Susimetsä

Ulla ja Marko

Kuukausi: heinäkuu 2019

Vasa – laiva, jolla ei pitkälle purjehdittu

Kuninkaan rakuunat -sarjassakin esiintyvä Kustaa II Aadolf oli epäilemättä suuri kuningas. Yhdessä valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan kanssa hän modernisoi Ruotsin hallinnon, koulutusjärjestelmän ja sotavoimat sekä ansaitsi kansalaisten kunnioituksen ja rakkauden. Joissakin vanhemmissa lähteissä kuitenkin todetaan hänen olleen osasyyllinen siihen, että Ruotsin laivaston mahtavin alus, Vasa, upposi pian vesille päästyään.

Läpileikkaus, jossa näkyy mm. paarlastin sijainti

On todettu, että Vasa-laiva oli liian kiikkerä ja kallistui liiaksi sivutuulessa päästyään vain muutaman sadan metrin päähän Tukholman Vanhan kaupungin satamasta vuonna 1628. Se toipui ensimmäisestä kallistumasta, mutta pian toinen tuulenpuuska kallisti sen uudelleen. Vesi pääsi sisään alemman tykkikannen tykkiluukuista. Noin viisikymmentä ihmistä – miehiä ja naisia – hukkui laivan upotessa.

Pitkäaikaisen käsityksen mukaan kiikkeryys johtui laivaan sen rakentamisen aikana tehdyistä muutoksista – uskottiin, että Kustaa II Aadolf olisi vaatinut alukseen toisen tykkikannen, eikä laivasta siinä vaiheessa enää voitu tehdä leveämpää tai rakentaa paarlastille (vakautta lisäävälle painolastille) lisää tilaa laivan pohjaan. Näin ollen tuulenpuuska olisi päässyt kallistamaan alusta vaarallisen paljon heti matkaan lähdettyä.

Vasa-laiva ja tykkiportit

Kirjassaan Vasa – The Swedish Warship Hocker kuitenkin esittää, ettei kuningasta tulisi syyttää katastrofista. Hän kertoo, että vuoden 1625 alussa Kustaa II Aadolf tilasi neljä uutta sota-alusta. Kaksi alusta oli kooltaan sen ajan sotalaivojen keskikastia, n. 30 metriä pitkiä. Toisesta kahdesta oli määrä tulla huomattavasti isompia: yksi 40,1 metriä ja toinen 47,5 metriä pitkä (ilman keulapuomia), molemmat 10.1 metriä leveitä. Suurempi näistä tulisi saamaan nimekseen Vasa. Sen kokonaispituus tulisi olemaan 69 metriä ja se pystyisi kuljettamaan 450 miestä – 150 merimiestä ja 300 sotilasta. Kuningas määräsi amiraali Flemingin johtamaan työtä ja laivanveistäjä Henrik Hybertssonin tekemään varsinaisen työn hollantilaisten kirvesmiesten kanssa.

Kun Ruotsi menetti kymmenen sota-alusta myrskyssä Riian lähettyvillä, muutti Kustaa II Aadolf tilaustaan kahden pienemmän aluksen osalta. Hän halusikin niistä joitakin metrejä pidemmät. Hocker toteaa, että myöhemmät tutkijat ovat sekoittaneet nämä käskyt Vasa-laivaan. Näin on syntynyt käsitys kuninkaan syyllisyydestä siihen, ettei Vasa ollut merikelpoinen. Hän toteaa myös, että Vasan aseistus päätettiin jo vuonna 1626, eli ennen kuin laivan rakentaminen edes alkoi. Jo tässä vaiheessa keskusteltiin aluksesta, jossa olisi kaksi tykkikantta. Tämä todistaa sen, että kuningas ei käskenyt rakentamaan toista tykkikantta vasta laivan rakennuksen alettua.

Vasa-laivan pienoismalli

Vasa-museon näyttelyssä kerrotaan, että laivan pohjassa oli vain 120 tonnia paarlastia, joka oli yleensä kiveä ja/tai romurautaa. Raskaampi paarlasti olisi vakauttanut laivaa tarpeeksi jotta se olisi pysynyt pystyasennossa, mutta tilaa lisäpainolastille ei ollut: alemmat tykkiportit olisivat muutoin joutuneet veden alle.

Niin Vasa-laivan matka jäi lyhyeksi. Se nostettiin ylös merenpohjasta 1900-luvun loppupuolella ja nykyisin se on nähtävillä nimeään kantavassa museossa Tukholmassa. Näyttelyyn kuuluu myös paljon laivasta löytynyttä esineistöä, mukaan lukien useampi laivan mukana hukkuneen ihmisen luuranko. Näyttelyssä on myös aluksen pienoismalli, joka havainnollistaa, miltä alus näytti täysissä purjeissa.

Vasa-laivan upea peräpeili

Vierailimme museossa kesällä 2017 ja otimme käynnillämme laivasta videokuvaa, josta pieni kooste alla. Kun näkee lähietäisyydeltä kaikki laivan yksityiskohdat – erityisesti upean, korkean peräpeilin – ei voi kuin ihailla 1600-luvun laivanrakentajien käsityötaitoa ja hämmästellä sitä, kuinka valtavasti aikaa tällaisten alusten rakentamiseen käytettiin.

Ruotsalaiset rantautuvat Pommeriin 6. heinäkuuta 1630

Kirjoittamamme Kuninkaan rakuunat -sarja alkaa 30-vuotisen sodan tapahtumista helmikuussa 1631, mutta Kustaa II Aadolf oli tuonut joukkonsa Pommeriin jo edellisenä kesänä. Päivämäärä 6. heinäkuuta 1630 voidaan katsoa Ruotsin osallistumisen alkupäiväksi, vaikka Ruotsi oli jo paria vuotta aiemmin tukenut Stralsundin puolustusta katolilaisia joukkoja vastaan ja ylläpiti siellä varuskuntaa.

Kolmikymmenvuotinen sota oli jatkunut jo toistakymmentä vuotta, ennen kuin Ruotsi liittyi siihen mukaan. Kustaa II Aadolfin motiiveista on erilaisia tietoja ja arveluita, mutta yhteenvetona voi sanoa, ettei päätös perustunut mihinkään yksittäiseen tapahtumaan tai tekijään. Tiedetään, että Ranskan kardinaali Richelieu oli taivutellut Ruotsia liittymään taisteluun Tanskan (jota Richelieu oli myös tukenut) peräännyttyä. Tiedetään myös, että kuningas perusteli osallistumista sotaan protestanttisten vaaliruhtinaskuntien ahdingolla ja keisari Ferdinand II aiemmilla rikkomuksilla Ruotsia vastaan, mukaan lukien keisarikunnan tuen Ruotsin vihollisille Puolan Sigismundia vastaan käydyssä sodassa (Long 1838, 498).

Kustaa II Aadolf nousee maihin Saksassa, Anders Fryxell: Svensk historia, Public Domain, linkki

1600-luvun alussa käytettiin juliaanista ja gregoriaanista kalenteria vielä rinnakkain ja siksi monet lähteet merkitsevät Ruotsin joukkojen rantautumisen päivämääräksi 24./26. kesäkuuta. Gregoriaaniseen kalenteriin perustuen osa lähteistä mainitsee päivämääräksi 4. heinäkuuta, mutta luotettavin päivämäärä lienee moderneimmissa lähteissä, joiden mukaan rantautuminen tapahtui 6. heinäkuuta 1630 (mm. Wilson, 2010; Thion, 2013, 134; Glete, 2005).

Ruotsilla oli kuitenkin ollut Pommerissa, Stralsundissa, varuskunta jo vuodesta 1628 lähtien, jolloin kuningas oli lähettänyt joukkoja puolustamaan kaupunkia Wallensteinin piiritystä vastaan. Nämä joukot, Gleten (2005) mukaan 5859 miestä, joista 500 ratsumiehiä ja 50 tykistöä, olivat vastuussa Ruotsin maihinnousualueen varmistuksesta. Tämä oli tarpeellista, koska Kustaa II Aadolfin rantautuessa Pommeriin yksikään Saksan markkreiveistä ja prinsseistä ei ollut vielä asettunut hänen taakseen.

Dodgen (1895, s. 158-159) mukaan Leslie valloitti Hiddensee-saaren 13. maaliskuuta ja 29. päivä hän lähetti miehiä Stralsundin edustalla olevalle Rügenin saarelle. Keisarilliset yrittivät turhaan ajaa ruotsalaisia takaisin, ja huhtikuun loppuun mennessä miltei koko saari oli Ruotsin hallussa yhtä linnoitusta lukuun ottamatta. Sekin valloitettiin kesäkuun 7. päivä.

Dodge kertoo myös, että paikallinen keisarillisten joukkojen johtaja, Torquano Conti, käski sytyttämään tulia pitkin rannikkoa siten, että lähestyvä ruotsalainen laivasto kuvittelisi vastassa olevan suuren armeijan. Hämäys kuitenkin epäonnistui, ja Kustaa II Aadolf rantautui joukkojensa etunenässä Usedomiin. Kuningas itse osallistui puolustuslinjojen rakennustöihin sillä välin, kun loput joukot rantautuivat seuraavien kahden päivän aikana.

Vanhojen lähteiden epäluotettavuudesta kertoo paljon se, että Rotteckin (1842, 140) mukaan kuninkaalla oli rantautuessaan mukanaan 15 000 miestä, kun taas Long (1838, 498) toteaa sotilaita olleen enintään 8000. Glete (2005) kuitenkin perustaa tarkemmat luvut armeijan rulliin, joiden perusteella Ruotsista lähtiessä sotilaita oli 13641, joista hieman yli 10000 oli jalkaväkeä, 425 tykkimiehiä ja loput noin 2800 ryttäreitä (Glete, 2005). Erilaiset taudit saattoivat kuitenkin karsia tätä joukkoa jo ennen Pommeriin rantautumista.

Kustaa II Aadolf valloitti nopeasti Usedomin sekä Wollinin saaret ja painosti Pommerin kreivin, Bogislav XIV:n, antautumaan ja luovuttamaan Ruotsin joukoille Stettinin. Kuninkaan jakaessa joukkonsa neljäksi armeijaksi ja marssiessa syvemmälle Pommeriin ja Mecklenburgiin lähetti Ferdinand II Kustaa II Aadolfille ehdotuksen rauhasta. Hän tarjosi Ruotsille Pommeria mikäli he vain vetäytyisivät sodasta. Kustaa II Aadolf kieltäytyi tarjouksesta sanoen, ettei hän ollut liittynyt sotaan omaksi edukseen vaan tukeakseen protestanttista uskoa.

Gustavus Adolphus ja Bogislaw XIV. Tuntematon taiteilija – Die Greifen, Pommersche Herzöge, Ausstellung Kiel 1996, Public Domain, linkki

Vaikka Kustaa II Aadolf otti Stettinin haltuunsa heinäkuun aikana, kului kuitenkin yli kuukausi ennen kuin hän ja kreivi Bogislav XIV allekirjoittivat Stettinin sopimuksen – Ruotsin ja Pommerin liittoutumissopimuksen – 4. syyskuuta 1630. Tätä edelsivät pitkät neuvottelut, joihin kuningas itse osallistui kahtena päivänä juuri ennen allekirjoitustilaisuutta. Kuitenkin vasta vuoden 1631 aikana Ruotsi onnistui tyhjentämään kaikki Pommerin alueen kaupungit keisarillisista joukoista.

Kustaa II Aadolf toivoi, että Saksan protestanttiset ruhtinaat asettautuisivat hänen taakseen taisteluun Ferdinand II:sta ja Katolista liigaa vastaan. Magdeburgin, joka julistautui kuninkaan puolelle heti elokuussa, oli tarkoitus antaa esimerkki koko pohjoiselle Saksalle. Käytännössä protestanttiset vaaliruhtinaat kuitenkin epäröivät vielä pitkään, eikä Magdeburgin ja Pommerin esimerkki vakuuttanut heitä Kustaa II Aadolfin pyyteettömyydestä taikka mahdollisuuksista ratkaista Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan sisäisiä ongelmia.

Todettakoon, että palvelusrullista ei löydy mainintaa Kuninkaan rakuunat -sarjassa esiintyvästä vapaaherra Ulvhufvudin vapaakomppaniasta. Ainoiksi vuoden 1630 aikana palvelleiksi rakuunoiksi mainitaan St Andrén komennuksessa ollut 146 miehen rakuunakomppania sekä Saksasta värvätty Kaggin rakuunakomppania, joka saavutti 200 miehen vahvuuden joulukuuhun 1630 mennessä (Glete, 2005). Emme tiedä, mistä moinen lapsus johtuu – yksi mahdollinen selitys on se, että Ulvhufvud toi vapaakomppaniansa Ruotsista yksityisesti, eikä se siksi ollut mukana virallisissa asiakirjoissa. 😉

Dodge, T.A. (1895). Gustavus Adolphus; a history of the art of war from its revival after the middle ages to the end of the Spanish succession war, with a detailed account of the campaigns of the great Swede, and of the most famous campaign of Turenne, Condé, Eugene and Marlborough. With 237 charts, maps, plans of battles and tactical manoeuvres, cuts of uniforms, arms, and weapons.
Glete, J. (2005). Den svenska armén i Tyskland 1630-1632: Storlek, sammansättning, geografiskt ursprung och förbandens ålder.
Long, G. (toim.) (1838) The penny cyclopædia. Society for the diffusion of useful knowledge.
Rotteck, Carl von. (1842) General History of the World: From the Earliest Times Until the Year 1831, Volume 3.
Thion, S. (2013) French Armies of the Thirty Years’ War.
Wilson, P. H. (2010) Europe’s Tragedy – A History of the Thirty Years War.

Kirjatraileri: Kuninkaan rakuunat

© 2019 Susimetsä
Title image: Carl Wahlbom / Nationalmuseum | Source: Wikipedia

Theme by Anders NorenUp ↑