Näiden sivujen synty
Nämä sivut luotiin alkujaan myöhään vuonna 2001 ensimmäiseksi Suomenkieliseksi tietolähteeksi rommeista. Suomessa oli tuohon asti ollut hyvin vähän tietoa saatavilla tästä maineikkaasta juomasta ja mielestäni se oli yksi perustava syy siihen miksei rommi ollut Suomessa päässyt samaan suosioon kuin esim. viskit ja konjakit. Samalla sivujen kirjoittaminen antoi itselleni mahdollisuuden kirjoittaa ylös vähän siitä tiedosta mitä olin saanut kerättyä niistä harvoista lähteistä, jotka Internetin kautta olivat Suomalaisen käsin saavutettavissa.
Ajan kuluessa kirjoitin sivuille muistiinpanoja maistamistani rommeista. Niitä on sivuilla tälläkin hetkellä esitelty luvattoman vähän, mutta olen katsonut asiakseni poistaa alkuperäisiä muistiinpanojani rommeista, jotka eivät ansainneet tulla kutsutuiksi termillä "laaturommi".
Koska vietän melko paljon aikaa erilaisilla keskustelufoorumeilla ja olen tekemisissä englanninkielellä ihmisten kanssa monesta eri maasta, katsoin hyödylliseksi kääntää maistelumuistiinpanoni myös englanninkielelle. Mainitsen kuitenkin tuttavuuksilleni aina jossain vaiheessa innostukseni kohteen ja siten on mielestäni mukava antaa heille myös mahdollisuus nähdä millaisista rommeista pidän. Luodessani näitä englanninkielisiä muistiinpanoja, ystäväni Mika Puukko tarjoutui kääntämään loputkin kirjoittamani sivut englanniksi. Vaikka en nähnyt välttämättömäksi lisätä verkkoon englanninkielistä sivustoa aiheesta, josta jo sivustoja löytyi, päätin kuitenkin antaa ystävälleni tämän mahdollisuuden. Samallahan sain hänetkin ovelasti houkuteltua rommien maailmaan. Pari vuotta sivut pysyivätkin suunnilleen siinä muodossa mihin ne käännösprosessin jälkeen päätyivät ja lisäsin vain pari uutta maistelumuistiinpanoa niille varatulle sivulle.
Huhtikuussa 2005 päätin viimein kuitenkin, että sivusto kaipasi täydellistä uudistamista. Niiden aiempi ilme alkoi vaikuttaa ennemminkin luotaantyöntävältä kuin luokseen kutsuvalta. Päätin myös olla aktiivisempi lisäämään sivuille maistelumuistiinpanojani uusiin rommeihin törmätessäni. Tämän uudistuksen myötä tarkistin myös sivuston muun annin ja korjasin joitain epäselvyyksiä ja harhaanjohtavia tietoja joita silmääni sattui. Sivustojen tarjoama tieto ei vieläkään ole täydellistä ja toivonkin, että asiasta tosissaan kiinnostuneet hankkivat käsiinsä aiheesta viime vuosina kirjoitettuja laadukkaita kansainvälisiä teoksia.
Kiitos, että vierailet sivuillani. Toivon, että sinulle on näistä jotain iloa!
Sivuston muutoshistoria (vain englanniksi)
28th January 2006 - Opened a discussion forum in the Finnish section of the site.
6th January 2006 - Fixed a stupid bug in the Reviews section (display error caused the text to vanish in Internet Explorer when scrolled). Removed a nonfunctional link from the Finnish side menu. Changed the pic in the "About" section and corrected the language link on the English side.
25th April 2005 - English language section: Added Barbancourt 5 Star & Estate Reserve + Mount Gay Extra old. Improved and clarified the "Types of Rum" categorisation.
24th April 2005 - Fixed the layout of the title images, added a self-portrait on this page.
7th April 2005 - Added this site changes history list and corrected the positioning of the title image and corrected the erroneous navigation menu on the English language "about" section.
6th April 2005 - Overhaul of the whole site, all sections revised and graphical layout modernised.







