Susimetsä

Ulla ja Marko

Haastattelu Hämeenlinnan kaupunkiuutisissa

Hämeenlinnan kaupunkiuutiset 1.2.2020

Saimme kutsun haastatteluun Hämeenlinnan kaupunkiuutisten toimittajalta, AP Sarjannolta, joka osoittautuikin kaltaiseksemme Alexandre Dumas -faniksi. Keskustelumme pyörikin hyvin laajasti aihealueen ympärillä ja jäimme jännityksellä odottamaan, millainen juttu toimittajan kynästä irtoaisi. Siitä tulikin suorastaan mainio!

Juttu ilmestyi paperilehdessä 1.2.2020, mutta on luettavissa myös Hämeenlinnan kaupunkiuutisten verkkosivuilta täältä.

Kuninkaan rakuunat III – Salamurhaajan merkki

Kuninkaan rakuunat 3 Salamurhaajan merkki

Kuninkaan rakuunoiden kolmannen osan nimi ja kansikuvakin on nyt julkistettu! Sankarimme jatkavat vauhdikkaita seikkailujaan romaanissa nimeltä Salamurhaajan merkki.

Esittelyteksti kuvaa Salamurhaajan merkkiä näin:

Koe 1630-luvun Pariisin loisto ja löyhkä, seikkaile jo kadonneen Lontoon kaduilla! Seikkailusarja koukuttaa hovijuonitteluilla ja kielletyillä romansseilla.

Ruotsi-Suomen kuningas lähettää luotetuimmat rakuunansa Pariisiin jäljittämään petturia. Vänrikki Tomas Rapir janoaa paitsi kostoa myös kauppiaantyttären rakkautta.

Ranskan kuninkaan oikea käsi kardinaali Richelieu on selviytynyt täpärästi salamurhayrityksestä ja saa kuulla, että petturi oli yksi hänen omistaan. Voidakseen jatkaa vihollisensa ajojahtia Pariisissa rakuunoiden on lupauduttava Richelieun henkivartiokaartiin. Joutuvatko rakuunat lunastamaan lupauksen hengellään?

Pääsette siis seuraamaan Kuninkaan rakuunoiden uusia seikkailuja näillä näkymin toukokuussa. Tervetuloa mukaan!

Artturi Leinonen: Hakkapeliitat I-III

Kun aikoinaan keksimme idean Kuninkaan rakuunat -sarjalle, vaikutti siltä, että 1600-luvulle ja etenkin kolmikymmenvuotisen sodan aikaan sijoittuvaa seikkailukirjallisuutta on Suomessa julkaistu melko vähän. Vuosien kuluessa olemme kuitenkin löytäneet ja ennättäneet tutustua joihinkin esimerkkeihin. Nyt päätimme esitellä Artturi Leinosen Hakkapeliitat, kolmeosaisen seikkailukirjojen sarjan, joka ilmestyi 1934.

Tarinassa seurataan suomalaisen hakkapeliittajoukon seikkailuja kolmikymmenvuotisessa sodassa. Päähenkilöitä ovat kurikkalainen Niisius, joka joutuu sotaan karkuriveljensä puolesta, ja Hannu Jänis, jonka rooli jää lähinnä koomiseksi kevennykseksi ja sankarin toveriksi. Sarjan ensimmäinen osa on varsin kevyttä, seikkailupitoista viihdettä. Tapahtumat etenevät vauhdilla, ja kirjassa ennätetään joihinkin Kuninkaan rakuunoistakin tuttuihin paikkoihin, kuten Frankfurt-an-der-Oderiin ja Magdeburgiin. Toinen osa on sävyltään vakavampi. Siinä pääsevät esille myös sodan ja aikakauden varjopuolet, kuten nälkä ja rutto. Kolmannessa osassa palataan Suomeen metsästämään karkureita ja kärsimään kurjuutta kovien verojen vuoksi.

Hakkapeliittojen kieli on varsin verevää. Välillä kirjailija heittäytyy lähes runolliseksi, etenkin suomalaista maisemaa ja luontoa kuvatessaan, eikä taistelukuvauksista puutu mahtipontisuutta:

Hauska tarina herätti meissä hilpeyttä ja jopa joitakin naurunpyrskähdyksiä. Huumori on pitkälti peräisin dialogista, henkilöhahmojen omalaatuisuudesta ja tietenkin suunnattomista sankariteoista, joihin etenkin juuri suomalaiset ylivertaisen rohkeutensa ja voimiensa vuoksi kykenevät. He kantavat kanuunoita! He kiskovat vihollissotilaat satulasta paljain käsin!

Tunteellinen lukija sai kyllä kyynelhelmenkin silmäänsä, sillä ei Hakkapeliitoissa sodan kauhuja ja raadollisuuksiakaan unohdeta. Kohdat, joissa esimerkiksi kuningas Kustaa II Aadolf pohtii, onko hänellä oikeutta komentaa miehiä marssimaan kuolemaansa, on kirjoitettu mietiskelevällä pikemmin kuin saarnaavalla otteella. Niistä muutoin kepeä seikkailu saa syvyyttä, mikä tasapainottaa kokonaisuutta.

Trilogian juonirakenne ei ole kovin selkeä, eikä siinä esiinny perinteisiä pahiksia. Jonkin verran huomasimme historiallisia epätarkkuuksia, esim. hakkapeliittoja nimitetään rakuunoiksi, vaikka kyseessä ovat erilaiset yksiköt: sana hakkapeliitta viittaa erityisesti suomalaisiin kevyen ratsuväen joukkoihin, kun taas rakuunat olivat ratsain kulkevia musketöörejä, jotka kuitenkin taistelivat jalkaisin. On toki muistettava, että Hakkapeliitat kirjoitettiin aikana, jona tiedonsaanti oli huomattavasti nykyistä hankalampaa.

Jos kävimmekin Hakkapeliittojen kimppuun nähdäksemme, kuinka muut ovat käsitelleet kolmikymmenvuotista sotaa seikkailutarinoissa, vei kertomus kuitenkin kohta meidät mukanaan. Se sisältää niin toimintaa kuin huumoriakin, verisiä taisteluja ja jopa ripauksen romantiikkaa.

Joululahjamme teille: kaksi raapaletta!

Tahdomme toivottaa kaikille lukijoillemme hyvää joulunaikaa. Toivomme, että saatte otettua lomaa arjen kiireistä ja nautitte keskitalven juhlan tunnelmasta. Meidän reseptimme hyvään jouluun on yksinkertainen: kuusi, kynttilöitä ja kirjoja – sekä tietenkin suklaata!

Seuraavassa kaksi kirjoittamaamme raapaletta (tasan 100 sanan tarinaa), jotka toivottavasti siivittävät teidätkin juhlan tunnelmiin. Muistathan myös aiemmin julkaistun lyhyen tarinan rakuunoidemme joulunvietosta vuonna 1630? Sen löydät ylävalikon ”Kuninkaan rakuunat”-kohdan takaa.

Sydäntalvi

Lumi hautaa alleen niityt ja metsät. Maa kietoutuu hämärän käärinliinaan. Kuolevan vuoden ote kirpoaa, päivä ei ennätä valjeta ennen kuin jo lakastuu iltaan.

On vuoden pimein, pisin yö. Tänä yönä kuolleet kulkevat elävien joukossa.

Näillä armottoman kylmyyden metsästysmailla ovat ennen eläneet aina läsnä. Vakavanhojen varjelua tarvitaan, joten heitä muistetaan ja kunnioitetaan. Tänä yönä, kun pidot ovat hiljenneet, katetaan pöytään ruokaa ja olutta vainajia varten. Saunan kiukaan alla hehkuu hiillos vielä pitkään sen jälkeen, kun elävät ovat nauttineet löylyistä: on lupa kuolleiden käydä sisään jäisiä jäseniään lämmittelemään.

Livahdan ovenraosta savuiseen hämärään. Ahh, niin paljon miellyttävämpää kuin hyisen maan sylissä, kalmankylmässä haudassa!

– Ulla Susimetsä, 2019

Muistot

Garacg juoksi kuun valaiseman metsän läpi. Hengitys huurtui kuonolle. Metsänpohjaa peittävä lumipeite pöllysi tassujen alla. Tämä oli hänen maailmansa, sen tuoksut hänen elämänsä.

Vieras ääni kantautui hyisessä ilmassa.

Garacg pysähtyi huurtuneen puun varjoon. Hän tarttui oksaan vasemmalla kädellään ja kohottautui pystyyn, käänsi korviaan kuullakseen paremmin. Edessä puunrungot antoivat tilaa aukealle ja sillä kohoaville rakennuksille. Ilmassa tuoksui savu ja ihmisten reviirin merkitsevä virtsa.

Ovi aukesi ja joku hoippui ulos. Talosta kantautuva ääni muuttui selkeämmäksi ja sen nuotti tutuksi.

Garacgin ruumis vapisi. Muistot purkautuivat hänen mieleensä. Täyttivät sen. Ajasta, kun hän itse oli laulanut joululauluja.

Garacg ulvoi kuulle koettaen ajaa tuskan pois.

– Marko Susimetsä, 2019

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kirjailijailta

Kuva: Minna Lehtinen

Tiistai-iltana 5.11. olimme Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa kertomassa Kuninkaan rakuunat -sarjasta, historiallisista tapahtumista ja henkilöistä sarjan taustalla sekä kirjoittamisesta ja siitä, millaista on kirjoittaa yhdessä.

Tilaisuus järjestettiin kirjaston viihtyisässä kahvilassa, jossa oli mukava, intiimi tunnelma. Yleisö lähti ilahduttavasti heti mukaan kysymyksien ja kommenttien kautta, ja keskustelu polveili historiasta ja sen moninaisista aiheista kirjoittamiseen, rakuunoidemme seikkailuista naisten rooliin sotakampanjoiden aikana sekä partasudeista makkaroihin.

Kuulijat tuntuivat yllättyvän, kun kerroimme, kuinka paljon aikaa olemme käyttäneet historian tutkimiseen. Vaikka olemme molemmat olleet historiasta kiinnostuneita pienestä pitäen, huomasimme kirjoitushankkeemme alussa 2011, että emme todellakaan tienneet tarpeeksi 1600-luvun arkielämästä pystyäksemme kirjoittamaan uskottavaa kuvausta henkilöhahmojemme arjesta. Yleistä historiaa käsittelevissä teoksissa päähuomio on usein avaintapahtumissa, taisteluissa tai hallitsijoissa. Harvemmin yleisten historiateosten kautta pääsee käsiksi ihmisten arkeen: hampaiden puhdistukseen, huoneiden kalustukseen tai kaupunkien arkkitehtuuriin ja jätehuoltoon. Tästä syystä varsinainen kirjoitusurakkamme pääsikin kunnolla käyntiin vasta n. 2015, kun taustatietoa arkielämän yksityiskohdista – ja siitä, miten ne ovat muuttuneet keskiajalta uudelle ajalle siirtyessä – oli kerätty tarpeeksi.

Eikä taustatyö suinkaan siihen loppunut. Jokaisen kirjan kohdalla tulee eteen tilanteita, joissa täytyy etsiä uutta tietoa, ja joskus tieto tuntuu olevan kiven takana. Kirjoittaessamme Kuriirin viittaa, jossa tärkeä tapahtumapaikka on Magdeburgin kaupunki, otimme yhteyttä Magdeburgin museoon ja tilasimme heiltä heidän julkaisemansa teoksen vuoden 1631 piirityksestä. Siitä saimme hyvän pohjan tarinamme tapahtumille.

Kuva: Minna Lehtinen

Kuulijat olivat myös hyvin kiinnostuneita siitä, mitkä ovat yhdessä kirjoittamisen hyviä ja huonoja puolia ja kuinka työ käytännössä sujuu sekä siitä, kuinka päädyimme kirjoittamaan juuri 1600-luvusta ja rakuunoista. Moni tahtoi tietää tulevaisuudensuunnitelmistamme, kuten siitä, jatkuuko sarja ja aiommeko joskus kirjoittaa muutakin kuin historiallisia romaaneja.

Kaiken kaikkiaan meille varattu puolitoista tuntia lensi kuin siivillä emmekä edes ehtineet lukea ääneen näytteitä tekstistämme – mikä oli ehkä hyväkin, sillä harjoitusluennassa onnistuimme ylinäyttelemään kaikki vuorosanat. 😀

« Older posts

© 2020 Susimetsä
Title image: Carl Wahlbom / Nationalmuseum | Source: Wikipedia

Theme by Anders NorenUp ↑