Artikkelisarjamme aiemmissa osissa (1 ja 2) käsittelimme mm. lähteisiin ja termeihin liittyviä kompromisseja, joita historiallisen romaanin kirjoittaja joutuu tekemään ajankuvaa rakentaessaan. Tällä kerralla tartumme aiheeseen hieman toisenlaisesta näkökulmasta: historiallisen fiktion kirjoittajan pitäisi kyetä asettumaan henkilöhahmojensa nahkoihin ja kuvata valitsemansa aikakauden elämää, asenteita ja arvoja sellaisina, kuin aikalaiset ne näkivät ja kokivat. Tämä ei aina kuitenkaan ole aivan helppoa, ja välillä historiallisia romaaneja arvostellaankin siitä, etteivät henkilöhahmot käyttäydy aikakauden ihmisille tyypillisellä tavalla. Näkemystensä ja ajattelutapansa vuoksi he muistuttavat lähinnä vanhanaikaisiin vaatteisiin puettuja nykyajan henkilöitä.

Ihmisten maailmankäsitys sekä tiedot ympäröivästä maailmasta muuttuvat jatkuvasti. Sijoittaapa romaaninsa sitten 1600-luvulle tai rautakaudelle, voi olla varma siitä, että ihmiset hahmottivat maailmaa ainakin jossakin määrin eri tavalla kuin me nykyisin. Tiedonkulku oli hitaampaa eikä nykyaikaista mediaa vielä ollut olemassa. Erilaisia uutislehtisiä ja ensimmäisiä sanomalehtiä alettiin julkaista 1600-luvun alussa eri puolilla Eurooppaa. Esimerkiksi ruotsalainen Ordinari Post Tijdender perustettiin kuningatar Kristiinan valtakaudella vuonna 1645. Tiedon kulkiessa hitaasti lähikylän ja sukulaisten asiat luonnollisesti korostuivat ihmisten ajattelussa enemmän kuin kaukaiset tapahtumat.

Aikalaisten arvoja ja asenteita voimme havainnoida taustakirjallisuuden ja joissakin tapauksissa jopa aikakauden ihmisten kirjeiden ja päiväkirjojen avulla. 1600-luvulla kirkko ja uskonto säätelivät monien elämää, mikä näkyy tuona aikana kirjoitetuissa teksteissä vahvasti viittauksina jumalaan, jumalan armoon jne. Tekstilähteiden antama kuva saattaa kuitenkin olla vääristynyt, sillä monissa Euroopan maissa kirja tai teos pääsi painoon vain kirkon hyväksynnän kautta. Merkintöjä hyväksymisprosessin läpäisemisestä löytyy esimerkiksi miekkailuoppaiden etulehdiltä. Voimme pohtia, vaikuttiko ympäristön paine siihen, kuinka usein uskontoon ja jumaliin teksteissä viitattiin – tehtiinkö se aidossa uskossa vai muodon vuoksi?

Toisaalta taustakirjallisuus osoittaa sen, että vaikka maailmankuva muuttuu vaikkapa tieteen edistysaskelten ansiosta, säilyvät tietyt perusasiat samoina kautta aikakausien. Esimerkiksi rakkaus näyttää kiehtovan ihmismieltä aina; vaikka esimerkiksi 1600-luvulla avioliitto saattoi olla järkisyistä solmittu sukujen välinen sopimus, kirjoitettiin ja laulettiin silloinkin paljon romanttisesta rakkaudesta. Aina on myös sodittu, oltu ahneita, nautittu ruoasta ja juomasta (mikäli mahdollista), tunnettu kateutta tai kostonhimoa, tavoiteltu rikkauksia, valtaa, kunniaa, kannettu huolta jälkikasvusta.

Aina on myös ollut ihmisiä, jotka – syystä tai toisesta – ajattelevat eri tavoin kuin useimmat aikalaisensa tai jotka eivät tahdo noudattaa yleisiä käyttäytymisnormeja ja mahtua siihen muottiin, johon yhteiskunta odottaa heidän mahtuvan. Vaikka siis kirkolla ja kristinuskolla oli voimakas vaikutus 1600-luvun ihmisten elämään, ei se tarkoita sitä, että jokainen uskoi jumalaan (ateistejakin oli jo antiikin filosofeissa), eikä sitä, etteikö taikauskolla silti ollut vahva jalansija ihmisten ajattelussa. Jos valtavirrasta eroavalle käyttäytymiselle tai asenteille on kyllin hyvä selitys, on romaanihenkilönkin mahdollista toimia yleisistä normeista poikkeavalla tavalla.

Epävarmuustekijöistä huolimatta kirjailijan pitäisi pyrkiä luomaan uskottavia romaanihenkilöitä. Heidän kauttaan aikakauden näkemykset tulevat esille, joten kirjoittajan ei – omista tuntemuksistaan huolimatta – kannata antaa heille moderneja käsityksiä, etiikkaa, motiiveja jne. tai arvostella aikakauden moraalia tai uskomuksia hahmojen kautta. Esimerkiksi 1600-luvulla naista pidettiin ”heikompana astiana”, miehen alamaisena, ja kuuliaisuutta isää sekä aviomiestä kohtaan korostettiin. Jokainen henkilöhahmo ei voi olla ”edistyksellinen” ja vaikkapa kannattaa sukupuolten välistä tasa-arvoa yleisestä ajattelutavasta poiketen. Yksi haaste onkin siinä, että vaikka henkilöt ajattelisivat meidän näkökulmastamme katsottuna ennakkoluuloisesti, seksistisesti, rasistisesti, taikauskoisesti tms., on heistä kuitenkin onnistuttava luomaan hahmoja, joista lukija välittää.

Upseerin miekkaa kirjoittaessamme koetimme tuoda esiin 1600-luvun uskonnollisia vakaumuksia erityisesti vapaaherra Ulvhufvudin ja luutnantti Josef Svärdin kautta. Nuoremmat keskushenkilöt, kuten Tomas Rapir ja Japhet Hammar, näkevät maailman eri tavalla, eikä uskonasioilla ole niin suurta sijaa heidän ajatuksissaan. Olisimme myös halunneet antaa naisille suuremman osan tarinassa, mutta naisten yhteiskunnallisen roolin ollessa melko kapea-alainen ja tapahtumien sijoittuessa pääasiassa sotakentille jäivät vaihtoehdot vähiin. Kuninkaan rakuunoiden toisessa osassa, Kuriirin viitassa, pääsemme kuitenkin rakentamaan hieman toisenlaista naishahmoa.

Kaiken kaikkiaan historiallisen fiktion kirjoittaja tekee parhaansa eläytyäkseen henkilöidensä ajatuksiin ja tuntemuksiin. Onko kuitenkaan milloinkaan mahdollista täysin käsittää, miten eri ajassa eläneet ihmiset näkivät maailman, mistä he unelmoivat, mitä he pelkäsivät – ja millä tavoin se kaikki vaikutti ihmisen toimintaan ja ajatuksiin?

Osa 1
Osa 2