Susimetsä

Ulla ja Marko

Author: Marko Susimetsä (page 1 of 2)

Matkalla Olavinlinnan historiaan

Aron Klöfverblad ja Anna Rothovia tyttärensä Emerentian kanssa. (Kuva: Ossi Hiekkala)

Kirjoittaessamme esimerkiksi Kuninkaan rakuunoista annamme mielikuvituksemme liitää ja siirrymme sen mukana toisiin aikoihin ja paikkoihin. Joskus kuitenkin toivoisi, ettei kaikki olisi vain mielikuvitusta – että saisi omin käsin kosketella jotain sellaista mistä kirjoittaa tai elää itse keskellä 1600-luvun tapahtumia. Yksi tilaisuus eläytyä menneeseen aikaan sattui kohdallemme tasan neljä vuotta sitten, kun osallistuimme Olavinlinnan uuden näyttelyn rakentamisen yhteydessä tuotettuun videoproduktioon ja pääsimme hetkiseksi keskelle historian tapahtumia.

Video on katseltavissa Savonlinnassa, Olavinlinnan näyttelyn yhteydessä, mutta löytyy myös Youtubesta ja siten myös tämän tekstin lopusta. Lyhyessä elokuvassa matkataan linnan historiassa eri aikakausien kautta, ja meidän osuutemme sijoittuu vuodelle 1649, eli juuri 30-vuotisen sodan päättymisen jälkeiseen aikaan. Toimme kuvauksiin hieman omaa rekvisiittaamme, kuten Markon esittämän hahmon miekan, mutta pääasiassa asusteet ja tarvikkeet tulivat museolta. Marko astui linnanherra Aron Klöfverbladin ja Ulla puolestaan Anna Rothovian rooliin – ja pääsipä tyttäremme Varpukin esittämään yhtä linnanherran ja tämän vaimon lapsista, ajankohdan huomioon ottaen todennäköisimmin Emerentia Aronsdotter Klöfverskjöldiä, joka syntyi n. 1640. Klöfverblad perheineen asui linnassa 1640-luvun loppupuolella. Hänet aateloitiin 1653, jolloin hän sai nimekseen Klöfverskjöld. Hän osallistui Ruotsin valtakunnan parlamentin istuntoon 1660.

Videotuotannon yhteydessä Olavinlinnan näyttelyyn tuotettiin myös kuvitusta. Kuvittaja Ossi Hiekkala (archipictor.com) otti töitään varten referenssikuvitusta myös meistä, ja saimme siten muistoksi myös tämän artikkelin yhteydessä olevan perhepotretin.

 

 

Miksi rakuunat?

Kun aloimme suunnitella 30-vuotiseen sotaan sijoittuvaa romaania, emme heti alussa tienneet, että keskushahmot olisivat nimenomaan rakuunoita. Mielessämme kävivät luonnollisesti hakkapeliitat, nuo suomalaisille niin tutut ratsuväkisotilaat, joita maastamme lähti useistakin ratsutilapitäjistä kuningas Kustaa II Aadolfin armeijaan. Samoin mietimme muskettisotureita, joilla Alexandre Dumas’n Kolmen muskettisoturin ansiosta on romanttisten seikkailijoiden maine. Kun kuitenkin pohdimme tarkemmin sitä, millaisia tarinoita halusimme kertoa, olivat rakuunat lopulta paras vaihtoehto.

Muskettisoturit jouduimme hylkäämään heti alussa: Dumas’n kuuluisiksi tekemät hahmot kuuluivat erikoisyksikköön, Ranskan kuninkaan muskettisotureihin. Tällaisia yksiköitä ei Ruotsin armeijassa ollut, ja Ranskassakin tavalliset muskettisoturit olivat rivisotilaita, jotka kantoivat musketteja ja piikkejä ja taistelivat verisillä taistelukentillä kenties kaikkein haavoittuvimmassa roolissa. Heitä ei lähetetty erikoistehtäville, vaan he olivat sitä raadollisinta tykinruokaa, mitä kuvitella saattaa. Olisimme siis joutuneet seuraamaan hahmoja, jotka ovat osa suurempaa massaa ja joilla ei ollut omaa päätösvaltaa. Sama rajoitus koskee luonnollisesti myös hakkapeliittoja eli suomalaista kevyttä ratsuväkeä.

Rakuunat puolestaan soivat meille tietynlaisen vapauden tarinoiden suunnittelussa. 1600-luvun rakuunat olivat käytännössä ratsain kulkevia muskettisotureita. He eivät taistelleet satulassa vaan laskeutuivat ratsailta taistelua varten, ja heidät rinnastettiin jalkaväkeen. Grimmelshausenin Simplicissimuksessa kirjoitetaan, että ”maailmassa ei ole olentoa joka näyttää enemmän musketööriltä kuin rakuuna, ja kun rakuuna putoaa hevosensa selästä, jaloilleen nousee musketööri”. Heidät varustettiin yleensä huonommilla hevosilla kuin varsinaiset ratsujoukot, ja heidän tehtäviään olivat esim. tiedustelu, ruoan hankinta, siltojen rakentaminen tai tuhoaminen ja muut toimet, jotka edesauttoivat armeijan liikkumista.

Jo tuo perustehtäväkuvaus antaa mielikuvitukselle enemmän tilaa ja tarinoiden mahdollisuudet laajenevat. Tämän lisäksi meitä innosti se, että Saksan kampanjan alussa monet rakuunakomppaniat toimivat vielä ns. vapaakomppanoina, eli yksittäisen kapteenin palkkaamina palkkasoturikomppanioina. Nämä kapteenit vastasivat suoraan sille henkilölle, joka maksoi heidän palkkansa. Siten yksittäisen kapteenin päätösvalta oli suurempi kuin isommissa yksiköissä, joissa rykmentin päällystö teki tärkeimmät päätökset.

Puolan kampanjan aikana Ruotsin joukoissa oli puolen tusinaa rakuunakomppaniaa ja Saksan kampanjassa muutaman ensimmäisen kuukauden ajan vain yksi, kapteeni Daniel de St. Andrén komennossa. 1630-luvun alkupuolella Kustaa II Aadolf alkoi yhdistää vapaakomppanioita rykmenteiksi tavoitteenaan yksinkertaistaa komentoketjua, eli delegoida yksittäisten komppanioiden komento rykmenttien päällystölle. Vuoden 1630 lopussa muodostettiin Taubadelin rakuunarykmentti, ja vuoden 1631 lopulla erikokoisia rakuunarykmenttejä oli jo seitsemän.

Kuninkaan rakuunat -sarjan ensimmäisessä osassa, Upseerin miekassa, nämä rykmenttien muodostamiset ovatkin juuri käynnissä, mutta vapaaherra Ulvhufvudin vapaakomppania saa edelleen palvella suoraan kuningasta. Tämä avaa meille kirjoittajina ja tarinankertojina monia mahdollisuuksia päähenkilöidemme seikkailuiksi, mutta toki valintaan liittyy myös haasteita: Rakuunat ottivat harvoin osaa suuriin kenttätaisteluihin, eikä heitä nähty esimerkiksi Breitenfeldissa 1631 tai Lützenissa 1632. Mikäli kirjasarjallamme riittää lukijoita ja tarina jatkuu noihin taisteluihin saakka, on meidän keksittävä keino saada sankarimme mukaan ratkaiseviin taisteluihin.

Kustaa II Aadolfin vaaranpaikat

Romaanimme Upseerin miekan markkinointiin liittyen Kustannusosakeyhtiö Otavan Facebook-sivulla pyöri muutaman viime päivän ajan leikkimielinen visa, jossa osallistujia pyydettiin arvaamaan tai tietämään, millaisiin vaaroihin 1600-luvulla elänyt Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf onnistui hankkiutumaan. Kysymys kuului seuraavasti:

Kustaa II Aadolf oli hyvä hankkiutumaan vaaroihin. Onnistuiko hän

a) haavoittumaan musketinkuulasta
b) miltei saamaan tykinkuulan niskaansa
c) putoamaan jäihin?

Source: Wikipedia (Public Domain)
Jacob Hoefnagel – Gustavus Adolphus

Suurin osa vastaajista valitsi vaihtoehdon B, mutta itseasiassa kaikki vastaukset ovat oikeita. Kustaa II Aadolf ansaitsi komentamiensa miesten uskollisuuden ja rakkauden tavallaan johtaa armeijaansa sen etulinjoissa eikä piilosta linjojen takaa. Niinpä hän onnistui sotakampanjoidensa aikana haavoittumaan useita kertoja tilanteissa, joihin hänen lähimmät upseerinsakaan eivät olisi häntä laskeneet, mikäli heillä olisi ollut valta asiasta päättää.

Musketinkuulista kuningas haavoittui useammankin kerran, mutta kaksi kuuluisinta tapausta ovat kenties haavoittumiset Danzigissa ja Dirschaussa. Danzigin piirityksessä 1627 kuninkaan joukot lähestyivät vihollista veneissä, mutta yön pimeydessä useat veneet ajautuivat harhaan tai juuttuivat hiekkasärkille. Kuningas sai vihollisen tulituksessa kuulan vatsaansa, ja kerrotaan hänen tuolloin käyneen lähellä kuolemaa. Kuitenkin vain paria kuukautta myöhemmin hän haavoittui uudelleen Dirschaussa, missä vihollisen tarkka-ampuja osui häntä kaulan juureen ja käsivarteen. Nykytiedon mukaan kaulan juureen uponnutta kuulaa ei saatu koskaan poistettua, ja ihon alla painava kuula esti kuningasta käyttämästä haarniskaa tulevissa taisteluissa.

Tykinkuulatkin uhkasivat kuninkaan henkeä joitain kertoja. Kerrotaan, että Riian piirityksessä 1629 Kustaa II Aadolf valitsi paikkoja piiritysjoukoilleen, kun tykinkuula iskeytyi hiekkakumpuun, jolla hän oli juuri hetkeä aiemmin ollut. Saman piirityksen aikana tykinkuula läpäisi kuninkaan komentoteltan tämän ollessa teltassaan. Ingolstadtin piirityksessä vuoden 1632 keväällä kuninkaan hengenlähtö oli tätäkin lähempänä: Kustaa II Aadolf tarkkaili vihollisen asemia Tonavan rannalla, kun tykinkuula iski hänen hevosensa kylkeen hipoen kuninkaan jalkaa. Iskun voimasta hevonen ja kuningas paiskautuivat maahan. Kuninkaan seurassa olleet upseerit uskoivat tämän jo kuolleen, kun Kustaa II Aadolf nousikin jaloilleen veren ja mullan tahrimana mutta vahingoittumattomana. Huonompionnisen hevosen jäännökset ovat edelleen esillä Ingolstadtin kaupunginmuseossa (kuva löytyy museon verkkosivuilta).

Viimeinen vaihtoehto, eli jäihin putoaminen, oli koitua Kustaa Aadolfin kohtaloksi vain vuosi sen jälkeen, kun hän oli perinyt valtakunnan kruunun: 1612 Vittsjön taistelussa Ruotsin ja Tanskan välillä. Kuningas ja hänen seurueensa joutuivat pakenemaan tanskalaisten hyökkäystä jään yli, sillä joen ylittävä silta oli tanskalaisten hallussa. Jää petti kuninkaan ja tämän hevosen alta, mutta seurueeseen kuuluneet ratsumiehet saivat Kustaa Aadolfin pelastettua (hevoselle kävi jälleen kehnommin). Jää petti kuninkaan alla myös Demminin piirityksessä – mutta tästä tapauksesta kerromme enemmän Kuninkaan rakuunat -sarjan ensimmäisessä osassa ja sen jälkisanoissa.

Kuninkaan Rakuunat kirjakaupoissa

Esikoisteoksemme Kuninkaan rakuunat – Upseerin miekka ilmestyi viime viikolla ja se löysi pian tiensä kirjakauppoihin eri puolille Suomea. Alla pieni kooste Facebook-sivullemme lähetetyistä kuvista. Kuvat saa suuremmiksi oikean yläkulman nuolesta.

Helsingin Kampin Suomalainen kirjakauppa

Helsingin Kampin Suomalainen kirjakauppa

kuva: Anni Honka

Helsingin Akateeminen kirjakauppa

Helsingin Akateeminen kirjakauppa

kuva: Anni Honka

Helsingin Aleksi 23 Suomalainen kirjakauppa

Helsingin Aleksi 23 Suomalainen kirjakauppa

kuva: Anni Honka

Hameenlinnan Suomalainen kirjakauppa

Hameenlinnan Suomalainen kirjakauppa

kuva: Minna Lehtinen

Vantaan Myyrmaen Suomalainen kirjakauppa

Vantaan Myyrmaen Suomalainen kirjakauppa

kuva: Mika Puukko

Mikkelin Stellan Suomalainen kirjakauppa

Mikkelin Stellan Suomalainen kirjakauppa

kuva: Eeva Saarinen

Lahden Suomalainen kirjakauppa

Lahden Suomalainen kirjakauppa

Kuva: Eeva Saarinen

Valkeakosken Kirjakeskus

Valkeakosken Kirjakeskus

kuva: Marko Susimetsä

Akateeminen kirjakauppa, Tapiola, Espoo

Akateeminen kirjakauppa, Tapiola, Espoo

kuva: Eeva Saarinen

Suomalainen kirjakauppa, Tampere, Ratina

Suomalainen kirjakauppa, Tampere, Ratina

kuva: Karita Pohjonen

Info, Kauhajoki

Info, Kauhajoki

kuva: Minna Lehtinen

Suomalainen kirjakauppa, Vaasa

Suomalainen kirjakauppa, Vaasa

kuva: Reijo Lidman

 

Upseerin miekka suoraan painosta

Tämä on se paras hetki: kun posti toimittaa ovelle paketin, avaat sen jännityksestä tärisevin sormin ja otat käteesi virallisen kovakantisen painoksen esikoisteoksestasi. Matka tähän hetkeen tuntuu nyt yllättävän lyhyeltä, vaikka viime vuonna näihin aikoihin vaikuttikin siltä, että vuoden 2018 syksy oli kovin kaukana.

Older posts

© 2018 Susimetsä
Title image: Carl Wahlbom / Nationalmuseum | Source: Wikipedia

Theme by Anders NorenUp ↑