Susimetsä

Ulla ja Marko

Author: Ulla Susimetsä (page 1 of 2)

Glögi ja hehkuviini – lääkkeestä joulujuomaksi

Lämpimän, mausteisen viinin – glögin tai hehkuviinin – nauttiminen tunnetaan nykyisin etenkin joulun ajan traditiona. Maustetuilla viineillä on kuitenkin pitkät perinteet jo antiikin ajoilta saakka: niitä on käytetty sekä lääkinnällisiin tarkoituksiin että parantamaan kuljetuksen ja huonon säilytyksen vuoksi kärsineen viinin makua.

Viinin maustaminen oli suosittua keskiajalla, ja tapa kulkeutui myös pohjolaan. Joissain lähteissä kerrotaan viinin maustamisen menettäneen 1600-luvulla suosiotaan muualla Euroopassa, kun taas Pohjoismaissa tapa säilyi. Tähän saattavat olla syynä pitkät kuljetusmatkat, jotka verottivat viinin makua, tai sitten mausteista viiniä yksinkertaisesti pidettiin kylmiin päiviin sopivana juomana.

Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan kohdalla voisimme vanhan lastenlorun tapaan kysellä ”mistä on suuret kuninkaat tehty?” ja vastata, että sokerista, hujanasta, inkivääristä ja kanelista. Kuninkaan kerrotaan suosineen sekoitusta, jossa reininviini maustettiin sokerilla, hunajalla, kanelilla, inkiväärillä, kaardemummalla ja neilikalla. Kuninkaan rakuunat -sarjan ensimmäisessä osassa (Upseerin miekka) näemme myös kuningas Kustaa II Aadolfin nauttimassa lämmintä mausteviiniä lääkinnällisessä tarkoituksessa.

Ei maustettua viiniä kuitenkaan muuallakaan tyystin hylätty: 1600-luvultakin löytyy monia reseptejä mausteviineistä, joiden tarkoitus on vaikkapa edistää ruoansulatusta. 1600-luvun lopulla kuolleen italialaisen ylimyksen Vittoria della Roveren muumioituneista jäännöksistä on havaittu hänen nauttineen runsaasti neilikkaa, todennäköisesti viinin seassa, ennen kuolemaansa (lähde). Toimiko juoma jonkinlaisen lääkeaineen ominaisuudessa vai sattuiko hän vain suosimaan mausteviiniä, sitä emme tiedä.

Maustettua viiniä kerrotaan nautitun 1600-luvulla nimenomaan aterian päätteeksi ruoansulatuksen edistämiseksi (lähde). Tällainen juoma oli esimerkiksi vin des dieux, ”jumalten viini”. Toinen suosittu sekoitus oli Hippocras (Hypocras), jolla on pitkät perinteet ja joka on makeutettua, maustettua (mahdollisesti muttei välttämättä lämmintä) puna- tai valkoviiniä. Sillä uskottiin olevan monenlaisia terveydellisiä vaikutuksia. 1600-luvun Ranskassa mausteviineihin käytettiin myös mm. omenaa, appelsiinia sekä manteleita, jopa myskiä ja ambraa.

Viiniin sekoitettiin usein myös erilaisia lääkeaineita. Neilikalla, inkiväärillä, kanelilla ja muilla mausteilla uskottiin olevan terveydelle edullisia vaikutuksia. Mukaan saatettiin lisätä hunajaa maun parantamiseksi. Muitakin aineita kuin mausteita käytettiin; esimerkiksi suomalainen pappi Sigfridus Aronus Forsius (n. 1560–1624), joka oli perehtynyt mm. astrologiaan ja lääketieteeseen, mainitsee kirjoituksissaan viinin ja hunajan kanssa nautitun rikin parantavan ”sattuneet tai Iskun saaneet Korvat” (lähde).

Jaamme tässä edellä linkitetystä Coquinaria-blogista ja [les] Gourmantissimes-blogista löytämämme ohjeen jumalten viinille. Ohje on peräisin Ranskasta vuodelta 1676, vapaa käännös omamme.

Ota kaksi suurta sitruunaa ja kaksi omenaa, kuori ne ja leikkaa viipaleiksi. Laita viipaleet astiaan, lisää 100g sokeria, pullollinen burgundin viiniä, kuusi neilikkaa ja vähän appelsiininkukkavettä. Peitä kaikki hyvin ja anna muhia 2-3 tuntia. Siivilöi. Jos haluat, lisää ambraa tai myskiä.

(Take two big lemons and two Russet apples, peel them and cut them into slices. Put everything in a dish, with three quarters of powdered sugar, a pint of Burgundy wine, six cloves and a little orange flower water. Cover everything well and let it soak for two to three hours. Pass it through a stocking like Hypocras. If you want, add amber and musk, also like Hypocras, and you will find it excellent.)

Reseptit eivät 1600-luvulla olleet kovin tarkkoja ainesosien määrien suhteen, joten nykysekoittelijalle jää arvailtavaa erityisesti sokerin ja viinin kohdalla. Sokerin määrä on ilmoitettu kolmena neljänneksenä, mutta mittayksikkö on jätetty mainitsematta. Sata grammaa on todennäköisesti alakanttiin, mutta määrää voi halutessaan kasvattaa oman maun mukaan. Viinin kohdalla alkuperäisessä ranskankielisessä reseptissä käytetään termiä ’chopine’,  joka kääntyy tuopilliseksi tai viinipullolliseksi – mutta jälkimmäisessä tapauksessa termillä viitataan erityisesti myös n. 250ml pullokokoon, joka on noin kolmannes nykyisestä normaalista pullokoosta. Kannattaa siis testailla reseptiä eri viinimäärillä jotta selviää, mikä maistuu parhaalta! (Huom. useampi testi saman päivän aikana saattaa johtaa epätarkkuuksiin laadun arvioinnissa.)

Kustaa Aadolfin päivä

Kustaa II Aadolfin katse näissä suklaasta muovatuissa silueteissa on varsin maaninen.

Kustaa Aadolfin päivää, joka tunnetaan myös ruotsalaisuuden päivänä, vietetään tänään (6.11.). Päivä on kuninkaan kuolinpäivä – moni ehkä tietääkin, kuinka Kustaa Aadolfin kävi tuona kohtalokkaana päivänä vuonna 1632. Emme kuitenkaan paljasta kaikkea tässä, vaan saatte lukea siitä lisää seuratessanne sankareidemme seikkailuja Kuninkaan rakuunat -sarjassa.

Kustaa Aadolfin päivää (Gustav Adolfsdagen) on vietetty 1800-luvun alkupuolelta lähtien nimenomaan kaatuneen kuninkaan muistoksi ja Ruotsissa myös eräänlaisena kansallispäivänä. Suomessa päätettiin vuonna 1908 tehdä tuosta päivästä myös Ruotsalaisuuden päivä, jonka tarkoitus on vahvistaa ruotsinkielisen kansanosan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Päivä on ollut liputuspäivä vuodesta 1979 lähtien.

Kruunukuvio oli hiukan helpompi toteuttaa (osa lapsen, osa äidin käsialaa).

Ruotsissa päivää juhlistetaan mm. nauttimalla Kustaa Aadolfin leivoksia. Perinteen kerrotaan saaneen alkunsa jo 1854 Göteborgissa, kuninkaan perustamassa kaupungissa – joskin ensin pikemminkin makeisten muodossa; ensimmäisen varsinaisen leivoksen katsotaan syntyneen 1909. Jokainen leipomo tai kahvila valmistaa hiukan omanlaisiaan leivoksia, mutta perinteisimmissä maistuvat suklaa ja sitruuna ja niitä koristaa suklaasta tai marsipaanista muovattu kuninkaan siluetti. Emme tiedä, miksi suklaa on tullut niin suosituksi tässä yhteydessä (luonnollinen selitys on tietenkin se, että se on erinomaisen hyvää!); suklaahan nautittiin 1600-luvulla kaakaojuoman muodossa, eikä tämä myöhemmin hyvin trendikkääksi noussut juoma vielä ollut saavuttanut suurinta suosiotaan kuinkaan elinaikana. Kustaa Aadolfin tosin huhutaan olleen suuri makean ystävä, ja voimme olettaa, tai ainakin kuvitella, että hän olisi pitänyt nimikkoleivonnaisistaan.

Koska Kustaa II Aadolf on kirjallisen projektimme johdosta meille tärkeä henkilö ja haluamme muistaa Ruotsin ja Suomen yhteistä historiaa, olemme jo useampana vuonna juhlistaneet päivää. Kotipaikkakunnaltamme Hämeenlinnasta emme tosin ole vielä onnistuneet löytämään Kustaa Aadolfin leivoksia. Ne ovat kuitenkin tärkeä osa tätä juhlapäivää, ja usein olemmekin ostaneet suklaaleivokset tai suklaakakkupalat ja koristelleet ne itse Kustaa Aadolfin muistoksi. Emme ole järin perehtyneitä konditorian saloihin (emmekä kovin kärsivällisiä, etenkin kun edessämme on SUKLAAKAKKUA) joten menestys on ollut – kuten oheisista kuvista saattaa nähdä – hyvin… vaihtelevaa.

Viinin vaarat ja välttämättömyys 1600-luvulla

Saksalainen hopeapikari, perimätiedon mukaan sotasaalis 30-vuotisesta sodasta. Kansallismuseon kokoelmat (kuva: Susimetsä)

Ihmisellä ja alkoholilla on pitkä ja värikäs historia. Toisin kuin nykyään, oli alkoholijuomilla kuitenkin esimerkiksi 1600-luvulla selkeä ja tarpeellinenkin rooli arkipäiväisenä juomana. Veden puhtauteen oli harvoin luottamista – juomavesi saatettiin noutaa joesta, jonne likavedet päätyivät. Joissakin kaupungeissa käytettiin esimerkiksi poltetusta savesta tai ontoista tukeista rakennettuja vesijohtoputkia. Puuputkilla oli tapana lahota, ja pitkään putkissa seissyt vesi pilaantui. Kaivotkin saattoivat olla saastuneita. Niinpä olutta ja viiniä nautittiin päivän mittaan annoksina, jotka nykyihmisen silmin näyttävät varsin runsailta. On mm. arvioitu, että 1600-luvun ihminen joi vuoden aikana 250 litraa olutta – tai noin litran verran viiniä päivässä. Olutta ja paloviinaa saatettiin valmistaa kotona, mutta viiniin ei tietenkään kaikilla ollut varaa.

Viinillä, etenkin maustetulla sellaisella, sekä esimerkiksi kuumalla oluella uskottiin myös olevan erilaisia terveysvaikutuksia sekä lääkinnällisiä ominaisuuksia.

Alkoholin haittapuolet kuitenkin tunnistettiin, ja juomiseen, etenkin julkisesti päihtyneenä esiintymiseen, on aina välillä pyritty puuttumaan. Vuonna 1600 Hessenissä, Saksassa, perusti Markkreivi Maurice raittiusseuran, jonka tarkoituksena oli taistella juopumuksen pahetta vastaan. Seuran jäsenet sitoutuivat pidättäytymään seitsemässä viinilasillisessa yhden aterian aikana. Tällaisia seitsemän viinilasin aterioita sai olla vain kaksi vuorokaudessa. Muutoin viiniä ei ollut lupa päivän mittaan nauttia, ei edes ”unilääkkeeksi”. Olutta ja muita juomia saattoi kuitenkin nauttia kohtuudella; eihän kenenkään toki tullut istua pöydässä kuivin suin! Väkevämpiä juomia sai nauttia ”joissakin tilanteissa” (lieneekö tilanne ollut jokaisen itse harkittavissa, sillä säännöt eivät tässä kohdassa määrittele väkevien nauttimiseen sopivia olosuhteita tarkemmin), mutta jos niin teki, oli vastaavasti luovuttava kahdesta lasillisesta viiniä. Päihtyä ei saanut.

Myös Kustaa II Aadolf oli kohtuuden ystävä. Tähän viitataan useissakin lähteissä, ja näkeepä jopa väitettävän hänen juoneen aterioilla mieluummin vettä kuin viiniä. Mm. Harte (1759, 3) toteaa kuninkaasta, että ”hän oli maltillinen ruoan kanssa ja vältteli viiniä. Hän sanoi usein hymyillen, ettei tullut valloittamaan saksalaisia kovalla juomisella” (vapaasti käännetty). Romaanissamme Kuninkaan Rakuunat – Upseerin miekka, on tarkkaavainen lukija saattanut huomatakin, ettei kuningas Kustaa II Aadolf nauti viiniä lounaalla upseereidensa kanssa, ainoastaan lääkintätarkoituksessa kertomuksen alkupuolella.

Sotilaiden ruoka-annoksiin sisältyi myös olutta ja/tai viiniä.  Kolmikymmenvuotisen sodan aikana sotilaan olutannos oli vajaa litra päivässä, tosin leiristä löytyi myös oluenmyyjiä, joten tuohon annokseen ei ollut pakko tyytyä. Joskus muonavarat, ja juomat niiden mukana, kävivät vähiin. Ryöstely oli yksi keino hankkia lisää juotavaa – ja tässä puuhassa näemmekin sotilaita Upseerin miekan loppupuolella.

Lisää alkoholista 1600-luvulla voi lukea vaikkapa artikkelista Alcohol in the 17th century. Saksalaisen raittiusseuran säännöistä ja perustamisesta kertoo The Gentleman’s Magazine.

 

Bandolieeri ja muita sanoja

Romaanimme Upseerin miekan markkinointiin liittyen Kustannusosakeyhtiö Otavan Facebook-sivulla pyöri muutaman viime päivän ajan arvonta, jossa osallistujia pyydettiin arvaamaan tai tietämään, mitä tarkoittaa sana bandolieeri. Vastausvaihtoehdoiksi annettiin seuraavat:

a) muskettisoturin olkavyö, jossa kannettiin ruutilatauksia
b) kaupungin muurien ulkopuolelle rakennettu linnoitustyyppi
c) hattupäinen henkilö

Suurin osa vastaajista valitsi vaihtoehdon A, eli oikean vastauksen. Upseerin miekan lopusta lukija löytää sanaston, jonne olemme keränneet romaanissa esiintyviä mahdollisesti lukijalle vieraita termejä. Sanastossa olemme kuvanneet sanaa bandolieeri seuraavasti:

Bandolieeri – muskettisoturin olkavyö, jolta roikkui nahkanyöreissä noin tusina kartussia ja esimerkiksi ruutimassi ja kuulapussi.

Vaihtoehdon B linnoitustyyppi – bastionilinnake – löytyy myös sanastosta, mutta kohdasta bastioni:

Bastioni – linnoituksen muuriin rakennettu, yleensä nuolenkärkimäinen, ulospäin suuntautuva osa, joka helpotti linnoituksen muurin puolustamista. Bastionilinnake oli esim. kaupungin muurien ulkopuolelle rakennettu linnake, jossa saattoi olla neljä tai useampi bastionia.

Nämä ja monia muita rakuunoidemme seikkailuihin liittyviä termejä löydät siis Upseerin miekan lopusta.

Hattupäistä henkilöä voi toki kuvailla monin sanoin, mutta pelkästään hattupäistä henkilöä tarkoittavaa termiä ei tietääksemme ole olemassa. 1600-luvulla hatun (tai jonkinlaisen päähineen) käyttö oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus; ihmiset eivät juuri näyttäytyneet julkisilla paikoilla ilman hattua, myssyä, hilkkaa tai muuta päähinettä.

Kolmikymmenvuotisen sodan alkamisesta 400 vuotta

Tänä vuonna tuli kuluneeksi neljäsataa vuotta kolmikymmenvuotisen sodan alkamisesta. Kuninkaan rakuunat -sarjamme seikkailuthan sijoittuvat sodan myöhempiin vaiheisiin – mutta kuinka kaikki oikein sai alkunsa?

Kolmikymmenvuotisen sodan katsotaan alkaneen toukokuun 23. päivä vuonna 1618 niin sanotusta Prahan defenestraatiosta. Kyseisen tapahtuman myötä syntyi tiettävästi myös sana ’defenestraatio’, joka muodostuu latinankielen de- (ulos jostain tai poispäin jostain) partikkelista ja fenestra-sanasta (ikkuna), ja tarkoittaa siis jonkun tai jonkin heittämistä ulos ikkunasta tai ikkuna-aukosta. Vuoden 1618 defenestraatio ei kuitenkaan ollut ensimmäinen laatuaan, vaan Prahassa oli harrastettu samaa toimintaa aiemminkin, vuonna 1419, jolloin temppu sytytti Hussilaissodat.

Kohtalokas ikkuna (kuva: Susimetsä)

Toukokuun 23. päivän defenestraatio oli seurausta protestanttien ja katolilaisten tulehtuneista väleistä. Vuonna 1555 solmittu Augsburgin uskonrauha oli sallinut Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan eri kuningaskuntien ja ruhtinaskuntien vaaliruhtinaiden valita alaistensa uskonnon. Böömin kuningaskuntaa oli miltei koko 1500-luvun ajan hallinnut Habsburgin suku, ja vaaliruhtinaat olivat valinneet Böömin kuninkaita pitkään myös Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisareiksi. 1600-luvulle tultaessa viimeisimmät Habsburgilaiset kuninkaat olivat vapauttaneet Böömin eri alueet harjoittamaan haluamaansa uskontoa. Tämän johdosta Böömin kuningaskunta oli muodostunut pitkälti protestanttiseksi.

Väkivaltaisuudet protestanttien ja katolilaisten välillä kiihtyivät kuitenkin 1600-luvun alussa. Donauwörthin kaupungissa sen luterilainen hallinto kielsi katolilaisten omistusoikeudet. Se johti mellakkaan, jonka Baijerin ruhtinas Maksimillian murskasi valtaamalla kaupungin ja käännyttämällä sen väkivalloin katoliseksi. Samalla hän rikkoi Augsburgin uskonrauhan. Pian tämän jälkeen perustettiin protestanttien puolustusliitto ja Katolinen liiga, jotka alkoivat kamppailla keskenään uskontojen asemasta Pyhässä saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa.

Böömin viimeinen protestanttimyönteinen kuningas ja keisarikunnan keisari oli Matthias, jolla ei ollut omia perillisiä. Hän valitsi perijäkseen serkkunsa Ferdinandin ja teki tästä Böömin kuninkaan vuonna 1617.  Ferdinand oli jesuiittojen kouluttama ja erittäin katolismyönteinen. Vaikka hän ensin lupasi protestanteille jatkavansa edellisen kuninkaan suvaitsevaista politiikkaa, aloitti hän pian kampanjan protestantteja vastaan pakottamalla keisari Matthiaksen keskeyttämään protestanttisten kirkkojen rakentamisen kruunun mailla. Protestanttisten ylimysten vastustellessa hän siirsi nämä pois tärkeistä tehtävistä ja nimitti tilalle katolilaisia alaisiaan.

Vuonna 1618 toukokuun 23. päivän aamuna neljä katolilaista  ylimystä kokoontui Prahan linnan kokoushuoneeseen. Hetkeä myöhemmin paikalle saapuivat syrjäytetyt protestanttiset ylimykset kreivi Thurnin johtamina. Linnan ulkopuolelle oli kokoontunut suuri joukko heidän tukijoitaan ja osa seurasi ylimyksiä myös kokoustilaan. Protestanttien tarkoituksena oli selvittää, ketkä paikalla olevista katolilaisista ylimyksistä olivat vaikuttaneet keisarin käskyyn lopettaa protestanttisten seurakuntien kirkkojen rakentaminen. Katolilaiset pyysivät protestantteja odottamaan, kunnes he olivat keskustelleet johtajansa Adam von Waldsteinin kanssa, joka ei ollut sinä päivänä paikalla. Protestantit vaativat kuitenkin välitöntä vastausta. He poistivat huoneesta kaksi kunniallisina miehinä pitämäänsä katolilaista. Jäljelle jääneet kaksi ylimystä ja näiden sihteeri myönsivät tuokion kuluttua syyllisyytensä, jolloin protestantit heittivät heidät ulos kokoushuoneen ikkunasta. Miehet selvisivät hengissä yli 20 metrin pudotuksesta, ja jälkeenpäin väitettiin Pyhän Marian tai enkeleiden pelastaneen heidät kuolemalta. Protestanttien kiertokirjeet puolestaan kertoivat, että pelastuminen tapahtui ikkunan alla olleen lantakasan suosiollisella avustuksella. Ylimykset hakivat turvaa läheisestä Lobkovic-palatsista, ja sihteeri pakeni. Sihteeri aateloitiin muutamaa vuotta myöhemmin, ja Prahan tapahtumien kunniaksi hänen aatelisnimeensä tehtiin lisäys ”und Hohenfall” (kirjaimellisesti ’korkea pudotus’) – hänet tunnettiin siten nimellä Philipp Fabricius von Rosenfeld und Hohenfall.

Siltatorni (kuva: Susimetsä)

Välittömästi näiden tapahtumien jälkeen protestantit ja katolilaiset alkoivat kerätä liittolaisia ja valmistautua sotaan. Keisari Matthias kuoli 1619, ja kruunu siirtyi Ferdinandille (vaikka vaaliruhtinaat periaatteessa valitsivat keisarin, oli kruunu käytännössä periytynyt Böömin Habsburgilta toiselle 1400-luvulta lähtien). Protestantit syrjäyttivät hänet Böömin kuninkuudesta jo samana vuonna, ja osapuolien armeijat aloittivat manööverinsä. Kolmikymmenvuotisen sodan ensimmäinen varsinainen taistelu oli Valkeavuoren taistelu marraskuun kahdeksantena päivänä vuonna 1620, kun Ferdinand valloitti Böömin valtaistuimen takaisin itselleen. Taistelun jälkeen Prahaa ryösteltiin useiden viikkojen ajan ja 27 ylimystä ja kaupunkilaista mestattiin kaupungin torilla. Kaksitoista päätä iskettiin siltatornille (nyk. vanhankaupungin puoleisen sillansuun torni) rautapiikkeihin varoitukseksi.

Sota siis alkoi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan sisäisenä konfliktina katolilaisten ja protestanttien kesken, mutta myöhemmin siihen osallistuivat monet muutkin maat, kuten Tanska ja Ranska. Ruotsi liittyi sotaan vuonna 1630, ja rakuunoidemme seikkailut alkavat pian sen jälkeen Kuninkaan rakuunat – Upseerin miekka -kirjassa.

Older posts

© 2018 Susimetsä
Title image: Carl Wahlbom / Nationalmuseum | Source: Wikipedia

Theme by Anders NorenUp ↑