Saksalainen hopeapikari, perimätiedon mukaan sotasaalis 30-vuotisesta sodasta. Kansallismuseon kokoelmat (kuva: Susimetsä)
Juliette otti sileäpintaisen pikarin käsiinsä ja haistoi sen sisältöä. Tuoksu oli niin pureva, että vedet kihahtivat silmiin.
”Rumbullion, länsi-intialaista paholaisentappajaa”, Northe selitti.
”Taitaa tappaa vähäisemmänkin syntisen”, Juliette irvisti. Tuntui kuin olisi tulta kitaansa kaatanut!
Kuninkaan rakuunat – Salamurhaajan merkki
Ihmisellä ja alkoholilla on pitkä ja värikäs historia. Toisin kuin nykyään, oli alkoholijuomilla kuitenkin esimerkiksi 1600-luvulla selkeä ja tarpeellinenkin rooli arkipäiväisenä juomana. Veden puhtauteen oli harvoin luottamista – juomavesi saatettiin noutaa joesta, jonne likavedet päätyivät. Joissakin kaupungeissa käytettiin esimerkiksi poltetusta savesta tai ontoista tukeista rakennettuja vesijohtoputkia. Puuputkilla oli tapana lahota, ja pitkään putkissa seissyt vesi pilaantui. Kaivotkin saattoivat olla saastuneita. Niinpä olutta ja viiniä nautittiin päivän mittaan annoksina, jotka nykyihmisen silmin näyttävät varsin runsailta. On mm. arvioitu, että 1600-luvun Hampurissa kului olutta 700 litraa henkeä kohden vuodessa, pariisilainen taas joi lähes puoli litraa viiniä. Olut saattoi kuitenkin jäädä alkoholipitoisuudeltaan prosentin paikkeille. (Heikkinen 2018.)
Olutta saatettiin valmistaa kotona, mutta viiniin ei tietenkään kaikilla ollut varaa. Pohjois-Euroopassa olut oli tavallisempi juoma, kun taas Etelä-Euroopassa suosittiin viiniä. Tislaus oli tunnettu jo pitkään, mutta tislaamalla valmistetut juomat, kuten brandy, viski, gini ja vodka, yleistyivät vasta varhaismodernilla aikakaudella.
Salamurhaajan merkissä Juliette Gerhold pääsee maistamaan alkoholimaailman uutuustuotetta, Karibialla sokeriruo’on mehusta tai melassista tislattua rommia. Vaikka rommi ei tuolloin vielä ollut Euroopassa kovin tunnettu juoma, on sitä löydetty mm. 1628 uponneen Vasa-laivan hylystä.
Viinillä, etenkin maustetulla sellaisella, sekä esimerkiksi kuumalla oluella uskottiin myös olevan erilaisia terveysvaikutuksia sekä lääkinnällisiä ominaisuuksia.
Alkoholin haittapuolet kuitenkin tunnistettiin, ja juomiseen, etenkin julkisesti päihtyneenä esiintymiseen, on aina välillä pyritty puuttumaan. Vuonna 1600 Hessenissä, Saksassa, perusti Markkreivi Maurice raittiusseuran, jonka tarkoituksena oli taistella juopumuksen pahetta vastaan. Seuran jäsenet sitoutuivat pidättäytymään seitsemässä viinilasillisessa yhden aterian aikana. Tällaisia seitsemän viinilasin aterioita sai olla vain kaksi vuorokaudessa. Muutoin viiniä ei ollut lupa päivän mittaan nauttia, ei edes ”unilääkkeeksi”. Olutta ja muita juomia saattoi kuitenkin nauttia kohtuudella; eihän kenenkään toki tullut istua pöydässä kuivin suin! Väkevämpiä juomia sai nauttia ”joissakin tilanteissa” (lieneekö tilanne ollut jokaisen itse harkittavissa, sillä säännöt eivät tässä kohdassa määrittele väkevien nauttimiseen sopivia olosuhteita tarkemmin), mutta jos niin teki, oli vastaavasti luovuttava kahdesta lasillisesta viiniä. Päihtyä ei saanut.
Myös Kustaa II Aadolf oli kohtuuden ystävä. Tähän viitataan useissakin lähteissä, ja näkeepä jopa väitettävän hänen juoneen aterioilla mieluummin vettä kuin viiniä. Mm. Harte (1759, 3) toteaa kuninkaasta, että ”hän oli maltillinen ruoan kanssa ja vältteli viiniä. Hän sanoi usein hymyillen, ettei tullut valloittamaan saksalaisia kovalla juomisella” (vapaasti käännetty). Romaanissamme Kuninkaan Rakuunat – Upseerin miekka, on tarkkaavainen lukija saattanut huomatakin, ettei kuningas Kustaa II Aadolf nauti viiniä lounaalla upseereidensa kanssa, ainoastaan lääkintätarkoituksessa kertomuksen alkupuolella.
Kuten aiemmassa artikkelissamme sotilaiden ruoasta kävi ilmi, sisältyi sotilaiden ruoka-annoksiin myös olutta ja/tai viiniä, olut valmiina juomana tai maltaina ja humalina. Viiniannokset olivat olutannosta pienempiä, esimerkiksi Wallensteinin sotilaiden saamaksi annokseksi v. 1632 mainitaan joko 3 litraa olutta tai 1,5 litraa viiniä. Määrä kuulostaa suurelta, mutta oluen vahvuus vaihteli. Esim. Glückstadtissa palvelleiden skottien juomavarastoissa tavallisinta oli ”commis beer”, seuraavaksi yleisin oli ”doubled beer”, joka oli edellistä vahvempaa, ja harvinaisimpia sekä arvostetuimpia olivat tietyissä, usein oluistaan tunnetuissa, kaupungeissa tuotetut ja kaupungin mukaan nimetyt oluet, esim. ”Hamburg beer” (Fallon 1972). Joskus muonavarat, ja juomat niiden mukana, kävivät vähiin. Ryöstely oli yksi keino hankkia lisää juotavaa – ja tässä puuhassa näemmekin sotilaita Upseerin miekan loppupuolella.
Lähteitä:
Alcohol in the 17th century
Fallon, J. A. 1972. Scottish Mercenaries in the Service of Denmark and Sweden. 1626-1632.
Heikkinen, A. 2018. Uuden aikakauden kynnyksellä. Elämä varhaismodernissa Euroopassa.
Spring, L. 2019. In the Emperor’s Service: Wallenstein’s Army, 1625-1634.
The Gentleman’s Magazine
Kustaa II Aadolfilla oli luonnollisesti useita erilaisia miekkoja, mutta kenties kuuluisin niistä on rapiiri, joka hänellä oli mukanaan Lützenin taistelussa vuonna 1632. Miekka ei päätynyt vihollisen käsiin, kuten kuninkaan kylterille kävi, vaan se löytyi taistelun jälkeen maasta mutaan tallattuna. Nykyään miekka on esillä Tukholman Livrustkammarenissa.
Romaanimme Upseerin miekan markkinointiin liittyen 
Viimeisimmät kommentit