Ulla ja Marko

Kategoria: Upseerin Miekka (Page 2 of 6)

Haastattelu Hämeenlinnan kaupunkiuutisissa

Hämeenlinnan kaupunkiuutiset 1.2.2020

Saimme kutsun haastatteluun Hämeenlinnan kaupunkiuutisten toimittajalta, AP Sarjannolta, joka osoittautuikin kaltaiseksemme Alexandre Dumas -faniksi. Keskustelumme pyörikin hyvin laajasti aihealueen ympärillä ja jäimme jännityksellä odottamaan, millainen juttu toimittajan kynästä irtoaisi. Siitä tulikin suorastaan mainio!

Juttu ilmestyi paperilehdessä 1.2.2020, mutta on luettavissa myös Hämeenlinnan kaupunkiuutisten verkkosivuilta täältä.

Samuel Cockburnin viimeinen leposija

Kenraalimajuri Samuel Cockburnin muistomerkki Turun tuomiokirkossa

Kuninkaan rakuunat -sarjan ensimmäisessä osassa, Upseerin miekassa, Tomas Rapir muistelee lumista talvea Turussa vuonna 1621 ja sitä, kuinka hän muiden turkulaisten joukossa sai nähdä hänen majesteettinsa Kustaa II Aadolfin. Kuningas saapui tuolloin kaupunkiin arvostetun skotlantilaisen palkkasoturin, Samuel Cockburnin hautajaisiin. Cockburn oli kuollessaan 46 tai 47 -vuotias. Hänellä oli takanaan pitkä ja kunniakas ura Ruotsin armeijassa.

Cockburn saapui Ruotsiin vuonna 1598, samoihin aikoihin kuin suuri joukko muitakin skotlantilaisia palkkasotureita. Sotilasuransa alkuvaiheissa hän osallistui Ruotsin myrskyisiin sisällissotiin. Myöhemmin hän palveli everstinä Ruotsin ja Venäjän sodassa 1609-1610, ja hänen rykmenttinsä oli ratkaisevassa roolissa Novgorodin valtauksessa 1611. Seuraavana vuonna, Cockburnin hakiessa 8000 riikintaalerin edestä rästiin jääneitä palkkarahoja, myönsi kuningas Kustaa II Aadolf hänelle 300 maatilaa Pohjanmaalta.

Seuraavien kymmenen vuoden ajan kenraalimajuri Cockburn oli Ruotsin palveluksessa, kunnes vuonna 1621 kuoli, tiettävästi sairauteen. Hautajaiset järjestettiin talvella 1621 Turussa. Cockburnin veli, Johan, pystytti hänelle marmorisen hautapaaden Turun tuomiokirkkoon, mistä se löytyy tänäkin päivänä Pyhän Ruumiin kappelista.

Ruotsin armeijaa seuranneet naiset 30-vuotisessa sodassa

Opetustaulu: Leirielämää

Kuten kerromme Kuninkaan rakuunoiden ensimmäisessä osassa, Upseerin miekassa, eivät 1600-luvun sotaretkillä kulkeneet ainoastaan sotilaat. Armeijoita seurasi suuri määrä ihmisiä, joihin kuului muiden huoltojoukkojen – ajureiden, välskäreiden, seppien, päällystön palvelijoiden jne. – lisäksi naisia ja lapsia. Usein tämä jälkijoukko oli jopa varsinaista armeijaa suurempi.

Naisten ja lasten mukanaolo sotaretkillä saattaa hämmästyttää nykylukijaa, mutta kuten Larsdotter (2018, s. 18) toteaa, he olivat kiinteä osa armeijaa, vaikka heitä ei yleensä mukaan värvättykään eikä kirjattu armeijan kirjoihin. 1500-1700 -luvuilla naiset vaikuttivat merkittävästi siihen, että sotaa voitiin käydä: sen ajan valtioilla ei ollut varaa armeijan huoltoon, ja naiset hoitivat tämän työn. Vaimon mukaan ottamista pidettiin luonnollisena, uskottiinhan, että nainen oli luotu miehen auttajaksi (Turner 1683, s. 277). Vaimon, tai naisen, tehtävä oli laittaa ruokaa, pestä ja paikata vaatteita, hoitaa miestä tämän sairastuessa tai haavoittuessa, hankkia polttopuuta, ruokaa ja rehua sekä marsseilla jopa kantaa – muiden tavaroiden lisäksi – osa miehen varusteista, jotta tälle jäi voimia varsinaista taistelua varten. Vaimon tuki oli luonnollisesti sekä fyysistä että henkistä. Turner (s. 277) toteaakin, että vaimon mukaansa ottanut mies selviytyi todennäköisemmin hengissä, näytti terveemmältä ja jaksoi tehdä paremmin töitä. Lisäksi naiset saattoivat joutua vahvistamaan leiriä ja jakamaan ruokaa tai juomaa, kantamaan vettä tai ammuksia ja jopa lataamaan tykkejä.

Vaikka sotilaat saivatkin armeijalta muona-annokset, tarvittiin niihin usein täydennystä. Naiset osallistuivat ruokavarojen hankintaan joko ostamalla kylistä tai kaupungeista ruokaa tai vaihtoehtoisesti ryöstelemällä. Eräs aikalaislähde, Peter Hagendorf -nimisen sotilaan päiväkirja, kertoo, kuinka Hagendorf haavoittui Magdeburgin valtauksessa. Hänen vaimonsa Anna Stadlerin lähti palavaan kaupunkiin ryöstöretkelle ja palasi mukanaan mm. viiniä. Nainen saattoi myös vartioida miehen saalista, jotta muut eivät pääsisi sitä ryöstämään. Tämän kaiken lisäksi naiset saattoivat harjoittaa jonkinlaista sivutointa vaikkapa kaupustelijoina, viinan keittäjinä tai pyykkäreinä, kuten Anna tekee Upseerin miekassa.

Naiset eivät kuljeskelleet miesten perässä miten mielivät. Marssijärjestystä, josta kertoo mm. Turner, kuvaammekin Upseerin miekassa. Sotilaiden vaimot marssivat jalkaisin kuormavaunujen mukana, ja kaikkine taakkoineen (teltta ja muut leiriytymisvälineet, kattilat ja pannut, polttopuut, vaatteet ja mahdollisesti vielä lapset ja kotieläimet) heitä verrattiinkin kuormajuhtiin. Hiukan parempaan asemaan päässeiden miesten vaimot kulkivat ratsain, ja ylimpien upseereiden vaimoilla oli käytössään vaunuja. Ne sijoittuivat marssijärjestyksessä heti rykmenttien ja komppanioiden perään ennen kuormavaunuja.

Tavallisesti armeijoiden mukana kulkeviin naisiin lukeutui vaimojen lisäksi muitakin naisia, mutta Ruotsin armeijan tapauksessa Kustaa II Aadolfin sota-artiklat kielsivät muiden kuin vaimojen mukanaolon. Vuoden 1621 sota-artiklassa todetaan seuraavasti: ”Inga horor skall lidas i Lägret, men vill någon ha sin hustru med sig, det står honom fritt. Finns även någon som orenligt leverne fört, och tänker den att behålla hos sig, då äkta henne ordentligt”, eli vapaasti käännettynä: ”Huoria ei suvaita leirissä, mutta jos joku haluaa pitää vaimoaan, se on hänen oikeutensa. Jos joku on viettänyt siivotonta elämää ja haluaa pitää naisen luonaan, on tämän naitava hänet.”

Näissä oloissa tietenkin myös syntyi lapsia – leireihin, joissa taudit riehuivat ja joissa kärsittiin nälkää. Jo edellä mainittu Anna Stadlerin synnytti leirissä neljä lasta, joista kaikki kuolivat vauvaiässä, ja viimeisen jälkeen kuoli Anna itsekin. Upseerin miekastakin tutun marsalkka Kustaa Hornin perhe seurasi miestä sotaan. Tytär Agneta syntyi Riiassa 1629 ja poika Axel vuotta myöhemmin. Perheen äiti, Christina Oxenstierna, valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan tytär, kuoli ruttoon Stettinissä 1631. Myöhemmin Agneta puolestaan seurasi puolisoaan Lars Cruusia sotaan, vaikka odotti pariskunnan ensimmäistä lasta. Hänen päiväkirjassaan on säilynyt kuvausta matkoista armeijan mukana. Rasittavan elämän vuoksi hän sai useita keskenmenoja.

“Here, I did remarke as wonderful, that in the very moment when our ship did breake on ground, there was a Sergeants Wife a shipboard, who without the helpe of any women was delivered of a Boy, which all the time of the tempest she carefully did preserve. And being come ashore, the next day, she marched neere foure English mile, with that in her Armes, which was in her Belly the night before.”

”Panin merkille, että laivamme rantautuessa erään kersantin vaimo synnytti ilman muiden naisten apua lapsen, josta hän huolehti myrskyn riehuessa. Ja noustuaan maihin seuraavana päivänä hän marssi lähes neljä englantilaista mailia kantaen sylissään sitä, mitä vielä edellisenä iltana kantoi kohdussaan.”

Robert Monro, 1630 (vapaa käännös kirjoittajien)

Naisten oli kestettävä raskasta työtä, nälkää ja väkivallan uhkaa. Leskeksi jääneen oli usein avioiduttava nopeasti uudelleen, sillä aviomies soi sentään jonkinlaisen turvan naiselle. Välillä jouduttiin kovinkin lähelle varsinaisia taisteluita, eivätkä taudit valinneet kenen kimppuun kävivät, lapset eivät katsoneet missä oloissa syntyivät ja naiset kelpasivat sotasaaliiksi vihollisille. Naiset eivät ehkä sotineet – vaikka esimerkkejä taisteluihinkin osallistuneista naisista löytyy eri aikakausilta – mutta rohkeutta ja sisua heiltä vaadittiin.

Kuninkaan rakuunoiden lisäksi kirjallisuudessa esiintyviä esimerkkejä armeijaa seuranneista naisista ovat mm. Lotta Svärd Runebergin Vänrikki Stålin tarinoista (1800-luku), Diana Gabaldonin Clare Fraser (1700-luku) ja Bertolt Brechtin Anna Fierling (30-vuotinen sota) sekä tämän esikuva Grimmelhausenin Simplicissimus-tarinoissa (myös 30-vuotinen sota).

Aiheesta kiinnostuneet voivat lukea lisää esim. seuraavista lähteistä:

Kvinnor i Krig. https://militarhistoria.se/1500-tal/kvinnor-i-krig
Larsdotter, A. 2018. Naiset sodissa.
Sjöberg, M. 2008. Kvinnor i fält. 1550-1850.
Turner, J. 1683. Pallas Armata. Military Essayes of the Ancient Grecian, Roman, and Modern Art of War. Written in the years 1670 and 1671.

Haastattelu Kyrönmaassa ja Pohjankyrössä

Meitä haastateltiin Markon synnyinseudulla ilmestyvään Kyrönmaa-paikallislehteen Kuninkaan rakuunoiden, kirjoittamisen ja jouluistenkin aiheiden merkeissä. Paljastimme mm. suosikkihahmomme Kuninkaan rakuunoiden ensimmäisessä osassa sekä miten joulua vietetään Susimetsien perheessä: vaikka kirjoitamme toki joulunkin aikaan, irrottaudumme tietokoneistamme ainakin muutamaksi päiväksi rentoutuaksemme suklaan ja kirjojen parissa!

Juttu ilmestyi maanantaina 3.12. sekä Kyrönmaa- että Pohjankyrö-lehdessä. Koska juttu ilmestyi paperilehdissä, emme valitettavasti voi linkata siihen tässä. Se on toki löydettävissä esimerkiksi ePress-palvelun kautta, jota pääsee käyttämään yleisesti mm. kirjastojen tietokoneilla ja langattomissa verkoissa.

« Older posts Newer posts »

© 2024 Susimetsä

Theme by Anders NorenUp ↑