Susimetsä

Ulla ja Marko

Kirjoittajalta Ulla Susimetsä (page 1 of 3)

All for love – ystävänpäiväjuhla muskettisoturien hengessä

Ennenkin on tullut todettua, että Alexandre Dumas’n muskettisoturit ovat meille hyvin rakkaita kirjallisuuden henkilöitä. He jopa näyttelivät jonkinlaista roolia rakkaustarinamme alkupuolella: mainitsin Markolle pitäneeni suunnattomasti muskettisotureiden seikkailuista ja lukeneeni kirjat useaan kertaan. Marko innostui kertomaan suosikkielokuvistaan muskettisotureiden lukuisten filmiversioiden joukossa. Tämän täytyi olla merkki siitä, että kuulumme yhteen! ♥ Myöhemmin olemme lukeneet kirjoja uudelleen ja katsoneet yhdessä kaikki käsiimme saamamme filmatisointiversiot.

Niinpä päätin muutama vuosi sitten järjestää Markolle ystävänpäiväyllätyksenä illallisen muskettisotureiden ja 1600-luvun henkeen. Luin muskettisotureiden ensimmäisen osan ruokakuvauksia metsästäen. Sen jälkeen ryhdyin etsimään reseptejä, joiden avulla saisin toteutettua edes jossain määrin ajanmukaisia ruokalajeja. Joissakin asioissa oli pakko tinkiä, sillä kaikkia aineksia ei ollut lähimarketissa tarjolla, mutta lopulta keittiöstä toimitettiin työhuoneeseen kuriirin (= tyttäremme) välityksellä kutsu:

Ruokalista puolestaan laadittiin näin (lainaukset kirjasta):

Menu

Eggs à la Aramis

served with spinach and roquefort

Recipe adapted from The Closet Of the Eminently Learned Sir Kenelme Digbym Kt., 1677

”We’ll dine soon, my dear friend; only you’ll remember that today is Friday, and on such a day I can neither see nor eat any meat. If you’ll content yourself with my dinner, it’s composed of cooked tetragons and fruit.”

”What do you mean by tetragons?” d’Artagnan asked uneasily.

”I mean spinach,” said Aramis. ”But for you I’ll add eggs, and that is a grave infraction of the rule, for eggs are meat, since they engender the chicken.”

Chicken Larded with Lemmons, on the French fashion

served with French bread

Recipe adapted from A New Booke of Cookerie, 1615

”Do you know what we’re eating here?” asked Athos, after ten minutes.

”Pardieu!” replied d’Artagnan, ”I’m eating veal larded with cardoons and marrow.”

”And I’m eating fillets of lamb,” said Porthos.

”And I’m eating breast of chicken,” said Aramis.

”You’re all mistaken, gentlemen,” replied Athos. ”You are eating horse.”

Huguenot Torte with honey, almonds and mock quinces

served with cheese

… Mme Coquenard got up and took from the buffet a piece of cheese, some quince preserves, and a cake she had made herself from almonds and honey.

Alkuruokana oli paistettuja kananmunia pinaattipedillä sinihomejuuston kera. Valitsemassani kirjan kohtauksessa Aramis kutsuu d’Artagnanin syömään kanssaan, mutta kertoo, ettei perjantaina syö lainkaan lihaa vaan pinaattia. Epäluuloisen ystävänsä vuoksi hän on kuitenkin valmis rikkomaan kirkon paastomääräyksiä ja lisäämään ruokaan kananmunia. Tähän ei varsinaisesti tarvittu reseptiä, mutta sattumoisin löysin sellaisen vuodelta 1677 teoksesta ”The Closet Of the Eminently Learned Sir Kenelme Digby Kt., 1677”.

Pääruokana tarjottiin kanaa, ja Gode Cookeryn laajasta historiallisten reseptien kokoelmasta löytyikin “Capon Larded with Lemmons on the French fashion” eli salvukukkoa (käytin broileria) sitruunalla ranskalaiseen tapaan. Jouduin hiukan oikaisemaan siksi, että kaikkia aineita ei ollut saatavilla (esim. säilöttyjä sitruunoita en siihen hätään saanut). Raaka-ainesten kirjo näytti epäilyttävän moninaiselta, mutta ainesosat sopivatkin mainiosti yhteen. Kohtauksessa, jonka kirjasta lainasin, kaikki sankarit uskovat syövänsä eri lihaa (vasikkaa, lammasta, kanaa), vaikka Athoksen mukaan syövätkin hevosta!

Jälkiruoalla halusin viitata kirjan kohtaukseen, jossa Porthoksen vikittelemä Madame Coquenard tarjoaa (varsin köyhän) aterian päätteeksi manteli-hunajakakkua. Useimmat 1600-luvun kakut vaikuttivat kovin tuhdeilta, mutta sitten löysin ”hugenottikakun”, jonka luvattiin olevan tahmeaa ja kosteaa (taikasanat!). Siitä, onko leivonnainen todella peräisin 1600-luvulta, en saanut täyttä varmuutta, mutta väitettiin sen alkuperän sinne juontuvan. Sokerin tilalla käytin hunajaa ja pekaanipähkinöiden tilalla manteleita – niitähän Madame Coquenard käytti. Halukkaat voivat kokeilla vaikkapa tätä reseptiä.

Ilta oli onnistunut, ja hauskanpidon ohessa kartutimme kokemustamme 1600-luvun ruokakulttuurista. Ehkä seuraavalla kerralla syömme kuin rakuunat?

Kuninkaan rakuunat II – Kuriirin viitta

Kuninkaan rakuunoiden toisen osan nimi sekä kuvausteksti on nyt julkaistu! Kakkososa on nimeltään Kuriirin viitta, ja se ilmestyy tämän hetken tietojen mukaan toukokuussa – siis jo ennen kesää!

Kuninkaan rakuunat -sarjan toisessa osassa jatkamme sankareidemme seurassa 30-vuotisen sodan melskeissä. Virallinen kuvausteksti löytyy jo eri kirjakauppojen sivuilta ja kuuluu seuraavasti:

Kuninkaan rakuunat jäljittävät vakoojia piiritetyssä kaupungissa. Vauhdikas historiallinen seikkailu Kolmen muskettisoturin hengessä jatkuu!

Magdeburgin kaupunki rukoilee Kustaa II Aadolfia pelastajakseen, mutta kavalat juonittelut pidättelevät kuninkaan armeijaa. Rakuunakomppanian Josef Svärd ja Tomas Rapir ovat kuitenkin pujahtaneet saartorenkaan läpi kaupunkiin. Vaara ei uhkaa ainoastaan muurien ulkopuolella: vastapuolen vakoojat painostavat kaupunginraatia antautumaan, ja hämärillä kujilla vaanii Tomasin verivihollinen. Kahden tulen väliin joutuneet rakuunat saavat panna peliin kaiken oveluutensa ja urheutensa pelastaakseen kaupungin kuolettavalta iskulta.

Tapaamme jälleen myös muita Upseerin miekasta tuttuja henkilöitä, kuten Japhet Hammarin ja Anders Flintan. Mukana on koko joukko uusiakin hahmoja – sekä fiktiivisiä että historiallisia – joiden kohtalot kietoutuvat Magdeburgin tapahtumiin.

Jo muutaman kuukauden kuluttua pääsemme siis sankareidemme matkassa uusiin seikkailuihin!

Rakuunoiden joulu 1630

Lataa tarina e-lukimellesi: azw3 epub

Näin joulun alla ja talvisessa tihkusateessa ajatuksemme kääntyivät tuon tuosta siihen, kuinka Kustaa II Aadolf ja varsinkin Kuninkaan rakuunat -sarjamme henkilöhahmot viettivät joulua liityttyään mukaan Kolmikymmenvuotiseen sotaan. Vai pääsivätkö he koko juhlaa viettämään?

Joulua vietettiin 1600-luvulla erilailla kuin nykyään, vaikkakin Birger Jaarlin 1200-luvulla kehittämä ajatus joulurauhasta oli jo vahvasti osa Ruotsin perinteitä. Esimerkiksi Turussa on julistettu joulurauha aina 1320-luvulta lähtien. Joulun juhlinta oli kuitenkin 1500-luvun aikana käynyt läpi monia muutoksia uskonpuhdistuksen myötä, ja kesti aikansa, ennen kuin uusia ajatuksia hyväksyttiin osaksi perinteitä – jos niitä koskaan edes hyväksyttiin.

Germaanisessa perinteessä joululla (yule) on pitkä historia, eikä sillä suureksi osaksi ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Siksi monet uskonpuhdistajat 1500-luvulla katsoivat tarpeelliseksi kieltää koko juhlan. He halusivat palauttaa kristinuskon juurilleen ja säilyttää vain Raamatussa erikseen nimetyt ja määrätyt juhlat sekä palvonnan muodot. Käytännössä tämä olisi tarkoittanut pelkästään viikoittaista sunnuntain pyhittämistä, ja kaikki muut juhlat olisi todettu pakanallisiksi. Manner-Euroopassa kalvinismin isällä, Jean Calvinilla, oli aiheesta ankarimmat mielipiteet, mutta hänkään ei sentään kieltänyt joulua kaikilta seuraajiltaan (vaikka Sveitsin kalvinistit niin tekivätkin).

Skotlannissa joulunvietto kiellettiin kokonaan vuonna 1560 John Knoxin vaikutuksesta. Erilaisista juhlimisen muodoista, kuten tanssimisesta ja joululaulujen laulamisesta, asetettiin rangaistuksia. Englannin Cromwellin johtama puritaaninen parlamentti kielsi joulun ja muut pakanalliset juhlat 1642. Massachusetts Bayn siirtokunnassa uuteen maailmaan muuttaneet puritaanit kielsivät joulun – ja pääsiäisen sekä muut epäkristilliset juhlat – vuonna 1659. Erilaisia kieltoja asetettiin ympäri Yhdysvaltoja seuraavien kahdensadan vuoden ajan, kunnes joulusta kuitenkin tuli kansallinen juhla vuonna 1870. Englannissa päästiin taas joulunviettoon monarkkian palattua 1650-luvun loppupuolella. Skotlantiin joulu palasi vasta 1958.

Suurimmassa osassa Eurooppaa kuitenkin ymmärrettiin, ettei kansa suostuisi elämään ilman perinteisiä juhliaan – ja Martti Luther pitkälti muodosti joulusta sellaisen kuin se suurelta osin nykyään on. Hän siirsi lahjojen jaon katoliselta pyhän Nikolauksen päivältä (6.12.) jouluaattoon 24.12. ja keksi lahjojen jakajaksi hahmon nimeltä Christkind, jonka piti esittää Jeesuksen reinkarnaatiota lapsen hahmossa. Tarkoitus oli viedä huomiota katolisilta pyhimyksiltä, mutta Christkind omaksuttiin pian katoliseen perinteeseen ja liitettiin pyhän Nikolauksen rinnalle lahjojen jakajaksi. Muita Lutherin ja hänen aikalaistensa kehittämiä jouluperinteitä ovat joulukuusi (vaikkakin puihin ja oksiin liittyvillä perinteillä on niilläkin pitkä historia), joulumarkkinat ja joulupäivän aamuun kuuluva vigilia eli jumalanpalvelus.

Alussa esitettyyn kysymykseen palataksemme – entä kirjasarjamme sankarit? Miten he viettivät ensimmäistä jouluaan sodassa Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa vastaan? Kuinka kuninkaan armeija selviytyi pakkasissa, joista lähteet kertovat (pakkasten sanotaan alkaneen jo lokakuussa)? Näistä pohdinnoista syntyi  pieni tunnelmapala nimeltä Rakuunoiden joulu 1630, jossa hahmomme astuvat jälleen historiallisten tapahtumien lomaan. Kertomus sijoittuu aikaan noin kahta kuukautta ennen Kuninkaan rakuunat: Upseerin miekka -teoksen alkua.

Jos et vielä ole lukenut kertomusta Upseerin miekassakin esiintyvien sankareidemme joulunajasta, löydät sen ylävalikon Kuninkaan rakuunat -otsikon alta tai klikkaamalla artikkelin alussa oikealla puolella olevaa kansikuvaa.

Glögi ja hehkuviini – lääkkeestä joulujuomaksi

Lämpimän, mausteisen viinin – glögin tai hehkuviinin – nauttiminen tunnetaan nykyisin etenkin joulun ajan traditiona. Maustetuilla viineillä on kuitenkin pitkät perinteet jo antiikin ajoilta saakka: niitä on käytetty sekä lääkinnällisiin tarkoituksiin että parantamaan kuljetuksen ja huonon säilytyksen vuoksi kärsineen viinin makua.

Viinin maustaminen oli suosittua keskiajalla, ja tapa kulkeutui myös pohjolaan. Joissain lähteissä kerrotaan viinin maustamisen menettäneen 1600-luvulla suosiotaan muualla Euroopassa, kun taas Pohjoismaissa tapa säilyi. Tähän saattavat olla syynä pitkät kuljetusmatkat, jotka verottivat viinin makua, tai sitten mausteista viiniä yksinkertaisesti pidettiin kylmiin päiviin sopivana juomana.

Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan kohdalla voisimme vanhan lastenlorun tapaan kysellä ”mistä on suuret kuninkaat tehty?” ja vastata, että sokerista, hujanasta, inkivääristä ja kanelista. Kuninkaan kerrotaan suosineen sekoitusta, jossa reininviini maustettiin sokerilla, hunajalla, kanelilla, inkiväärillä, kaardemummalla ja neilikalla. Kuninkaan rakuunat -sarjan ensimmäisessä osassa (Upseerin miekka) näemme myös kuningas Kustaa II Aadolfin nauttimassa lämmintä mausteviiniä lääkinnällisessä tarkoituksessa.

Ei maustettua viiniä kuitenkaan muuallakaan tyystin hylätty: 1600-luvultakin löytyy monia reseptejä mausteviineistä, joiden tarkoitus on vaikkapa edistää ruoansulatusta. 1600-luvun lopulla kuolleen italialaisen ylimyksen Vittoria della Roveren muumioituneista jäännöksistä on havaittu hänen nauttineen runsaasti neilikkaa, todennäköisesti viinin seassa, ennen kuolemaansa (lähde). Toimiko juoma jonkinlaisen lääkeaineen ominaisuudessa vai sattuiko hän vain suosimaan mausteviiniä, sitä emme tiedä.

Maustettua viiniä kerrotaan nautitun 1600-luvulla nimenomaan aterian päätteeksi ruoansulatuksen edistämiseksi (lähde). Tällainen juoma oli esimerkiksi vin des dieux, ”jumalten viini”. Toinen suosittu sekoitus oli Hippocras (Hypocras), jolla on pitkät perinteet ja joka on makeutettua, maustettua (mahdollisesti muttei välttämättä lämmintä) puna- tai valkoviiniä. Sillä uskottiin olevan monenlaisia terveydellisiä vaikutuksia. 1600-luvun Ranskassa mausteviineihin käytettiin myös mm. omenaa, appelsiinia sekä manteleita, jopa myskiä ja ambraa.

Viiniin sekoitettiin usein myös erilaisia lääkeaineita. Neilikalla, inkiväärillä, kanelilla ja muilla mausteilla uskottiin olevan terveydelle edullisia vaikutuksia. Mukaan saatettiin lisätä hunajaa maun parantamiseksi. Muitakin aineita kuin mausteita käytettiin; esimerkiksi suomalainen pappi Sigfridus Aronus Forsius (n. 1560–1624), joka oli perehtynyt mm. astrologiaan ja lääketieteeseen, mainitsee kirjoituksissaan viinin ja hunajan kanssa nautitun rikin parantavan ”sattuneet tai Iskun saaneet Korvat” (lähde).

Jaamme tässä edellä linkitetystä Coquinaria-blogista ja [les] Gourmantissimes-blogista löytämämme ohjeen jumalten viinille. Ohje on peräisin Ranskasta vuodelta 1676, vapaa käännös omamme.

Ota kaksi suurta sitruunaa ja kaksi omenaa, kuori ne ja leikkaa viipaleiksi. Laita viipaleet astiaan, lisää 100g sokeria, pullollinen burgundin viiniä, kuusi neilikkaa ja vähän appelsiininkukkavettä. Peitä kaikki hyvin ja anna muhia 2-3 tuntia. Siivilöi. Jos haluat, lisää ambraa tai myskiä.

(Take two big lemons and two Russet apples, peel them and cut them into slices. Put everything in a dish, with three quarters of powdered sugar, a pint of Burgundy wine, six cloves and a little orange flower water. Cover everything well and let it soak for two to three hours. Pass it through a stocking like Hypocras. If you want, add amber and musk, also like Hypocras, and you will find it excellent.)

Reseptit eivät 1600-luvulla olleet kovin tarkkoja ainesosien määrien suhteen, joten nykysekoittelijalle jää arvailtavaa erityisesti sokerin ja viinin kohdalla. Sokerin määrä on ilmoitettu kolmena neljänneksenä, mutta mittayksikkö on jätetty mainitsematta. Sata grammaa on todennäköisesti alakanttiin, mutta määrää voi halutessaan kasvattaa oman maun mukaan. Viinin kohdalla alkuperäisessä ranskankielisessä reseptissä käytetään termiä ’chopine’,  joka kääntyy tuopilliseksi tai viinipullolliseksi – mutta jälkimmäisessä tapauksessa termillä viitataan erityisesti myös n. 250ml pullokokoon, joka on noin kolmannes nykyisestä normaalista pullokoosta. Kannattaa siis testailla reseptiä eri viinimäärillä jotta selviää, mikä maistuu parhaalta! (Huom. useampi testi saman päivän aikana saattaa johtaa epätarkkuuksiin laadun arvioinnissa.)

Kustaa Aadolfin päivä

Kustaa II Aadolfin katse näissä suklaasta muovatuissa silueteissa on varsin maaninen.

Kustaa Aadolfin päivää, joka tunnetaan myös ruotsalaisuuden päivänä, vietetään tänään (6.11.). Päivä on kuninkaan kuolinpäivä – moni ehkä tietääkin, kuinka Kustaa Aadolfin kävi tuona kohtalokkaana päivänä vuonna 1632. Emme kuitenkaan paljasta kaikkea tässä, vaan saatte lukea siitä lisää seuratessanne sankareidemme seikkailuja Kuninkaan rakuunat -sarjassa.

Kustaa Aadolfin päivää (Gustav Adolfsdagen) on vietetty 1800-luvun alkupuolelta lähtien nimenomaan kaatuneen kuninkaan muistoksi ja Ruotsissa myös eräänlaisena kansallispäivänä. Suomessa päätettiin vuonna 1908 tehdä tuosta päivästä myös Ruotsalaisuuden päivä, jonka tarkoitus on vahvistaa ruotsinkielisen kansanosan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Päivä on ollut liputuspäivä vuodesta 1979 lähtien.

Kruunukuvio oli hiukan helpompi toteuttaa (osa lapsen, osa äidin käsialaa).

Ruotsissa päivää juhlistetaan mm. nauttimalla Kustaa Aadolfin leivoksia. Perinteen kerrotaan saaneen alkunsa jo 1854 Göteborgissa, kuninkaan perustamassa kaupungissa – joskin ensin pikemminkin makeisten muodossa; ensimmäisen varsinaisen leivoksen katsotaan syntyneen 1909. Jokainen leipomo tai kahvila valmistaa hiukan omanlaisiaan leivoksia, mutta perinteisimmissä maistuvat suklaa ja sitruuna ja niitä koristaa suklaasta tai marsipaanista muovattu kuninkaan siluetti. Emme tiedä, miksi suklaa on tullut niin suosituksi tässä yhteydessä (luonnollinen selitys on tietenkin se, että se on erinomaisen hyvää!); suklaahan nautittiin 1600-luvulla kaakaojuoman muodossa, eikä tämä myöhemmin hyvin trendikkääksi noussut juoma vielä ollut saavuttanut suurinta suosiotaan kuinkaan elinaikana. Kustaa Aadolfin tosin huhutaan olleen suuri makean ystävä, ja voimme olettaa, tai ainakin kuvitella, että hän olisi pitänyt nimikkoleivonnaisistaan.

Koska Kustaa II Aadolf on kirjallisen projektimme johdosta meille tärkeä henkilö ja haluamme muistaa Ruotsin ja Suomen yhteistä historiaa, olemme jo useampana vuonna juhlistaneet päivää. Kotipaikkakunnaltamme Hämeenlinnasta emme tosin ole vielä onnistuneet löytämään Kustaa Aadolfin leivoksia. Ne ovat kuitenkin tärkeä osa tätä juhlapäivää, ja usein olemmekin ostaneet suklaaleivokset tai suklaakakkupalat ja koristelleet ne itse Kustaa Aadolfin muistoksi. Emme ole järin perehtyneitä konditorian saloihin (emmekä kovin kärsivällisiä, etenkin kun edessämme on SUKLAAKAKKUA) joten menestys on ollut – kuten oheisista kuvista saattaa nähdä – hyvin… vaihtelevaa.

« Older posts

© 2019 Susimetsä
Title image: Carl Wahlbom / Nationalmuseum | Source: Wikipedia

Theme by Anders NorenUp ↑