Rommin historia

Rommin historia alkaa Karibian saarilta Kolumbuksen ajoilta. Kristopher Kolumbuksen miehistö toi toisella matkallaan, vuonna 1493, saarille mukanaan kasvin joka tuli myöhemmin mullistamaan koko alueen talouden ja koko maailman juomakulttuurin.

Uudesta Guineasta peräisin oleva sokeriruoko, jota Kolumbus oli hankkinut Kanarian saarilta, kukoisti lämpimällä ja kostealla Karibianmeren seudulla. Karibiansaarten, eräiten tietojen mukaan eritoten Barbadoksen, siirtolaiset huomasivat pian, että sokerinvalmistuksessa sokeriruosta jäljellejääneestä ainesosasta, melassista, saattoi käymis- ja tislausprosessin avulla valmistaa maukasta alkoholijuomaa. Nykyään toki tiedetään, että sokeriruo-osta oli jo aiemmin valmistettu väkeviä alkoholeja Uuden Guinean alueella, mutta vasta Karibiansaarten kehityksen myötä rommi tuli maailmankuuluksi.

Juomaa alettiin noin vuonna 1672 kutsua rommiksi, tai oikeammin siitä käytettiin mitä ilmeisemmin alkujaan termiä rumballion, joka silloisessa englanninkielen maalaisslangissa tarkoitti 'elämöintiä' tai 'meteliä'. Toinen juomasta käytetty nimitys oli Kill Devil, joka viitannee joko juomista seuraavaan raakaan krapulaan taikka siihen, että juomalla uskottiin olevan erilaisia yleisiä parantavia vaikutuksia. Useita muitakin nimityksiä on rommille esiintynyt, mutta vuoteen 1670 mennessä nimi rommi (engl; rum, ranska; rhum, espanja; run) vakiintui yleiskieleen.

Karibiansaarilla siirtolaiset joivat rommia parantaakseen erilaisia trooppisessa ympäristössä yleisiä vaivoja ja sairauksia, sekä tietenkin pelkästään nautintojuomana, mutta sokeriplantaasien omistajat myivät rommia alennettuun hintaan myös laivaston aluksille saadakseen nämä viettämään aikaansa lähellä saaria ja suojaamaan näitä merirosvoilta. 1730-luvulla Britannian laivasto aloitti käytännön, jossa jokainen merimies sai päivittäin puolikkaan tuopillisen n. 80 %:sta rommia. Johtuen erilaisista juopumisen aiheuttamista ongelmista, juoma laimennettiin myöhemmin noin 50 % vettä. Kun sekoitukseen vielä lisättiin sitruunauutetta keripukkia estämään, tuli sen nimeksi grogi. Tämä perinne säilyi Englannin laivastossa aina vuoteen 1969 saakka. Merimiehet pitivät rommista erityisesti siksi, että se kesti pitkiä merimatkoja paremmin kuin vesi tai olut ja samalla se auttoi miehistöä kestämään monesti pitkät ja yksitoikkoiset matkat. Monien lähteiden mukaan tuon ajan merimiehet olivat aina 'pienessä' ollessaan merillä.

Yleisesti uskotaan, että näillä pitkillä merimatkoilla myös huomattiin, että rommin maku parani sen ikääntyessä. Tosin kyseessä saattaa olla yksinkertaisesti romminvalmistajien kasvanut ammattitaito - ikäännyttäminen oli kuitenkin tärkeä osa muidenkin viinojen valmistusprosessia.

Englantilaiset alukset kuljettivat rommia Amerikasta Britanniaan, missä siitä tuli myös suosikkijuoma. 1700-luvulla rommi syrjäytti ginin Ison-Britannian suosituimpana väkevänä alkoholijuomana. Samalla vuosisadalla, johtuen Britannian parlamentin uudesta säädöksestä, että siirtokunnat eivät saaneet keskenään käydä kauppaa väkijuomilla, alettiin rommin sijaan käsittelemätöntä melassia laivata Pohjois-Amerikan siirtokuntiin, missä panimot valmistivat siitä rommia. Uutta lakia kuitenkin kierrettiin ahkeraan ja salakuljetus oli yleistä.

Melassin laivaamisesta Amerikan siirtokuntiin tuli osa kuuluisaa 'orjakolmiota'. Kolmion ensimmäisellä osuudella laivattiin melassia Uuteen Englantiin, missä siitä valmistettiin rommia. Tämä rommi laivattiin sitten Länsi-Afrikkaan, missä se vaihdettiin orjiin. Viimeisellä osuudella orjia tuotiin sitten töihin Karibiansaarten ja Etelä-Amerikan sokeriplantaaseille.

Myöhemmin Euroopassa kysyntä sokeriruo'on sokerille väheni, kun keksittiin miten sokeria voidaan jalostaa sokerijuurikkaasta. Tämä vähensi myös rommintuotantoa, koska sokeriruokoviljelmät vähensivät tuotantoaan, tai lopettivat toimintansa, ja melassia syntyi täten vähemmän. Rommin levinneisyys kutistui joksikin ajaksi takaisin niille saarille ja muille yksittäisille seuduille, joilla sitä tuotettiin.

Nykyään ikäännytettyjen rommien hienot erot ovat saamassa suosiota yksimaltaisten viskien, armanjakkien ja muiden laadukkaiden juomien arvostajien parissa. Voimakkaat rommit Guyanasta ja Jamaikalta ovat suosiossa erityisesti viskin ystävien parissa, kun taas Martiniquen ja Guadeloupen hienovaraisemmat rommit miellyttävät ranskalaisten huippu-brandyjen ystäviä. Toisaalta on myös paljon niitä, jotka pitävät rommia näistä juomista parhaana ja keskittyvät nauttimaan eri tislaamojen ja saarten rommien tarjoamasta makuvalikoimasta.