Tekijä: Marko Susimetsä (Page 1 of 8)

Aiempi versio tästä artikkelista on julkaistu 6.7.2019

Kirjoittamamme Kuninkaan rakuunat -sarja alkaa 30-vuotisen sodan tapahtumista helmikuussa 1631, mutta Kustaa II Aadolf oli tuonut joukkonsa Pommeriin jo edellisenä kesänä. Päivämäärä 6. heinäkuuta 1630 voidaan katsoa Ruotsin osallistumisen alkupäiväksi, vaikka Ruotsi oli jo paria vuotta aiemmin tukenut Stralsundin puolustusta katolilaisia joukkoja vastaan ja ylläpiti siellä varuskuntaa.

Kolmikymmenvuotinen sota oli jatkunut jo toistakymmentä vuotta, ennen kuin Ruotsi liittyi siihen mukaan. Kustaa II Aadolfin motiiveista on erilaisia tietoja ja arveluita, mutta yhteenvetona voi sanoa, ettei päätös perustunut mihinkään yksittäiseen tapahtumaan tai tekijään. Tiedetään, että Ranskan kardinaali Richelieu oli taivutellut Ruotsia liittymään taisteluun Tanskan (jota Richelieu oli myös tukenut) peräännyttyä. Tiedetään myös, että kuningas perusteli osallistumista sotaan protestanttisten vaaliruhtinaskuntien ahdingolla ja keisari Ferdinand II aiemmilla rikkomuksilla Ruotsia vastaan, mukaan lukien keisarikunnan tuen Ruotsin vihollisille Puolan Sigismundia vastaan käydyssä sodassa (Long 1838, 498).

1600-luvun alussa käytettiin juliaanista ja gregoriaanista kalenteria vielä rinnakkain ja siksi monet lähteet merkitsevät Ruotsin joukkojen rantautumisen päivämääräksi 24./26. kesäkuuta. Gregoriaaniseen kalenteriin perustuen osa lähteistä mainitsee päivämääräksi 4. heinäkuuta, mutta luotettavin päivämäärä lienee moderneimmissa lähteissä, joiden mukaan rantautuminen tapahtui 6. heinäkuuta 1630 (mm. Wilson, 2010; Thion, 2013, 134; Glete, 2005).

Ruotsilla oli kuitenkin ollut Pommerissa, Stralsundissa, varuskunta jo vuodesta 1628 lähtien, jolloin kuningas oli lähettänyt joukkoja puolustamaan kaupunkia Wallensteinin piiritystä vastaan. Nämä joukot, Gleten (2005) mukaan 5859 miestä, joista 500 ratsumiehiä ja 50 tykistöä, olivat vastuussa Ruotsin maihinnousualueen varmistuksesta. Tämä oli tarpeellista, koska Kustaa II Aadolfin rantautuessa Pommeriin yksikään Saksan markkreiveistä ja prinsseistä ei ollut vielä asettunut hänen taakseen.

Dodgen (1895, s. 158-159) mukaan Leslie valloitti Hiddensee-saaren 13. maaliskuuta ja 29. päivä hän lähetti miehiä Stralsundin edustalla olevalle Rügenin saarelle. Keisarilliset yrittivät turhaan ajaa ruotsalaisia takaisin, ja huhtikuun loppuun mennessä miltei koko saari oli Ruotsin hallussa yhtä linnoitusta lukuun ottamatta. Sekin valloitettiin kesäkuun 7. päivä.

Dodge kertoo myös, että paikallinen keisarillisten joukkojen johtaja, Torquano Conti, käski sytyttämään tulia pitkin rannikkoa siten, että lähestyvä ruotsalainen laivasto kuvittelisi vastassa olevan suuren armeijan. Hämäys kuitenkin epäonnistui, ja Kustaa II Aadolf rantautui joukkojensa etunenässä Usedomiin. Kuningas itse osallistui puolustuslinjojen rakennustöihin sillä välin, kun loput joukot rantautuivat seuraavien kahden päivän aikana.

Vanhojen lähteiden epäluotettavuudesta kertoo paljon se, että Rotteckin (1842, 140) mukaan kuninkaalla oli rantautuessaan mukanaan 15 000 miestä, kun taas Long (1838, 498) toteaa sotilaita olleen enintään 8000. Glete (2005) kuitenkin perustaa tarkemmat luvut armeijan rulliin, joiden perusteella Ruotsista lähtiessä sotilaita oli 13641, joista hieman yli 10000 oli jalkaväkeä, 425 tykkimiehiä ja loput noin 2800 ryttäreitä (Glete, 2005). Erilaiset taudit saattoivat kuitenkin karsia tätä joukkoa jo ennen Pommeriin rantautumista.

Kustaa II Aadolf valloitti nopeasti Usedomin sekä Wollinin saaret ja painosti Pommerin kreivin, Bogislav XIV:n, antautumaan ja luovuttamaan Ruotsin joukoille Stettinin. Kuninkaan jakaessa joukkonsa neljäksi armeijaksi ja marssiessa syvemmälle Pommeriin ja Mecklenburgiin lähetti Ferdinand II Kustaa II Aadolfille ehdotuksen rauhasta. Hän tarjosi Ruotsille Pommeria mikäli he vain vetäytyisivät sodasta. Kustaa II Aadolf kieltäytyi tarjouksesta sanoen, ettei hän ollut liittynyt sotaan omaksi edukseen vaan tukeakseen protestanttista uskoa.

Vaikka Kustaa II Aadolf otti Stettinin haltuunsa heinäkuun aikana, kului kuitenkin yli kuukausi ennen kuin hän ja kreivi Bogislav XIV allekirjoittivat Stettinin sopimuksen – Ruotsin ja Pommerin liittoutumissopimuksen – 4. syyskuuta 1630. Tätä edelsivät pitkät neuvottelut, joihin kuningas itse osallistui kahtena päivänä juuri ennen allekirjoitustilaisuutta. Kuitenkin vasta vuoden 1631 aikana Ruotsi onnistui tyhjentämään kaikki Pommerin alueen kaupungit keisarillisista joukoista.

Kustaa II Aadolf toivoi, että Saksan protestanttiset ruhtinaat asettautuisivat hänen taakseen taisteluun Ferdinand II:sta ja Katolista liigaa vastaan. Magdeburgin, joka julistautui kuninkaan puolelle heti elokuussa, oli tarkoitus antaa esimerkki koko pohjoiselle Saksalle. Käytännössä protestanttiset vaaliruhtinaat kuitenkin epäröivät vielä pitkään, eikä Magdeburgin ja Pommerin esimerkki vakuuttanut heitä Kustaa II Aadolfin pyyteettömyydestä taikka mahdollisuuksista ratkaista Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan sisäisiä ongelmia.

Todettakoon, että palvelusrullista ei löydy mainintaa Kuninkaan rakuunat -sarjassa esiintyvästä vapaaherra Ulvhufvudin vapaakomppaniasta. Ainoiksi vuoden 1630 aikana palvelleiksi rakuunoiksi mainitaan St Andrén komennuksessa ollut 146 miehen rakuunakomppania sekä Saksasta värvätty Kaggin rakuunakomppania, joka saavutti 200 miehen vahvuuden joulukuuhun 1630 mennessä (Glete, 2005). Emme tiedä, mistä moinen lapsus johtuu – yksi mahdollinen selitys on se, että Ulvhufvud toi vapaakomppaniansa Ruotsista yksityisesti, eikä se siksi ollut mukana virallisissa asiakirjoissa. 😉

Lähteet:

Dodge, T.A. (1895). Gustavus Adolphus; a history of the art of war from its revival after the middle ages to the end of the Spanish succession war, with a detailed account of the campaigns of the great Swede, and of the most famous campaign of Turenne, Condé, Eugene and Marlborough. With 237 charts, maps, plans of battles and tactical manoeuvres, cuts of uniforms, arms, and weapons.
Glete, J. (2005). Den svenska armén i Tyskland 1630-1632: Storlek, sammansättning, geografiskt ursprung och förbandens ålder.
Long, G. (toim.) (1838) The penny cyclopædia. Society for the diffusion of useful knowledge.
Rotteck, Carl von. (1842) General History of the World: From the Earliest Times Until the Year 1831, Volume 3.
Thion, S. (2013) French Armies of the Thirty Years’ War.
Wilson, P. H. (2010) Europe’s Tragedy – A History of the Thirty Years War.

Rudolf seisoi Tomasin vieressä ja hamusi rehunhajuisilla huulillaan hänen kasvojaan.
”Yhh”, Tomas työnsi ratsun pään sivuun. Hänen toisesta suupielestään valui ohraliemeltä löyhkäävä kuolavana, ja hän pyyhkäisi sen hihaansa.
Hän tuijotti ympärillä seisovaa yötä ja leiriä. Kuumissaan hän ei ollut vetäytynyt kokonaan telttaansa, vaan makasi edelleen pää sen ulkopuolella, miltei hevosen rehukasassa, kasvot kohti taivasta. Hän puhahti ja nousi istualleen. Rudolf hörähti ja vetäytyi kauemmas, vaikka lyhyt lieka ei sallinutkaan sen paljoa liikkua.

Kuninkaan rakuunat IV (käsikirjoitus)

Edellisessä artikkelissamme vierailimme jalkaväen leirissä ja tarkastelimme sekä yksittäisen komppanian että kokonaisen jalkaväkirykmentin leiriä. Perustimme esityksemme pääasiassa Turnerin Pallas Armataan, joka myöhäisemmästä julkaisuajankohdastaan huolimatta kuvaa vanhempaa perinnettä, ja osittain Henry Hexhamin kuvaukseen uusista hollantilaisista innovaatioista sodankäynnin alalla. Lukijan mielessä varmaankin heräsi kysymys siitä, kuinka jalkaväen leiri eroaa ratsuväen leiristä ja miten rykmenttien leirit asettuivat armeijan leirissä ylipäätään. Kääntäkäämme siis katseemme vuorostaan näihin kysymyksiin!

Huolimatta siitä, että ruotsalaisten ja palkkasoturikomppanioiden muodostuminen poikkesi hieman toisistaan, leirin perusilme on kuitenkin sekä Turnerin että Hexhamin mukaan suunnilleen oheisen mallin mukainen (kuva piirretty Turnerin kuvauksen mukaan 100 ratsumiehen leiristä). Kuten jalkaväkirykmenteissäkin, samaan ratsuväkirykmenttiin kuuluvat komppaniat majoittuivat rinnakkaisiin leireihin siten, että koko leirin läpi kulki kaksi kulkuväylää varusvaunuille ja ratsujoukoille itselleen ja keskellä oli rykmenttiä johtavan everstin leiri, jonne sijoittui mm. koko rykmenttiä palveleva sairasteltta sekä kirjurit jne.

Kuten jalkaväkikomppaniankin kapteeni, ratsuväkikomppanian kapteeni (ruotsalainen komppania) tai rittmeister (palkkasoturikomppania) sai isoimman alueen teltoilleen (A, 70×20 jalkaa). Sen takana olevat alueet (B ja C, 70×10 jalkaa molemmat) kuuluivat komppanian luutnantille ja kornetille. 20 jalkaa leveän kulkuväylän jälkeen oli sadalle ratsumiehelle varattu 25×4 jalan kokoiset alueet, joista reunimmaiset 10 jalkaa oli tarkoitettu teltalle tai majalle ja sisemmät hevosen suojalle (yleensä katto ja sivuseinät). Väliin jäävä 5 jalkaa leveä alue oli hevosen rehua ja teltan uloskäyntiä varten. Ratsumiesten jälkeen, toisen 20 jalkaa leveän kulkuväylän takana, oli alue (D, 70×10 jalkaa) nahkurille, sepälle ja marketentille ja viimeisenä alue (E, 70×10 jalkaa) leiritulille ja saaliseläinten käsittelylle.

Tämän suunnitelman mukaan sadan ratsumiehen komppania vaatisi 70×300 jalan kokoisen alueen, mutta leveyttä säädettiin komppanian todellisen vahvuuden mukaan (pituutta ei voitu säätää, sillä leirien ollessa rinnakkain kulkuväylien tuli olla samalla kohdalla). Upseereille ja erityisesti kapteenille/rittmeisterille varatut alueet voivat vaikuttaa kovin suurilta, mutta täytyy muistaa, että komppanian kapteenilla/rittmeisterilla oli oikeus pitää neljää tai kuutta hevosta – ja luonnollisesti palvelijoita varten tarvittiin majoitustilat samalle alueelle. Luutnantilla ja kornetilla puolestaan saattoi olla kolme tai neljä hevosta. Kuvauksessa on kuitenkin myös puutteita, sillä se ei osoita selkeää paikkaa, missä esim. korpraalit voisivat pitää toista hevostaan.

Hexhamin kuvaus hollantilaisen uudemman tavan mukaisesta ratsuväkikomppanian leiristä on hieman ylimalkaisempi mittojen osalta, mutta aivan kuten jalkaväkikomppaniassakin, hollantilainen malli siirsi kapteenin teltta-alueen leirin takaosaan, nuotiopaikkojen taakse. Leirin etuosassa pitivät telttojaan luutnantti ja kornetti. Korpraalit ja furiiri/majoitusmestari pitivät telttojaan ratsumiesten telttarivien seppien ja marketenttien puoleisessa päädyssä. Upseerien hajauttamisen tarkoituksena oli rauhoittaa leiriä ja ehkäistä tappeluita.

Tarkasteltuamme edellisessä artikkelissa yksittäisen rykmentin leiriytymistä luomme nyt lyhyen katsauksen kokonaisen kenttäarmeijan leiriytymiseen. Käytämme esimerkkinä kuvia linnoituksesta, jonka Kustaa II Aadolf rakensi Werbenin kaupungin ja Elbe-joen väliin vuonna 1631 (joukot kuvan alareunassa kuuluvat Tillyn hyökkäävään armeijaan). Ensimmäisessä kuvassa näkyvät selkeästi linnoituksen sisällä erillisiin leireihin jakaantuneet jalkaväki- ja ratsumiesrykmentit. Leirin oikeassa reunassa rannassa sijaitsevien ratsuväen leirien vieressä on nähtävissä kaksi ratsukkoa vilvoittelemassa Elben vesissä (mikä ei ollut erityisen terveellistä tuona kesänä, sillä Magdeburgin verilöyly oli tapahtunut yläjuoksulla ja jokeen oli hukkunut ja sinne oli heitetty lukemattomia ruumiita – joessa vilvoittelu johti mm. eversti Baudissinin sairastumiseen ja kuninkaan henkivartiokaartin komentajan sairastumiseen ja kuolemaan). Leirin keskellä oli erillisillä valleilla suojattu kuninkaan komentoteltta ja sen kyljessä samoin erikseen vallitetut ja vartioidut ruuti- ja ammusvarastot.

Riksarkivetista löytyvässä linnoituksen kartassa näkyy tarkemmin eri rykmenttien sijoittuminen leirissä. Hauska huomio on, että saksalaisten palkkasoturirykmenttien kohdalla annetaan niitä komentaneiden everstien tai kenraalien nimet, kun taas skotlantilaisten, ruotsalaisten ja suomalaisten rykmenttien kohdalla lukee vain ”Schotten”, ”Schweden” ja ”Finnen”. Kuvista ei käy selville miten ja minne varusvaunut ja armeijaa seuraavat jälkijoukot kuten vaimot, lapset, käsityöläiset jne. leiriytyivät. Voidaan kuitenkin olettaa, että usein mm. pyykkäreinä toimineet naiset olisivat olleet suhteellisen lähellä joen rantaa. Toivoa sopii, että kartalta myös uupuvat latriinit eivät olleet kovin lähellä jokea.

Ruotsin – erityisesti Kustaa II Aadolfin – tapa linnoittaa lyhytaikaisetkin leirit erilaisin vallituksin oli 30-vuotisen sodan aikana harvinainen. Mm. Turner suosittelee oppaassaan kuormavaunujen ja vankkureiden asettamista piiriin leirin ympärille. Kustaa II Aadolf kuitenkin uskoi, että miehet oli pidettävä työssä ja toimessa, ja vallitusten rakentaminen oli siihen oiva ratkaisu. Kuningas ei arastellut tarttua lapioon itsekään.

Werbenissä kuninkaan komentoteltta oli linnoituksen/leirin keskellä erikseen vallitettuna, mutta ei ole tietoa siitä, onko tämä ollut tilanne aikakauden leireissä laajemmalti. Kustaa II Aadolfin kohdalla se on todennäköistä, sillä kuningas oli tunnettu siitä, että hän johti joukkoja omalla esimerkillään eikä välittänyt mukavuuksista. Werbenissä kuningas myös majoittui kaupungin muurien sisäpuolella (kyseisen rakennuksen seinässä on muistolaatta), mutta vain pienen ajan siitä, jonka Werbenin leiri oli käytössä. Werbenin leiri oli toki poikkeuksellisen hyvin linnoitettu jopa Ruotsin kuninkaan leiriksi, sillä sen oli tarkoitus ottaa vastaan Katolisen liigan ja keisarillisen armeijan hyökkäys. Tähän palaamme Kuninkaan rakuunoiden neljännessä osassa.

Lähteet:
Hexham, Henry (1642). The principles of art military, practised in the warres of the United Provinces consisting of the severall formes of battels, represented by the illustrious Maurice Prince of Orange of famous memorie, and His Highnesse Frederick Henry Prince of Orange, that is Captaine Generall of the Army of the high and mighty Lords the States Generall of the United Provinces : together with the order and forme of quartering, encamping, and approaching, in a warre offensive and defensive.

Turner, James (1683). Pallas Armata – Military Essayes of the Ancient Grecian, Roman, and Modern Art of War.

Anders Flinta ja Petter Lans saapuivat Keltaisen rykmentin leiriin sen takapuolelta kulkevan, leirejä halkovan kujan kautta ja tulivat suoraan etsimänsä komppanian nuotiopaikoille. Jalkaväkirykmentin leiri levittäytyi heidän ympärillään samalla tavalla komppanioittain järjestettynä kuin rakuunoiden omassa leirissä: sotilaiden teltat kahtena pitkänä jonona kapteenin, luutnantin ja vänrikin telttojen takana. Koska hevosille ei tarvinnut jättää tilaa, ryhmittely oli kuitenkin kapeampi ja telttojen välistä kapteenin teltalle johtava kuja vain kahdeksan jalan levyinen.

Upseerin miekka (Kuninkaan rakuunat I)

Monet Kuninkaan rakuunat -sarjan tapahtumat sijoittuvat armeijan ja sitä seuraavien joukkojen leireihin. Kertomuksissamme viittaamme siihen, miten järjestäytyneitä rykmenttien leirit olivat verrattuna jälkijoukon leiriin. Emme kuitenkaan ole esitelleet leirien järjestystä kovin yksityiskohtaisesti siksi, että sitä on vaikea kuvata kaunokirjallisessa tekstissä ilman ”luennointia”, eikä se sanastonkaan rajoissa ole mahdollista ilman selkeitä kuvia. Blogimme on kuitenkin mainio paikka lähteä tutustumisretkelle kolmikymmenvuotisen sodan armeijan leiriin. Tällä kerralla tutkimme jalkaväen leiriä, ja myöhemmin vierailemme ratsuväen leirissä.

1600-luvun kampanja-armeijoissa kulki tuhansia sotilaita, niin jalkaväkeä kuin ratsujoukkojakin. Tällaisten joukkojen leiriytyminen ilman tarkkaa suunnittelua ja täsmällistä järjestystä olisi miltei mahdotonta. Siksi armeijan edellä kulki majoitusmestareita. Kun oli tarpeen leiriytyä kentällä, rykmentin majoitusmestari rajasi komppanioille alueet niiden kulloisenkin vahvuuden mukaan. Sen jälkeen komppanian furiiri merkitsi telttapaikat ja muut alueet siten, että paikalle saapuvat joukot saattoivat kersanttien johdolla lähteä pystyttämään majoja ja telttoja samalla kun osa joukoista rakensi leirin puolustusvalleja, kaivoi latriineja jne.

Erilaisia manuaaleja joukkojen järjestäytymisestä, upseereiden, tukihenkilöstön ja miehistön tehtävistä, kenttäharjoituksista ja leiriytymisen periaatteista on säilynyt näihin päiviin asti. Näiden välillä on pieniä näkemyseroja, mutta perusperiaatteet ovat hyvin samanlaisia. Seuraava esimerkki jalkaväen leirijärjestyksestä perustuu Sir James Turnerin teokseen Pallas Armata, joka on kirjoitettu 1670-1671 mutta julkaistiin 1683. Vaikka se on kirjoitettu vuosisadan jälkipuoliskolla, se kuvaa kuitenkin vanhempaa perinnettä kuin Henry Hexhamin 1642 julkaistu Hollannin armeijan käytäntöjä avaava teos. Hollantilaiset uudistukset levisivät käyttöön hyvin hitaasti. Kustaa II Aadolf seurasi uusia hollantilaisia sodankäynnin periaatteita, mutta ei ole täysin selvää, koskiko tämä myös leirien suunnittelua ja olivatko leiriytymiskäytännöt samat ruotsalaisten joukkojen ja palkkasoturirykmenttien välillä.

Jalkaväen leirissä saman rykmentin komppaniat asettuivat rinnakkain suorakaiteen muotoisiin leireihin. Oheisessa kuvassa on esimerkkinä yhden komppanian leiri, jonka molemmin puolin pienen hajuraon jälkeen sijaitsisi seuraava leiri siten, että kaikki rykmentin komppaniat asettuvat rinnakkain ja varusvaunuilla kuljettava kuja muodostaa pitkän tien leirin toisesta päästä toiseen päähän. Leiririvistön keskelle asettui rykmentin päällystön leiri (kuten alempana esitetyssä kuvassa). Leirien koot riippuivat komppanian miesten lukumäärästä ja esim. 150-200 miehen komppania olisi saanut kuvattua leveämmän alueen kolmea telttajonoa varten.

Komppanian leirin etuosassa oli kapteenin teltta-alue (A), jonne pystytettiin mm. kapteenin ja tämän palvelijoiden teltat ja sijoitettiin mahdolliset henkilökohtaiset kuormavaunut. Tämä alue oli kooltaan 24×40 jalkaa. Sen takana majoittuivat luutnantti (B) ja vänrikki (C), joille kummallekin varattiin 8×10 jalan kokoinen alue teltalle ja muulle tarpeelliselle. Näiden komppanian korkeimmille upseereille varattujen alueiden jälkeen oli 10 jalan levyinen kulkutie ennen miehistön telttoja. Vanhempi kersantti (D) ja nuorempi kersantti (H) saivat 8×8 jalan teltta-alueen, majoitusmestari/furiiri (E, furier), varusmestari (I), kirjuri (F) ja lipunkantaja (J, furer of colours) saivat 8×6 jalan alueen ja rumpalit (G ja K) 8×5 jalan telttapaikan. Sen jälkeen tulivat komppanian korpraalit ja rivimiehet, jotka saivat 8×3 jalkaa kukin. Usein sotilaat kuitenkin nukkuivat kahden miehen majoissa tai teltoissa (ellei heillä ollut vaimoja mukana) ja siten rinnakkaiset paikat yhdistettiin. Leirin perällä, varusvaunujen 20 jalkaa leveän kujan jälkeen, oli vielä 24×10 jalan paikat marketentille, sepälle ja näiden vaunuille (L) ja viimeisenä (M) 24×10 jalan alue leiritulille ja saaliseläinten käsittelylle. Leiritulien tekeminen muualle paitsi niille rajatulle alueelle oli kiellettyä tulipalovaaran vuoksi.

Hexhamin kuvaama hollantilainen uusi tapa siirsi kapteenin majapaikan leirin etuosasta sen taakse, missä sen oli tarkoitus rauhoittaa miesten käytöstä marketentin teltalla ja nuotiopaikoilla. Tämä oli varmaankin tarpeen, sillä marketentit eivät olleet leirin pidetyimpiä ihmisiä. Englanninkielinen termi, suttler, tulee alkujaan saksankielen termistä, joka viittaa huolimattomaan työhön ja likaiseen puuhaan. Usein marketentit myivät miehille tavaroita ylihintaan ja maksoivat näille sotasaaliista alihintaa, vaikka profossimarsalkka oli säätänyt hinnat tiettyjen perustuotteiden osalta yhteneväisiksi kautta leirin. Marketenttien keittiö ja olutteltta – sekä vieressä olevat leiritulet – kuitenkin tarjosivat miehille mieluisia tapoja viettää vapaa-aikaansa.

Lisähuomiona on todettava, että vaikka useimmat lähteet kuvaavat sotilaiden majoittuneen kahden miehen teltoissa tai majoissa, Laurence Spring (2019, s. 111) toteaa, että ruotsalaisilla saattoi tästä poiketen olla jopa kolmen miehen majat tai teltat. Tällöin kolmelle miehelle varatut telttapaikat olisi yhdistetty yhtä suurempaa majaa tai telttaa varten.

The Swedish Discipline (1632, s. 83) kuvaa tällaisen periaatteen mukaan rakennetun jalkaväkirykmentin leirin. Everstin ja rykmentin päällystön (mukaanlukien sairasteltta, profossi, rykmentin kirjuri jne.) leiri on keskellä ja sen molemmilla sivuilla sijaitsevat komppanioiden leirit tärkeysjärjestyksessä. Tässä kuvauksessa on erikoista se, että kunkin komppanian kohdalla pikeneerit ja musketöörit on laitettu omille puolilleen komppanian leiriä kapteenin teltan taakse. Pidempi rivi on musketöörien majoja varten ja lyhyempi pikeneerien. Alueen takana on tilaa marketentteja, eli oluttelttaa, kauppiaita, muonittajia ja seppiä varten. Kuvauksesta ja piirroksesta jää epäselväksi se, missä komppanian luutnantti, vänrikki, kersantit, rumpalit jne. majoittuivat.

Kuninkaan rakuunat -sarjassa olemme kuvanneet leirit pitkälti Pallas Armatan perusteella, koska sen avulla olemme voineet tarkemmin rakentaa mielessämme kuvan leireistä ja eri upseerien sijainneista niissä.

Lähteet:

Dawson, J. (1632). The Swedish Discipline, Religious, Civile, and Military, Etc.

Hexham, Henry (1642). The principles of art military, practised in the warres of the United Provinces consisting of the severall formes of battels, represented by the illustrious Maurice Prince of Orange of famous memorie, and His Highnesse Frederick Henry Prince of Orange, that is Captaine Generall of the Army of the high and mighty Lords the States Generall of the United Provinces : together with the order and forme of quartering, encamping, and approaching, in a warre offensive and defensive.

Spring, Laurence (2019). In The Emperor’s Service – Wallenstein’s Army, 1625-1634.

Turner, James (1683). Pallas Armata – Military Essayes of the Ancient Grecian, Roman, and Modern Art of War.