Susimetsä

Ulla ja Marko

Kategoria: Kuninkaan Rakuunat (page 1 of 8)

Catalina de Erauso, ”Luutnanttinunna”

Catalina de Erauso, Portrait attributed to Juan van der Hamen Wikipedia Public Domain

Huom. jos et vielä ole lukenut Kuninkaan rakuunat -sarjan toista osaa, Kuriirin viittaa, sisältää ensimmäinen tekstikappale pikkuruisen paljastuksen tarinan tapahtumista!

Kuriirin viitassa kuulemme ranskalaisupseeri d’Albertin toisen arven tarinan (ensimmäisestähän mies tarinoi jo Upseerin miekassa) tämän esitellessä arpea Juliette Gerholdille. D’Albert paljastaa saaneensa arven kaksintaistelussa, jonka kävi espanjalaista Catalina de Erausoa vastaan. Catalina de Erauso, joka tunnetaan myös luutnanttinunnana (La Monja Alferez; “The Lieutenant Nun”; luutnanttinunna on oma käännöksemme), on todellinen historiallinen henkilö, soturi ja seikkailija, jonka elämä on ollut varsin vauhdikasta.

Catalina de Erauso syntyi Espanjassa 1592. Hänen isänsä toimi upseerina Baskimaassa, ja tyttären kerrotaan jo pienenä harjoittaneen sotataitoja isänsä ja veljiensä kanssa. Ajan tavan mukaan hänet kuitenkin lähetettiin kasvatettavaksi luostariin. Temperamenttinen Catalina ei tahtonut sopeutua luostarielämään – eikä aikonutkaan: hän leikkasi hiuksensa lyhyiksi, pukeutui mieheksi ja karkasi.

Usean vuoden ajan Catalina kuljeskeli ympäri Espanjaa ja toimi mm. palvelijana. Hän käytti useita eri nimiä, ja kaikesta päätellen miehen valepuku meni täydestä: hän tapasi isänsä ja muitakin sukulaisiaan, mutta nämä eivät tunnistaneet häntä (mikä tosin johtunee osin siitäkin, että hän oli viettänyt luostarissa useita vuosia). Lopulta hän pestautui laivapojaksi ja purjehti Uuteen maailmaan.

Uusi maailma merkitsi monelle uutta alkua, uutta tilaisuutta. Catalinan kerrotaan tarttuneen omaansa ryöstämällä ja tappamalla laivan kapteenin (joka kaiketi myös oli hänen sukulaisensa). Uudessa maailmassa Catalina kierteli jälleen ympäriinsä, joutui kaikenlaisiin kahnauksiin sekä oli osallisena kaksintaisteluissa ja selkkauksissa mm. jäätyään kiinni varsin arkaluontoisesta tilanteesta työnantajansa kälyn kanssa. Päätyipä hän vankilaankin tekojensa takia.

1619 Catalina pestautui armeijaan ja taisteli mm. Chilessä. Hän toimi veljensä, kuvernöörin sihteerin, alaisena. Velikään ei tunnistanut häntä. Sotilasurallaan Catalina yleni luutnantiksi saakka, sillä hänet tunnettiin rohkeana ja taitavana soturina, mutta hän niitti mainetta myös julmilla teoillaan. Kun ura kääntyi laskuun, Catalina päätyi juopottelemaan. Seurauksena oli jälleen kaksintaisteluita ja turvapaikan hakua kirkon tai luostarin huomasta. Kerran Catalinan kerrotaan jättäneen turvapaikkansa, kun häntä pyydettiin sekundantiksi kaksintaisteluun. Pimeällä kujalla käydyssä kamppailussa hän tuli surmanneeksi toisen kaksintaistelijan sekundantin – joka osoittautuikin hänen veljekseen.

Seikkailujensa ohessa Catalina kosiskeli muutamiakin naisia mutta pakeni aina – myötäjäiset mukanaan – ennen avioliiton solmimista sekä hääyötä, jonka kuluessa hänen salaisuutensa olisi paljastunut. Hän kulki vaarallisia matkoja Andien yli, toimi salakuljettajana ja palkkionmetsästäjänä, sai kuolemantuomioita mutta onnistui välttämään ne ja jatkoi kirkoissa piileskelyä kaksintaisteluiden ja muiden selkkausten jälkeen.

1623 Catalina oli jälleen vaikeuksissa lain kanssa. Hän ei enää keksinyt muuta keinoa kuin tunnustaa olevansa nainen – ja neitsyt, mikä seikka huomattavasti paransi hänen asemaansa kirkon silmissä. Piispa armahtikin häntä, ja hän palasi Espanjaan. Siellä hän mm. haki kruunulta korvauksia armeijassa tekemästään työstä. Hänen väitetään jopa päässeen tapaamaan paavia, jonka kerrotaan myöntäneen hänelle erikoisluvan käyttää miesten vaatteita – asia, jonka laki naisilta kielsi ja josta määrättiin rangaistus.

1630 Catalina päätti palata Uuteen Espanjaan. Viimeisenä seikkailunaan kerrotaan hänen päätyneen Meksikoon matkanneen nuoren morsiamen henkivartijaksi. Matkalla Catalina rakastui naiseen ja oli vähällä haastaa Meksikossa odottaneen sulhon kaksintaisteluun.

Catalina de Erauso kuoli 1650. Hän jätti jälkeensä omaelämäkerran, jonka todenperäisyys on kyseenalaistettu. Se, että Catalina de Erauso oli todellinen henkilö, on todistettavissa, mutta epävarmaksi jää se, missä määrin hänen elämästään kerrotut yksityiskohdat pitävät paikkansa. Kieltämättä ne saavat hänet kuulostamaan tapahtumarikkaan seikkailuromaanin päähenkilöltä. Jos Catalina de Erauson legendasta kuitenkaan edes puolet on totta, on hän mainio esimerkki naisesta, joka rikkoi aikakauden sukupuoliodotukset ja eli rohkeasti omaa elämäänsä.

Assassiinin ase Balestrino

Kuva: Public Domain, Metropolitan museum

Kuninkaan rakuunat -sarjan toisessa osassa, Kuriirin viitassa, luutnantti Michel Kniv nousee yhdeksi keskeisistä hahmoista. Hänen taustansa ja taitonsa ovat hyvin erilaiset muihin rakuunoihin verrattuna. Heti ensimmäisessä kohtauksessaan hän käyttää pienikokoista varsijousta, jota kutsutaan nimellä balestrino (italiaksi ’pieni varsijousi’).

Tämän tyyppisten varsijousien käyttötarkoituksesta on ristiriitaisia käsityksiä. Perinteisesti niitä on kutsuttu assassiinien/salamurhaajien jousiksi, ja esimerkiksi Sothebyn huutokaupassa 70-luvulla kerrottiin, että balestrinojen ilmaannuttua markkinoille 1500- ja 1600-luvuilla asetettiin eri puolilla Eurooppaa ankaria kieltoja niitä vastaan, koska ne olivat helposti piilotettavia ja tappavia salamurha-aseita.

Viime aikoina harrastajat, erityisesti Tod Todeschini, joka mm. vetää Youtubessa historiallisesti tarkkaa ”myytinmurtaja”-sarjaa, ovat nostaneet esiin ajatuksia siitä, että nämä jouset eivät olisikaan olleet salamurhaajien aseita vaan koristeaseita ja rikkaiden ylimysten leikkikaluja. Tämän puolesta puhuu esimerkiksi se, kuinka koristeellisia nämä aseet yleensä ovat ja miten pieni läpäisyvoima niillä ammuttavilla nuolilla lopulta on.

Mikä lopullinen totuus sitten lieneekään, oli Michel Knivin jousi rakenteeltaan soveltuva juuri sellaiseen käyttöön, johon se Kuriirin viitassa päätyi. 😀 Kannattaa kuitenkin katsoa Tod Todeschinin video, jolla hän esittelee ja koekäyttää itse valmistamaansa balestrino-jousta.

Samuel Cockburnin viimeinen leposija

Kenraalimajuri Samuel Cockburnin muistomerkki Turun tuomiokirkossa

Kuninkaan rakuunat -sarjan ensimmäisessä osassa, Upseerin miekassa, Tomas Rapir muistelee lumista talvea Turussa vuonna 1621 ja sitä, kuinka hän muiden turkulaisten joukossa sai nähdä hänen majesteettinsa Kustaa II Aadolfin. Kuningas saapui tuolloin kaupunkiin arvostetun skotlantilaisen palkkasoturin, Samuel Cockburnin hautajaisiin. Cockburn oli kuollessaan 46 tai 47 -vuotias. Hänellä oli takanaan pitkä ja kunniakas ura Ruotsin armeijassa.

Cockburn saapui Ruotsiin vuonna 1598, samoihin aikoihin kuin suuri joukko muitakin skotlantilaisia palkkasotureita. Sotilasuransa alkuvaiheissa hän osallistui Ruotsin myrskyisiin sisällissotiin. Myöhemmin hän palveli everstinä Ruotsin ja Venäjän sodassa 1609-1610, ja hänen rykmenttinsä oli ratkaisevassa roolissa Novgorodin valtauksessa 1611. Seuraavana vuonna, Cockburnin hakiessa 8000 riikintaalerin edestä rästiin jääneitä palkkarahoja, myönsi kuningas Kustaa II Aadolf hänelle 300 maatilaa Pohjanmaalta.

Seuraavien kymmenen vuoden ajan kenraalimajuri Cockburn oli Ruotsin palveluksessa, kunnes vuonna 1621 kuoli, tiettävästi sairauteen. Hautajaiset järjestettiin talvella 1621 Turussa. Cockburnin veli, Johan, pystytti hänelle marmorisen hautapaaden Turun tuomiokirkkoon, mistä se löytyy tänäkin päivänä Pyhän Ruumiin kappelista.

Ruotsalaiset rantautuvat Pommeriin 6. heinäkuuta 1630

Kirjoittamamme Kuninkaan rakuunat -sarja alkaa 30-vuotisen sodan tapahtumista helmikuussa 1631, mutta Kustaa II Aadolf oli tuonut joukkonsa Pommeriin jo edellisenä kesänä. Päivämäärä 6. heinäkuuta 1630 voidaan katsoa Ruotsin osallistumisen alkupäiväksi, vaikka Ruotsi oli jo paria vuotta aiemmin tukenut Stralsundin puolustusta katolilaisia joukkoja vastaan ja ylläpiti siellä varuskuntaa.

Kolmikymmenvuotinen sota oli jatkunut jo toistakymmentä vuotta, ennen kuin Ruotsi liittyi siihen mukaan. Kustaa II Aadolfin motiiveista on erilaisia tietoja ja arveluita, mutta yhteenvetona voi sanoa, ettei päätös perustunut mihinkään yksittäiseen tapahtumaan tai tekijään. Tiedetään, että Ranskan kardinaali Richelieu oli taivutellut Ruotsia liittymään taisteluun Tanskan (jota Richelieu oli myös tukenut) peräännyttyä. Tiedetään myös, että kuningas perusteli osallistumista sotaan protestanttisten vaaliruhtinaskuntien ahdingolla ja keisari Ferdinand II aiemmilla rikkomuksilla Ruotsia vastaan, mukaan lukien keisarikunnan tuen Ruotsin vihollisille Puolan Sigismundia vastaan käydyssä sodassa (Long 1838, 498).

Kustaa II Aadolf nousee maihin Saksassa, Anders Fryxell: Svensk historia, Public Domain, linkki

1600-luvun alussa käytettiin juliaanista ja gregoriaanista kalenteria vielä rinnakkain ja siksi monet lähteet merkitsevät Ruotsin joukkojen rantautumisen päivämääräksi 24./26. kesäkuuta. Gregoriaaniseen kalenteriin perustuen osa lähteistä mainitsee päivämääräksi 4. heinäkuuta, mutta luotettavin päivämäärä lienee moderneimmissa lähteissä, joiden mukaan rantautuminen tapahtui 6. heinäkuuta 1630 (mm. Wilson, 2010; Thion, 2013, 134; Glete, 2005).

Ruotsilla oli kuitenkin ollut Pommerissa, Stralsundissa, varuskunta jo vuodesta 1628 lähtien, jolloin kuningas oli lähettänyt joukkoja puolustamaan kaupunkia Wallensteinin piiritystä vastaan. Nämä joukot, Gleten (2005) mukaan 5859 miestä, joista 500 ratsumiehiä ja 50 tykistöä, olivat vastuussa Ruotsin maihinnousualueen varmistuksesta. Tämä oli tarpeellista, koska Kustaa II Aadolfin rantautuessa Pommeriin yksikään Saksan markkreiveistä ja prinsseistä ei ollut vielä asettunut hänen taakseen.

Dodgen (1895, s. 158-159) mukaan Leslie valloitti Hiddensee-saaren 13. maaliskuuta ja 29. päivä hän lähetti miehiä Stralsundin edustalla olevalle Rügenin saarelle. Keisarilliset yrittivät turhaan ajaa ruotsalaisia takaisin, ja huhtikuun loppuun mennessä miltei koko saari oli Ruotsin hallussa yhtä linnoitusta lukuun ottamatta. Sekin valloitettiin kesäkuun 7. päivä.

Dodge kertoo myös, että paikallinen keisarillisten joukkojen johtaja, Torquano Conti, käski sytyttämään tulia pitkin rannikkoa siten, että lähestyvä ruotsalainen laivasto kuvittelisi vastassa olevan suuren armeijan. Hämäys kuitenkin epäonnistui, ja Kustaa II Aadolf rantautui joukkojensa etunenässä Usedomiin. Kuningas itse osallistui puolustuslinjojen rakennustöihin sillä välin, kun loput joukot rantautuivat seuraavien kahden päivän aikana.

Vanhojen lähteiden epäluotettavuudesta kertoo paljon se, että Rotteckin (1842, 140) mukaan kuninkaalla oli rantautuessaan mukanaan 15 000 miestä, kun taas Long (1838, 498) toteaa sotilaita olleen enintään 8000. Glete (2005) kuitenkin perustaa tarkemmat luvut armeijan rulliin, joiden perusteella Ruotsista lähtiessä sotilaita oli 13641, joista hieman yli 10000 oli jalkaväkeä, 425 tykkimiehiä ja loput noin 2800 ryttäreitä (Glete, 2005). Erilaiset taudit saattoivat kuitenkin karsia tätä joukkoa jo ennen Pommeriin rantautumista.

Kustaa II Aadolf valloitti nopeasti Usedomin sekä Wollinin saaret ja painosti Pommerin kreivin, Bogislav XIV:n, antautumaan ja luovuttamaan Ruotsin joukoille Stettinin. Kuninkaan jakaessa joukkonsa neljäksi armeijaksi ja marssiessa syvemmälle Pommeriin ja Mecklenburgiin lähetti Ferdinand II Kustaa II Aadolfille ehdotuksen rauhasta. Hän tarjosi Ruotsille Pommeria mikäli he vain vetäytyisivät sodasta. Kustaa II Aadolf kieltäytyi tarjouksesta sanoen, ettei hän ollut liittynyt sotaan omaksi edukseen vaan tukeakseen protestanttista uskoa.

Gustavus Adolphus ja Bogislaw XIV. Tuntematon taiteilija – Die Greifen, Pommersche Herzöge, Ausstellung Kiel 1996, Public Domain, linkki

Vaikka Kustaa II Aadolf otti Stettinin haltuunsa heinäkuun aikana, kului kuitenkin yli kuukausi ennen kuin hän ja kreivi Bogislav XIV allekirjoittivat Stettinin sopimuksen – Ruotsin ja Pommerin liittoutumissopimuksen – 4. syyskuuta 1630. Tätä edelsivät pitkät neuvottelut, joihin kuningas itse osallistui kahtena päivänä juuri ennen allekirjoitustilaisuutta. Kuitenkin vasta vuoden 1631 aikana Ruotsi onnistui tyhjentämään kaikki Pommerin alueen kaupungit keisarillisista joukoista.

Kustaa II Aadolf toivoi, että Saksan protestanttiset ruhtinaat asettautuisivat hänen taakseen taisteluun Ferdinand II:sta ja Katolista liigaa vastaan. Magdeburgin, joka julistautui kuninkaan puolelle heti elokuussa, oli tarkoitus antaa esimerkki koko pohjoiselle Saksalle. Käytännössä protestanttiset vaaliruhtinaat kuitenkin epäröivät vielä pitkään, eikä Magdeburgin ja Pommerin esimerkki vakuuttanut heitä Kustaa II Aadolfin pyyteettömyydestä taikka mahdollisuuksista ratkaista Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan sisäisiä ongelmia.

Todettakoon, että palvelusrullista ei löydy mainintaa Kuninkaan rakuunat -sarjassa esiintyvästä vapaaherra Ulvhufvudin vapaakomppaniasta. Ainoiksi vuoden 1630 aikana palvelleiksi rakuunoiksi mainitaan St Andrén komennuksessa ollut 146 miehen rakuunakomppania sekä Saksasta värvätty Kaggin rakuunakomppania, joka saavutti 200 miehen vahvuuden joulukuuhun 1630 mennessä (Glete, 2005). Emme tiedä, mistä moinen lapsus johtuu – yksi mahdollinen selitys on se, että Ulvhufvud toi vapaakomppaniansa Ruotsista yksityisesti, eikä se siksi ollut mukana virallisissa asiakirjoissa. 😉

Dodge, T.A. (1895). Gustavus Adolphus; a history of the art of war from its revival after the middle ages to the end of the Spanish succession war, with a detailed account of the campaigns of the great Swede, and of the most famous campaign of Turenne, Condé, Eugene and Marlborough. With 237 charts, maps, plans of battles and tactical manoeuvres, cuts of uniforms, arms, and weapons.
Glete, J. (2005). Den svenska armén i Tyskland 1630-1632: Storlek, sammansättning, geografiskt ursprung och förbandens ålder.
Long, G. (toim.) (1838) The penny cyclopædia. Society for the diffusion of useful knowledge.
Rotteck, Carl von. (1842) General History of the World: From the Earliest Times Until the Year 1831, Volume 3.
Thion, S. (2013) French Armies of the Thirty Years’ War.
Wilson, P. H. (2010) Europe’s Tragedy – A History of the Thirty Years War.

Kirjatraileri: Kuninkaan rakuunat

« Older posts

© 2019 Susimetsä
Title image: Carl Wahlbom / Nationalmuseum | Source: Wikipedia

Theme by Anders NorenUp ↑