Kirjablogi Kirsin kirjanurkassa ilmestyi mainio arvio Kuninkaan rakuunoiden kolmannesta osasta, Salamurhaajan merkistä. Olimme jännittyneitä sen suhteen, miten sarjan uusin otettaisiin vastaan – tarinamme puitteethan poikkeavat jonkin verran kahden edellisen osan tapahtumapaikoista. Tällaisen arvion lukeminen kuitenkin karkotti huolemme!
Artikkelin lukeaksesi voit klikata kuvaa. Emme kuitenkaan malta olla lainaamatta paria kohtaa arviosta:
Vaikka varsinaisesta sodasta ollaan nyt ainakin hetken tauolla, ei Salamurhaajan merkistä puutu vauhtia, jännitystä tai toimintaa. Oikeastaan päinvastoin! Tarinassa on useita huimaavia miekanmittelökohtauksia, joiden kuvaamisessa Susimetsät osoittavat taituruutensa ja joiden lukeminen on silkkaa kiduttavaa nautintoa.
Kuten huomaatte, olen täydellisesti Kuninkaan rakuunoiden pauloissa. Sarjan parissa olen päässyt samankaltaiseen lukuilon ja uppoutumisen tilaan kuin joskus nuorena. Kyynistyneelle neljäsosa-ammatilaislukijalle se on todellista herkkua!
Armand de Richelieu hymyili ja taivutti päänsä nyökkäykseen. Hän oli itsekin varsin tyytyväinen sanomalehteen, jonka ensimmäinen numero oli ilmestynyt tänään, toukokuun 30. päivänä armon vuonna 1631. Viikoittain ilmestyvä aviisi olisi oiva tapa hallita ja ohjailla uutisten kulkua valtakunnassa. Tähän saakka ajankohtaisten asioiden tietolähteinä toimivat pääasiassa käsinkirjoitetut nouvelles à la main – ja tietenkin Pont Neufin silta. Sen sankassa väkijoukossa uutiset ja huhut levisivät kulovalkean tavoin. Sillalle myös kiinnitettiin päivänpolttavista asioista kertovia plakaatteja ja kaiverruskuvia.
Kuninkaan rakuunat – salamurhaajan merkki
Kuten kerromme Kuninkaan rakuunoiden kolmannessa osassa, Salamurhaajan merkissä, ilmestyi tarinamme tapahtuma-aikaan ensimmäisen ranskalaisen sanomalehden ensimmäinen numero. Lehti oli nimeltään La Gazette, ja sen perusti Théophraste Renaudot kardinaali Richelieun avulla.
Ennen La Gazetteakin uutiset levisivät Ranskassa. Silloin tietolähteenä toimivat lähinnä kädestä käteen jaetut tai seiniin kiinnitetyt lehtiset (nouvelles à la main). Niin Ranskassa kuin muuallakin tietoa välitettiin tietenkin myös kirjeitse, ja lähetit matkasivat ratsain, vaunuilla tai laivoilla. Matkustelevat kauppiaat tai muut paljon liikkuvat ihmiset levittivät kuulemiaan puheita tai sanaa näkemistään tapahtumista. Tiedonkulku oli luonnollisesti hidasta, eikä uutisten luotettavuudesta ollut minkäänlaisia takeita. Kyseessä saattoi hyvinkin olla pelkkä huhupuhe, satamakrouvissa kuultu juoru, tai tieto oli monien välikäsien kautta kuljettuaan vääristynyt paljonkin. Nykyaikaista mediaa ei ollut olemassa, joten ihmisten maailmankuva oli erilainen kuin nykyisin, eivätkä kaukaiset tapahtumat välttämättä edes kiinnostaneet suurinta osaa väestöstä siinä määrin kuin sukulaisten tai kotikylän asiat.
Euroopan ensimmäinen sanomalehti näki auringonvalon kuitenkin jo muutama vuosikymmen aiemmin: Johann Caroluksen toimittama Relation aller Fürnemmen und gedenckwürdigen Historien syntyi Strasburgissa vuonna 1605, ja se ilmestyi säännöllisesti aina vuoteen 1659 saakka. Hollannin Amsterdamissa julkaistiin vuosina 1618-1672 sanomalehtä nimeltä Courante uyt Italien, Duytslandt, &c., jonka ensimmäisen numeron ainoa säilynyt kappale löytyy tätä nykyä Ruotsin kansalliskirjastosta Tukholmasta.
Ruotsi-Suomen ensimmäisen sanomalehden perustivat kuningatar Kristiina ja valtakunnankansleri Axel Oxenstierna vuonna 1645 julkaistaakseen siinä valtion virallisia näkemyksiä ja kuulumisia. Ordinari Post Tijender, myöhemmin Post- och Inrikes Tidningar, on maailman vanhin yhä edelleen ilmestyvä sanomalehti, tosin se ilmestyy nykyisin verkkoversiona. Ensimmäinen Suomen kansalle tarkoitettu sanomalehti ilmestyi vasta vuonna 1771 ja ensimmäinen suomenkielinen lehti viisi vuotta myöhemmin.
Théophraste Renaudot La Gazetten kuvassa 1644
La Gazette on näistä kenties historiallisesti merkittävin, sillä sen esimerkki on muokannut ymmärrystämme sanomalehdistä tähän päivään saakka. Lehdessä julkaistiin ulkomaiden ja kotimaan uutisten lisäksi mm. poliittisia artikkeleja sekä uutisia hovista ja diplomatian kentältä. Sekä kardinaali Richelieu että kuningas Louis XIII kirjoittivat siihen. Kardinaali Richelieu käytti lehteä häpeilemättä myös vallan välineenä: valtion tiukasti kontrolloimalla tietolähteellä saattoi kätevästi ohjailla ihmisten ajattelua ajankohtaisista tapahtumista.
Vielä Richelieun aikojen jälkeenkin La Gazette toimi pitkään vallan kahvassa olevien äänitorvena: sen sivuilla ei esimerkiksi raportoitu vallankumouksen synnystä taikka La Bastillen valloituksesta vuonna 1789. La Gazetten ilmestyminen loppui lopulta 1915 uudenaikaisen uutismedian syntyessä.
Punaisen kaavun helmat kuiskivat salaisuuksiaan, kun Richelieu astui pois työpöytänsä takaa. Hihan kätköstä työntyi esiin käsi, jota koristi rykelmä rubiini- ja ametistisormuksia. Josef pani merkille käden jäntevän lujuuden. Se oli kaikkea muuta kuin mitä kirkonmieheltä ja itsensä ylellisyydellä ympäröineeltä kuninkaan tärkeimmältä neuvonantajalta olisi voinut odottaa. Kardinaalihan oli komentanut Ranskan joukkoja La Rochellen piirityksessä.
Soturi.
Richelieu loi Josefiin läpitunkevan katseen aivan kuin olisi kuullut hänen ajatuksensa.
Kirkonmies, ministeri, soturi… mitä kaikkea muuta kardinaali oikein oli?
Kuninkaan rakuunat – salamurhaajan merkki
Kardinaali Richelieu (Maurice Leloirin kuvitus, Kolme muskettisoturia)
Kuninkaan rakuunat -sarjan kolmannessa osassa, Salamurhaajan merkissä, astuu viimein näyttämölle kardinaali Richelieu, joka toki on häärinyt tapahtumien taustalla sarjan edellisissäkin osissa. Richelieu oli aikanaan kiistatta yksi Euroopan vaikutusvaltaisimmista miehistä. Muutaman muun 1600-luvulla eläneen ministerin tavoin hän nousi maansa hallitsijan vertaiseksi tai jopa tätä merkittävämmäksi vaikuttajaksi ja keräsi puoleensa vihaa sekä kateutta, jotka usein ilmenivät erilaisina syrjäyttämis- tai salamurhayrityksinä. Richelieun värikkäistä vaiheista voisi kertoa paljonkin, mutta tässä tekstissä näkökulmamme on Kuninkaan rakuunat ja erityisesti Richelieun vaikutus kolmikymmenvuotiseen sotaan.
Richelieu ei käyttänyt valtaansa ainoastaan Ranskassa, vaan hänen vaikutuksensa näkyi ympäri Eurooppaa – eikä vähiten kolmikymmenvuotisessa sodassa. Habsburgien suvun kasvava valta oli huolestuttanut kardinaalin, sillä Habsburgit hallitsivat suurta osaa Euroopasta; Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa, Italiaa ja Espanjaa sekä Espanjan valloittamia Hollannin alueita.
Ranska oli jo taistellut keisaria vastaan epäsuorasti Italiassa, missä se tuki paikallisia hallitsijoita Espanjan ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan joukkoja vastaan. Nämä taistelut eivät kuitenkaan edenneet Ranskan kannalta suotuisasti ja niistä muodostuikin valtiolle raskas taloudellinen taakka.
Richelieu lähetti Regensburgiin lähettilääksi Nicolas Brûlart de Silleryn ja tämän tueksi erään tärkeimmistä neuvonantajistaan ja vajoojaverkostonsa johtajan, kapusiinimunkki Isä Josephin, ns. Harmaan eminenssin. Heidän tehtävänään oli vahvistaa oppositiota Keisari Ferdinand II vastaan, ja siinä he onnistuivatkin: vaaliruhtinaat pakottivat keisarin syrjäyttämään Wallensteinin armeijansa komennosta 13. elokuuta 1630 – juuri, kun Kustaa II Aadolf oli rantautunut Pommeriin ja kokenutta sotapäällikköä olisi tarvittu armeijan johdossa.
Keisari Ferdinand II:lle tuli kiire siirtää joukkoja Pohjois-Italiasta Ruotsin joukkoja vastaan, joten hän oli valmis solmimaan rauhan Ranskan kanssa. Ensimmäistä Silleryn neuvottelemaa sopimusta Richelieu ei kuitenkaan suostunut allekirjoittamaan, sillä se edellytti, ettei Ranska millään tavalla sekaantuisi Saksassa käytäviin sotiin. Ja Richelieuhan oli jo tukenut ensin Tanskan ja myöhemmin Ruotsin sotakampanjaa rahallisesti.
Neuvottelujen pitkittyminen kuitenkin koitui Ranskan eduksi. Keisari Ferdinand II oli luottanut niin lujasti rauhansopimuksen syntyyn, että oli siirtänyt joukkojaan pois Italiasta, eikä ranskalaisia vastassa ollut enää juuri muuta kuin Espanjan joukot. Ruotsin maihinnousun aiheuttamien paineiden kasvaessa Pommerissa ja muualla Saksassa Richelieun tarvitsi vain odottaa, että espanjalaiset ja Ferdinand II hyväksyisivät uudet rauhanehdot.
Cherascon ensimmäinen sopimus laadittiin huhtikuussa 1631, ja lopullinen sopimus valmistui 19. kesäkuuta 1631. Sopimusten tuloksena Espanja veti pois vaateensa alueista, jotka se oli aiemmin katsonut omaan vaikutuspiiriinsä kuuluviksi.
Samaan aikaan Richelieu kävi epäsuorempaa kamppailua Habsburgeja vastaan. Hän tuki Tanskaa, kun Christian IV soti Saksan protestanttisten vaaliruhtinaiden apuna 1625-1630. Kun Tanska joutui perääntymään, Richelieu neuvotteli jo Ruotsin kanssa ja päätyi tukemaan rahallisesti Ruotsin sotakampanjaa vuoden 1631 alussa.
Kuten tarinassammekin tapahtuu, joutui mahtava kardinaali monien juonien ja jopa salamurhayritysten kohteeksi. Emme kuitenkaan paljasta tässä enempää hänen vaiheistaan tai kohtalostaan – lisää voitte lukea Salamurhaajan merkistä.
Kuninkaan rakuunoiden kolmannen osan nimi ja kansikuvakin on nyt julkistettu! Sankarimme jatkavat vauhdikkaita seikkailujaan romaanissa nimeltä Salamurhaajan merkki.
Esittelyteksti kuvaa Salamurhaajan merkkiä näin:
Koe 1630-luvun Pariisin loisto ja löyhkä, seikkaile jo kadonneen Lontoon kaduilla! Seikkailusarja koukuttaa hovijuonitteluilla ja kielletyillä romansseilla.
Ruotsi-Suomen kuningas lähettää luotetuimmat rakuunansa Pariisiin jäljittämään petturia. Vänrikki Tomas Rapir janoaa paitsi kostoa myös kauppiaantyttären rakkautta.
Ranskan kuninkaan oikea käsi kardinaali Richelieu on selviytynyt täpärästi salamurhayrityksestä ja saa kuulla, että petturi oli yksi hänen omistaan. Voidakseen jatkaa vihollisensa ajojahtia Pariisissa rakuunoiden on lupauduttava Richelieun henkivartiokaartiin. Joutuvatko rakuunat lunastamaan lupauksen hengellään?
Pääsette siis seuraamaan Kuninkaan rakuunoiden uusia seikkailuja näillä näkymin toukokuussa. Tervetuloa mukaan!
Kun aikoinaan keksimme idean Kuninkaan rakuunat -sarjalle, vaikutti siltä, että 1600-luvulle ja etenkin kolmikymmenvuotisen sodan aikaan sijoittuvaa seikkailukirjallisuutta on Suomessa julkaistu melko vähän. Vuosien kuluessa olemme kuitenkin löytäneet ja ennättäneet tutustua joihinkin esimerkkeihin. Nyt päätimme esitellä Artturi Leinosen Hakkapeliitat, kolmeosaisen seikkailukirjojen sarjan, joka ilmestyi 1934.
Tarinassa seurataan suomalaisen hakkapeliittajoukon seikkailuja kolmikymmenvuotisessa sodassa. Päähenkilöitä ovat kurikkalainen Niisius, joka joutuu sotaan karkuriveljensä puolesta, ja Hannu Jänis, jonka rooli jää lähinnä koomiseksi kevennykseksi ja sankarin toveriksi. Sarjan ensimmäinen osa on varsin kevyttä, seikkailupitoista viihdettä. Tapahtumat etenevät vauhdilla, ja kirjassa ennätetään joihinkin Kuninkaan rakuunoistakin tuttuihin paikkoihin, kuten Frankfurt-an-der-Oderiin ja Magdeburgiin. Toinen osa on sävyltään vakavampi. Siinä pääsevät esille myös sodan ja aikakauden varjopuolet, kuten nälkä ja rutto. Kolmannessa osassa palataan Suomeen metsästämään karkureita ja kärsimään kurjuutta kovien verojen vuoksi.
Hakkapeliittojen kieli on varsin verevää. Välillä kirjailija heittäytyy lähes runolliseksi, etenkin suomalaista maisemaa ja luontoa kuvatessaan, eikä taistelukuvauksista puutu mahtipontisuutta:
Hauska tarina herätti meissä hilpeyttä ja jopa joitakin naurunpyrskähdyksiä. Huumori on pitkälti peräisin dialogista, henkilöhahmojen omalaatuisuudesta ja tietenkin suunnattomista sankariteoista, joihin etenkin juuri suomalaiset ylivertaisen rohkeutensa ja voimiensa vuoksi kykenevät. He kantavat kanuunoita! He kiskovat vihollissotilaat satulasta paljain käsin!
Tunteellinen lukija sai kyllä kyynelhelmenkin silmäänsä, sillä ei Hakkapeliitoissa sodan kauhuja ja raadollisuuksiakaan unohdeta. Kohdat, joissa esimerkiksi kuningas Kustaa II Aadolf pohtii, onko hänellä oikeutta komentaa miehiä marssimaan kuolemaansa, on kirjoitettu mietiskelevällä pikemmin kuin saarnaavalla otteella. Niistä muutoin kepeä seikkailu saa syvyyttä, mikä tasapainottaa kokonaisuutta.
Trilogian juonirakenne ei ole kovin selkeä, eikä siinä esiinny perinteisiä pahiksia. Jonkin verran huomasimme historiallisia epätarkkuuksia, esim. hakkapeliittoja nimitetään rakuunoiksi, vaikka kyseessä ovat erilaiset yksiköt: sana hakkapeliitta viittaa erityisesti suomalaisiin kevyen ratsuväen joukkoihin, kun taas rakuunat olivat ratsain kulkevia musketöörejä, jotka kuitenkin taistelivat jalkaisin. On toki muistettava, että Hakkapeliitat kirjoitettiin aikana, jona tiedonsaanti oli huomattavasti nykyistä hankalampaa.
Jos kävimmekin Hakkapeliittojen kimppuun nähdäksemme, kuinka muut ovat käsitelleet kolmikymmenvuotista sotaa seikkailutarinoissa, vei kertomus kuitenkin kohta meidät mukanaan. Se sisältää niin toimintaa kuin huumoriakin, verisiä taisteluja ja jopa ripauksen romantiikkaa.
Viimeisimmät kommentit