Susimetsä

Ulla ja Marko

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kirjailijailta

Kuva: Minna Lehtinen

Tiistai-iltana 5.11. olimme Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa kertomassa Kuninkaan rakuunat -sarjasta, historiallisista tapahtumista ja henkilöistä sarjan taustalla sekä kirjoittamisesta ja siitä, millaista on kirjoittaa yhdessä.

Tilaisuus järjestettiin kirjaston viihtyisässä kahvilassa, jossa oli mukava, intiimi tunnelma. Yleisö lähti ilahduttavasti heti mukaan kysymyksien ja kommenttien kautta, ja keskustelu polveili historiasta ja sen moninaisista aiheista kirjoittamiseen, rakuunoidemme seikkailuista naisten rooliin sotakampanjoiden aikana sekä partasudeista makkaroihin.

Kuulijat tuntuivat yllättyvän, kun kerroimme, kuinka paljon aikaa olemme käyttäneet historian tutkimiseen. Vaikka olemme molemmat olleet historiasta kiinnostuneita pienestä pitäen, huomasimme kirjoitushankkeemme alussa 2011, että emme todellakaan tienneet tarpeeksi 1600-luvun arkielämästä pystyäksemme kirjoittamaan uskottavaa kuvausta henkilöhahmojemme arjesta. Yleistä historiaa käsittelevissä teoksissa päähuomio on usein avaintapahtumissa, taisteluissa tai hallitsijoissa. Harvemmin yleisten historiateosten kautta pääsee käsiksi ihmisten arkeen: hampaiden puhdistukseen, huoneiden kalustukseen tai kaupunkien arkkitehtuuriin ja jätehuoltoon. Tästä syystä varsinainen kirjoitusurakkamme pääsikin kunnolla käyntiin vasta n. 2015, kun taustatietoa arkielämän yksityiskohdista – ja siitä, miten ne ovat muuttuneet keskiajalta uudelle ajalle siirtyessä – oli kerätty tarpeeksi.

Eikä taustatyö suinkaan siihen loppunut. Jokaisen kirjan kohdalla tulee eteen tilanteita, joissa täytyy etsiä uutta tietoa, ja joskus tieto tuntuu olevan kiven takana. Kirjoittaessamme Kuriirin viittaa, jossa tärkeä tapahtumapaikka on Magdeburgin kaupunki, otimme yhteyttä Magdeburgin museoon ja tilasimme heiltä heidän julkaisemansa teoksen vuoden 1631 piirityksestä. Siitä saimme hyvän pohjan tarinamme tapahtumille.

Kuva: Minna Lehtinen

Kuulijat olivat myös hyvin kiinnostuneita siitä, mitkä ovat yhdessä kirjoittamisen hyviä ja huonoja puolia ja kuinka työ käytännössä sujuu sekä siitä, kuinka päädyimme kirjoittamaan juuri 1600-luvusta ja rakuunoista. Moni tahtoi tietää tulevaisuudensuunnitelmistamme, kuten siitä, jatkuuko sarja ja aiommeko joskus kirjoittaa muutakin kuin historiallisia romaaneja.

Kaiken kaikkiaan meille varattu puolitoista tuntia lensi kuin siivillä emmekä edes ehtineet lukea ääneen näytteitä tekstistämme – mikä oli ehkä hyväkin, sillä harjoitusluennassa onnistuimme ylinäyttelemään kaikki vuorosanat. 😀

Helsingin kirjamessut 2019

Helsingin kirjamessut ovat olleet jo pitkään yksi vuoden kohokohdista kirjallisuuden harrastajille. Tänä vuonna olimme mukana ensimmäistä kertaa esiintymässä, ja syynä oli tietenkin Kuninkaan rakuunat -sarjamme.

Kuva: Silka Raatikainen, Otava

Ennen haastatteluamme vierailimme Otavan osastolla tervehtimässä tuttuja ja tarkistamassa kirjatarjonnan. Siellä meidät yllätti alueen yläreunaa koristava komea rivistö Otavan kirjailijoiden kuvia, joiden joukosta pian löysimme omamme. Tämän jälkeen kiertelimme alueella etsimässä aarteita (= kirjoja!). Paikalla oli yllättävän paljon väkeä, vaikka oli torstai-ilta. Kuulimme kuitenkin kokeneemmilta kävijöiltä, ettei se ollut vielä mitään verrattuna viikonlopun tungokseen.

Oma esiintymisemme tapahtui 17:30 Punavuori-lavalla. Haastattelijana toimi alan konkari Juha Roina, joka ilmoittikin heti pitäneensä Kuriirin viitasta. Hän oli laatinut hienon setin haastavia kysymyksiä liittyen historiaan ja kolmikymmenvuotiseen sotaan, kirjoitustapaamme sekä Kuninkaan rakuunat -sarjan henkilöhahmoihin, etenkin naishahmojen mukanaoloon, ja sarjan tulevaisuuteen.

Seuraava esiintymisemme on jo vajaan parin viikon päästä Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa. Sitä ennen nautimme ehkä vielä kirjamessujen lopuista päivistä sekä verkossa että mahdollisesti paikan päällä – ilman esiintymispaineita.

Catalina de Erauso, ”Luutnanttinunna”

Catalina de Erauso, Portrait attributed to Juan van der Hamen Wikipedia Public Domain

Huom. jos et vielä ole lukenut Kuninkaan rakuunat -sarjan toista osaa, Kuriirin viittaa, sisältää ensimmäinen tekstikappale pikkuruisen paljastuksen tarinan tapahtumista!

Kuriirin viitassa kuulemme ranskalaisupseeri d’Albertin toisen arven tarinan (ensimmäisestähän mies tarinoi jo Upseerin miekassa) tämän esitellessä arpea Juliette Gerholdille. D’Albert paljastaa saaneensa arven kaksintaistelussa, jonka kävi espanjalaista Catalina de Erausoa vastaan. Catalina de Erauso, joka tunnetaan myös luutnanttinunnana (La Monja Alferez; “The Lieutenant Nun”; luutnanttinunna on oma käännöksemme), on todellinen historiallinen henkilö, soturi ja seikkailija, jonka elämä on ollut varsin vauhdikasta.

Catalina de Erauso syntyi Espanjassa 1592. Hänen isänsä toimi upseerina Baskimaassa, ja tyttären kerrotaan jo pienenä harjoittaneen sotataitoja isänsä ja veljiensä kanssa. Ajan tavan mukaan hänet kuitenkin lähetettiin kasvatettavaksi luostariin. Temperamenttinen Catalina ei tahtonut sopeutua luostarielämään – eikä aikonutkaan: hän leikkasi hiuksensa lyhyiksi, pukeutui mieheksi ja karkasi.

Usean vuoden ajan Catalina kuljeskeli ympäri Espanjaa ja toimi mm. palvelijana. Hän käytti useita eri nimiä, ja kaikesta päätellen miehen valepuku meni täydestä: hän tapasi isänsä ja muitakin sukulaisiaan, mutta nämä eivät tunnistaneet häntä (mikä tosin johtunee osin siitäkin, että hän oli viettänyt luostarissa useita vuosia). Lopulta hän pestautui laivapojaksi ja purjehti Uuteen maailmaan.

Uusi maailma merkitsi monelle uutta alkua, uutta tilaisuutta. Catalinan kerrotaan tarttuneen omaansa ryöstämällä ja tappamalla laivan kapteenin (joka kaiketi myös oli hänen sukulaisensa). Uudessa maailmassa Catalina kierteli jälleen ympäriinsä, joutui kaikenlaisiin kahnauksiin sekä oli osallisena kaksintaisteluissa ja selkkauksissa mm. jäätyään kiinni varsin arkaluontoisesta tilanteesta työnantajansa kälyn kanssa. Päätyipä hän vankilaankin tekojensa takia.

1619 Catalina pestautui armeijaan ja taisteli mm. Chilessä. Hän toimi veljensä, kuvernöörin sihteerin, alaisena. Velikään ei tunnistanut häntä. Sotilasurallaan Catalina yleni luutnantiksi saakka, sillä hänet tunnettiin rohkeana ja taitavana soturina, mutta hän niitti mainetta myös julmilla teoillaan. Kun ura kääntyi laskuun, Catalina päätyi juopottelemaan. Seurauksena oli jälleen kaksintaisteluita ja turvapaikan hakua kirkon tai luostarin huomasta. Kerran Catalinan kerrotaan jättäneen turvapaikkansa, kun häntä pyydettiin sekundantiksi kaksintaisteluun. Pimeällä kujalla käydyssä kamppailussa hän tuli surmanneeksi toisen kaksintaistelijan sekundantin – joka osoittautuikin hänen veljekseen.

Seikkailujensa ohessa Catalina kosiskeli muutamiakin naisia mutta pakeni aina – myötäjäiset mukanaan – ennen avioliiton solmimista sekä hääyötä, jonka kuluessa hänen salaisuutensa olisi paljastunut. Hän kulki vaarallisia matkoja Andien yli, toimi salakuljettajana ja palkkionmetsästäjänä, sai kuolemantuomioita mutta onnistui välttämään ne ja jatkoi kirkoissa piileskelyä kaksintaisteluiden ja muiden selkkausten jälkeen.

1623 Catalina oli jälleen vaikeuksissa lain kanssa. Hän ei enää keksinyt muuta keinoa kuin tunnustaa olevansa nainen – ja neitsyt, mikä seikka huomattavasti paransi hänen asemaansa kirkon silmissä. Piispa armahtikin häntä, ja hän palasi Espanjaan. Siellä hän mm. haki kruunulta korvauksia armeijassa tekemästään työstä. Hänen väitetään jopa päässeen tapaamaan paavia, jonka kerrotaan myöntäneen hänelle erikoisluvan käyttää miesten vaatteita – asia, jonka laki naisilta kielsi ja josta määrättiin rangaistus.

1630 Catalina päätti palata Uuteen Espanjaan. Viimeisenä seikkailunaan kerrotaan hänen päätyneen Meksikoon matkanneen nuoren morsiamen henkivartijaksi. Matkalla Catalina rakastui naiseen ja oli vähällä haastaa Meksikossa odottaneen sulhon kaksintaisteluun.

Catalina de Erauso kuoli 1650. Hän jätti jälkeensä omaelämäkerran, jonka todenperäisyys on kyseenalaistettu. Se, että Catalina de Erauso oli todellinen henkilö, on todistettavissa, mutta epävarmaksi jää se, missä määrin hänen elämästään kerrotut yksityiskohdat pitävät paikkansa. Kieltämättä ne saavat hänet kuulostamaan tapahtumarikkaan seikkailuromaanin päähenkilöltä. Jos Catalina de Erauson legendasta kuitenkaan edes puolet on totta, on hän mainio esimerkki naisesta, joka rikkoi aikakauden sukupuoliodotukset ja eli rohkeasti omaa elämäänsä.

Assassiinin ase Balestrino

Kuva: Public Domain, Metropolitan museum

Kuninkaan rakuunat -sarjan toisessa osassa, Kuriirin viitassa, luutnantti Michel Kniv nousee yhdeksi keskeisistä hahmoista. Hänen taustansa ja taitonsa ovat hyvin erilaiset muihin rakuunoihin verrattuna. Heti ensimmäisessä kohtauksessaan hän käyttää pienikokoista varsijousta, jota kutsutaan nimellä balestrino (italiaksi ’pieni varsijousi’).

Tämän tyyppisten varsijousien käyttötarkoituksesta on ristiriitaisia käsityksiä. Perinteisesti niitä on kutsuttu assassiinien/salamurhaajien jousiksi, ja esimerkiksi Sothebyn huutokaupassa 70-luvulla kerrottiin, että balestrinojen ilmaannuttua markkinoille 1500- ja 1600-luvuilla asetettiin eri puolilla Eurooppaa ankaria kieltoja niitä vastaan, koska ne olivat helposti piilotettavia ja tappavia salamurha-aseita.

Viime aikoina harrastajat, erityisesti Tod Todeschini, joka mm. vetää Youtubessa historiallisesti tarkkaa ”myytinmurtaja”-sarjaa, ovat nostaneet esiin ajatuksia siitä, että nämä jouset eivät olisikaan olleet salamurhaajien aseita vaan koristeaseita ja rikkaiden ylimysten leikkikaluja. Tämän puolesta puhuu esimerkiksi se, kuinka koristeellisia nämä aseet yleensä ovat ja miten pieni läpäisyvoima niillä ammuttavilla nuolilla lopulta on.

Mikä lopullinen totuus sitten lieneekään, oli Michel Knivin jousi rakenteeltaan soveltuva juuri sellaiseen käyttöön, johon se Kuriirin viitassa päätyi. 😀 Kannattaa kuitenkin katsoa Tod Todeschinin video, jolla hän esittelee ja koekäyttää itse valmistamaansa balestrino-jousta.

Samuel Cockburnin viimeinen leposija

Kenraalimajuri Samuel Cockburnin muistomerkki Turun tuomiokirkossa

Kuninkaan rakuunat -sarjan ensimmäisessä osassa, Upseerin miekassa, Tomas Rapir muistelee lumista talvea Turussa vuonna 1621 ja sitä, kuinka hän muiden turkulaisten joukossa sai nähdä hänen majesteettinsa Kustaa II Aadolfin. Kuningas saapui tuolloin kaupunkiin arvostetun skotlantilaisen palkkasoturin, Samuel Cockburnin hautajaisiin. Cockburn oli kuollessaan 46 tai 47 -vuotias. Hänellä oli takanaan pitkä ja kunniakas ura Ruotsin armeijassa.

Cockburn saapui Ruotsiin vuonna 1598, samoihin aikoihin kuin suuri joukko muitakin skotlantilaisia palkkasotureita. Sotilasuransa alkuvaiheissa hän osallistui Ruotsin myrskyisiin sisällissotiin. Myöhemmin hän palveli everstinä Ruotsin ja Venäjän sodassa 1609-1610, ja hänen rykmenttinsä oli ratkaisevassa roolissa Novgorodin valtauksessa 1611. Seuraavana vuonna, Cockburnin hakiessa 8000 riikintaalerin edestä rästiin jääneitä palkkarahoja, myönsi kuningas Kustaa II Aadolf hänelle 300 maatilaa Pohjanmaalta.

Seuraavien kymmenen vuoden ajan kenraalimajuri Cockburn oli Ruotsin palveluksessa, kunnes vuonna 1621 kuoli, tiettävästi sairauteen. Hautajaiset järjestettiin talvella 1621 Turussa. Cockburnin veli, Johan, pystytti hänelle marmorisen hautapaaden Turun tuomiokirkkoon, mistä se löytyy tänäkin päivänä Pyhän Ruumiin kappelista.

« Older posts

© 2019 Susimetsä
Title image: Carl Wahlbom / Nationalmuseum | Source: Wikipedia

Theme by Anders NorenUp ↑