Susimetsä

Ulla ja Marko

Category: Historia (page 1 of 2)

Glögi ja hehkuviini – lääkkeestä joulujuomaksi

Lämpimän, mausteisen viinin – glögin tai hehkuviinin – nauttiminen tunnetaan nykyisin etenkin joulun ajan traditiona. Maustetuilla viineillä on kuitenkin pitkät perinteet jo antiikin ajoilta saakka: niitä on käytetty sekä lääkinnällisiin tarkoituksiin että parantamaan kuljetuksen ja huonon säilytyksen vuoksi kärsineen viinin makua.

Viinin maustaminen oli suosittua keskiajalla, ja tapa kulkeutui myös pohjolaan. Joissain lähteissä kerrotaan viinin maustamisen menettäneen 1600-luvulla suosiotaan muualla Euroopassa, kun taas Pohjoismaissa tapa säilyi. Tähän saattavat olla syynä pitkät kuljetusmatkat, jotka verottivat viinin makua, tai sitten mausteista viiniä yksinkertaisesti pidettiin kylmiin päiviin sopivana juomana.

Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan kohdalla voisimme vanhan lastenlorun tapaan kysellä ”mistä on suuret kuninkaat tehty?” ja vastata, että sokerista, hujanasta, inkivääristä ja kanelista. Kuninkaan kerrotaan suosineen sekoitusta, jossa reininviini maustettiin sokerilla, hunajalla, kanelilla, inkiväärillä, kaardemummalla ja neilikalla. Kuninkaan rakuunat -sarjan ensimmäisessä osassa (Upseerin miekka) näemme myös kuningas Kustaa II Aadolfin nauttimassa lämmintä mausteviiniä lääkinnällisessä tarkoituksessa.

Ei maustettua viiniä kuitenkaan muuallakaan tyystin hylätty: 1600-luvultakin löytyy monia reseptejä mausteviineistä, joiden tarkoitus on vaikkapa edistää ruoansulatusta. 1600-luvun lopulla kuolleen italialaisen ylimyksen Vittoria della Roveren muumioituneista jäännöksistä on havaittu hänen nauttineen runsaasti neilikkaa, todennäköisesti viinin seassa, ennen kuolemaansa (lähde). Toimiko juoma jonkinlaisen lääkeaineen ominaisuudessa vai sattuiko hän vain suosimaan mausteviiniä, sitä emme tiedä.

Maustettua viiniä kerrotaan nautitun 1600-luvulla nimenomaan aterian päätteeksi ruoansulatuksen edistämiseksi (lähde). Tällainen juoma oli esimerkiksi vin des dieux, ”jumalten viini”. Toinen suosittu sekoitus oli Hippocras (Hypocras), jolla on pitkät perinteet ja joka on makeutettua, maustettua (mahdollisesti muttei välttämättä lämmintä) puna- tai valkoviiniä. Sillä uskottiin olevan monenlaisia terveydellisiä vaikutuksia. 1600-luvun Ranskassa mausteviineihin käytettiin myös mm. omenaa, appelsiinia sekä manteleita, jopa myskiä ja ambraa.

Viiniin sekoitettiin usein myös erilaisia lääkeaineita. Neilikalla, inkiväärillä, kanelilla ja muilla mausteilla uskottiin olevan terveydelle edullisia vaikutuksia. Mukaan saatettiin lisätä hunajaa maun parantamiseksi. Muitakin aineita kuin mausteita käytettiin; esimerkiksi suomalainen pappi Sigfridus Aronus Forsius (n. 1560–1624), joka oli perehtynyt mm. astrologiaan ja lääketieteeseen, mainitsee kirjoituksissaan viinin ja hunajan kanssa nautitun rikin parantavan ”sattuneet tai Iskun saaneet Korvat” (lähde).

Jaamme tässä edellä linkitetystä Coquinaria-blogista ja [les] Gourmantissimes-blogista löytämämme ohjeen jumalten viinille. Ohje on peräisin Ranskasta vuodelta 1676, vapaa käännös omamme.

Ota kaksi suurta sitruunaa ja kaksi omenaa, kuori ne ja leikkaa viipaleiksi. Laita viipaleet astiaan, lisää 100g sokeria, pullollinen burgundin viiniä, kuusi neilikkaa ja vähän appelsiininkukkavettä. Peitä kaikki hyvin ja anna muhia 2-3 tuntia. Siivilöi. Jos haluat, lisää ambraa tai myskiä.

(Take two big lemons and two Russet apples, peel them and cut them into slices. Put everything in a dish, with three quarters of powdered sugar, a pint of Burgundy wine, six cloves and a little orange flower water. Cover everything well and let it soak for two to three hours. Pass it through a stocking like Hypocras. If you want, add amber and musk, also like Hypocras, and you will find it excellent.)

Reseptit eivät 1600-luvulla olleet kovin tarkkoja ainesosien määrien suhteen, joten nykysekoittelijalle jää arvailtavaa erityisesti sokerin ja viinin kohdalla. Sokerin määrä on ilmoitettu kolmena neljänneksenä, mutta mittayksikkö on jätetty mainitsematta. Sata grammaa on todennäköisesti alakanttiin, mutta määrää voi halutessaan kasvattaa oman maun mukaan. Viinin kohdalla alkuperäisessä ranskankielisessä reseptissä käytetään termiä ’chopine’,  joka kääntyy tuopilliseksi tai viinipullolliseksi – mutta jälkimmäisessä tapauksessa termillä viitataan erityisesti myös n. 250ml pullokokoon, joka on noin kolmannes nykyisestä normaalista pullokoosta. Kannattaa siis testailla reseptiä eri viinimäärillä jotta selviää, mikä maistuu parhaalta! (Huom. useampi testi saman päivän aikana saattaa johtaa epätarkkuuksiin laadun arvioinnissa.)

Kustaa II Aadolfin miekka

Kustaa II Aadolfilla oli luonnollisesti useita erilaisia miekkoja, mutta kenties kuuluisin niistä on rapiiri, joka hänellä oli mukanaan Lützenin taistelussa vuonna 1632. Miekka ei päätynyt vihollisen käsiin, kuten kuninkaan kylterille kävi, vaan se löytyi taistelun jälkeen maasta mutaan tallattuna. Nykyään miekka on esillä Tukholman Livrustkammarenissa.

Livrustkammarenin englanninkielisessä esineluettelossa miekkaa kuvataan seuraavasti: ”Sword, Germany, 1625-1630, signed Marson. Hilt of gold-plated steel. Knuckle-guard and S-shaped quillons. Outer openwork shell-guard. Straight double-edged blade. MARSO(N) stamped on the outside of the ricasso. Length: 1156 mm, length of blade: 929 mm, width of blade: 28 mm, weight: 1410 gr. This sword was used by Gustavus II Adolphus at Lützen.”

Rapiiri on siis tiettävästi valmistettu Saksassa vuosien 1625-1630 välillä, ja sen teräksinen kahvaosa on kullattu. Väistintanko on S-kirjaimen muotoinen ja väistinlevy upean koristeellinen. Toisin kuin Pappenheimer-rapiireissa, kuninkaan miekassa on vain yksi väistinlevy, miekan ulkosyrjällä. Painoltaan miekka on myös tyypillinen – itseasiassa jopa n. 20g painavampi kuin lähes vuosisata aiemmin valmistettu Kustaa Vaasan kuuluisa miekka, jonka mallin mukaan taottua miekkaa vapaaherra Ulvhufvud kantaa Kuninkaan rakuunoiden ensimmäisessä osassa (Upseerin miekka). 1600-luvulla käytettiin kevyempiäkin rapiireita, mutta ne olivat kaksintaisteluihin ja pistoihin keskittyviin miekkailutyyleihin tarkoitettuja ns. transitional rapiireita, painoltaan n. kilon tai alle – eikä niitä otettu mukaan taistelukentille.

Tyttökuningas-elokuvassa käytetty heikkolaatuinen kopio kuninkaan miekasta. (Kuva: Susimetsä)

Kuninkaan miekka on niin kaunis, että siitä olisi mukava saada nykyaikainen jäljennös omaan miekkakokoelmaamme. Valitettavasti markkinoilla on vain Hanwein heikkolaatuinen mukaelma, joka on n. puoli kiloa alkuperäistä kevyempi eikä muistuta kuninkaan miekkaa kuin etäisesti. Kyseistä miekkaa käytettiin myös vuonna 2015 valmistuneessa Tyttökuningas-elokuvassa, ja se oli esillä elokuvaan liittyvässä näyttelyssä Turun linnassa joitakin vuosia sitten.

Tarkkaavainen lukija on saattanut huomatakin, että kuninkaan komean miekan kuva päätyi Upseerin miekan kanteenkin!

Kustaa Aadolfin päivä

Kustaa II Aadolfin katse näissä suklaasta muovatuissa silueteissa on varsin maaninen.

Kustaa Aadolfin päivää, joka tunnetaan myös ruotsalaisuuden päivänä, vietetään tänään (6.11.). Päivä on kuninkaan kuolinpäivä – moni ehkä tietääkin, kuinka Kustaa Aadolfin kävi tuona kohtalokkaana päivänä vuonna 1632. Emme kuitenkaan paljasta kaikkea tässä, vaan saatte lukea siitä lisää seuratessanne sankareidemme seikkailuja Kuninkaan rakuunat -sarjassa.

Kustaa Aadolfin päivää (Gustav Adolfsdagen) on vietetty 1800-luvun alkupuolelta lähtien nimenomaan kaatuneen kuninkaan muistoksi ja Ruotsissa myös eräänlaisena kansallispäivänä. Suomessa päätettiin vuonna 1908 tehdä tuosta päivästä myös Ruotsalaisuuden päivä, jonka tarkoitus on vahvistaa ruotsinkielisen kansanosan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Päivä on ollut liputuspäivä vuodesta 1979 lähtien.

Kruunukuvio oli hiukan helpompi toteuttaa (osa lapsen, osa äidin käsialaa).

Ruotsissa päivää juhlistetaan mm. nauttimalla Kustaa Aadolfin leivoksia. Perinteen kerrotaan saaneen alkunsa jo 1854 Göteborgissa, kuninkaan perustamassa kaupungissa – joskin ensin pikemminkin makeisten muodossa; ensimmäisen varsinaisen leivoksen katsotaan syntyneen 1909. Jokainen leipomo tai kahvila valmistaa hiukan omanlaisiaan leivoksia, mutta perinteisimmissä maistuvat suklaa ja sitruuna ja niitä koristaa suklaasta tai marsipaanista muovattu kuninkaan siluetti. Emme tiedä, miksi suklaa on tullut niin suosituksi tässä yhteydessä (luonnollinen selitys on tietenkin se, että se on erinomaisen hyvää!); suklaahan nautittiin 1600-luvulla kaakaojuoman muodossa, eikä tämä myöhemmin hyvin trendikkääksi noussut juoma vielä ollut saavuttanut suurinta suosiotaan kuinkaan elinaikana. Kustaa Aadolfin tosin huhutaan olleen suuri makean ystävä, ja voimme olettaa, tai ainakin kuvitella, että hän olisi pitänyt nimikkoleivonnaisistaan.

Koska Kustaa II Aadolf on kirjallisen projektimme johdosta meille tärkeä henkilö ja haluamme muistaa Ruotsin ja Suomen yhteistä historiaa, olemme jo useampana vuonna juhlistaneet päivää. Kotipaikkakunnaltamme Hämeenlinnasta emme tosin ole vielä onnistuneet löytämään Kustaa Aadolfin leivoksia. Ne ovat kuitenkin tärkeä osa tätä juhlapäivää, ja usein olemmekin ostaneet suklaaleivokset tai suklaakakkupalat ja koristelleet ne itse Kustaa Aadolfin muistoksi. Emme ole järin perehtyneitä konditorian saloihin (emmekä kovin kärsivällisiä, etenkin kun edessämme on SUKLAAKAKKUA) joten menestys on ollut – kuten oheisista kuvista saattaa nähdä – hyvin… vaihtelevaa.

Viinin vaarat ja välttämättömyys 1600-luvulla

Saksalainen hopeapikari, perimätiedon mukaan sotasaalis 30-vuotisesta sodasta. Kansallismuseon kokoelmat (kuva: Susimetsä)

Ihmisellä ja alkoholilla on pitkä ja värikäs historia. Toisin kuin nykyään, oli alkoholijuomilla kuitenkin esimerkiksi 1600-luvulla selkeä ja tarpeellinenkin rooli arkipäiväisenä juomana. Veden puhtauteen oli harvoin luottamista – juomavesi saatettiin noutaa joesta, jonne likavedet päätyivät. Joissakin kaupungeissa käytettiin esimerkiksi poltetusta savesta tai ontoista tukeista rakennettuja vesijohtoputkia. Puuputkilla oli tapana lahota, ja pitkään putkissa seissyt vesi pilaantui. Kaivotkin saattoivat olla saastuneita. Niinpä olutta ja viiniä nautittiin päivän mittaan annoksina, jotka nykyihmisen silmin näyttävät varsin runsailta. On mm. arvioitu, että 1600-luvun ihminen joi vuoden aikana 250 litraa olutta – tai noin litran verran viiniä päivässä. Olutta ja paloviinaa saatettiin valmistaa kotona, mutta viiniin ei tietenkään kaikilla ollut varaa.

Viinillä, etenkin maustetulla sellaisella, sekä esimerkiksi kuumalla oluella uskottiin myös olevan erilaisia terveysvaikutuksia sekä lääkinnällisiä ominaisuuksia.

Alkoholin haittapuolet kuitenkin tunnistettiin, ja juomiseen, etenkin julkisesti päihtyneenä esiintymiseen, on aina välillä pyritty puuttumaan. Vuonna 1600 Hessenissä, Saksassa, perusti Markkreivi Maurice raittiusseuran, jonka tarkoituksena oli taistella juopumuksen pahetta vastaan. Seuran jäsenet sitoutuivat pidättäytymään seitsemässä viinilasillisessa yhden aterian aikana. Tällaisia seitsemän viinilasin aterioita sai olla vain kaksi vuorokaudessa. Muutoin viiniä ei ollut lupa päivän mittaan nauttia, ei edes ”unilääkkeeksi”. Olutta ja muita juomia saattoi kuitenkin nauttia kohtuudella; eihän kenenkään toki tullut istua pöydässä kuivin suin! Väkevämpiä juomia sai nauttia ”joissakin tilanteissa” (lieneekö tilanne ollut jokaisen itse harkittavissa, sillä säännöt eivät tässä kohdassa määrittele väkevien nauttimiseen sopivia olosuhteita tarkemmin), mutta jos niin teki, oli vastaavasti luovuttava kahdesta lasillisesta viiniä. Päihtyä ei saanut.

Myös Kustaa II Aadolf oli kohtuuden ystävä. Tähän viitataan useissakin lähteissä, ja näkeepä jopa väitettävän hänen juoneen aterioilla mieluummin vettä kuin viiniä. Mm. Harte (1759, 3) toteaa kuninkaasta, että ”hän oli maltillinen ruoan kanssa ja vältteli viiniä. Hän sanoi usein hymyillen, ettei tullut valloittamaan saksalaisia kovalla juomisella” (vapaasti käännetty). Romaanissamme Kuninkaan Rakuunat – Upseerin miekka, on tarkkaavainen lukija saattanut huomatakin, ettei kuningas Kustaa II Aadolf nauti viiniä lounaalla upseereidensa kanssa, ainoastaan lääkintätarkoituksessa kertomuksen alkupuolella.

Sotilaiden ruoka-annoksiin sisältyi myös olutta ja/tai viiniä.  Kolmikymmenvuotisen sodan aikana sotilaan olutannos oli vajaa litra päivässä, tosin leiristä löytyi myös oluenmyyjiä, joten tuohon annokseen ei ollut pakko tyytyä. Joskus muonavarat, ja juomat niiden mukana, kävivät vähiin. Ryöstely oli yksi keino hankkia lisää juotavaa – ja tässä puuhassa näemmekin sotilaita Upseerin miekan loppupuolella.

Lisää alkoholista 1600-luvulla voi lukea vaikkapa artikkelista Alcohol in the 17th century. Saksalaisen raittiusseuran säännöistä ja perustamisesta kertoo The Gentleman’s Magazine.

 

Matkalla Olavinlinnan historiaan

Aron Klöfverblad ja Anna Rothovia tyttärensä Emerentian kanssa. (Kuva: Ossi Hiekkala)

Kirjoittaessamme esimerkiksi Kuninkaan rakuunoista annamme mielikuvituksemme liitää ja siirrymme sen mukana toisiin aikoihin ja paikkoihin. Joskus kuitenkin toivoisi, ettei kaikki olisi vain mielikuvitusta – että saisi omin käsin kosketella jotain sellaista mistä kirjoittaa tai elää itse keskellä 1600-luvun tapahtumia. Yksi tilaisuus eläytyä menneeseen aikaan sattui kohdallemme tasan neljä vuotta sitten, kun osallistuimme Olavinlinnan uuden näyttelyn rakentamisen yhteydessä tuotettuun videoproduktioon ja pääsimme hetkiseksi keskelle historian tapahtumia.

Video on katseltavissa Savonlinnassa, Olavinlinnan näyttelyn yhteydessä, mutta löytyy myös Youtubesta ja siten myös tämän tekstin lopusta. Lyhyessä elokuvassa matkataan linnan historiassa eri aikakausien kautta, ja meidän osuutemme sijoittuu vuodelle 1649, eli juuri 30-vuotisen sodan päättymisen jälkeiseen aikaan. Toimme kuvauksiin hieman omaa rekvisiittaamme, kuten Markon esittämän hahmon miekan, mutta pääasiassa asusteet ja tarvikkeet tulivat museolta. Marko astui linnanherra Aron Klöfverbladin ja Ulla puolestaan Anna Rothovian rooliin – ja pääsipä tyttäremme Varpukin esittämään yhtä linnanherran ja tämän vaimon lapsista, ajankohdan huomioon ottaen todennäköisimmin Emerentia Aronsdotter Klöfverskjöldiä, joka syntyi n. 1640. Klöfverblad perheineen asui linnassa 1640-luvun loppupuolella. Hänet aateloitiin 1653, jolloin hän sai nimekseen Klöfverskjöld. Hän osallistui Ruotsin valtakunnan parlamentin istuntoon 1660.

Videotuotannon yhteydessä Olavinlinnan näyttelyyn tuotettiin myös kuvitusta. Kuvittaja Ossi Hiekkala (archipictor.com) otti töitään varten referenssikuvitusta myös meistä, ja saimme siten muistoksi myös tämän artikkelin yhteydessä olevan perhepotretin.

 

 

Older posts

© 2018 Susimetsä
Title image: Carl Wahlbom / Nationalmuseum | Source: Wikipedia

Theme by Anders NorenUp ↑