jäsenten arvohierarkia eivät ole muuttuneet valtavasti 1600-luvun jälkeen. Eroja kuitenkin löytyy enemmän, kun tarkastellaan tehtäviä, joita komppanian eri jäsenten oli suoritettava. Koska eroja oli myös jalkaväki- ja ratsuväkikomppanioiden välillä, keskitymme tässä vain jalkaväkeen ja palaamme ratsuväkeen myöhemmin toisessa artikkelissa.

Musketööri
Jacob de Gheyn 1608
www.albion-prints.com

30-vuotisessa sodassa ruotsalainen jalkaväkikomppania muodostui sekä musketööreistä että pikeneereistä. Eri maissa oli eroja siinä, kuinka monta korpraalia komppaniaan kuului. Turner ja Hexham mainitsevat kolme korpraalia, joista kukin johti yhtä skvadroonaa (~ korpraalikaartia) yhdessä ns. lanspresadon kanssa. Kaksi kaarteista oli musketöörejä ja yksi pikeneerejä. Brzezinski ja Dawson puolestaan toteavat, että ruotsalaiseen komppaniaan kuului kolme pikeneerikaartia ja kolme musketöörikaartia joita kutakin johti korpraali. Korpraaleja oli siis yhteensä kuusi.

Erot korpraalien määrässä johtuvat osaksi komppanian koosta. Eri maiden armeijoissa jalkaväkikomppanian vahvuus vaihteli noin sadasta miehestä jopa kolmeen tai neljäänsataan mieheen. Dawson ja Brzezinski toteavat, että Kustaa II Aadolfin jalkaväessä oli yhdessä komppaniassa n. 150 miestä upseereineen. On kuitenkin huomattava, etteivät määrät käytännössä toteutuneet, sillä useimmat komppaniat ja rykmentit olivat alimiehitettyjä. On siis hyvinkin mahdollista, että komppanian kenttävahvuus oli lähempänä Turnerin ja Hexhamin mainitsemaa sataa miestä.

Ruotsalaisessa mallissa komppaniassa oli siis kuusi korpraalikaartia, joista kolme oli musketöörikaarteja ja kolme pikeneerikaarteja. Yhteen pikeneerikaartiin kuului 18 miestä (kolme ruotua) ja yhteen musketöörikaartiin 24 miestä (4 ruotua). Kuhunkin ruotuun kuului kuusi sotilasta, ja yhtä ruoduista johti korpraali itse kun taas loppuja johtivat ns. ruotumestarit (rotmaster). Lisäksi jokaisessa ruodussa oli ns. aliruotumestari, file closer, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että ruodun seistessä rivissä ruotumestari oli sen oikeassa reunassa ja aliruotumestari sen vasemmassa.

Pikeneeri
Jacob de Gheyn 1608
www.albion-prints.com

Turner toteaa, että useimpien maiden komppanioissa upseereita (commissioned) olivat kapteeni, luutnantti ja vänrikki – paitsi espanjalaisilla, joiden komppanioissa ei ollut luutnanttia. Aliupseereita (uncommissioned) olivat kersantit, korpraalit ja rumpalit. Joissain järjestelmissä aliupseereihin lukeutuivat myös varusmestari (captain of arms, rustmaster), majoitusmestari (furiiri), lipunkantaja (furer) ja kirjuri. Kirjuria lukuunottamatta he toimivat kersantin alaisuudessa.

Seuraavassa kerrotaan komppaniaan kuuluvien miesten tehtävistä pääasiassa Hexhamin kuvaamaan uuteen hollantilaiseen malliin perustuen. Tämän lähteen valitsimme siksi, että Kustaa II Aadolf uudisti sodankäyntiä 30-vuotisen sodan taistelukentillä nimenomaan hollantilaisen mallin mukaan. Kuvauksia on myös täydennetty ja tarkennettu Ruotsin kontekstiin Turnerin Pallas Armatan ja Dawsonin The Swedish Disciplinen perusteella. Kuten yllä todettiin, Hexham kuvaa komppaniaa, jossa on kolme korpraalia, mikä ei Brzezinskin tai Dawsonin mukaan pitänyt paikkaansa Ruotsin armeijassa. Lähteiden välillä ei kuitenkaan ole merkittäviä eroja miehistön jäsenten tehtävissä.

Sotilaan, vartijan (centinel), tuli ymmärtää velvollisuutensa ja saapua komppaniansa tai skvadroonansa luo ripeästi kuullessaan rumpujen soiton ja muina määrättyinä aikoina. Tarvittaessa hän seisoi tarkkaavaisesti vartiossa ja kutsui korpraalin paikalle, mikäli joku yritti lähestyä leiriä. Hänen tuli pitää tarkkaa huolta aseistaan ja varusteistaan. Taistelussa hänen tuli pysyä paikallaan ja kuunnella käskyjä. Jos käskyjä ei voinut metelissä kuulla, oli kuunneltava rumpuja, joilla annettiin käskyt edetä, hyökätä tai perääntyä.

Herrasmies (gentleman). Monissa komppanioissa, erityisesti rykmentin everstin johtamassa komppaniassa, oli mukana myös herrasmiehiä. He muodostivat usein yhden komppanian korpraalikaarteista. Astuessaan palvelukseen herrasmies palveli ensimmäisen kuukauden vartiotehtävissä oppiakseen sotilaan tehtävät ja osatakseen johtaa miehiä asemassaan ylennyttyään. Tämän jälkeen hänellä ei enää ollut leirin vartiotehtäviä, vaan hän osallistui patrulleihin ja tiedustelutehtäviin. Taisteluissa tai niiden lähestyessä herrasmiehet asetettiin etulinjaan tarkkailupaikkoihin, joissa he pysyivät pistoolin ja miekkansa kanssa kunnes saivat luvan poistua. He tarkkailivat vihollista ja antoivat hälytyksen komppanialle, mikäli komppanian täytyi varautua puolustautumaan. Herrasmies kulki myös yhdessä vartiokapteenin tai muiden herrasmiesten kanssa leireissä ja muissa asemapaikoissa pitäen huolta siitä, että vartijat pysyivät valppaina. Herrasmieskaartia johti yksi korpraaleista, joka toimi joskus myös lipunkantajana (furer, vänrikin apulainen).

Ruotumestarit (rot-master) olivat korpraalin apulaisia, yleensä luotettavia ja kokeneita miehiä, jotka kykenivät tarvittaessa johtamaan ruotujaan itsenäisesti. Musketöörikaarti jakautui neljään kuuden miehen ruotuun ja pikeneerikaarti kolmeen. Yhtä ruoduista johti kyseisen kaartin korpraali ja loppuja ruotumestarit. Kussakin ruodussa oli tämän lisäksi myös ns. aliruotumestari (inferior rot-master).

Parturi. Jokaisessa komppaniassa tuli olla hyvä parturi, joka huolehti sekä sotilaiden ulkonäöstä että sitoi näiden taisteluissa saamat haavat. Hän oli vapaa muusta palveluksesta.

Kirjurin tuli olla rehellinen mies, jolle kapteeni saattoi antaa tehtäväksi noutaa komppanian kuukauden palkat. Hän piti yllä komppanian palvelusrullaa ja kirjasi uudet miehet sekä siihen että palkkalistoille. Nämä tehtävät hoitaakseen hänen tuli hallita luku- ja kirjoitustaito sekä matematiikkaa. Kuukausittain hän toimitti kapteenille tai ylemmälle upseerilleen todenmukaisen palkkalaskelman.

Rumpalit. Jokaisessa komppaniassa tuli olla kaksi hyvää rumpalia, jotka osasivat rummuilla annettavat kutsut ja käskyt. Marssin aikana rumpalit toimivat yhdessä rykmentin rumpalimajurin kanssa. Rumpalin tuli olla kielitaitoinen, koska hänet voitiin lähettää vihollisen leiriin maksamaan lunnaat vangiksi jääneistä sotilaista. Jos hänet vietiin vankien luo, hänen silmänsä usein sidottiin jottei hän voinut tarkastella vihollisen puolustuksia, mutta hänen tuli kuitenkin pyrkiä keräämään niin paljon tietoa kuin mahdollista.

Furiiri (fourier, furryer), eli majoitus- ja muonitusmestari, huolehti komppanian majoituksesta ja leirin eri alueiden rajaamisesta. Hän toimi tässä tehtävässä rykmentin majoitusmestarin alaisuudessa ja ilmoitti tämän käskyt kapteenilleen ennen niiden toimeenpanoa. Kersanttien ja upseerien tavoin hän saattoi kantaa asemansa merkkinä bardisaania tai hilparia. Erään uudemman lähteen mukaan furiiri olisi ”kersantti, jolla on lisävastuita”, ja hän olisi komentanut mm. yllä mainittua herrasmiesten kaartia sekä avustanut vänrikkiä lipunkannossa. Tämä ei kuitenkaan näytä pitävän paikkaansa tässä artikkelissa käyttämiemme muiden lähteiden perusteella – furiirin palkkakin on selvästi kersantin palkkaa pienempi. Ero saattaa johtua muuttuneista käytännöistä tai mahdollisesti furiirin ja lipunkantajan (furer, alla) tehtävien yhdistämisestä (esim. miespulan vuoksi).

Varusmestari (gentleman/captain of armes, rustmaster) oli komppanian vanhin herrasmies ja vastuussa aseiden kunnon tarkkailusta. Hän piti luetteloa komppanian käytössä olevasta aseistuksesta ja toimitti rikkoutuneet aseet sepän korjattavaksi. Turner toteaa, että varusmestarin pitäisi olla itsekin aseseppä pystyäkseen korjaamaan ampuma-aseiden lukot. Sotilaan kuoltua, sairastuessa tai karattua armeijasta, tuli tämän kaartin korpraalin (tai sotilaan itse, jos mahdollista) tuoda sotilaan aseet varusmestarin haltuun, kunnes niitä jälleen tarvittiin. Varusmestari myös tarkasti vartiovuorossa olevien sotilaiden aseet, ammukset ja ruudin.

Lipunkantaja (tai apulaislipunkantaja) (furer, fuhrer) auttoi vänrikkiä komppanian lipun kantamisessa ja siitä huolehtimisessa. Yleensä vänrikki kantoi lippua marssin alussa, mutta armeijan päästyä kauemmas kaupungista tai muusta julkisesta paikasta lippu annettiin lipunkantajalle. Turner toteaa, että saksalaisessa järjestelmässä lipunkantaja oli myös herrasmiesten korpraalikaartin korpraali.

Korpraali oli korpraalikaartin johtaja (Hexhamin kolmen korpraalin versiossa skvadroonan johtaja). Hänen tuli olla rehellinen ja kykenevä mies, joka pystyi suorittamaan tehtävänsä sen vaatimalla vakavuudella, nöyryydellä ja rauhallisuudella. Hän tunsi miehensä nimeltä ja huolehti siitä, etteivät vanhemmat sotilaat pilkanneet nuorempia miehiä harjoituksissa. Marssin aikana korpraali johti omaa kaartiaan. Leiriydyttäessä hän kävi vartiovuorossa olevien luona ja huolehti siitä, että vartijat vaihdettiin tarpeeksi usein. Varusmestarin tavoin hän myös katsoi, että sotilailla oli tarpeeksi ruutia, kuulia ja lunttulankaa ja että näiden aseet olivat puhtaat ja toimintakuntoiset.

Kersantti. Komppaniassa oli yleensä kaksi kersanttia (everstin komppaniassa kolme), vanhempi ja nuorempi. Heidän tuli olla kokeneita, tarkkaavaisia miehiä, joita muut kunnioittivat. Heidän tehtävänsä oli auttaa kapteenia ja muita upseereita sekä panna täytäntöön näiden antamat käskyt. Kersantin tuli kyetä opettamaan miehille oikea tapa käyttää aseita. Hänen tuli myös marssia komppanian rinnalla varmistamassa, että miehet pysyivät suorissa linjoissa marssin aikana. Kersantin ase / arvon merkki oli hilpari tai bardisaani, jonka kanssa hän marssitti profossin eteen miehet, jotka kapteeni tai ylempi upseeri oli määrännyt rangaistavaksi. Hän toimi myös rykmentin kersanttimajurin/majurin alaisuudessa ja toimitti tämän käskyt kapteenilleen, luutnantilleen, vänrikilleen tai komppanian korpraaleille. Hän toimitti komppanialle myös ammukset, ruudin ja muut materiaalit.

Vänrikin (ensign, ancient), eli lipunkantajan, tuli olla antelias ja kykenevä nuori mies ja huolehtia erityisesti kunniastaan ja maineestaan. Hänen vastuullaan oli komppanian lippu, eivät muut komppanian asiat elleivät sekä kapteeni että luutnantti olleet toisaalla, missä tapauksessa hänellä oli vastuu komppaniasta. Hänen tuli olla miesten rakastama ja ystävällinen näitä kohtaan. Turner toteaa, että sotilaan ollessa syytettynä sotaoikeudessa tai profossin edessä vänrikin tehtävä oli puolustaa syytettyä. Marssilla vänrikin paikka komppanian lipun kera oli kolmannen tai neljännen pikeneeririvin takana, ja taistelussa hänen tuli varjella lippua hengellään.

Luutnantti oli komppanian toiseksi korkein upseeri. Hän toimi kapteeninsa sijaisena tämän poissaollessa. Hänen tuli olla kykenevä, kunniallinen mies jolla oli taistelukokemusta. Hänen tuli ymmärtää kapteenin tehtävät ja totella kapteeniaan kaikessa eikä tehdä omia päätöksiä, ellei kapteeni ollut poissa. Hän toimi myös kapteenin neuvonantajana. Miesten välisiä riitoja ratkoessaan hän ei saanut olla puolueellinen vaan hänen tuli kohdella kaikkia tasavertaisesti. Vakavampien rikkeiden kohdalla hänen tuli viedä asia kapteenin käsiteltäväksi. Kapteenin poissaollessa luutnantti huolehti komppaniasta ja sen harjoituksista, mutta kapteenin ollessa paikalla luutnantti oli komppanian takana tarkkailemassa, että kapteenin antamia käskyjä noudatettiin tarkasti. Marssin aikana luutnantin paikka oli myös komppanian takana. Turner toteaa, että Espanjan armeijassa ei ollut luutnanttia. Luutnantin asemaa pidettiin turhana komppanian hierarkiassa, sillä vänrikki saattoi toimia kapteenin sijaisena. Turner toteaa myös, että Kustaa II Aadolf oli mahdollisesti aikonut seurata espanjalaista esimerkkiä, mutta armeija ei ollut suostunut tämän perinteisen aseman poistamiseen.

Kapteeni oli komppanian komentava upseeri. Hänen tuli olla ankara ja vakava mies, jota sotilaat tottelivat, pelkäsivät ja kunnioittivat. Hänen tuli kuitenkin kohdella miehiään isällisellä rakkaudella ja huolehtia siitä, että nämä saivat palkkansa ajallaan ja että sairaudet hoidettiin sekä muista tarpeista huolehdittiin. Hän kantoi vastuun siitä, että miehet suorittivat velvollisuutensa ja harjoittelivat aseiden käyttöä. Kapteenin oli oltava urhea ja uskova mies, joka ei menettänyt rohkeuttaan vihollisen edessä vaan piti tappion uhatessakin asemapaikkansa antautumatta, kunnes kaikki toivo avun saapumisesta oli menetetty.

Lähteet:

Brzezinski, M. (1993). The Army of Gustavus Adolphus – Infantry.

Dawson, J. (1632). The Swedish Discipline, Religious, Civile, and Military, Etc.

Hexham, Henry (1642). The principles of art military, practised in the warres of the United Provinces consisting of the severall formes of battels, represented by the illustrious Maurice Prince of Orange of famous memorie, and His Highnesse Frederick Henry Prince of Orange, that is Captaine Generall of the Army of the high and mighty Lords the States Generall of the United Provinces : together with the order and forme of quartering, encamping, and approaching, in a warre offensive and defensive.

Turner, James (1683). Pallas Armata – Military Essayes of the Ancient Grecian, Roman, and Modern Art of War.

4 Comments

  1. Kari Pettersson

    Moi. En huomannut mainintaa palvelus vuosista.

    • Marko Susimetsä

      Hei! Hyvä huomio! Kuninkaan sota-artiklojen mukaan palvelus kesti joko 20 vuotta tai vaihtoehtoisesti sotilaan täytyi pystyä todistamaan osallistuneensa kymmeneen taisteluun vihollista vastaan. 🙂

  2. Juha Kaukinen

    Moi!

    Voi olla, että olen jo aikaisemmin kirjoittanut aiheesta, mutta varmuuden välttämiseksi laitetaan (ehkä) uudelleen.

    Käytät svadroonasta termiä ”korpraalikaarti”. Se särähtää pahasti korvaani. Kaarti tarkoittaa hallitsijan henkivartiostoa ja myöhemmin se on laajentunut merkitsemään myös muunlaista eliittiyksikköä. Käsittääkseni vasta aivan viimeaikoina sitä on alettu käyttää vapaammin, kuten punakaarti, porvariskaarti jne. tarkoittaen jonkinlaista poppoota, välttämättä ei edes täysin sotilaallista joukkoa.

    Mielestäni olisi parempi käyttää jo jonkin verran vakiintunutta termiä ”korpraalikunta” (korpralskap). Tai sitten vain yksinkertaisesti ”skvadroona”.

    • Marko Susimetsä

      Hei Juha! Kommentoit aiheesta itseasiassa tuossa ”sisarartikkelissa”: https://www.susimetsa.net/2020/09/ratsuvakikomppania-30-vuotisessa-sodassa/ . Siellä perustelinkin, miksemme käytä tuota skvadroonaa (termi oli hyvin sekalaisessa käytössä 1600-luvulla). Korpraalikaarti (corporal’s guard) ja korpraalikunta (corporalship, korporalschaft) ovat molemmat jo vuosisatoja vanhoja termejä. Kaarti-sana on toki osa drabanttikaarti-termiä (trabant guard), joka viittaa mainitsemaasi hallitsijan tai esim. vaaliruhtinaan henkivartioon, mutta sitä on käytetty myös korpraalin johtamasta pienestä joukosta miehiä. Mutta kummastakaan termistä ei löydy selkeää lähdettä, että sitä olisi käytetty suomeksi jo 1600-luvulla, joten teimme sitten valinnan oman makumme mukaan. En sano, että makumme on erehtymätön(!), mutta tuolloin ensimmäistä romaania kirjoittaessamme meidän korvaamme tuo -kaarti kuulosti vanhahtavammalta kuin -kunta. Voi olla, että nyt tulisi tehtyä eri valinta, mutta kesken romaanisarjan ei viitsisi termiä vaihtaa…

Vastaa käyttäjälle Kari Pettersson Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2020 Susimetsä

Theme by Anders NorenUp ↑